Kansalaistoimintaa Venäjällä

Blogitekstin on kirjoittanut YTT Leo Granberg, yhteystiedot: leo.granberg@helsinki.fi

GranbergTerveisiä Venäjältä. Puolitoista vuotta oli kulunut ’Laatokan aloite’ –projektin päättymisestä, kun sain tilaisuuden syyskuussa uuteen, kolmen viikon matkaan. Miten paljon maailmanpolitiikassa onkaan tapahtunut tällä välin. Ukrainan konflikti on kuitenkin kaukana Venäjän Karjalasta ja Arkangelin alueesta, jotka saavat toki osansa sodan huolista ja myös Itä-Ukrainasta Venäjän puolelle siirtyneistä pakolaisista. Poliittinen valta ja kansainväliset konfliktit, päätökset maan resurssien käytöstä ja jakamisesta tapahtuvat kuitenkin toisaalla. Nämä alueet ovat ’Toista Venäjää’, maaseudun ja pikkukaupunkien aluetta, jossa asuvat ihmiset yrittävät ennen kaikkea selvitä arkisista pulmistaan päivästä toiseen.

Syynä matkaan oli aineiston keruu tätä Toista Venäjää koskevaan kirjaan. Karjalassa kiersin matkakumppanieni* kanssa Petroskoista Pitkärannan, Aunuksen ja Lotinanpellon alueelle, viimeksi mainittu kuuluukin jo Leningradin alueeseen. Halusin nähdä, mitä Laatokka-projektin hankkeille on tapahtunut projektin päätyttyä. Laatokalta jatkoimme matkaamme Arkangelin alueelle, josta etsimme lisää tietoa Tosseista. Siis TOC’eista. TOC on Venäjän lainsäädännössä tunnustettu paikallisyhteisön erityinen organisaatio, josta kuulimme vuosi sitten tekemällämme edellisellä matkalla. Emme kuitenkaan silloin tavannut yhtään TOC-aktiivia.

Ilokseni löysin valmiina käytössä joukon Laatokka-projektissa toteutettuja hankkeita, nekin lasten leikkikentät Harlussa ja Rautalahdella, joita rahoitettiin, mutta joista ei vielä projektin päättyessä ollut merkkiäkään. Rahat oli siis käytetty niin kuin oli luvattu käyttää. Ladoga Initiative –projektihan auttoi toteuttamaan lähes 30 paikallista hanketta asukkaiden oman valinnan mukaan. Sen mallina oli Euroopan Unionin maaseutupolitiikan LEADER. Väline tuntui sopineen venäläiseenkin tyyliin. Tarve paikallisen ympäristön kohentamiseen on todella suuri yli kahden vuosikymmenen nukahduksen jälkeen. Kuulimme, että projekti oli antanut uusia ideoita paikallisille aktiiveille. He olivat onnistuneet hakemaan myös lisää rahoitusta näille ja uusille projekteille kuntien ja alueen ohjelmista ja paikallisilta yrittäjiltä. Rautalahden kylätaloon oli saatu lämmitys ja kuntosalilaitteita, Alavuisen kulttuuritalo oli saanut miljoonan ruplan tuen korjauksiin ja uusiin hankintoihin. Janegan (Jäniksen) kylän luistelukentälle oli tulossa valaistus. Aunuksen meijeri on järjestänyt rahoitusta Laatokka-projektin mallin mukaan hakemuskilpailun kautta. Myös yhteistyötä toivottiin lisää, esimerkiksi Alekhovinan Vepsä-alueen museon johtaja toivoi suomalaisten koulujen vierailuja, hän lupasi muun muassa opettaa savitöiden tekoa Vepsäläisten perinteen mukaan.

Karjalan kokemuksista voi todeta, ettei Venäjän maaseudun taantunut tilanne ole toivoton. Maaseudulla asuu aktiivisia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, jotka haluavat kohentaa asuinaluettaan. Ruralia-instituutin aloitteesta Laatokan alueella on nyt saatu uusi kokemus paikallisesta kehittämisestä. Tätä taustaa vasten oli kiinnostavaa matkustaa Arkangelin alueelle katsomaan, tapahtuiko siellä mitään, kun ei ollut ulkomaista rahoitusta. Ja tapahtui, siellä vasta tapahtuikin! Ajoimme Pietarin kautta junalla Vologdaan ja sieltä autokyydeillä vähitellen 900 kilometriä pohjoiseen, Arkangelin kaupunkiin, pysähtyen kolmessa piirikunnassa haastattelemaan ja tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja.

Joka kunnassa oli perustettu ja toteutettu TOCeja. Ne tekivät juuri sellaista paikallista hanketoimintaa, jota Laatokalla oli tehty ja jota Suomessakin LEADER -ryhmät ovat tehneet. On rakennettu lasten leikkikenttiä (Venäjän suosituin projektiaihe!), urheilukenttiä, paikallisteitä ja jäteputkistoja, on tehty aitoja kylätien varrelle ja laitureita järven rantaan, on kunnostettu ja rakennettu kylätaloja, luontopolkuja ja paljon muuta. Arkangeliin on perustettu oma ministeriö hallinnoimaan paikallistoimintaa. Viimeisenä matkapäivänä tapasimme siellä kolme TOC-asiantuntijaa, jotka kaikki olivat silminnähden ylpeitä toiminnasta, joka on lähtenyt käyntiin kylissä ja myös kaupungeissa.

Mikä TOC oikein on? Se on paikallinen projekti, jonka muodostavat hankkeeseen osallistujat. He valitsevat puheenjohtajan ja voivat saada kunnanhallinnolta pienen rahoituksen lähinnä materiaalihankintoihin, summa oli käyntimme aikaan noin 600 euroa. Kuulimme, että kylätalon rakentamiseen oli saatu hirret lahjoituksena ja eräältä yrittäjältä oli saatu lahjoitus, jolla hankitaan sisäovet ja vähän muutakin taloon. TOCia ei tarvitse rekisteröidä yhdistykseksi, mutta siihen suuntaan pyritään ministeriössä ja useat TOCit onkin rekisteröity. Näin ne voivat suunnitella myös toiminnan jatkamista ja rahan keruuta käyttäjiltä. Itse asiassa näin ollaan rakentamassa kansalaisjärjestöjä Venäjällä. – Mutta hei!! Venäjähän yrittää kieltää ja kaikin tavoin rajoittaa kansalaisjärjestöjen toimintaa? Kyllä, toisesta päästä näin tehdäänkin, mutta kyse on poliittisiksi määritellyistä kansalaisjärjestöistä. Likaviemärien ja leikkikenttien rakentamista ei määritellä poliittiseksi toiminnaksi Venäjälläkään.

Arkangelin kansalaistoiminta on todella kiinnostava ilmiö, se näyttää olevan vahvasti ruohonjuuritason aloitteisiin pohjaavaa. Myös aloite oman ministeriön perustamisesta hallinnoimaan toimintaa tuli alueen kansanedustajalta. Haastattelemamme edustaja sanoi, että Venäjällä oli unohdettu, miten voidaan työskennellä paikallisten ongelmien ratkaisemiseksi. TOC tarjosi siihen uuden mahdollisuuden. Nyt on perustettu yli 800 TOCia ja paikoin niiden vaikutus on hyvin näkyvä. Ilmiötä voi jo verrata suomalaiseen kylätoimintaan, joka 1980-luvulla syntyi pitkään jatkuneen maaltamuuton ja rappeutumiskauden jälkimainingeissa, ja jota LEADER-toiminta sitten jatkoi ja täydensi. Mistä TOCit saivat alkunsa? Pohjoismainen esimerkki on tähän vaikuttanut. Arkangelissa on tutustuttu ruotsalaisiin kylätason yhteisöihin, siellä on paljon kontakteja Norjaan ja Suomeenkin. Nykyisessä muodossa TOC näyttää olevan verraton ’sosiaalinen innovaatio’, kun se on sopeutettu väistämään Venäjän raskasta byrokratiaa ja vastaamaan paikallisten ihmisten paikallisiin tarpeisiin.

Karjalan paikallisprojektit ja Arkangelin TOCit ovat myös mahdollinen yhteistyökohde suomalaisille kylille ja LEADER -ryhmille. Ne tarjoavat organisaation, johon voi olla yhteydessä ja jotka tekevät mielekästä työtä maaseudun kehittämiseksi. Toivottavasti Suomen maaseututoimijat tarttuvat tähän mahdollisuuteen.

Kirjoittaja YTT Leo Granberg on toiminut maaseutuprofessorina (v.2005-2013)  Ruralia-instituutissa.

*)Tein matkan Suomen Akatemian rahoituksella, matkakumppaneinani Ann-Mari Sätre Uppsalan yliopistosta ja Lia Kalinnikova Uppsala ja Arkangelin yliopistosta.
Lisätietoja: leo.granberg(at)helsinki.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *