Mielensäkohottaja

Kyllä minun mieleni taas niin kohosi joululomalla miniän kanssa keskustellessa. Akateemisia ollaan molemmat, niin kiva käydä sivistynyttä keskustelua maailman menosta. Ja hyvältähän se meno näyttää koronasta huolimatta, tai noh, muutaman koronan kanssa vielä paremmalta, hehheh.

Jostain syystä miniä kuitenkin synkisteli, vaikka vuosikin oli juuri vaihtumassa. Hirveästi huolia ja murheita sillä oli, ja niin minun täytyi sitten heti ohjata huomioni muualle: hyviin asioihin. Ilmastoahdistusta ei parane saada nyt kun on uusi vuosi ja uudet kujeet. Ei ennen kuin siihenkin saadaan rokote. Ja onneksi se tulee sitten ekana niille riskiryhmäläisille: naisille, joilla menee helposti tunteisiin nämä jutut. Olenhan minä sitä Gretaakin seurannut, niin näkeehän siitä, miten paljon mielen päällä näillä nuorilla naisilla on.

Sitä se miniäkin yritti minulle kertoa, että kuinka huolestuttava on esimerkiksi IPCCn erikoisraportti ilmastonmuutoksesta ja maankäytöstä. Kuulemma yli 50% maapallon jäättömästä pinta-alasta on maatalouden käytössä ja nykymenolla maapallolta loppuu multa 60 vuodessa.  Mutta minä koitin lohduttaa ja kerroin, että ratkaisu odottaa jo nurkan takana. Nimittäin ei kuule tarvita enää multaa ruuan tuottamiseksi, vaan ruoka voidaan tulevaisuudessa tuottaa niissä vertikaaliliemissä sekä laboratorioissa. Ajattele, pian voidaan valmistaa ruokaa ilmasta, uskomatonta!

Olin niin innostunut, että ihan huudahdin: tämä solumaatalous se vasta on sitä ruokavallankumousta parhaimmillaan!

Kuva: Pixabay

Mutta sitten kun käännähdin miniään päin, niin jostain syystä hän ei näyttänyt yhtä innostuneelta, vaan enemmänkin huvittuneelta. Hän epäili suuresti mahtaako olla kyse niinkään vallankumouksesta kuin vallan vahvistamisesta. Jotenkin hän näki asian niin, että tässä on taustalla vahva teknologiausko, joka sokaisee ihmiset epärealistiseen optimismiin. Ja sitten hän alkoi puhua myös tuotantovälineiden omistamisesta, pääomien kerryttämisestä, viljelyelinkeinon vähäisestä arvostuksesta, luonnonvarojen liikakäytöstä ja peräänkuulutti ruokatalouden kehityksen suunnanmuutosta.

Sitten hän viittasi ruokakysymyksiä paljon pohtineen Lähteen Villen yhteen tekstiin ja kysyi, että tiedänkö mihin ongelmaan se laboratorioruoka oikeastaan vastaa. Ja ennen kun kerkesin edes kysymystä ymmärtämään, niin hän jo jatkoi, että hänen mielestään laboratorioruuan potentiaalia ruokkia maailma liioitellaan. Samaan hengenvetoon hän listasi, että esimerkiksi tuotteiden eksklusiivisuutta, tuotannon nykyistä tai edes mahdollista mittakaavaa, hintaa ja tuotantolaitosten rakentamiseen ja toiminnan ylläpitämiseen tarvittavaa energian, muiden luonnonvarojen ja pääomien määrää ei tarkastella ollenkaan kriittisesti.

Tässä vaiheessa olin kyllä jo ihan muissa ajatuksissa, kunnes hän yhtäkkiä mainitsi sellaisen asian, joka käänsi huomioni takaisin keskusteluun. Ongelma ei kuulemma ensisijaisesti olekaan ruuan riittävyydessä ja siinä, etteikö ruokaa tuotettaisi tarpeeksi jo nyt, vaan oikeastaan aivan muissa asioissa.

Mutta enpä antanut miniän kauaa synkistellä, kun muistutin hänelle, että Suomessa kuitenkin ruoka on maailman puhtainta ja huoltovarmuudesta ei tarvitse huolehtia. Tässä kohtaa hän taas katsoi minua jotenkin sieltä silmäkulmien alta ja kehotti lukemaan Voima-lehdessä Lehtisen Iljan kanssa julkaistun koronakriisiä ja ruokaa käsittelevän artikkelitrilogian. En yleensä niitä vasemmistolaislehtiä tykkää lukea, mutta miniän mieliksi lupasin lukaista.

Kyllähän meillä kuitenkin riittää vettä ja luontoa, vaikka vähän tuhlattavaksikin asti, sitä ei mene kiistäminen, rauhoittelin miniää. Ja eläinten kohtelu ja antibioottien käyttökin on aivan kohtuullista verrattuna muihin maihin.

Että siinä mielessä se miniän laittama jouluseitan taisi olla vähän liioittelua. Ihan hyvällä omallatunnolla voi vähän kinkkua joulupöydässä syödä. Ja sitähän riittää sitten pitkäksikin aikaa nautittavaksi – varsinkin kun on tällainen valveutunut kuluttaja kuin minä olen, joka minimoi hävikkiä. Vaikka en kyllä menisi kuluttajien vapauksia tässäkään asiassa rajamaan.

Miniä oli kuitenkin eri mieltä ja väitti, ettei se valinnanvapaus ole niin yksinkertainen asia ja että kestävyysmurroksessa olisi tärkeää ymmärtää ihmisten koettuja mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia toimia vallitsevassa ruokatalousjärjestelmässä kestävästi.

Oli miten oli, kinkunjämistä tulee niin hyvät hernerokat ja kiusaukset joulun välipäivinä, että kyllä kelpaa! Ja kyllä minä myös sivusilmällä näin, että miniäkin sitä hernekeittoa salaa maistoi, kun luuli ettei kukaan huomaa. Ja taisi siivun tai pari laittaa vähän särvintäkin leivän päälle.

Eat what makes you happy

Kuva: Unsplash

Mutta sitten havahduin ajatuksistani, kun se miniä taas katsoi minua sillä tavalla vähän kärsivän näköisenä, henkäisi syvään ja alkoi rauhallisella äänellä edessään olevalle seinälle kertoa, että hänen mielestään kyse on kuitenkin paljon laajemmasta asiasta kuin tuotantoeläinten kohtelusta. Oikein osuvasti osoitti akateemisia taitojaan ja nimitti tätä sellaiseksi onto-episteemiseksi kysymykseksi.

Kuulemma koko maailmankuvan pitäisi muuttua ihmiskeskeisestä luontokeskeiseksi, jos ekologinen kriisi halutaan ottaa vakavasti. Tutkimuksessa pitäisi pureutua juurisyihin ratkaisukeskeisyyden sijaan ja akateeminen tiedontuotanto pitäisi avata kriittiselle tarkastelulle. Hän haluaisi näemmä pohtia enemmän sitä, mitä tutkitaan, miten ja miksi, ja kuka tutkii.

Sitten se miniä käytti taas sitä tiedejargonia, kun otti puheeksi paradigmamuutoksen. Ja minä odotin, että muistaako mainita Kuhnin teoksen, mutta sitten tajusin, että eihän se ollut edes syntynyt vielä niinä aikoina. Sellaisen esimerkin se kyllä esitti, että en tiedä ymmärtääköhän se ihan tuota paradigma-sanaa kunnolla.

Ruuantuotanto pitäisi kuulemma ajatella myös muiden kuin ihmisten tarpeista käsin. Sitä hän oli kuulemma alkanut pohtia, että miksi ei puhuta siitä, miten ihminen voisi palvella ekosysteemejä sen sijaan että pohditaan sitä, miten ekosysteemit saadaan palvelemaan ihmistä paremmin. Ja siitäkään ei kuulemma tarpeeksi puhuta, että miten ruokaa voitaisiin tuottaa niin, että viljely lähtökohtaisesti rikastuttaisi, ruokkisi ja kunnioittaisi eliöstöä, maaperää ja paikallisyhteisöjä.

Vähän se meni kyllä ööveriksi, kun hän alkoi pohtia kasvitietoisuutta ja ihmetteli ihmisten ristiriitaista suhtautumista kuolemaan, ja painotti sitä, että meidän tulisi arvostaa moninaisia, erityisesti kehollisia ja aistillisia, tapoja tietää sekä luoda vastavuoroisia suhteita muunlajisiin toimijoihin.

Minä kyllä silloin ajattelin, että onko juuri nyt oikea hetki pelastaa ne pörriäiset, vai pitäisikö kuitenkin pelastaa pörssit ensin, mutten tohtinut tätä miniälle sanoa, kun se aina niin kovin hermostuu, jos koitan sille rahoitusmarkkinoista puhua.

Onneksi meillä suomalaisilla on kyllä aika syvällinen luontosuhde, muistutin hänelle. Hän ei tainnut tätä kommenttia kuulla, vaan kysyi, että olenko minä kuullut sellaisesta kuin regeneratiivinen eli uudistava maatalous.

Ja siitähän minun mieleni taas kohosi, sillä kyllä olin kuullut: siitä hiiliviljelyn potentiaalista monenlaiseen bisnekseen hiilipörssiä unohtamatta. Ja tiesin myös kertoa miniälle, että Suomessa on kehitetty maailman ensimmäinen regeneratiivinen tuote. Miniä ei kyllä arvannut, että se on Kossu ja kyllä minua niin nauratti sen ilme, kun se siitä kuuli!

Kuva: Unsplash

Mutta sitä ei kyllä helposti saa nauramaan tuota miniää. Aina tuntuu olevan jotenkin vähän melankolisella päällä. Mutta sittenhän minä tajusin, että sen lasi oli puoliksi tyhjä.

Ja kyllähän se mieleni alkoi taas kohota, kun täydennystä hain ja muistin vielä, että olin saanut näytepussin niitä sirkkasipsejä, jotka laitoin heti tarjolle. Miniälle ei kuulemma maistunut.

Mutta pian huomasin pienen sirkkajalan roikkuvan hänen hampaiden välistä. En tohtinut miniälle siitä sanoa, kun hän kerrankin oli juuri alkamassa nauraa – vai olikohan se sittenkin irvistys?

Galina Kallio

Kirjoittaja tutkii säätiörahoituksella uudistavaa ruokataloutta ja työskentelee tutkijatohtorina Ruralia-instituutissa

5 thoughts on “Mielensäkohottaja

    • Kiva kuulla, että on samaistuvia miniöitä!

  1. Niin, vähemmällähän tutkijatohtori pääsee, kun jättää vasemmistolaisten asiantuntijoiden lähteet käyttämättä.

    • Pääseekö vähemmällä vai enemmällä? =D

  2. Tästä minä niin mieleni kohotin 🙂

Kommentointi on suljettu.