Aihearkisto: Ruralia-instituutti

Muistatko kun saatiin nokkahuilut?

|

Timo Suutari, Katja Rinne-Koski (vas.) ja Sulevi Riukulehto (oik.).

Vuokra-auto ryömii kyläkoulun pihaan. Lumi on muurannut auton takaosan umpeen. Itä-Suomen talvi.

Koulun piha on hiljainen. Suksien ja sauvojen huoleton rivi nojaa koulun seinään. Kopistelemme ovesta eteiseen epävarmasti ovia vilkuillen. Ulkovaatteet jäävät naulakkoon. Päädymme koulun keittiöön. Ei huono valinta: kahvin jälkeen suuntaamme kohti luokkaa, jossa Juniorille juuret -hankkeen koululaiskeskustelu pidetään.

Oppilaat putoilevat paikalle yksitellen. Osa ei huomaa mitään erityistä, osa pysähtyy niille sijoilleen vilkuilemaan ujosti vieraita. Tunnelma on pysähtynyt ja odottava.

Tutkijoitakin jännittää. Mitä jos kysymyksemme ovat ihan tyhmiä?

Lue loppuun →

Kuuluminen käy työstä: maahanmuuttajien kokemuksista maaseudulla

|

Marja Enbuska

 

”On se vähän vaikea aloittaa kaikki uudelleen, opiskella suomen kieltä, sitten ammatti, se on vaikeaa. Mutta siihen pitää tottua, ja elämä jatkuu.”

Näin totesi mies, joka oli saapunut Suomeen alun perin turvapaikanhakijana ja asui pienellä maaseudun paikkakunnalla. Olin saapunut keväällä 2021 tapaamaan häntä tutkimushaastattelun merkeissä aikomuksenani selvittää, mistä asioista kuulumisen ja kotoisuuden kokemus maahan muuttaneille henkilöille muodostuu. Hänen lausahduksessaan uudelleen aloittamisen vaikeus yhdistyy toteamukseen, että elämä kuitenkin jatkuu.

Lue loppuun →

Sodan ja Rauhan tie

|

Vuoden 2005 joulukuussa pääsin työhaastatteluun Ruralia-instituuttiin. Minua haastatteli kaksi pätevää ja mukavaa ihmistä. Taina Hautamäki ja Kaisa Ikola (nyk. Viitala). Avoinna oli tehtävä historiamatkailuhankkeessa, jonka tarkoituksena oli kehittää Ruotsin vallan aikaan ja erityisesti sen sotiin liittyvää matkailua Itämeren alueella. Aiemmissa hankkeissa oli jo luotu Suuren Pohjan sodan (1700–1721) sekä Suomen sodan (1808–1809) taistelupaikkoihin perustuva Sodan ja Rauhan tie Etelä-Pohjanmaalta Ruotsin Västerbotteniin ja sieltä aina Jämtlandiin ja Norjan tuntureille saakka.

Lue loppuun →

Yhteenveto miljoonasta sivusta

|
Sulevi Riukulehto

Sulevi Riukulehto

Vuodesta 1988 olen kirjannut muistiin perustietoja kirjoista, jotka olen lukenut kannesta kanteen. Alle satasivuisista en ole pitänyt lukua. Elokuussa 2021 ylittyi miljoonan sivun raja: hyvä tekosyy pysähtyä hetkeksi.

Vaikka olen merkinnyt ylös vain muutaman tiedon, niistä irtoaa monenlaista kummaa. Ainakin itse olen hämmästynyt. Yllätys oli jo se, kuinka suuri luku miljoona oikeasti on: kuvittelin, että moinen sivumäärä olisi ohitettu vuosia sitten.

Miljoonaan sivuun kirjoja upposi 4188, ja niissä oli keskimäärin 239 sivua. Lukuvauhti on ollut noin 120 kirjaa vuodessa. Se on paljon keskivertokansalaista enemmän. Vain joka kymmenes suomalainen lukee yli 20 kirjaa vuodessa. Todelliset suurkuluttajat ahmivat ihan eri mitalla: olen tavannut ihmisiä, jotka lukevat kirjan päivässä.

Lue loppuun →

Pitkittynyt korona

|

Yliopistotutkija Aapo Jumppanen

Olen silmät ymmällään ja korvat höröllään seurannut, kuinka englanninkielinen ilmaisu ”long covid” on useissa medioissa korvannut suomen kielen sanaparin pitkittynyt korona.

Saattaisin periaatteessa pahoittaa tästä mieleni, sillä itse en näe kansallisessa ilmaisussa tälle lääketieteelliselle ilmiölle mitään vikaa, sehän alkaa painokkaasti p:llä ja päättyy nasevaan na-tavuun. Niin kaunista kuin suomi vain voi olla.

Lue loppuun →

Sata vuotta monipaikkaisen asumisen kehittämistä!

|

Manu Rantanen

Ajatus monipaikkaisten asukkaiden taloudellisten ja sosiaalisten resurssien merkityksestä aluekehitykselle kuulostaa sellaiselta, jonka voisi kuvitella syntyneen 1980-luvun lopulla maaseutupolitiikan nähdessä päivänvalon. Historialliset sanomalehtiartikkelit osoittavat, että asia oli kuitenkin esillä Mikkelin seudulla jo 1920-luvun alussa.

Lue loppuun →

Miten kiertotalous toteutuu alueellisissa ruokajärjestelmissä?

|

Suomen ruokaprovinssiksikin kutsuttu Etelä-Pohjanmaa on alkutuotannon ja ruoanjalostuksen osalta suuri ruoantuottaja, mutta tarvitsee kotieläntuotantoon muualla tuotettuja rehuja ja vastaavasti elintarvikkeiden jalostukseen raaka-aineita. Sinivihreän talouden edelläkävijässä, Etelä-Savossa ollaan alkutuotannossa omavaraisempia, mutta alueella tuotetut raaka-aineet viedään muiden jalostettaviksi. Uudenmaalla haaveillaan visiosta kestävästä maaseudusta, mutta rooliksi jää tuottaa rehua muun maan kotieläintuotantoa varten mallasohran tuotannon sivussa. Lue loppuun →