Matkailussa aitous luo pohjan kestävyydelle

Viime vuoden lokakuussa minua pyydettiin mukaan tutkimushaastatteluiden tekemiseen ja analysoimiseen Kohti kestävää matkailua Etelä-Pohjanmaalla-hankkeeseen.

Haastatteleminen on aina oppimisprosessi. Niin haastattelijalle kuin haastateltavalle. Se alkaa valmistautumisesta. Haastattelijalla on oltava riittävä esiymmärrys tutkittavasta ilmiöstä, muuten tulee helposti kysyneeksi vääriä asioita, tai ei kykene tyydyttävällä tavalla vastaamaan haastateltavien tarkennuspyyntöihin. Itse palautin kestävän matkailun aihepiirin mieleeni muun muassa instituuttimme aikaisempia julkaisuja lukemalla. Silmäilin myös esimerkiksi alan klassikkoa, YK:n julkaisemaa Brundtlandin raporttia vuodelta 1987.

Haastateltavien valitseminen on aina oman pohdintansa paikka. Millä perusteilla mukaan otettava joukko rajataan? Kuinka monta? Pieniä vai suuria, vanhoja vai uusia, miltä paikkakunnilta, miltä toimialoilta ja niin edelleen. Lue loppuun

Haluatko näköispatsaan?

Muistomerkkejä pystytetään, jotta muistaisimme jotakin erityistä – hyvää tai pahaa. Ne ovat muistin paikkoja. Jokainen muistomerkki on aina myös valinta ja sellaisena vallankäyttöä. Kenelle patsas pystytetään, minkä muistoksi? Miten ja millaisena se toteutetaan? Mihin se sijoitetaan? Monien jännitteisten jakolinjojen vuoksi jokainen muistomerkki – niin julkinen patsas kuin yksityinen muistokivi – on luonteeltaan myös poliittinen ja siksi otollinen mielenilmauksien kohde. Alueiden, ajan ja kulttuurin tutkimusryhmäni Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa on sekaantunut tähänkin aiheeseen. Lue loppuun

Kestävä kulttuuriperintö elää talovanhuksissa

Jokainen meistä kokee intohimoa johonkin paikkaan tai rakennukseen. Rakennetut kulttuuriympäristöt tarjoavat näyttämön ihmiskohtaloille, joten mitään ympäristöä ei tulisi väheksyä. Onko edes olemassa sellaista rakennusta, joka ansaitsisi tulla unohdetuksi tai joka olisi liian merkityksetön säilytettäväksi? Rumiksi väitetyt 80-luvun betonilaatikotkin ovat olleet ja edelleen ovat joidenkin koteja. Intohimon takana on sosiaalinen tarve yhteisöllisyyteen ja sen ilmaisemiseen. Kotiseutumme on pullollaan kulttuuriperintöä, joka toimii oivallisena kasvualustana minuuden kehittymiselle. Liian usein kuitenkin rakennetun kulttuuriperinnön arvo nähdään kuitenkin vasta pitkän ajan kuluttua – jos ollenkaan. Maire Mattinen toteaa artikkelissaan ”Kulttuuriympäristöön jää aina jälki” (2013), että rakennettu kulttuuriperintö sisältää toki taloudellisia ja käyttöarvoja, mutta samalla on oivallettava, että siihen on taltioituna edellisten sukupolvien taiteelliset ihanteet sekä rakentamisen koko tietotaito.[1] Otammeko tällaisia seikkoja tarpeeksi hyvin huomioon modernissa kehityskulussa? Lue loppuun

Pinaattilätty ja jauhelihakastike

Tavat ja tottumukset imetään ympäristöstä huomaamatta. Omaksumme lähimmäisten puhe- ja käytöstavat. Opimme pukeutumaan kuten muutkin meillä päin. Omaksumme ihmisten roolit, uskomukset ja periaatteet. Hyväksymme ne ruokalajit, joita kotona tai tuttavapiirissä syödään.  Tällainen meikäläisyys on kotiseutukokemuksen yksi keskeinen osa. Sen todellisuuden huomaa, kun tapaa ihmisiä, jotka eivät puhu, käyttäydy, pukeudu ja ajattele samalla tavalla. Tässä on yksi esimerkki 2010-luvun Seinäjoelta. Lue loppuun