Suomikehittää.fi

kurkiAjattele tilanne, jossa tutkimushanketta ideoidessasi et voisi saada selville miten muut tutkijat maailmalla ovat asiaa lähestyneet. Kuulisit huhuja, että joku on sitä kyllä tutkinut, mutta ei siitä varmaan mitään julkaisua löydy. Kovan googlauksen seurauksena onnistuisit kuitenkin paikantamaan tutkijan, mutta puhelinkeskustelussa kävisi ilmi, ettei hän ole kirjoittanut asiasta mitään englanniksi. Hän on myös vaihtanut työpaikkaa ja muistiinpanot ovat hävinneet jotenkin samassa tohinassa. Lue loppuun

Argumentum ad hominem – Kun henkilökohtaisesta tulee henkilökohtaista

Mari, blogiinOlin hyppäämässä bussiin työmatkan alkutohinoissa. Sain puhelun, jossa tutkijan pätevyyteni kyseenalaistettiin kiivaasti. Tutkimukseni perustuu kuuleman mukaan kahteen haastatteluun. Siinähän ei olisi mitään vikaa sinällään, mutta tässä tapauksessa kuultu huhupuhe oli kaukana todellisuudesta. Bussilipun oston kiireet ja laukkujen kanssa käytävällä ähiseminen viidentoista kanssamatkustajan silmien alla eivät olleet syy olla kohtaamatta lankoja pitkin tulevan kansalaisen kritiikkiä. Soittajan mielestä se olisi ollut vain tekosyy. Lue loppuun

Ei mulla mitään mielipidettä ole

Mari, blogiinToimittaja soittaa naakkauutisen merkeissä. Naakat ovat tuhonneet sadon, eikä ainoastaan viljelijä tai toimittaja, vaan myös kirkon väki on kummissaan tilanteesta. Kaupunkipuistoista nauttivat eivät voi enää käyttää puiston penkkejä kun uloste sotkee paikat kerta kerran jälkeen. Ja niistä tarttuu salmonellakin, eikö tartukin? Eikö näille tuholaisille kerta kaikkiaan voi myöntää tappolupia? Muuten alta menevät elinkeino ja yhteisön rauha. Lue loppuun

Valtakunnallinen luomututkimusseminaari 1.-2.11.2012 Mikkelissä

Mikkelissä järjestetään valtakunnallinen luomututkimusseminaari 1.-2.11-2012. Järjestelyistä vastaavat Ruralia-instituutti, MTT ja Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus.

Seminaari on osa Mikkeliin perustettavan Luomuinstituutin toimintaa. Sen tarkoitus on tuoda esille Euroopassa tehtävää luomuelintarvikkeisiin liittyvää ajankohtaista tieteellistä tutkimusta. Seminaarin aihepiirejä ovat mm. luomuelintarvikkeiden laatu ja alkuperän todentaminen, luottamus elintarvikeketjussa, luomuun liittyvät terveydelliset tekijät sekä turvallisuus. Seminaarissa käsitellään myös elintarvikkeiden nimisuojiin liittyvää kehitystä Euroopassa.

Seminaariin kutsutaan puhujiksi korkeatasoisia tutkijoita ja asiantuntijoita sekä elintarviketeollisuuden edustajia niin koti- kuin ulkomailta. Seminaarin viimeisenä päivänä tutustutaan paikalliseen luomutuotantoon. Seminaarin kieli on englanti.

Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Carina Tikkanen-Kaukanen, puh. 050 318 0283, carina.tikkanen-kaukanen@helsinki.fi