Suomalainen Tiedeakatemia 10.11.2008/Heikki Ylikangas
Suomi on, kuten tunnettua, teollistuneen Länsi- ja Keski-Euroopan väkivaltaisin maa. Meillä on surmattu 1970-luvun alusta 1990-luvulle noin kolme ihmistä vuotta ja 100 000 asukasta kohden. Suomalaisen surmaajan prototyyppi on itä- tai pohjoissuomalainen, noin 40-vuotias syrjäytynyt yksin elävä työtön mies, jolla on usein taustanaan päihdeongelmia, aikaisempia väkivaltarikoksia, hylkäämisen kokemuksia lapsuudessa, vaikeuksia menestyä koulussa ja mielenterveysongelmia aikuisiässä. Liki puolet uhreista on tekijän tuttuja ja konfliktin välitön alkusyy ryyppyriidassa. Naisten osuus uhrien joukossa lisääntyi 1970-luvulla jyrkästi jäädäkseen 20 ja 30 prosentin välille.
Pääkysymys tässä yhteydessä on, esiintyykö menneisyydessä senkaltaisia joukkosurmia kuin viime vuosina on nähty? Myyrmannin kauppakeskuksessa menehtyi 2002 kuusi, Jokelan koulukeskuksessa 2007 kahdeksan ja Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa 2008 kymmenen ihmistä. Kyse oli kaikissa nuoren miehen tekemästä, itsemurhaan päättyneestä surmatyöstä.
Vastaavuutta tämänkaltaisille teoille ei historiasta löydy – ei Suomesta eikä sen ulkopuolelta. Usean henkilön surmaksi koituneilta teoilta puuttuu tekijän itsemurhahakuisuus. Näin oli laita myös Suomessa 1989 Raahessa sattuneessa ensimmäisen koulusurman, jossa 14-vuotias poika ampui kaksi oppilastoveriaan ilmoittaen motiivikseen koulukiusaamisen. Ainoa ilmiö, johon tuoreimpia joukkosurmia tuntuisi mahdolliselta verrata, ovat perhesurmat. Niissä joku perheenjäsen, tavallisesti isä, tappaa vaimonsa, lapsensa ja itsensä. Perhesurmia on kuitenkin esiintynyt jo 1700-luvulta lähtien. Varhemmin tekojen syynä olivat tavallisimmin liikaväestön äärimmilleen kasvaneet toimeentulovaikeudet. Kyse siis oli eräänlaisista armomurhista. Keskiluokkaisissa veriteoissa haluttiin säästää perheenjäsenet perheen päätä kohdanneelta häpeältä, kuten kuulussa Göbbelsien tragediassa Berliinissä 1945. Nykyisin päämotiiveina ovat parisuhde-, mielenterveys- ja huoltajuusongelmat. Lasten osalta on usein kyse parisuhteen hajoamisen aiheuttamasta kostosta. Viime vuosina perhesurmien määrä on vähentynyt.
Tutkimuksellisesti poikkeava ilmiö on selitettävissä vain toisilla poikkeavilla ilmiöillä, jos ne voidaan kytkeä loogisesti yhteen. Vaikeus on yhtäältä siinä, että tutkittua tietoa aiheesta on liian vähän, ja toisekseen siinä, että emme kykene tekemään perusteltua valintaa useiden tarjolla olevien uusien kehityspiirteiden kesken. Selityksen etsiminen suomalaisesta lähimenneisyydestä on riittämätön tie sen vuoksi, että ilmiö on kansainvälinen. Se sai alkunsa 1980-luvulla USA:sta ja tuli myöhemmin näkyville useissa Euroopan maissa, mm. Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Ruotsissa. Kelvollisen selityksen pitäisi kytkeä ne kaikki jotenkin yhteen ja lisäksi sulkea pois ne maat ja maanosat, joissa ilmiötä ei esiinny.
Käsille ei oikeastaan ole jäänyt muita etenemiskanavia kuin internet ja sen ihmisvihapalstat. Näillä myös suomalaiset tekijät ovat liikkuneet ja löytäneet vertaisryhmiä, joihin samastua. Tätä kautta on havaittu piirre, jolla on yhteys menneisyyteen: halu päästä julkisuuteen, saada nimensä historiaan. Columbinen (12/1999) ja Virginia Techin (33/2007) oppilaitosten joukkomurhissa USA:ssa tekijät viittasivat edeltäjiinsä ja ilmoittivat tavoittelevansa mainetta mediassa, jopa tulevansa joskus tehtävän elokuvan päähenkilöksi. Vastaavantyyppinen maineen tavoittelu oli tavallista 1800-luvun pohjalaisilla puukkojunkkareilla. Heitä ylistettiin kertomuksissa, kansanlauluissa ja jopa ajan lehdissä. Muuta yhteistä ei näiden alakulttuurien välillä kuitenkaan havaita. Puukkojunkkareilta puuttui itsemurhahakuisuus eivätkä he syyllistyneet joukkosurmiin.
Kaikkein vaikeimmin ymmärrettäväksi piirteeksi internet-kytkyisissä murhissa jää juuri tekijöiden itsetuhohakuisuus. Se murentaa pohjaa maineen tavoittelulta motiivina. Luulisi asianomaisten halunneen säilyä hengissä mahdollisimman pitkään voidakseen nauttia hankkimastaan maineesta. Olennainen on vastaus kysymykseen, miksi tekijät ylipäätään uhraavat vapaa-aikansa internet-palstojen selaamiseen ja osallistuvat niiden keskusteluihin. Mikä ajaa heidät siihen? Lähin selitys on se, että asianomaisilta puuttuu mahdollisuus normaaliin sosiaalisen kanssakäymiseen ikätovereittensa kanssa. Joko he eivät siihen kykene tai heidät on torjuttu. Ihmisvihaa on vaikea ymmärtää muulta pohjalta. Näin ajatellen teot on tulkittavissa kostoksi sosiaalisesta torjunnasta. Se on ajanut tekijän umpikujaan, sosiaalisen eristäytyneisyyden tuottamaan näköalattomuuteen. Huomattakoon, että uhrit koostuvat ainakin pääosin siitä ryhmästä, josta tekijän olisi tullut löytää ystäviä, mutta josta hän ei ole niitä löytänyt. Juuri tästä syystä ilmiöstä käytetään usein koulusurma tai koulumurha – nimitystä.
Ehkä ilmiössä on sittenkin merkitystä myös yhteiskunnallisilla tekijöillä eikä vain ampuma-aseiden saatavuudella, mielenterveysongelmilla tai internetillä. Pitkälle teollistuneissa länsimaissa kehitys on johtanut syistä, joihin tässä ei voi puuttua, yhtäältä kasvavaan yksityistymiseen, toisaalta yksinäistymiseen. Viitattakoon perinteisen perheyhteisön hajoamiseen sekä naisten kasvaneeseen osuuteen uhreina sitten 1970-luvun. Tavanomaisten surmaajien mielentilatutkimuksissa tulee korostetusti näkyville hylkäämisen kokemus jossakin lapsuuden vaiheessa. Tuon kokemisen on täytynyt lisääntyä, kuten ovat lisääntyneet lasten huostaanototkin. Hajonnut perheyhteys saattaisi selittää parhaiten sekä vaikeudet sosiaalisessa kanssakäymisessä että tekijöihin ehkä kohdistuneen koulukiusaamisen, johon syyllistyneistä monet ovat kokeneet ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä lapsuus- tai nuoruusvuosinaan.
Jos kyse on uudesta kasvavasta ilmiöstä, mihin satoihin nousevat toteutumattomat uhkaukset viittovat, puhe on todella vakavasta asiasta. Uskottavan tutkimuksellisen selityksen toistaiseksi puuttuessa on perusteltua reagoida tekojen teknisiä edellytyksiä ja kasvualustoja karsimalla. Tarkoitan mm. ampuma-aseiden saatavuuden rajoittamista ja internet-palstojen keskustelujen tiukempaa valvontaa. Mielenterveyspalvelut ja poliisien lähettäminen kouluihin niin kuin USA:ssa ovat vielä asia erikseen.
2 vastausta artikkeliin “Joukkosurmat historian valossa”