Kategoriat
Blogi

Akkumetallit kestävässä arjessamme – Mitä meidän pitäisi niistä tietää?

Teksti: Anni Rastas & Emilia Linnekoski

Monitieteinen keskustelu ja yhteistyö on välttämätöntä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan luomiselle. Tämän päivän maailmamme monimutkaiset, globaalit ongelmat herättävät kysymyksiä, joihin on vaikea yksin vastata. Tässä artikkelissa Helsingin Yliopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskelevat Emilia Linnekoski ja Anni Rastas etsivät ymmärrystä kestävän yhteiskunnan haasteisiin mineraalien kehityksen ja kestävän teknologian maailmasta. Erityisesti tehokkaiden, kierrätysmateriaaleista valmistettujen akkujen kehitys on yksi kiertotalouteen siirtymisen mahdollisuuksista, mutta samalla myös haasteista. 

Inspiraatiota tämän jutun kirjoittamiseen saimme, Emilia YLE:n artikkelista, joka toi esille laajasti akkuihin käytettävän koboltin louhintaa Kongossa, sekä Anni maisterin tutkielman suunnitelmistaan. Yhteiskuntatieteilijöinä olimme välittömästi valppaina pohtimaan erityisesti akkumineraalien tuotantoon liittyviä poliittisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Mutta mitä akuissa olevat mineraalit oikeastaan ovat ja missä kierrätysmateriaaleista tehtyjen akkujen kanssa mennään tällä hetkellä? Halusimme tietää lisää akkumineraalien tutkimuksesta ja pääsimme haastattelemaan Marja Rinnettä, jatko-opiskelijaa Mari Lundströmin johtamasta hydrometallurgian ja korroosion tutkimusryhmästä Aalto yliopistosta.

Erityisesti tehokkaiden, kierrätysmateriaaleista valmistettujen akkujen kehitys on yksi kiertotalouteen siirtymisen mahdollisuuksista, mutta samalla myös haasteista. 

Tutkimusryhmä Hydromet pyrkii tutkimuksellaan löytämään kestäviä ratkaisuja ja edistämään mineraalien kiertotaloutta. Rinne tutkii akkumetallien tuotannon ja kierrätyksen ympäristövaikutuksia, ja on keskittynyt erityisesti kobolttiin ja kultaan. Tutkimuksessaan hän käyttää elinkaarianalyysia, eli arvioi tietyn prosessin aiheuttamia ympäristövaikutuksia sen koko elinkaaren aikana. 

Akkumineraalien, kuten koboltin ja litiumin, tarve kasvaa tämänhetkisen kehityksen mukaan tulevaisuudessa huomattavasti. Sähköautoilu yleistyy ja mineraaleja tarvitaan myös esimerkiksi energiateollisuuden kehittyessä kestävämmäksi. Jo nyt, lähes jokaisen suomalaisen arki kuluu mineraalien ympäröimänä: luultavasti luet tätäkin artikkelia tietokoneelta tai puhelimelta, jonka materiaalien alkuperästä et ehkä tiedä kovin paljoa. Älypuhelimestasi esimerkiksi löytyy jos jonkinlaista mineraalia – muun muassa alumiinia, rautaa, kuparia, kultaa, kobolttia, kromia ja litiumia – joiden louhintapaikkaa et puhelimesi paketista löydä.

Mineraalien louhinta aiheuttaa kuitenkin monimutkaisia eko-sosiaalisia ongelmia monissa paikallisissa yhteisöissä, jotka kärsivät esimerkiksi vesistöjen saastumisesta, ja joiden maa- ja itsemääräämisoikeuksia kansainväliset yhtiöt eivät usein kunnioita (Jacka 2018). Vastauksia mineraalien tuotantoon liittyviin eko-sosiaalisiin ongelmiin etsitäänkin nyt materiaalien mahdollisimman tehokkaasta uusiokäytöstä. 

Erityisesti hiilineutraalien ajoneuvojen yleistyessä akkuihin tarvittavien mineraalien määrä kasvaa huomattavasti:  “Sähköautoihin tarvittavat akut ovat todella isoja ja niitä alkaa olemaan tulevaisuudessa hyvin paljon. Jos niiden kierrätystä ei järjestetä, jää meille todella paljon hyvää materiaalia jätteeksi, vaikka sen voisi uusiokäyttää. Tämä tarkoittaisi taas sitä, että materiaa tulisi kaivaa lisää maasta, mikä ei tietenkään ole aina kestävää”, Rinne toteaa.

Erityisesti hiilineutraalien ajoneuvojen yleistyessä akkuihin tarvittavien mineraalien määrä kasvaa huomattavasti.

Suomen asema akkuteollisuudessa voi tulevaisuudessa olla merkittävä, sillä Suomessa on Euroopan suurimmat kobolttivarannot, sekä osaamista ja infrastruktuuria sen jatkojalostukseen. Koboltin jatkojalostus onkin jo Suomessa globaalisti huomattavaa, vaikka ykköstoimija onkin tällä hetkellä Kiina. Helsingin Sanomat uutisoi 19.4.2021 brittiläisen kemianyhtiön Johnson Matthey suunnitelmista rakentaa akkumateriaalien tehdas Vaasaan. Suomi on siis hyvää vauhtia varmistamassa itselleen yhä keskeisemmän toimijan osaa alalla. Mahdollisuuksien mukana tulee kuitenkin myös vastuu. “Louhiminen kuluttaa paljon sähköä ja ympäristövaikutukset riippuvat paljon siitä millaista energiaa käytetään prosessissa. Koboltti on myös jossakin määrin myrkyllistä. Suomessa on verrattain kuitenkin hyvät säädökset esimerkiksi siitä, paljonko raaka-ainetta saa päätyä ympäristöön. Ollaan paljon kriittisempiä kuin monissa muissa paikoissa maailmalla”, Rinne kertoo. Suomenkaan kaivosteollisuus ei kuitenkaan ole ollut ongelmatonta ja puhdasta, ja Suomen kaivoslaki onkin tällä hetkellä uudistuksen alla.

Kiertotalouden käytännöt vaativat yhteiskunnalta erityisiä yhteistyötaitoja. Kun kaikkea ei saakaan heittää yhteen roska-astiaan, josta se kulkisi yhteen jätekasaan, monimutkaisen infrastruktuurin täytyy olla valmiudessa huolehtimaan jokaisesta materiaalista. Vaikka kierrätyksen periaatteet eivät olekaan uusi keksintö, vaan yhteiskunnat ovat valtaosin perustuneet luonnonmateriaalien jatkuvaan kiertoon ja kestävien tuotteiden korjaamiseen  – ja itseasiassa päinvastoin voidaan todeta, että jätteen käsite on moderni (Lagerspetz 2020) – nykyisen maailman materiaaleiltaan ja tuotantoketjuiltaan monimutkaiset tuotteet vaativat myös uudenlaista kierrätystä. Tehokkaaseen teknologiaan, suurtuotantoon ja öljyyn perustuvassa yhteiskunnassamme uuden tavaran tuottaminen on tehnyt korjaamisesta ja kierrätyksestä usein kenties jopa vaivalloisempaa kuin uuden tuottamisesta. 

Kiertotalouden käytännöt vaativat yhteiskunnalta erityisiä yhteistyötaitoja.

Rinne kertoo yhteistyön toimivan hyvin teknologian sekä talouden ja kaupan alojen välillä kestävien, kierrätettyjen akkujen kehityksen parissa. “Suomessa on hyvä infrastruktuuri ja erittäin paljon erinomaista osaamista, mikä on ehdottomasti Suomen etu. Tutkimus toimii jatkuvassa yhteistyössä teollisuuden alan kanssa. On todella tärkeää, että ei toimita erillään.” Kuitenkin esimerkiksi mineraalien kierrätyksen suhteen kierrätysakkujen kehityksen ja käytännön kierrätysinfrastruktuurin tiet eivät tunnu kulkevan samaa tahtia. “Piensähkölaitteiden kierrätyksestä puuttuu logistiikka. Ihmiset ei välttämättä tiedä [mitä tehdä vanhoilla laitteillaan]”. Rinne toteaa, että monilla meistä on vielä tapana säilyttää vanhoja puhelimia kaappien pohjalla. Niin kauan kuin käytetyt materiaalit kasautuvat ihmisten laatikoiden perälle, ei niistä kuitenkaan päästä tuottamaan uutta.

On muistettava, että mineraalien kierrätys koskettaa hyvin erilaisia tämän päivän tuotteita, ja samalla niihin liittyvät haasteet ovat erilaisia. Esimerkiksi yllämainittuja puhelinten mineraalien uusiokäyttöön saamiseen liittyviä ongelmia ei yhtälailla liity sähköautojen suurien akkujen kierrätykseen, Rinne muistuttaa. Toisaalta, sähköautojen vasta saapuessa markkinoille, joudutaan odottamaan vuosia ennen kuin niistä saadaan romua uusiokäyttöön.

“Usein ajatellaan pelkkiä paristoja ja niiden viemistä Prisman kierrätyspisteelle. Valtavat sähköautojen akut eivät tule monelle mieleen, vaikka ne ovat merkittävä osa tulevaisuutta. Ihmisten liikkuminen muuttuu”, Rinne toteaa.

Kysyessämme Marja Rinteeltä kestävän akkuteollisuuden tämän hetken ja tulevaisuuden haasteista, taloudelliset rajat nousevat esiin ensimmäisenä. “Kaikkea voidaan tehdä, mutta on eri asia mikä on järkevää”. Toisena haastenaa Rinne mainitsee Chilen hyvin kuivilta tasangoilta suurimmaksi osaksi saatavan litiumin kierrätyksen. “Litiumin talteenotto on tähän mennessä ollut haastavaa sen reaktiivisuuden takia. […] Tähän mennessä raaka litium on ollut halpaa ja sen käytön lisääntyessä siitä tulee kriittinen materiaali. EU onkin tästä säätänyt, että jatkossa sitä täytyy kierrättää akuista”. Kuten Rinnekin toteaa, monet kierrätysprosessit ovat jatkuvan kehityksen alaisena, ja poliittiset sekä taloudelliset päätökset vaikuttavat vahvasti tutkimukseen ja uusien toimintatapojen kehittämiseen.

Akkujen tutkiminen on hyvin monimutkaista, mutta sitä tehdään valtavasti ympäri maailmaa tällä hetkellä, Rinne kertoo. Matalahiiliarvoiset akkujen kierrätyksen ja tuotannon mahdollisuudet ovat Rinteen mukaan seuraava askel alalla. 

Vielä ennen kuin kiertotalouteen vaadittava poliittinen mentaliteetti, teknologia ja infrastruktuuri saavat vahvan jalansijan, nykyiset eko-sosiaaliset haasteet liittyen akkumineraalien louhintaan tarvitsevat ratkaisuja. Muutaman viikon takainen YLE:n artikkeli käsitteli esimerkiksi Kongossa, erittäin sosiaalisesti ja poliittisesti haastavissa olosuhteissa, louhitun koboltin toimitusketjua maailmalle. Myös Suomessa jalostetaan Kongosta louhittua kobolttia. 

Ketju, jossa mineraali matkaa tuotannon vaiheesta toiseen on etenkin alkuperämaassa usein hämärä. Louhintaan liittyy useissa maissa erilaisia ihmisoikeusrikkomuksia, työtä hengenvaarallisissa olosuhteissa, sekä jo aiemmin mainittuja ympäristöongelmia. Monia maita, joista mineraaleja louhitaan vaivaa laaja-alainen korruptio, epävakaat poliittiset olosuhteet, sekä puutteellinen infrastruktuuri. Systeemitason muutosta on haastavaa ajaa.

Louhintaan liittyy useissa maissa erilaisia ihmisoikeusrikkomuksia, työtä hengenvaarallisissa olosuhteissa, sekä jo aiemmin mainittuja ympäristöongelmia.

Rinne toteaa lopuksi, että keskustelu eri tieteenalojen välillä on tarpeellista: “Mä en esimerkiksi tiedä miten Kongon tilannetta voisi oikeasti lähteä parantamaan. Joku muu voi varmasti paremmin sanoa miten sosiaalisiin aspekteihin siellä voisi vaikuttaa”. 

Tietoisuus jokapäiväisten käyttöesineidemme alkuperästä on vahva alku kestämättömien toimintatapojen ja epätasa-arvoisten globaalien tuotantoketjujen muutokselle. Monien kaivosympäristöjen eko-sosiaalisten yhteisöjen ahdinko, sekä kaivosteollisuuden kasvihuonepäästöt vaativat kuitenkin erittäin ripeitä toimia.

Tilanne mineraalien ja akkujen saralla muuttuu jatkuvasti, ja positiivistakin kehitystä syvien haasteiden keskellä voidaan havaita. Esimerkiksi Rinteenkin mainitsemaa haastavan raaka-aineen litiumin kierrätystä on viime aikoina kehittänyt pohjoisamerikkalainen yritys Li-Cycle. Globaaleiden tuotantoketjujen syviin, moniulotteista ongelmiin yritetään parhaillaan tuoda yhtä ratkaisua myös esimerkiksi yritysvastuulain avulla. Yritysvastuulaki tarkoittaisi sitä, että laki velvoittaisi yrityksiä huomioimaan ihmisoikeudet koko arvoketjussaan – tällä hetkellä vastuullisuus on nurinkurisesti vapaaehtoista. Suomessa lakia ajaa aktiivisesti kansalaisjärjestö Finnwatch. Kenties yritysvastuulaki voisi olla yksi keino helpottaa Kongonkin tilannetta.

Lähteet:

Jacka, Jerry. 2018. ‘The Anthropology of Mining: The social and environmental impacts of resource extraction in the mineral age’. Annual Review of Anthropology, vol. 47.

Lagerspetz, Olli. 2020. ‘Kun “jätettä” ei ollut’. Niin & näin, vol. 4.

Lindström, L. & Rigatelli, S. 2021. ‘Pimeä akku – Kobolttihuuma on meille kipeä kysymys, vaikka suomalaisyritykset vakuuttavat, etteivät ne käytä lasten hankkimaa metallia’. Yle. https://yle.fi/uutiset/3-11748022

Merchant, Brian. 2017. ‘Everything that’s inside your iPhone’. Vice. https://www.vice.com/en/article/433wyq/everything-thats-inside-your-iphone

Työ- ja elinkeinoministeriö. 2021. Kaivoslain uudistaminen 2020-2021. https://tem.fi/kaivoslakiuudistus.