Vegaaninen peltipitsa

Pääsiäislomilta on nyt kutakuinkin palattu ja jääkaappi ammottaa tyhjillään? Ei hätää! Tämän pitsan voi tehdä kaapista käteen sattuvilla aineksilla oman maun mukaan. Näin saat hävikkiruuatkin hyödynnettyä ja sentit venytettyä. Kenties kaapin pohjille olikin jäänyt vielä lojumaan nuhjuisia sieniä ja tomaatteja? Pitsassa kaikki maistuu paremmalta. Vegaaninen peltipitsa Taikina 2,5 dl kädenlämpöistä vettä 1/4 tl sokeria 1 […]

Vietnamilaiset kesärullat

Kevään ensimmäinen päivä koitti, näytti ulkona miltä hyvänsä. Ainakin tämä ruokalaji antaa jo lupauksen lähestyvästä kesästä väreineen! Vietnamilaisten kesärullien tekoon tarvitset riisipaperia, jota kannattaa ehdottomasti hankkia etnisistä kaupoista perinteisten markettien sijaan mikäli haluaa säästää rahaa. Esimerkiksi kikhernemunakasreseptin yhteydessä mainitut Kaisaniemen metroaseman Hauler sekä Hämeentien Vii Voan palvelevat hyvin tähän hätään. Lisäksi tarvitset myös lämmintä vettä […]

Omenamuffinssit

On taas aika herkutella! Tänä keskiviikkona ovat vuorossa omenamuffinssit, jotka syntyvät käden käänteessä. Tämä herkku ei vaadi ihmeempiä raaka-aineita tai leipomiskokemusta, joten nyt on hyvä hetki hioa taitojaan. Omenamuffinssit 1-2 hapanta omenaa pieninä kuutioina (tarvittaessa omenien makua voi terästää pienellä määrällä sitruunamehua) 2 dl omenasosetta / -hilloa 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 tl […]