Ilmastonmuutos? -lyhyesti

Ilmastonmuutos on noussut otsikoihin vähän väliä. Nuoret ympäri maailmaa ovat lakkoilleet osoittaen päättäjille huolensa.

Ilmasto lämpenee, sillä kasvihuonekaasujen määrä on lisääntynyt ilmakehässä ja lisääntyy edelleen. Tämä johtuu muun muassa fossiilisten polttoaineiden polttamisesta. Suurimmat ilmaston saastuttajat ovat liikenne, energiantuotanto ja ruoka. Ilmastonmuutoksella on erilaisia vaikutuksia ympäri maailmaa.


Suomi

Suomessa ennustetaan lämpötilojen nousevan ja sademäärien runsastuvan. Itämeren pinta nousee ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Hellejaksojen ennustetaan yleistyvän ja pitenevän, moni varmasti huomasi viime kesän erikoisen kuivuusepisodin. Vaikka äärimmäisyyksissään se aiheuttaa hallaa maataloudelle, siitä voi jossain määrin olla myös etua Suomen kasvukaudelle.

Suomen talvet kokevat muutoksia ennusteiden mukaan. Talvista tulee sateisempia ja sade sataa harvemmin lumen muodossa. Talvinen pilvisyys lisääntyy, minkä seurauksena talvinen aurinko pilkahtelee harvemmin pilvipeitteen välistä. Lumet peittävät maan myöhemmin ja sulavat aikaisemmin. Jääpeiteaika merellä lyhenee.

 

Kehittyvät maat

Kehittyviä maita ilmastonmuutos koettelee kovemmin. Näissä maissa on vähemmän resursseja sopeutua ilmastonmuutokseen ja elinolosuhteet ovat jo valmiiksi heikommat. Olosuhteiden muuttuminen haastavammiksi voi saada aikaan sen, että ihmiset etsivät muualta suotuisampia elinolosuhteita. Ilmastopakolaisuus voi olla yksi syy ihmisten siirtymiseen tulevaisuudessa.

Joissakin kehittyvissä maissa naisten elämä muuttunee vaativammaksi, sillä vedenhakumatkat pitenevät vedenpuutteen lisääntyessä ja veden laadun heikkenemisen vuoksi. Nämä pidentyneet vedenhakumatkat vievät aikaa koulutukselta ja myös mahdollisesti tasa-arvoistumiselta. Naisten ravitsemus voi heikentyä, sillä ruoan määrä ja laatu vähenevät ilmastonmuutoksen vuoksi ja naiset syövät muun perheen jälkeen joissakin kulttuureissa.

 

Ilmastonmuutoksesta pitäisi olla huolissaan

Ehkä sen vuoksi, että sillä on suuret vaikutukset elämäämme maapallolla. Se vaikuttaa niin ympäristöön kuin meihin ihmisiin.

Mitä minä voin tehdä?

Opiskelijoiden ilmastolakko pe 5.4.2019

Lisätietoa tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/555097744967535/

Ilmastomarssi #2 la 6.4.20019 klo 14:00-16:00 Helsinki

Lisätietoa tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/1600043990098873/