Vastuutehtävät Ympäristövaliokunnassa 2021

PUHEENJOHTAJA

Puheenjohtaja koordinoi valiokunnan toimintaa ja kokousten järjestämistä. Hän laatii kokouskutsut ja esityslistat. Muihin puheenjohtajan tehtäviin kuuluvat muun muassa budjetin seuraaminen, toimintasuunnitelman tekeminen yhdessä varapuheenjohtajien kanssa sekä toiminnan kokonaiskuvan hallinta. Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja pyrkii kehittämään valiokunnan toimintaa yhdessä muiden aktiivien kanssa ja tukee muita toimijoita heidän tehtävissään. Hän myös vastaa valiokunnan näkyvyydestä ja toiminnan jatkuvuudesta.

Puheenjohtajan tulisi pystyä osallistumaan mahdollisimman usein ja kokonaisvaltaisesti Ympäristövaliokunnan toimintaan. Päävastuu toiminnasta on puheenjohtajalla, joten pesti on melko aikaa vievä, mutta sitäkin opettavaisempi ja tärkeää kokemusta antava. Aiempi kokemus Ympäristövaliokunnasta ja sen toiminnasta on toivottavaa.

VARAPUHEENJOHTAJA

Varapuheenjohtajia on kaksi. He hoitavat kokousten käytännön järjestelyt kuten tarjoilun ja toimivat kokousten sihteereinä. Varapuheenjohtajat avustavat puheenjohtajaa hänen valitsemissaan tehtävissä ja tekevät aktiivisesti yhteistyötä tapahtumien järjestäjien kanssa. He osallistuvat myös osittain tiedottamiseen ja edustustehtäviin sekä kehittävät valiokunnan toimintaa yhdessä puheenjohtajan kanssa. Jos puheenjohtaja on estynyt, toinen varapuheenjohtajista toimii hänen sijaisenaan. Kokouksia pidetään lukukausien aikana noin kerran kuukaudessa.

VIESTINTÄVASTAAVA

Viestintävastaavia voidaan valita joko yksi tai kaksi ja heidän tärkeimpiä tehtäviään on tiedottaa aktiivisesti  Ympäristövaliokunnan toiminnasta ja tapahtumista sekä lisätä tietoisuutta ajankohtaisista ympäristöasioista. Käytetyimpiä viestintäkanavia ovat valiokunnan some, johon kuuluvat Facebook ja Instagram sekä sähköpostilistat. Viestintävastaavana pääset myös käyttämään yliopiston ja ylioppilaskunnan (HYYn) sähköpostilistoja ja muita viestintäkanavia. Viestintävastaavan kannattaa osallistua aktiivisesti valiokunnan kokouksiin, joita järjestetään noin kerran kuukaudessa, sekä muihin tapahtumiin, jotta viestintää ja sen materiaaleja voidaan suunnitella yhdessä.

Viestintätehtävien merkitys on korostunut varsinkin poikkeusaikoina, mutta pesti on muutenkin ainutlaatuinen mahdollisuus oppia paljon viestinnästä, joka on tulevaisuudessakin yksi työelämän keskeisimpiä taitoja. 

KAMPANJAKOORDINAATTORI

Kampanjakoordinaattori vastaa erilaisten kampanjoiden suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä muiden valiokuntalaisten kanssa. Koordinaattori osallistuu kampanjoissa ulkoisen viestinnän lisäksi etenkin valiokunnan sisäiseen viestintään. Hän vastaa suunnittelukokouksien järjestämisestä ja niihin liittyvästä tiedotuksesta. Aiempia  ympäristövaliokunnan järjestämiä kampanjoita ovat esimerkiksi Siisti Vappu, Zero Waste Syyskuu sekä Ilmastoruokaviikko. 

BLOGIVASTAAVA

Blogivastaaviakin voidaan tarvittaessa valita kaksi. He ovat vastuussa Ympäristövaliokunnan blogipostausten kirjoittamisesta, blogin ulkoasusta sekä nettisivujen tiedon ajantasaisuudesta. Aiempaa nettijulkaisukokemusta ei blogivastaavalta vaadita ja tehtävässä on vapaat kädet toteuttaa omia ideoita. Heräsikö kiinnostuksesi? Ohessa vielä linkki blogiin, jonka sisällöstä sinä voisit olla vastuussa: https://blogs.helsinki.fi/hyy-ymp/

EKSKURSIOVASTAAVA

Ekskursiovastaava järjestää vierailuja ympäristövaliokuntalaisia kiinnostaviin kohteisiin, kuten järjestöihin, ministeriöihin ja yrityksiin, yhdestä kahteen kertaa lukukaudessa. Hän ylläpitää yhteyksiä vierailukohteisiin, huolehtii käytännön järjestelyistä sekä ottaa vastaan ilmoittautumiset. Osa järjestelyistä, kuten ilmoittautuminen, voidaan hoitaa yhteistyössä varapuheenjohtajien ja viestintävastaavan kanssa. Ekskursiovastaava hoitaa myös tarvittaessa vierailuun liittyvän tiedotuksen. Korona-aikana ekskursioita on mahdollista järjestää etänä esimerkiksi Zoomin välityksellä.

KOULUTUSVASTAAVA

Koulutusvastaavan pesti on uusi ja toimenkuva elää yhä. Pestiin kuuluu ympäristöaiheisten rentojen koulutustilaisuuksien suunnitteleminen ja järkkääminen. Tarkoituksena on tukea ja innostaa järjestötoimijoita kohti ympäristöystävällistä järjestötoimintaa. Tilaisuuksissa on keskusteltu muun muassa tapahtumien järjestämisestä, järjestöjen tiloista ja ruokatarjoiluista. Tänä vuonna olemme suunnitelleet ja laatineet ympäristöohjeistuksen järjestöille, ja se julkaistaan pian. 

TAPAHTUMAVASTAAVA JA TAPAHTUMATIIMI

Tapahtumavastaava tai tapahtumatiimi vastaavat Ympäristövaliokunnan tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä. Valiokunnan tapahtumat määritellään vuoden alussa laadittavassa toimintasuunnitelmassa, mutta myös uudet ideat ja oma-aloitteisuus vuoden mittaan ovat ehdottoman toivottavia. Kaikki valiokuntatoimijat osallistuvat isojen tapahtumien järjestämiseen, mutta tapahtumavastaava tai tapahtumatiimi koordinoivat viime kädessä tapahtumien toteutusta. 

Tällä hetkellä suurin osa tapahtumista järjestetään etänä, mutta mahdollisuuksien mukaan myös live-tapahtumia, jos turvavälien pitäminen on mahdollista. Syksyllä järjestimme esimerkiksi plogging-tapahtumia.

MUUT TOIMIJAT

Tarvittaessa Ympäristövaliokuntaan perustetaan uusia pestejä esimerkiksi suurempien projektien koordinoimiseen. Ympäristövaliokunnan kokouksiin ja toimintaan voi myös osallistua ns. rivitoimijana ympäri vuoden.