Tervetuloa Kotoon!

Hyytiälän metsäaseman uudisrakennuksen, Koton, avajaisia vietettiin perjantaina 13. lokakuuta. Runsaslukuinen kutsuvieraiden joukko todisti, kun Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri paljasti uudisrakennuksen peruskiven.

Peruskivi

Uudisrakennuksen matka suunnittelupöydältä avajaisiin oli monipolvinen ja vaiherikas, mahtuihan ajanjaksolle niin koronapandemia kuin Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa. Peruskiven laatassa oleva päivänmäärä kertookin osaltaan matkan varrella kariutuneista suunnitelmista. Valmista kuitenkin tuli!

Metsäaseman pitkäaikainen johtaja Antti Uotila kansleri Kaarle Hämerin kanssa.
Malja uudisrakennukselle!

Avajaistilaisuudessa puhuivat kanslerin ohella muun muassa maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Ritva Toivonen, metsätieteiden osaston johtaja Markus Holopainen, Hyytiälän metsäaseman pitkäaikainen johtaja Antti Uotila, akateemikko Markku Kulmala ja arkkitehti Hilla Rudanko. Metsäylioppilaat toivat tilaisuuteen musiikkitervehdyksen.

Airueiden kanssa dekaani Ritva Toivonen, akateemikko Markku Kulmala, metsäaseman juuri eläköitynyt johtaja Antti Uotila, kansleri Kaarle Hämeri sekä metsätieteiden osaston johtaja professori Markus Holopainen.
Laulajat valmiina esitykseen

Yhden puheista piti Ilmastopyörre-taideohjelman kuraattori Ulla Taipale, joka esitteli uuden ruokalan seinälle ripustetun Kustaa Saksin Metsä vastaa -kuvakudoksen.

Kustaa Saksin teos Metsä vastaa. Kuva: Ulla Taipale.

Tilaisuudessa vietettiin samalla Hyytiälän Living Lab -tutkimusympäristön avajaisia. Rakennus itsessään toimii elävänä laboratoriona, jossa voidaan tutkia muun muassa sisäilmaa ja ihmisen hyvinvointia.

Hyytiälän metsäasema on osa Helsingin yliopiston tutkimusasemien verkostoa. Kuten kansleri Kaarle Hämeri omassa puheessaan muistutti, juuri tutkimusasemien verkoston kautta Helsingin yliopisto on itse asiassa koko Suomen yliopisto.

Hyytiälästä tulossa monitieteisen tutkimuksen ja oppimisen lippulaiva

Arkkitehdin havainnekuva puurakennuksen sisätilasta

Kirjoitin viimeksi Hyde-blogiin vajaa vuosi sitten, kun blogi avattiin kanavaksi tuoda kuulumisia tästä meille niin tärkeästä paikasta. Suuri uutinen oli silloin se, että Hyytiälään rakennetaan uusi kestävän kehityksen mukainen puurakennusten kokonaisuus. Tämän mittaluokan investointiin on tiedekunnassa mahdollisuus vain hyvin harvoin, joten olimme ja edelleen olemme innoissaan.

Kuukaudet ovat kypsyttäneet sekä blogia että rakennushanketta. Hyytiälän näkymiin on tullut vielä uusiakin visioita. Blogi on osoittautunut mukavaksi tavaksi kertoa uutisia metsäaseman tapahtumista ja vuoden kierrosta vailla pönötystä. Monet erilaiset Hyytiälän kävijät ja käyttäjät ovat tarttuneet näppäimistöön ja luoneet kuvaa itselleen tärkeistä asioista blogin kautta. Hyvä niin!

Rakennukset, samoin kuin niihin suunniteltu uudenlainen tutkimus- ja oppimisympäristö eli Living lab, ovat jo mukavasti hahmolla. Puumateriaalin muutoksia on jo ryhdytty tutkimaan: ensimmäiset puuelementteihin sijoitetut anturit alkoivat lähettää dataa heti, kun elementtejä kuljettavat autot starttasivat tehtaalta kohti Hyytiälää. Kunnianhimoiset suunnitelmat luoda rakennukseen asennettavien Living lab –ominaisuuksien ja Hyytiälän ympäristön myötä rakentuva monitieteinen tiedealusta ovat täsmentyneet. Toki toteutus edellyttää vielä aimo askelia varainhankinnassa. Ympäristöministeriöltä saamamme rahoitus sekä MetsäGroupin vastinrahalahjoitus maatalous-metsätieteiden alalle mahdollistavat hankkeen ensi vaiheita.

Hyytiälässä on vahvaa metsätalouden ja -luonnon tutkimuksen ja opetuksen toimintaa sekä maailmankuulu ilmakehätutkimuksen SMEAR-asema. Tulevaisuuden Hyytiälä näyttäytyy todellisena monitieteisen tutkimuksen ja oppimisen lippulaivana, johon Suomen luonto tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön. Monitieteisyys lisääntyy, kun mukaan saadaan puu- ja materiaalitieteilijät sekä ihmisten hyvinvoinnin ja kokemusten tutkimusta. Fysiikan tutkimukselle, ja vaikkapa aistitutkimuksellekin, avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi sisäilmaan liittyen. Uskomme tämän houkuttelevan tieteentekijöitä yliopistoista ja organisaatioista Suomessa ja kansainvälisesti.

George W. Peavy Forest Science Center, Oregon, Yhdysvallat. Kuva: Ritva Toivonen.

 

Kansainväliset metsä- ja ilmakehätieteilijät hyödyntävät jo Hyytiälää hienosti. Nyt olemme muodostaneet yhdysvaltalaisen Oregonin yliopiston ja slovenialaisen puututkimuksen keskuksen InnoRenew CoE:n kanssa uuden yhteistyömallin, joka mahdollistaa myös puumateriaalien, rakennusten ja niiden käyttäjien tutkimusta Hyytiälässä. Kumppaniorganisaatiot ovat rakentaneet hieman vastaavat tutkimusalustoina toimivat puurakennukset. Siten uusi verkosto mahdollistaa eri maissa ja mantereilla sijaitsevien rakennusten mittauksista syntyvien suurten aineistojen yhdistelyt, kiinnostavat vertailututkimukset ja ehkä myös yhteistä opetusta. Ideoita varmasti syntyy lisää, kun yhteistyö eri alojen osaajien kesken syvenee.

InnoRenew CoE, Slovenia.

Kirjoittaja: Ritva Toivonen on maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani ja kokenut Hyytiälän kävijä.

Opetus- ja majoitusrakennusten toteuttamisessa aikatauluhaasteita

Talvi on tullut ja lunta tupaan Valtteri-myrskyn riehuessa. Rakentaminen näyttää etenevän kuin mummo hangessa, aikataulusta ollaan myöhässä jo reilusti. Talvirakentamisessa ollaan sään kanssa haasteissa. Pihapiirissä työmiesten kulkureitit kapenevat poluiksi, kun kulkuteitä ei päästä rakennusten välistä auraamaan. Sääsuojien päältä joudutaan jo poistamaan lunta. Rakennusmateriaalien suojaaminen pressuilla käy myös haastavaksi kovassa tuulessa.

Pisimmällä uudisrakennuksista ollaan opetusrakennuksessa eli A-rakennuksessa. Vesikatto on valmis, ulkopuolelle seiniin tehdään koolauksia puuverhouksen asentamiseksi, ikkunoita asennetaan paikoilleen. Sisällä on lämmöt jo päällä ja rakenteet pääsevät kuivumaan. Viemäreitä ja ilmanvaihtoputkia on jo asennettu. Sähkötyöt odottavat vielä, että piuhat saadaan vedettyä koko pituudeltaan eri puolille rakennusta. Lattiavalutöitä valmistellaan myös.

Työjärjestyksessä seuraavaksi maaliin on etenemässä D-rakennus. Siellä asennetaan kattoelementtejä ja sen jälkeen vesikaterakenteita paikalla rakentaen. Elementtiasennusten jälkeen sääsuoja saadaan päälle, jonka suojissa CLT-seinäelementit voidaan koota. B- ja C-rakennusten osalta on ladottu alapohjaelementit paikoilleen ja peitetty säältä suojaan.

Aikataulua ovat viivästyttäneet talvirakentamisen lisäksi rakennusmateriaalien toimitusvaikeudet. CLT-elementtejä jouduttiin odottamaan monta viikkoa sovittua aikataulua enemmän. Muissakin materiaaleissa on toimitusajat pidentyneet. Seinäelementtitoimitukset eivät ole sisältäneet työmaan yllätykseksi huoneistojen välisiä rakenteita, kipsi- ja puukuitulevyjä. Ne on jouduttu rakentamaan työmaalla erikseen. Samoin elementtien paikallenostot ovat olleet työläämpiä, kun nostokiinnikkeitä ei ole ollut valmiiksi asennettuina.

Onneksi yhteistyö aseman henkilöstön kanssa on sujunut hyvin. Koronatartunnoilta on lähes vältytty. Yhden työmiehen sairastuttua vältyttiin viruksen leviämiseltä muille työmaalla ja Metsäasemalla. Asemalla on ollut yleisesti ottaen hiljaista talviaikaan kyllä muutenkin.

Opetusrakennus valmistuu näillä näkymin heinäkuun loppuun, majoitusrakennukset elokuussa. Rakennukset otetaan vastaan elokuussa, jonka jälkeen tilat kalustetaan ja varustetaan suunnitelmien mukaisiksi. Opetusrakennus on mahdollista ottaa käyttöön syyskuussa ja majoitusrakennukset lokakuussa.

Entinen johtajan asunto, Pilvilinna korjataan myös. Museovirasto on antanut puoltavan lausunnon suunnitelmille ja korjaushanke on saanut rakennusluvan vuoden vaihteessa. Pilvilinnan majoitustilat uusine wc- ja suihkutiloineen valmistuvat heinäkuun loppuun.

Metsäaseman arki pyörii rakennuspuuhista huolimatta normaalisti. Kesäkurssit pidetään sovitusti, majoittuminen on vain vanhoissa rakennuksissa. Ne puretaan vasta uudisrakennusten käyttöönoton jälkeen. Jotakin uutta saadaan kesäksi kuitenkin valmiiksi. Rantasaunojen läheisiin puuvajoihin saadaan toteutettua käymälätilat toukokuun loppuun mennessä.

 

Kirjoittaja: Mika Huhtala on kampusarkkitehti ja tilapäällikkö. Helsingin yliopisto, Tilat ja kiinteistöt.

Kuulumisia Hyytiälästä

Hyytiälän uudisrakennuksen maanrakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaan. Päärakennuksen pohjan kuopan kaivut ja paalutus on jo tehty. Kesäkuulla siirrytään perustusten tekoon.

Muutoin Hyytiälässä valmistaudutaan kesän tutkimuksiin ja metsäkurssin alkamiseen juhannuksen jälkeen. Kevät tuli hieman myöhään, mutta sitäkin nopeammin, kun routaa ei ollut. Koivut puhkesivat lehteen parissa päivässä. Mustikat kukkivat ja hallaöistä ei ainakaan vielä ole tietoa.

Seuraavat kuvat näyttävät muutamia rakennusprojektin tähänastisia vaiheita.

Puiden kaatoa viemärin ja maalämpökaivojen tieltä.
Maanrakennustyöt alkavat.
Päärakennuksen pohjat.
Majoitusrakennusten pohjien kaivutöitä.

Uudisrakennuksen arkkitehtuuri kunnioittaa vanhaa

Hyytiälän metsäaseman uudisrakennuksen tärkein inspiraation lähde on ollut historiallisen pihapiirin mittakaava. Yli sata vuotta vanhan, hirsirakennuksista muodostuvan pihapiirin mittakaava toistuu myös uudisrakennuksessa, kertoo arkkitehti Hilla Rudanko suunnittelukilpailun voittajaehdotuksen laatineesta Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen -toimistosta.

Lisäksi ehdotuksessa on viitteitä erityisesti japanilaisesta puurakentamisesta. Rakennus on jaettu yhteisen katon alla useaan paviljonkiin, joihin on kulku ulkokautta. Talossa on myös metsäkämppien tunnelmaa, kun majoitushuoneisiin kuljetaan suoraan terassilta, Rudanko jatkaa.

Uudisrakennukseen tulee monikäyttöisiä tutkijoiden ja opiskelijoiden opetus- ja majoitustiloja, jotka toimivat tarpeen mukaan myös työhuoneina. Kaikkiaan rakennuksen pinta-ala on 1400 m².

Suunnittelukilpailun voittajaehdotus julkistettiin 31. elokuuta 2020 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, Helsingissä.

Katso videolta, kun Hilla Rudanko kertoo voittaneen ehdotuksen filosofiasta tarkemmin.

Video: Hyytiälän uuden puurakennuksen synty | Helsingin yliopisto – YouTube (tekstitettynä)