Hyytiälä-blogi

Reitti Hyytiälän metsäasemalle, tuttavallisemmin Hydeen, on tullut tutuksi tuhansille metsäopiskelijoille ja opettajille vuosikymmenten varrella. Oriveden suunnasta kantatie 66:a matkaavalle Kallenaution kestikievari on maamerkki, joka muistuttaa hiljentämään vauhtia ja kääntymään oikealle. Kohta ollaan perillä.

Viime kesänä Hyytiäläntien varteen, Pehkusuon laitaan, pystytettiin uusi teos toivottamaan tulija tervetulleeksi metsäasemalle. Kelopuun juurakon päällä istuva, puusta moottorisahalla veistetty huuhkaja on osoitus siitä, että metsäopiskelijoilta löytyy edelleen sekä taiteellista silmää että kädentaitoja. Erityiskiitos tekijälle, metsäylioppilas Mikko Autereelle. Hieno oivallus! 

Metsä- ja puuteknologian kenttäkurssi eli teknon kurssi päättää ensimmäisen vuoden opiskelijoiden yhdeksänviikkoisen kenttäkurssijakson elokuun alkupuolella. Meille opettajille asetelma on tuttu jo lähes 20 vuoden ajalta, mutta opiskelijoille se on tietenkin aina uusi ja ainutkertainen. Hyden kesä on se, joka viimeistään liittää saman vuosikurssin opiskelijat yhteen. Kutsumme sitä Hyytiälän hengeksi tai kurssihengeksi. Me entiset metsäopiskelijat – forstit – tiedämme, että oman Hyde-kesän sattumuksia muistellaan kurssitapaamisissa vielä vuosikymmentenkin päästä. Kenttäkurssin aikana syntyy myös elämänmittaisia ystävyyksiä, joskus jopa syvällisempiä parisuhderintamalla. 

Metsäteknologia ja puuteknologia ovat kumpikin varsin käytännönläheisiä tutkimus- ja opetusaloja. Metsäteknologiassa tarkastellaan puunhankinnan (toimitusketju kannolta tehtaalle) ja puuntuotannon operaatioita, niissä käytettäviä työmenetelmiä ja teknologioita, logistiikkaa ja operaatioiden tehokkuutta. Puuteknologia tutkii yhtäältä itse puuaineen rakennetta ja ominaisuuksia sekä niiden vaikutusta valmistettavien tuotteiden ominaisuuksiin, ja toisaalta varsinaisia jalostus- ja modifiointiprosesseja. 

Ensimmäisen vuoden syksyn ja kevään peruskursseilla näitä teemoja on opiskeltu teoriatasolla Viikin luentosaleissa ja poikkeuksellisesti koronapandemiasta johtuen myös videoyhteyksillä verkossa. Vaikka erilaiset virtuaaliset oppimisympäristöt ja esimerkiksi videot ovat jo luonteva osa monien metsätieteiden kurssien sisältöjä, eivät ne korvaa omakohtaista tekemistä ja kokemista autenttisessa toimintaympäristössä.

Kenttäkursseissa on kyse siis mitä suurimmassa määrin tekemällä oppimisesta, ja uskallamme väittää, että kyse on myös omakohtaisen kokemisen kautta syntyvistä oivalluksista. Kenttäkurssi on myös hyvä tapa opetella toimimaan itseohjautuvana ryhmänä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Opetellaan siis vastuunottoa sekä omasta että muiden tekemisestä ja pärjäämisestä periaatteella ”kaveria ei jätetä”. Pidämme erittäin tärkeänä myös sitä, että metsätieteistä valmistuvilla on itsellään edes pientä kokemusta niistä metsässä tehtävistä käytännön toimenpiteistä, joita he mahdollisesti tulevat suunnittelemaan ja johtamaan ”aikuisten oikeasti” käytännön työelämässä. Kenttäkurssiopetuksessa on siis kyse myös uskottavuuden ja pystyvyyden lisäämisestä. 

Hyytiälässä ei valitettavasti ole käytettävissä hakkuukonetta sellukattiloista tai paperikoneista puhumattakaan. Opiskelijat eivät siis pääse nykyaikaisesti kaatamaan puita ”motolla” tai tekemään paperia tehdasmittakaavassa, mutta kaikki kahdeksan harjoituskokonaisuutta liittyvät keskeisesti kannolta tehtaalle ulottuvaan puun arvoketjuun. Tekeminen on vain pienimuotoisempaa ja ihmistyövaltaisempaa kuin tosielämässä. 

Koska teknon kurssi on viimeinen osio ensimmäisen vuoden kenttäkurssilla, alkaa moni opiskelija tässä vaiheessa kesää olla jo hieman väsynyt. Kurssimme alkaakin pehmeällä laskulla siinä mielessä, että aloituspäivänä teemme retkeilyn joko puunkorjuutyömaalle tai jalostuslaitokselle, joka useimmiten on saha.

Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että Juupajoella, Hyytiälän sijaintikunnassa, toimii kaksikin teollisuussahaa: JPJ Wood Oy:n ja UPM:n tuotantoyksiköt. Tänä kesänä pääsimme kahden vuoden koronasulun jälkeen näkemään UPM:n sahalla, miten tukki muuttuu lankuiksi ja laudoiksi. Monelle opiskelijalle tämä oli ensimmäinen kosketus teollisuusmittakaavan sahaan. Hyytiälässähän on ihan omakin saha, joka on nimetty edesmenneen professori Granvikin nimen mukaan Granvikin sahaksi. Teknisessä mielessä Hyytiälän saha eroaa moderneista teollisuussahoista kuin yö päivästä, mutta periaatteen tasolla kyse on kuitenkin samasta asiasta eli pyöreän sahatukin muuntamisesta säännöllisen muotoisiksi ja mittaisiksi sahatavarakappaleiksi. 

Teknon kenttäkurssi eroaa muista kurssiosioista siinä, että opiskelijat jaetaan kahdeksaan osaryhmään, joista jokainen tekee omaa erillistä harjoitustehtävää tai sen osaa yhtenä kurssipäivänä. “Karusellissa” on siis kahdeksan harjoitusta, joista jokaisesta on vastuussa oma assistenttinsa. Metsäteknologian osuus koostuu neljästä harjoituksesta: moottorisahahakkuusta (manuhakkuu), taimikonhoidosta, korjuujäljen mittaamisesta ja leimikon suunnittelusta. Puuteknologian puolella opiskelijat tutustuvat puun kuidutukseen ja kuitujen ominaisuuksiin, sahatukkirunkojen katkontaan ja sahatavaran valmistukseen ja sen arvon määrittämiseen sekä puuraaka-aineen mittaukseen. Näistä harjoituksista mieluisimpia ovat vuodesta toiseen olleet hakkuu, taimikonhoito ja sahatavaran valmistus. 

Hakkuu– ja taimikonhoitoharjoitukset alkavat turvavarusteiden hakemisella ja pukemisella konehallin yläkerrassa. Varusteisiin ja työvälineisiin on tutustuttu jo ensimmäisen päivän rastikoulutuksessa, mutta vasta nyt jokainen kokee, kuinka raskailta turvahousut, -saappaat, -hanskat ja -kypärä tuntuvat päälle puettuina. Ja vielä pitäisi tehdä töitäkin, ja vieläpä kesäkelissä. Ammattimetsurit menevätkin usein aamuyöllä metsään ja palaavat sieltä jo puoliltapäivin kotiin. Näin he välttävät pahimman kuumarasituksen ja nälkäiset hyttys- ja paarmalaumat.

Mutta ei auta, Hyytiälässä on painettu hakkuutöitä helteestä piittaamatta. Hellekesänä 2010, jolloin ulkolämpötila kipusi Hyytiälänkin virallisessa mittauspisteessä yli + 33 °C, metsäfuksit hakkasivat urhoollisesti ensiharvennusmännikköä Ala-Hyytiäläntien tuntumassa. Kukaan ei protestoinut ainakaan julkisesti, vaikka mehua kului ja paita oli märkä jo pelkästä palstalle kävelemisestä. Toisaalta monissa tropiikin maissa metsätöitä tehdään vieläkin ankarammissa lämpöolosuhteissa.

On hyvä tiedostaa myös se tosiasia, että valtaosa maailman metsänhakkuista tehdään yhä edelleen ihmistyövoimalla. Tässä mielessä pieni omakohtainen kokemus perinteisestä hakkuutyöstä ei ole ollenkaan huono lisä tulevan metsänhoitajan osaamispääomaan. Toisaalta on myös todettava, että manuhakkuu eroaa ”isossa kuvassa” vain työvälineen, tehokkuuden ja fyysisen työponnistuksen osalta nykyaikaisesta koneellisesta hakkuusta. 

Taimikonhoitoa ovat monet kaupunkitaustaisetkin metsäopiskelijat tehneet aikaisemmassa elämässään. Ehkä eivät omalla tai oman perheen metsätilalla, vaan esimerkiksi tädin, sedän tai jonkun muun sukulaisen metsässä. Raivaussahan lisäksi Hyytiälässä on taimikoiden varhaisperkauksessa ja harvennuksessa opeteltu myös perinteisen vesurin ja modernimman raivaveitsen käyttöä. Taimikonhoidossa, kuten ei manuhakkuussakaan, ole kysymys pelkästä työmenetelmästä ja teknologiasta, vaan mitä suurimmassa määrin myös metsänhoidosta: pitää tehdä metsän kehittymisen kannalta jatkuvasti hyviä päätöksiä siitä, minkä puun jättää ja minkä ottaa. On osattava ajatella myös riistan tarpeita ja monimuotoisuudelle tärkeitä luontoarvoja.

Taimikonhoidossa ja manuhakkuussa tekijä näkee heti työnsä jäljen. Ehkäpä juuri tämä seikka yhdessä konkreettisen fyysisen tekemisen kanssa on viehättänyt opiskelijoita vuodesta toiseen. Vaikka hyttyset, kärpäset ja ampiaiset tekisivätkin parhaansa viehätyksen poistamiseksi. 

Sahatavaran valmistus on harjoituskokonaisuus, jossa opiskelija saa hyvän kuvan siitä, miten puun ulkoiset ominaisuudet, kuten oksikkuus, heijastuvat puun sisäisiin ominaisuuksiin ja sahatavaran laatuun. Oleellinen osa harjoitusta on rungon katkonta sahatukkeihin siten, että sahatavaran saanto ja arvo muodostuisivat mahdollisimman korkeiksi. Kun tukit on sahattu opiskelijoiden laatimien asetteiden mukaisesti ja sahatavara on mitattu ja laadutettu, voidaan sahatavaran saanto ja arvo laskea. Monesti opiskelijat iskevät metsässä silmänsä mahdollisimman suureen sahapuurunkoon. Totuus paljastuu sitten siinä vaiheessa, kun huomataan, että rungon koko korreloikin joka vaiheessa työmäärän kanssa. Hyvä oppi toki sekin. 

Opettajakunnalle kenttäkurssi luo vaihtelua perinteiseen kampuksella tapahtuvaan lähiopetukseen nähden. Toisaalta monet opettajat eivät ole sitten vapaita opetuksesta edes kesällä. Kenttäkurssien onnistunut toteutus vaatii myös paljon valmistelua, joka alkaa hyvissä ajoin alkuvuodesta kurssiassistenttien valinnalla. Kevään kuluessa valmistelutyö kiihtyy, kun pitää löytää opetus- ja retkikohteita, kirjoittaa harjoitustyöohjeita, päivittää Moodlet, sopia ulkopuolisten asiantuntijoiden vierailuista, sopia ulkopuolisten tahojen (esim. Metsähallitus) avunannosta kurssien toteutukseen ja tilata retkibussit. To do -listat täyttyvät lukemattomista yksityiskohdista ja niiden aina kurssien alkuun saakka kestävästä hiomisesta. Vasta kun koittaa viimeisen viikon perjantai, voi huokaista helpotuksesta: se onnistui sittenkin. 

Hyytiälän kesä ei edes opetuspuolella ole pelkkää tiukkaa metsäasiaa, vaan päivien lomaan on yritetty järjestää hieman muutakin maaseutuun ja Hyytiälän lähiseutuun liittyvää pienimuotoista tutustumista. Tänä kesänä yksi energiapuunmittausharjoituksen pinoista sijaitsi lähellä yhtä seutukunnan jäljellä olevista vielä toimivista maitotiloista. Niinpä mittausryhmät kävivät tervehtimässä tilan nuorta karjaa kotimatkallaan takaisin Hyytiälään. Juupajoen kunta on halunnut parina viime vuotena tarjota kahvit Kallenaution kestikievarissa ja kertoa samalla Juupajoen eduista mahdollisena asuin- ja työskentelypaikkakuntana. Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi kansanedustaja Arto Pirttilahti, joka kertoili ajankohtaisia kuulumisia EU:n metsien käyttöön ja suojeluun liittyvistä linjauksista. 

Keskeiselle paikalle vanhalle pallokentälle on valmistumassa näyttäviä puurakennuksia, joiden on tarkoitus korvata 1970-luvulla rakennetut tiiliverhoillut ruokala-, opetus- ja majoitusrakennukset. Yli sata vuotta vanhat, suojellut hirsirakennukset palvelevat sen sijaan opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja muita vierailijoita myös jatkossa. Käytännön toiminnot muuttuvat joka tapauksessa suuresti uusien rakennusten myötä, mikä tarkoittaa jotain uutta opeteltavaa myös meille opettajille.  

Odotamme mielenkiinnolla, miten kurssi K115 ottaa uudet rakennukset omikseen. Toivomme myös sitä, että saamme runsain määrin hakemuksia, kun ensi kesän assarihaku aukeaa taas alkuvuodesta. Jos on oma Hyde-kesä opiskelijana ikimuistoinen, voi assarikesä olla se toinen, vieläkin ikimuistoisempi. 

Kuvat kirjoittajien (Veli-Pekka Kivinen & Juha Rikala) ottamia, ellei muuten mainita.