Aloitus QGis-ohjelman kanssa

Maanantaina 14.1.2019 aloitimme harjoittelemaan QGis-ohjelman käyttöä sekä kävimme läpi paikkatiedon rakennetta kertauksena.  Ohjelma sen sijaan  oli minulle täysin uusi, joten käyttö oli siinä mielessä haastavaa. Lähdimme tekemään harjoitusta ohjeistetusti Itämerta ympäröivien valtioiden typpipäästö-datan pohjalta.

Vektoriaineiston projektiota vaihdettiin muotoon Lambert Equal Earth, niin että se on suhteessa oikeassa kulmassa suuremman, koko Euroopan alueen mukaisesti alkuperäisestä, mikä määrittyi Suomen karttakoordinaattijärjestelmän perusteella.  Muutimme kerrosten ulkoasun katselu-ystävällisemmiksi. Laskimme Field calculatorilla  valtiokohtaiset typpipäästöt ja visualisoimme kartan sen mukaiseksi. Yksityiskohdat saatiin paikoilleen, kuten legenda ja tarvittava mittakaava.

Kuvassa havainnoillistuu Itämeren alueella esiintyvät typpipäästöt väriselitettä apuna käyttäen sekä meren syvyys käyrinä.

Ongelmia ilmeni itselläni skaalatessa karttaa kokonaiseen pohjaan, mikä jäikin turhan isoksi suhteessa kokonaisuuteen niin, että kaistaleita merkittävistä valtioista jäi kuvan ulkopuolelle. Pohjoisnuoleni jäi hieman keskeneräiseksi ja mittakaavanikin häviää huonostivalittuun visualisointiväritykseen. Läpikäymämme ominaisuudet jäivät toistaiseksi vielä vähän hämärän peittoon, mutta omalla kohdallani käyttö varmasti vakiintuu useampien harjoitusten myötä.

Lisäksi kohtasin ongelmia tietokoneen hidastellessa ja kaatuillessa ajoittain kuten Ida-Kaisakin totesi blogissaan:

Jos ohjelma oli vähänkin hidas ja jos siinä ei saanut heti tehtyä jotain osaa kartasta niin /tehtävästä jäi heti jälkeen ja minä ainakin tipuin kärryiltä.

Ajatuksena oli viimeistellä kartta kotona, mutten vielä ennättänyt löytämään käyttämäämme QGIS-ohjelmaa vaan latasin sen sijaan vahingossa uudemman päivityksen, jolla kartan kaikki osat eivät suostuneet aukeamaan.

Tein vielä lisätehtäväharjoituksen asutustiheyksistä kunnat_2005-tilastotietojen pohjalta, josta kuva alla.

Lähteet:

 

Yksi vastaus artikkeliin “Aloitus QGis-ohjelman kanssa”

  1. Paluuviite: Alku |

Vastaa