Opetusmateriaalia luomassa

Kuudennella kurssikerralla pääsimme tutustumaan pisteaineistoon aiempaa syvällisemmin. Tuotimme omaa aineistoa Epicollect5-sovelluksella, mitä varten teimme ulkolenkin Kumpulan raikkaan harmaassa talvisäässä. Sovelluksen avulla opittiin itse keräämään dataa, josta lopulta työstettiin Kumpulan eri osissa koettua turvallisuuden tunnetta kuvaava pistekartta. Lopulta kartta interpoloitiin QGIS:n automaattitoiminnolla, jolloin syntyi  liikennevaloja muistuttava värikäs kartta. Harjoitus toimi mukavana alkulämmittelynä itsenäistehtäviä varten.

Pisteaineistoon syvennyttiin entisestään luomalla itsenäisesti erilaisia luonnonhasardeja kuvaavia karttoja. Tavoitteena oli luoda materiaalia, joita maantieteen opettaja voi käyttää hyödyksi tuntiopetuksessaan. Kuvan 1 kartta kuvaa yli 6 magnitudin maanjäristysten sijoittumista maapallolla. Kartasta on voidaan havaita, että maanjäristykset noudattavat pitkälti mannerlaattojen rajoja. Kartta soveltuisi täten myös laattatektoniikan opettamiseen, ja sen avulla oppilaita voitaisiin ohjata itse huomaamaan maanjäristysten ja mannerlaattojen saumakohtien välinen yhteys. Mannerlaattojen sijaintia havainnollistaa esimerkiksi peda.net-sivuston yläkouluopetukseen tarkoitettu kartta (kuva 2).

Kuva 1. Yli 6 magnitudin maanjäristykset.
Kuva 2. Peda.net-sivuston oppimateriaalia litosfäärilaatoista. Lähde: https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/näytekirjat/helsingin-kaupunki/e7h/emaantieto728/3eis2/lem

Toinen laatimani kartta (kuva 3) kuvaa yli 7 magnitudin maanjäristysten sekä lähihistoriassa purkautuneiden tulivuorten sijaintia, eli se on hyvin tiiviissä yhteydessä kuvan 1 karttaan. Kuvan 3 kartta korostaa niin kutsuttua Tyynenmeren tulirengasta, jossa esiintyy merkittävä osa maailman aktiivisista tulivuorista ja voimakkaista maanjäristyksistä. Tulivuorikarttaa voidaan käyttää oppimateriaalina pohjustamaan myös eri tulivuorityyppien esiintymistä mannerlaattojen suhteen: kerrostulivuoria esiintyy tyypillisesti laattojen törmäysvyöhykkeillä, ja kilpitulivuoret ovat yleisiä laattojen erkanemissaumoissa (kuvat 4 ja 5).

Aloin pohtia käytetyn aineiston luotettavuutta vasta luettuani Emilia Ihalaisen blogitekstin Viikko 6  Hasardit (2019). Emilia kummastelee aineiston mukaan Ruotsissa sijaitsevaa tulivuorta, joka on päätynyt myös omalle kartalleni. Kyseessä on Emilian mukaan Lakagigar-tulivuori, joka todellisuudessa sijaitsee Islannissa. Aineiston luonnissa on mahdollisesti tapahtunut inhimillinen virhe, ja on vain toivottava, että kyseessä on yksittäistapaus ja että pääpiirteissään aineistoon voidaan luottaa. Mikäli virhe kuitenkin päätyy opetusmateriaaliin asti, sen avulla voidaan havainnollistaa lähdekritiikin ja työskentelytarkkuuden merkitystä.

Kuva 3. Yli 7 magnitudin maanjäristykset sekä vuoden 1950 jälkeen purkautuneet tulivuoret.
Kuva 4. Tyypillinen kerrostulivuori. Lähde: https://pxhere.com/en/photo/518357
Kuva 5. Tyypillinen kilpitulivuori. Lähde: https://www.flickr.com/photos/borkurdotnet/362799595

Saman hasardiaineiston työstämiseen oli useita erilaisia lähestymistapoja, joilla saattoi luoda hyvinkin monipuolisia näkökulmia edustavaa oppimateriaalia. Elina Huhtinen esittää blogitekstissään Viikko 6 – auringonpaistetta ja onnistumisen tunteita (2019) luomiansa karttoja, jotka kuvaavat maanjäristysten ajallista vaihtelua voimakkuuden sijaan. Elina havaitsee 1900-luvun eri aikoina esiintyneen eri määrän maanjäristyksiä, mikä antaa aihetta pohdinnalle: karttojen mukaan erityisesti magnitudiltaan suhteellisen pienten maanjäristysten määrä on noussut huomattavasti. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin nousu havaittujen maanjäristysten määrässä, sillä seismografisten mittalaitteiden teho ja tarkkuus ovat parantuneet merkittävästi viimeisen vuosisadan aikana (Seismologian instituutti 2006).

Meteoriittien putoamispaikkojen sijainnin tarkastelu (kuva 6) tarjoaa kontrastia endogeenisiin ilmiöihin. Maapallon ilmakehä tai muut maantieteelliset ominaisuudet eivät nimittäin merkittävästi vaikuta avaruudesta saapuvien meteoriittien kulkuun ja putoamispaikkaan, eikä meteoriittien putoamispaikoilla näytä olevan ilmeisiä säännönmukaisuuksia. Lisäksi suuri osa meteoriiteista putoaa valtameriin, jolloin niistä ei jää havaittavia putoamisjälkiä. Putoamispaikkojen sijainti ei siis kuvaa pelkästään sitä, mihin meteoriitit putoavat vaan erityisesti sitä, mistä törmäyspaikkoja löydetään.

Kuva 6. Yli 40 kg:n kokoisten meteoriittien putoamispaikat.

Meteoriittien muodostamia törmäyskraattereita löydetään erityisesti alueilta, joissa on vähän kasvillisuutta, paljon kaivostoimintaa sekä vahvaa ja laaja-alaista koulutusta ja tutkimusta (Luoto 2018). Tällaisina alueina erottuvat esimerkiksi Yhdysvallat, Australia ja Länsi-Eurooppa, joissa on havaittu runsaasti meteoriittien putoamispaikkoja. Vastaavasti esimerkiksi tiheän kasvillisuuden peittämästä Amazonin sademetsästä putoamispaikkoja ei ole löydetty juuri lainkaan. Kartta siis kannustaa pohtimaan luonnonilmiöitä useista eri näkökulmista ja syventymään aiheeseen monitieteellisesti, mikä tuo valtavaa lisäarvoa opetukseen.

Lähteet

Huhtinen, Elina (2019). Viikko 6  auringonpaistetta ja onnistumisen tunteita. <https://blogs.helsinki.fi/huhelina/>, luettu 22.2.2019.

Ihalainen, Emilia (2019). Viikko 6  Hasardit. <https://blogs.helsinki.fi/ihem/>, luettu 24.2.2019.

Luoto, Miska (2018). Luonnonmaantieteen luento 13.9.2018. Geotieteiden ja maantieteen osasto, Helsingin yliopisto.

Tietoa maanjäristyksistä (2006). Seismologian instituutti, Helsingin yliopisto. <http://www.seismo.helsinki.fi/fi/maanjtietoa/vastauksia.html>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *