Dear Inkeri Koskinen,
Greetings and good day.
I represent EnPress Publisher Editorial Office from USA. We have come across your recent article “Extra-academic transdisciplinarity and scientific pluralism: what might they learn from one another?” published in European Journal for Philosophy of Science. We feel that the topic of the article is very interesting. Therefore, we are delighted to invite you to publish your work in our journal, entitled Sustainable Forestry. We also hope that you can join our Editorial Board. Please reply to this email if you are interested to join the Editorial Board.
I look forward to hearing your positive response. Thank you for your kind consideration.
Best regards,
Nathan Scott
Editorial Office
Sustainable Forestry
Näitä tulee viikottain, välillä päivittäin. Miksi minua, tieteenfilosofia, pyydetään Sustainable Forestry -lehden toimituskuntaan? Onko Sustainability Reporting – Accounting, Accountability and Audit, an Open Access book edited by Dr. Soner Gokten and Dr. Pinar Okan Gokten” oikeasti kokoomateos, johon etsitään kirjoittajia lähettelemällä sähköpostia umpimähkään vaikkapa minulle? Miksi International Journal of Geology kyselee, josko haluaisin tarjota heille jotain artikkeliani julkaistavaksi?
Jotkut viesteistä tunnistaa vedätyksiksi heti, jotkut on laadittu vähän taitavammin, joten ne joutuu lukemaan läpi. Nämä ovat yliopistomaailman nigerialaiskirjeitä, eli viestejä ”saalistajajulkaisijoilta”. Ja jokaisessa tällaisessa kutsussa kehutaan jossain vaiheessa, että kyseessä on ”peer-reviewed, Open Access journal”. Väitteen jälkimmäinen puolisko on totta. Näissä lehdissä julkaistut artikkelit ovat kenen tahansa luettavissa, eivät maksumuurien takana kuten monet tieteelliset julkaisut. Mutta vertaisarvioituja nämä lehdet eivät ole. Jos kirjoittaja maksaa lehdelle julkaisumaksun, läpi saa mitä tahansa.
Saalistajajulkaisijoiden touhu kannattaa, koska tieteen julkaisukäytännöt ovat myllerryksen kourissa, ja samalla tutkijoilla on kova paine julkaista jatkuvasti. Perinteiset tieteelliset lehdet ovat isojen tiedekustantamojen omistuksessa, ja ne ovat hinanneet tilaushinnat sietämättömiksi, vaikka verkkojulkaisemisen luulisi laskevan kuluja. Vaatimus tieteen avoimuudesta voimistuu jatkuvasti sekä tutkijoiden joukossa että tiedepolitiikassa. Innokkaimmat tutkijat perustavat uusia Open Access -lehtiä. Isot tiedekustantamot ovat keksineet vaatimuksiin kätevän ratkaisun: artikkeli voidaan julkaista avoimesti kaikkien luettavaksi, jos kirjoittaja maksaa siitä kustantajalle. Tieteellisesti korkeatasoisissakin lehdissä open access -julkaiseminen on siis usein kirjoittajalle maksullista. Lehdissä on kuitenkin myös tiukka, vertaisarvioinnille perustuva seula, ja vasta kun artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi, tutkija saa valita, haluaako tavanomaisen julkaisun vai maksullisen open access -julkaisun. Keksintö on kuitenkin inspiroinut saalistajat liikkeelle. Ja aina löytyy niitä, jotka maksavat siitä, että saavat artikkelinsa julkaistua, vaikka sitten kuinka luokattomassa lehdessä. Tutkijoiden CV:t kun rakentuvat julkaisuille.
Monen muun lailla olen huolissani saalistajajulkaisuista, mutta syyt huolelleni ovat ehkä vähän epätyypilliset. Pelkään näet niiden etenkin pidemmän päälle ruokkivan näennäistiedettä.
Kerätessäni aineistoa kirjaani Villi Suomen historia törmäsin verkkokeskusteluissa kerta toisensa jälkeen siihen, että innoittuneet mutta esoteerisille harhapoluille hairahtuneet historianharrastajat viittasivat toivottoman vanhaan kirjallisuuteen. Tieteelliseen kyllä, mutta sata vuotta vanhaan. Sitten tajusin, että tieteellisten julkaisujen maksumuurit pitivät ison osan tuoreemmasta tutkimuksessa poissa heidän ulottuviltaan. Sitä varten olisi pitänyt lähteä johonkin yliopistokirjastoon. Vanha tutkimuskirjallisuus oli avoimesti verkossa saatavilla.
Nyt verkossa on avoimesti saatavilla jonkin verran laadukasta tutkimusta, paljon vanhaa ja yleensä vanhentunutta tutkimusta – ja aivan tolkuttomasti vertaisarvioimatonta huttua, joka on julkaistu uskottavan näköisten tieteellisten lehtien sivuilla. Maallikolla ei välttämättä ole mitään mahdollisuuksia arvata, että kyseessä on roskajulkaisu, ja toimittajatkin menevät herkästi halpaan. Tällaisen ryönän määrä kasvaa jatkuvasti, ja seassa on ilman muuta räikeää näennäistiedettä. Toisin sanoen avoimesti verkossa saatavilla olevan, uskottavan näköisen näennäistieteen määrä kasvaa nopeammin kuin avoimesti luettavissa olevan vakavastiotettavan tutkimuksen. Sillä tulee olemaan yhteiskunnallisia vaikutuksia.