Ilmastonmuutos on ennen kaikkea moraalinen kysymys. Näin Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore painotti puheissaan jo parikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2007 hänet palkittiin ilmastotyöstään yhdessä hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) kanssa Nobelin rauhanpalkinnolla. (lue Goren tuore kirjoitus ilmastopolitiikan toivonpilkahduksista Joe Bidenin valitsijamiesvaalin aattona).
Tänä päivänä ilmastokriisin syvästi eettinen luonne on myös ammattimaisten moraalifilosofien laajan kiinnostuksen kohde. Kasvava huomio eettisiin kysymyksiin näkyy myös ilmastouutisoinnissa ja sosiaalisessa mediassa vellovassa keskustelussa. Viimeistään parin vuoden takainen IPCC:n raportti laukaisi niin toimittajat, poliitikot kuin tavalliset kaupassakävijät ja äänestäjät huomaamaan, kuinka isosta suunnanmuutoksesta ilmastokriisin torjunnassa on kyse. Lehdet ovat alkaneet täyttyä jutuista, joissa tarkastellaan kriittisesti ruokalautastamme, asumistamme, autonvalintaa ja lomamatkoja. Monet ovat alkaneet suhtautua kriittisesti lasten hankintaan ilmastopäästöjen näkökulmasta. Kaikki suoraan elämäntapaamme ja henkilökohtaiseen moraaliin iskeviä kysymyksiä.
Mutta mitä lähemmäs ja mitä syvemmälle yksityisiksi koettuihin valintoihin ilmastokriisin torjuntavaatimukset puuttuvat, sitä enemmän keskusteluun ilmestyy moralisoivaa puheenpartta ja sävyä. Kommenttipalstat täyttyvät närkästyksestä ja paheksunnasta. Tämän tästä muistutetaan, kuinka yksilöiden syyllistäminen on väärin. Tai kuinka ensimmäisen kiven heittäköön se, jonka oma hiilijalanjälki on jo nollattu.
Reaktio ei ole yllättävä, mutta jotain hämmentävää siinä on. Juuri kun ilmastokriisin syvästi eettinen perusasetelma on läpäissyt tiensä sinne minne sen kuulukin, eli valintojen arviointiin, juuri silloin alamme epäröidä, että meneeköhän tämä nyt liian pitkälle. Pelkäämme että moraalista tulee moralisointia.
Tämän blogini tarkoitus on auttaa pitämään ilmastoetiikka moraalina ja välttämään aiheesta moralisointia. Olen ammatiltani moraalifilosofi ja uskon moraalin voimaan ihmisten motivoinnissa. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta ihmiset yleensä haluavat tehdä hyvää ja toimia oikein. Useilla tutuilla elämänalueilla toistemme eettinen arviointi, moite ja kehu, ovat myös luonteva ja luovuttamaton osa yhteistä ja henkilökohtaista elämäämme.
Silti ilmastokriisin suhteen luonteva kääntyy silmissämme helposti epäilyttäväksi moralismiksi, joka peittää alleen kriisin syvän eettisen luonteen. Uskon, että iso osa tästä selittyy sillä, että monimutkainen ongelma karttaa selkeitä eettisiä vastauksia ja aiheuttaa hämmennystä. Totutut periaatteet tuntuvat tuottavan yllättäviä, ”epäluonnollisia”, lopputuloksia, kuten vaatimus vaikkapa lapsettomuudesta monelle kuulostaa.
Moraalifilosofia voi auttaa osaan hämmennyksestä. Blogini tavoitteena on kertoa, millaisia vastauksia ilmastoetiikka antaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Osa blogeista perustuu pitämiini esitelmiin ja luentoihin. Osaa teemoista on käsitelty aiemmin syksyllä julkaistussa Ilmastonmuutos ja filosofia –kirjassa, jonka olen toimittanut yhdessä Markku Oksasen kanssa. Blogini jatkaa näiden teemojen käsittelyä ja keskustelua ja ottaa suoremmin kantaa johonkin ajankohtaiseksi kokemaani aiheeseen.
Aloitan muutamalla kirjoituksella ilmastoon liittyvistä vastuista. Tämä on aihe, joka yllä kuvatulla tavalla herättää sekä hämmennystä ja (ilmasto)ahdistusta että voimakkaita kokemuksia syyllistämisestä, pelkoa moralisoinnista. Listallani ovat myös kirjoitukset vastuunkantoon liittyvästä päästökompensaatioiden etiikasta, demokratian kriisistä, ilmastovanhemman etiikasta… Otan mielellään vastaan ehdotuksia.
Tärkeä innoittaja kirjoituksiin on myös moraalifilosofian oma hämmennyksen tila. Jotkut ilmastoeetikot puhuvat jopa etiikan kriisistä. Ilmastokriisin edessä etiikan vakiintuneet teoriat ovat kyvyttömiä antamaan vastauksia ongelmiin, joihin niitä ei ole kehitetty. Globaali oikeudenmukaisuus yhdistettynä tulevien sukupolvien ja muun elonkehän moraaliseen arvoon on monelle totutulle teorialle liian vaativa kokonaisuus.
Blogini pyrkii rohkeasti avaamaan vaativaa kokonaisuutta. Usein kun asiaa uskaltaa ensihämmennyksen jälkeen tarkastella lähemmin, myös johdonmukainen lähestymistapa löytyy. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan tätä yritystä!
Olen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston filosofian oppiaineessa. Vastaan ennen kaikkea yliopiston kaikkien tiedekuntien tohtoriopiskelijoiden tutkimusetiikan ja avoimen tieteen opetuksesta.
Olen tällä hetkellä tutkimusvapaalla Suomen akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) -hankkeessa.
Kommentit tänne tai twitteriin @KyllonenSimo #ilmastoeetikko