Ilkka Hanski (1953-2016)

2000x666px_ilkkahanski

Jos tämä juttu nyt ei olekaan ilmasto-aiheinen, liippaa se riittävän läheltä.

Ja jos nyt en olekaan henkilönpalvojatyyppiä, niin eilen edesmennyt akateemikko, ekologi Ilkka Hanski teki vaikutuksen.

Viime syksynä akateemikoksi nimitetty Hanski oli näin tiedetoimittajan näkökulmasta harvinaislaatuinen ihminen. Kansainvälisesti kiistatta menestynyt tutkija, kokonaan uuden tieteenalan (metapopulaatiotutkimus jatkuu Viikissä kyllä) perustaja, laajasti sivistynyt professori, joka kävi yhteiskunnallista keskustelua, kirjoitti populaaristi ja hyvin ja piti tieteen arvoja esillä.

Ja tietysti väsymätön metsien, luonnon, elämän ja monimuotoisuuden puolustaja. Siihen liittyy henkilökohtaisemman tason kunnioitukseni: hän seisoi luonnon puolella koko arvovallallaan, ja arvovaltaa kyllä riitti.

Minkäänlaiseen muistokirjoitukseen minulla ei ole rahkeita. En muuten edes koskaan haastatellut Hanskia kasvotusten — jonkun kerran sähköpostitse tai puhelimitse kysyin jotakin. Kirjoitustensa, joidenkin luentojen ja muiden yhteyksien kautta Hanski oli läsnä. Jälleen se on asia, jota en osaa surra niinkään menneisyyden kuin tulevaisuuden menetyksenä. Päässä kun on monta juttuideaa, joihin olisi ollut hyvä saada Ilkka Hanski haastateltavaksi.

Tuolla kuvassa on muuten täpläverkkoperhonen, metapopulaatioteorian mallilaji. Hanskin ryhmän tutkimukset lajin parissa ovat tuoneet paljon uutta tietoa populaatiodynamiikasta ja lajinsuojelusta.

Pari poimintaa.

Yliopisto-lehdessä vuonna 2000 Hanski pohti elämän tarkoitusta:

Eettinen näkemykseni on, että kaikilla elävillä olioilla on oikeus olemassaoloon. Yhtenä ihmistä koskettavana perusteena voisi pitää ihmisen sukulaisuutta kaiken muun luonnon kanssa.

Ja Yliopistossa viime syksynä (Y/08/15):

– Priorisoimme talouden päivänpolttavia kriisejä luonnon ja pitkän aikavälin kehityksen kustannuksella. Samalla omankin lajimme menestymisen edellytykset huonontuvat.

Ex-työtoveri Claudian tekemä video:

Helsingin yliopiston Ihme elämä -tiedeteeman sivuilla taannoin:

Hanskin mukaan globaalille markkinataloudelle ei ole tällä hetkellä vakavasti otettavaa vaihtoehtoa, mutta sellainen pitäisi nopeasti löytää. Hän tarjoaa aihetta talous-, yhteiskunta- ja humanistisen alan tutkijoille. Olisi löydettävä tie kohti sellaista vakaata taloutta, joka ei olisi riippuvainen jatkuvasta kasvusta.

– Nyt ratkaisuna on ylikansallinen kontrolli, joka pyrkii säätelemään maailman markkinoita. En tiedä riittääkö se vai onko kontrolli koko ajan askeleen jäljessä. En tiedä, minkälainen vallankumous tarvittaisiin, ja mihin meidän siinä pitäisi pyrkiä. Talouden vakaus on kuitenkin ehdoton edellytys sille, että ympäristöongelmia voidaan ryhtyä vakavasti ratkaisemaan, Hanski pohtii.

Zurichiin Helsingin yliopistosta siirtynyt evoluutiobiologi Tuomas Aivelo muistelee Tiede-lehden blogissaan Hanskin esimerkkiä ja merkitystä.

Ilkan erinäisten saavutusten kunniaksi tiedekunta tietenkin järjesti tunnollisesti kuohuviinitilaisuuksia, jotta tiedeyhteisö pääsi juhlimaan tapahtunutta asiaankuuluvasti. Ilkan kiitospuheissa näissä tilaisuuksissa toistui usein sama teema: miten hän kasvoi tutkijaksi ja miten Helsingin ekologian ja evoluutiobiologian tutkimus nousi kiistatta maailmanlaajuisesti huipulle. Tarinassa nämä kaksi kasvutarinaa kietoituivat aina läheisesti yhteen – eikä minulla ole mitään syytä epäillä etteikö niin olisi oikeasti asian laita ollutkin.

Tarinoissa keskeinen juonne oli 1970-luvulla opiskelleen ekologisukupolven palo päästä mukaan kansainväliseen tutkimuksen eturiviin, osallistua tieteellisiin debateihin ja verkostoitua ympäri maailman. Vaatia enemmän kuin se mitä on tarjolla helposti tässä lähellä. Tämä oli myös Ilkan mielestä tarinoiden keskeinen opetus: tutkimus vaatii elääkseen vuorovaikutusta ympäri maailman ja tutkijoilta osallistumista kansainväliseen tutkijayhteisöön.

En ole koskaan ymmärtänyt paremmin kuin tänään, mitä Ilkka tarkoitti. Enkä olisi ehkä nyt täällä, maailmalla, ellei Ilkka olisi kannustanut meitä tutkijanalkuja rohkeisiin seikkailuihin ja seuraamaan omaa innostusta.

Suomen Luonnon Jouni Tikkanen kävi Hanskin puheilla alkuvuodesta:

Sanat ovat kielellisiä malleja. Siksi hän on pannut paljon energiaa sellaisten käsitteiden kehittelyyn kuin metapopulaatio, sukupuuttokynnys tai vaikkapa sukupuuttovelka.

Tutkimustensa pohjalta hän on voinut sitten julkisuudessa sanoa, että Etelä-Suomen metsistä 10 prosenttia pitää suojella, jotta Suomen metsäluonnon monimuotoisuus ei vähene. Tuota suku­puuttokynnystä kenenkään on paha kiistää, vaikka moni on kyllä päättänyt olla kuuntelematta.

Kuukausiliite haastatteli Hanskia vuonna 2008:

”On huikeaa ajatella, että Madagaskarin makilla on ollut isä ja äiti ja niillä isä ja äiti ja niillä jälleen isä ja äiti, aivan samoin kuin minulla. Ja että jossain vaiheessa makin ja minun sukulinjani yhtyvät. On kauhean viehättävä ajatus, että näin tosiaan on!”

Hanski puhuu melkein kiihkeästi.

”Ja että tuo yksilö, jossa nämä kaksi sukulinjaa yhtyvät, on elänyt täällä, maapallolla.”

”Se on ollut joku, sen on pakko olla ollut joku. Muuten meitä ei olisi olemassa.”

Ja sitten vielä Hanskin tiedepoliittinen testamentti, Kanava-lehden pääkirjoitus, josta on vaikea olla eri mieltä. Erityisesti tästä yhdestä lainauksesta, jossa Hanski sanoo hämmästyttävällä suoruudella kenties polttavimman tieteellisenkin kysymyksen, niin epämukava kuin se onkin.

Ympäristöasioihin perehtyneenä tutkijana en voi olla huomauttamatta, että pyrkimys talou­dellisen kasvun lisäämiseen tutkimustiedon avulla ja muilla keinoin johtaa lopulta umpikujaan, pahempaankin.

Koko ihmiskunnan suuriin ”ilkeisiin ongelmiin” on syytä lisätä talouden ja yhteiskunnan toiminnan riippuvuus jatkuvasta nopeasta talouskasvusta. Siitä seuraa monia ongelmia, mutta yksi jää usein huomaamatta: Suuri kasvunopeus dynaamisessa systeemissä, kuten globaalissa taloudessa, jossa on voimakkaita takaisinkytkentöjä, lisää epävakautta. Siitä me nyt kärsimme. Suomi on monin verroin vauraampi kuin 1970-luvulla ja silti pahemmassa taloudellisessa kriisissä kuin öljykriisien aikaan.

Valtavan tärkeä tutkimushaaste on selvittää ne edellytykset, joilla voidaan irtautua talouskasvun vaatimuksesta ja saavuttaa vakaa ja hallittu talous ja tulevaisuus, mitä melkein kaikki haluavat. ”Vihreä kasvu”, jos paino on sanalla kasvu, ei ole ratkaisu – olkoonkin, että vihreän kasvun puitteissa voidaan edistää toimia, joilla on myönteisiä vaikutuksia.

Hanskin tekstin olivat viimeksi omissa jutuissani taustalla tässä sukupuuttoja käsittelevässä artikkelissa (Y/01/16):

Mitä Ahvenanmaa opettaa? Mitä pienempi paikallispopulaation koko on, sitä todennäköisemmin se on vaarassa hävitä. Toiseksi sen, että mitä kauempana populaatio on muista saman lajin yhteisöistä, sitä isompi on katoamisvaara.

Jos et ole lukenut Hanskin kirjoja, suositteln tekemään niin. Esimerkiksi Viestejä saarilta on mainio kesälukemisto, ja monien ekologian alan käsitteiden ymmärtäminen auttaa aivan todella ymmärtämään monimuotoisuuden merkitystä. Tutkimusmatkoja saarille puolestaan ilmestyy Gaudeamukselta ensi syksynä. Sitä odotellessa.

***

Vielä lisähuomio.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton viestintäpäällikkö Kirsti Sintonen ihmetteli twiiteissään, miten illan televisiouutisiin (MTV, YLE) mahtui tieto laulaja Riki Sorsan menehtymisestä, mutta ei mainintaa siitä, että yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä suomalaisista tieteentekijöistä on kuollut.

Huomion ei pidä kiinnittyä siihen, että Sorsa huomioitiin, vaan yleiseen tieteen ja tutkimuksen arvostukseen. Jos ”suuri yleisö” ei uskomattoman mielenkiintoisia ja teräviä tutkijoitamme tunne, niin ”suuri yleisö” ei suinkaan ole asiantilaan syypää. Tänä keväänä edesmenneet Anna-Leena Siikala ja Hanski olivat kenties akateemikkojemme tunnetuimmasta päästä.

Mitä voisimme tehdä kulttuurin muuttamiseksi? Hidastahan se on, mutta luulisi nykyisenkaltaisen tieteelle vihamielisen ilmapiirin synnyttämisen olevan vaikeampaa, jos kansa tuntisi paremmin tutkijansa ja tieteensä.

Muistakaamme siis Hanskia, Siikalaa ja etenkin heidän jäljissään kulkevia tieteentekijöitämme.