Avainsana: ilmastopolitiikka

Donald Trump ilmastonmuutoksen maailmassa

Nyt näyttää siltä, että Yhdysvaltain presidentiksi valittiin juuri ilmastonmuutoksen kieltäjä. Ainakin, jos Donald Trumpin omia puheita on uskominen.

Kaikkialla näitä vaaleja edeltäviä puheita toistellaan: muslimien maahantulokielto ja rekisteröinti, muuri Meksikon rajalle Meksikon piikkiin, kadonneet teollisuus- ja kaivostyöpaikat, Obamacaren tuhoaminen.

Mutta hallitusvastuu on populistin sudenkuoppa, sanoi Timo Soinikin (Suomen Kuvalehti 5/2010) aikoinaan. Koska Donald Trump on sanonut paljon kaikenlaista, kukaan ei oikein tiedä, miten hänen tulevaan politiikkaansa pitäisi suhtautua yksittäisten kysymysten kohdalla. Ajatus tai toive on, että joitakin sanomisia on syötävä. Moniaalla rauhoitellaan: ”Antaa miehen yrittää”. ”Voitonpuhe oli jo valtiomiesmäinen”. ”Katsotaan nyt”.

Trumpia markkinoidaan käytännön miehenä. Silti: kaikki Trumpin kampanjapuhe tuskin on puuta heinää. Menneisiin kulta-aikoihin ja syviin epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksiin viittoillut kampanja lupasi antaa vuoron taas heille, jotka tunsivat jääneensä jälkeen. Pika-analyyseja vaaleista on paljon, kirjoja ja syvempiä tutkimuksia taatusti tulossa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump voi tarkoittaa monia eri asioita, ja valitettavasti osa uumoiltavista hänen ohjastamistaan tulevaisuuksista on yksinomaan synkkiä.

Vuosi 2016, todennäköisesti mittaushistorian lämpimin vuosi jälleen, lähenee loppuaan, ja Trumpin kootessa kabinettiaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos etenee omia latujaan.

Huolestuneita puheenvuoroja vaalien jälkeen tuli. Kuudes sukupuutto -bestsellerin kirjoittaja Elizabeth Kolbert povasi planeetan tappiota, Tämä muuttaa kaiken -kirjoittaja ja aktivisti Naomi Klein puhui Tyynenmeren saarivaltioiden maailmanlopusta. Ilmastotieteilijä Michael Mann sanoi, että Pariisin kamppailulle tuli ”Game over”.

Tuleva Yhdysvaltain presidentti on sanonut muun muassa seuraavaa: Ilmastonmuutos on kiinalaisten huijaus. Ilmaston lämpeneminen on hevonpaskaa. Aion peruuttaa Pariisin ilmastosopimuksen.

Siinä sivussa hiilikaivokset avataan ja ympäristöviranomainen EPA hajotetaan tarpeettomana.

Mitä Trump tarkoittaa kansainväliselle ilmastopolitiikalle ja maailmanpolitiikalle? Miten Yhdysvaltain ilmastokeskustelua tulee ymmärtää. Professorit vastaavat alla.

PARIISI PÄREIKSI?

Vain muutama viikko ennen Trumpin valintaa astui voimaan Pariisin ilmastosopimus. Se ei sellaisenaan ole riittävä, mutta se on kehys. Eihän sopimus lupauksineen vielä saavuta edes omia 1,5–2 asteen tavoitteitaan, vaan nykyisellä kunnianhimolla se toteutuessaan voisi rajoittaa lämpenemisen tällä vuosisadalla 2,9–3,4 asteeseen.

Pariisin sopimus oli historiallinen, koska se asetti ensi kertaa edes jollakin tapaa kaikki sen 197 allekirjoittajaa samaan veneeseen ilmastonmuutoksen suhteen. Barack Obaman ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin kädenpuristuksessa oli toivoa. Ilmastonmuutos alkaisi kansainvälisessä politiikassa pikku hiljaa lopulta olla yhteinen ongelma, kuten sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Perustellusti yhteinen asia myllerryksien keskellä.

Pariisilla on eittämättä suuri symboliarvo: siellä iso porukka otti askeleen jo suurin piirtein tasatahtiin.

Voisiko Donald Trump pitää vaalipuheensa ja peruuttaa Yhdysvaltain osalta Pariisin ilmastosopimuksen?

— Yhdysvallat voi irtisanoutua sopimuksesta kolmen vuoden jälkeen sen hyväksymisestä, ja ero astuisi voimaan aikaisintaan vuoden siirtymäajan jälkeen, sanoo ympäristöoikeuden professori Kai Kokko.

Vaikka Pariisin sopimus edellyttääkin, että sen allekirjoittajat ovat ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumistoimien kanssa tosissaan, sopimukseen ei sisälly sanktiomekanismeja.

— Yhdysvaltain irrottautuminen Pariisin sopimuksesta söisi maan mainetta kansainvälisesti, ja yhden suurimmista kasvihuonekaasujen päästäjistä ero vaikuttaisi, mutta ei kaataisi Pariisin sopimuksen jatkoa ja toimeenpanoa, Kokko sanoo.

Pariisin ilmastosopimus ei siis kaatuisi Yhdysvaltain poisjääntiin. Yhdysvaltain osuus kasvihuonepäästöistä on 12 prosenttia, ja sopimus kattaa nykyisellään 69 prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä. Pariisin sopimuksen oli katettava 55 prosenttia päästöistä tullakseen voimaan.

— Nyt Pariisin lupauksia tulisi konkretisoida ja lupauksia lunastaa, se olisi seuraava järkevä askel. On parempi reagoida ennemmin kuin myöhemmin..

Kansainvälisestä yhteistyöstä vetäytyminen, asia jolla Trump on flirttaillut usealla rintamalla, ei välttämättä auta maata.

— Yhdysvaltojen itsensä näkökulmasta Trumpin ilmastopolitiikan vastaisuus tarjoaa lähinnä huonoja vaihtoehtoja, Kokko sanoo.

Kokon mukaan Yhdysvallat heikentäisi lopulta omaa talouttaan. Uusiutuvat energiamuodot ja siirtymä jälkifossiiliseen maailmaan alkavat olla kansainvälisesti kilpailuvaltti. Jos valtio ei anna tilaa uudelle energiataloudelle, kotimarkkinat eivät kehity ja yritykset ovat vaarassa jäädä kansainvälisessä kilpailussa kelkasta.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja ei tarvitsisi edes ajatella. Kalifornia kärsii pitkästä kuivuudesta, myrskyt lisääntyvät ja alavat rannikot ovat merenpinnan nousun uhan alla.

— Ilmastonmuutos etenee, eikä asian kieltäminen muuta sitä, Kokko sanoo.

MITÄ YHDYSVALLOISSA TAPAHTUU?

”There is nothing which can better deserve your patronage than the promotion of Science and Literature. Knowledge is in every country the surest basis of public happiness. In one in which the measures of Government receive their impression so immediately from the sense of the Community as in ours it is proportionably essential”

– George Washington, tammikuun kahdeksantena 1790.

Yhdysvallat on maa, jonka perustajilla oli varsin tieteellinen maailmankatsomus, ja se näkyy perustuslaissa ja itsenäisyysjulistuksessa.

Modernin luonnonsuojelunkin syntymaassa on kuitenkin kiistelty esimerkiksi liittovaltion omistamista luonnonsuojelualueista — siitä ovatko ne puuttumista osavaltioiden itsemääräämisoikeuteen vai tarpeellinen suojeluteko — aina 1800-luvun lopusta lähtien.

Tämäkin kiista kulkee tyypillisen voimakkaasti kaksipuoluejärjestelmän jakolinjoja myöden. Demokraatit puolustavat liittovaltion maita, republikaanit vastustavat.

Republikaanien nykymaine on tieteenvastainen, ei vähiten puolueeseen pesiytyneen ilmastodenialismin vuoksi. Aina asia ei ole ollut näin. Kansallisen Tiedeakatemian perustanut Abraham Lincoln oli republikaani, samoin tieteen ja ympäristön ystävänä tunnettu Teddy Roosevelt. Milloin meno alkoi muuttua?

— 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa kehitettiin kunnianhimoinen moderni ympäristöhallinto. Ronald Reaganin huima vaalivoitto Jimmy Carterista vuonna 1980 oli yhtäältä vastareaktio tähän, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku.

Reaganin astuessa valtaan ympäristölainsäädäntöä koeteltiin toden teolla. Hän asetti ympäristöasioille yleisesti vihamielisen James G. Wattin sisäministeriksi ja Anne M. Gorsuchin ympäristöhallintoelin EPA:n johtoon leikkaamaan tämän määrärahoja, pukkeja kaalimaan vartijoiksi.

Silti esimerkiksi kansainväliset ilmastoneuvottelut lähtivät käyntiin republikaanien valtakaudella ja aktiivisella avustuksella. Ronald Reaganin kaudella luotiin pohjia ja George H. W. Bushin presidenttikaudella vuonna 1992 perustettiin YK:n ilmastokonventti UNFCCC.

Samankaltainen hyökkäys tapahtui kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun George W. Bushista tuli presidentti. Tuolloin muun muassa NASAn PR-osastolle nimitettiin surullisenkuuluisasti Bushin kampanjassa työskennellyt harjoittelija George Deutsch, joka pyrki estämään ilmastotutkija James Hansenin esiintymisiä ”liberaalissa mediassa” ja vaikuttamaan muun muassa siihen, voiko NASA tutkimusverkkosivuillaan lausua, että Big Bang olisi fakta. Deutschin mielestä kyseessä oli mielipide.

— Bushin aikaan käytiin kyllä itse asiassa vilkasta keskustelua ympäristöasioiden merkityksestä Yhdysvalloissa. World Trade Centerin terrori-iskut keskeyttivät sen debatin, Saikku sanoo.

Miksi ympäristökeskustelu on nykyisin sekä polarisoitunutta että Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmässä erityisesti puoluekannan mukaan jakaantunutta? Ympäristö kuuluu vasemmistoliberaalille agendalle, ja ympäristöpolitiikka nähdään varsin tiukasti vain ympäristöasiana. Republikaanivinkkelistä talous on ensisijaista.

Silti Yhdysvallat on maa, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt äärevissä sääilmiöissä, myrskyissä ja vaikkapa Kaliforniaa piinaavassa kuivuudessa. Florida on uhan alla, kun merenpinta nousee.

— Hurrikaani Katrina synnytti eräänlaisen vastaliikkeen. Sen yhteydessä ilmastonmuutoksen aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä puhuttiin hetken yli puoluerajojen, Saikku sanoo.

Mutta yleisesti viime vuosikymmeninä ympäristönsuojelun on nähty erityisesti republikaanipiireissä olevan pois talouskasvusta. Trumpinkin kampanjassa työpaikkojen ja kasvun nimissä käveltiin ympäristön yli.

Yhdysvalloissa kauppakamariosastolla kielletään tyypillisesti ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos tai ainakin sen uhka. Saikku muistuttaa, että tässä on iso ero Eurooppaan. Vaikka ympäristö ja talous tavataan usein rapakon tälläkin puolen panna toistensa kiistakumppaneiksi, täällä vakavasti otettavat poliitikot eivät juuri kiellä luonnontieteellistä näyttöä ilmastonmuutoksesta.

MITEN TRUMP VAIKUTTAA MAAILMANPOLITIIKKAAN?

Yhdysvaltain presidentillä on paljon ulkopoliittista valtaa, ja suurvallalla paljon sanottavaa.

— Suurin kansainvälisen politiikan kysymys Trumpin valinnassa on ilmastopolitiikka, sanoo maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.

Pariisin sopimusta pitää kasassa yhtäältä ilmastonmuutoksen uhka, toisaalta kansainvälinen paine. Ensimmäistä Trump ei näytä tunnustavan, joten jäljelle jää toinen. Ja painetta on jo tullut: Kiina, entinen ilmastoluokan paha poika, on vannottanut Yhdysvaltoja pysymään sovitussa.

(Ja se salaliittoasia: Kiinan neuvottelija päätyi Marrakeshin ilmastokokouksessa sanomaan ääneen, että ilmastonmuutos ei ole heidän keksimänsä huijaus.)

Patomäen mukaan kansainvälinen ilmastoyhteistyö voisi kaivata uutta lähestymistapaa. Pariisin sopimuksen takana on työläs ja pitkä prosessi, jossa lähes 200 valtiota istuu samaan pöytään ja pyrkii yhteisymmärrykseen.

— Pariisin sopimusta ei tarvitse tietenkään hylätä, mutta jonkinlainen halukkaiden maiden liittouma voisi sopia ilmastonmuutoksen tehokkaampaan torjuntaan tarvittavista keinoista.

Nämä tehosteet olisivat yhdistelmä veroja ja kieltoja. Kieltämättä yhdistelmä, joka ei jenkkirepublikaaneille olisi helppo nieltävä.

— Kaikkein vaarallisimmat kasvihuonekaasut pitäisi kieltää kokonaan, kuten freoneja korvaavien HFC-yhdisteiden tapauksessa ollaan jo tekemässä. Muuten hiili- ja muut kasvihuonepäästöt voitaisiin saada veron alaiseksi, ja hiiliveroalueen ulkopuolisille tuotteille asetettaisiin hiilitullit.

Patomäki on mukana keskustelussa, jossa globaalin hiiliveron järjestelyä pohditaan. Tavoitteissa on lähivuosina tuottaa sopimusluonnos. Mutta miksi tarvittaisiin maailmanlaajuinen verojärjestelmä?

— Käytännöt, jossa valtiot maksavat omista verotuloistaan ilmastokassaan perustuvat vapaaehtoisuuteen ja niihin liittyy suuri kiista oikeudenmukaisesta taakanjaosta. Hiilivero kohdistuisi tasapuolisesti.

Suunnittelu ei kuitenkaan ole helppoa. Veron täytyisi kattaa sekä energian tuotannon että kulutuksen. Sen pitäisi ottaa huomioon laskelmat tulonjakovaikutuksista — ilmasto-oikeudenmukaisuuden lisäksi sen olisi pyrittävä yhteiskuntaluokkien väliseen oikeudenmukaisuuteen.

— Vero olisi päästökauppaa kattavampi ja parempi. Päästökauppajärjestelmään liittyy isoja ongelmia, ilmakehän yksityistäminen, kiintiöiden jakaminen, se että päästökauppa ikään kuin oikeuttaa päästöt. Se jolla on halua ja varaa voi saastuttaa enemmän, Patomäki sanoo.

Hiilitullit puolestaan olisivat vastoin maailman kauppajärjestö WTO:n säännöstöä, mutta kiertotie voisi olla.

— Jos on kyse poikkeuksellisen elintärkeistä syistä, vapaakaupan periaatteita voidaan kiertää.

Vapaakauppa muuten on ollut Trumpin hampaissa sekin. Esimerkiksi Trans-tyynimerinen vapaakauppasopimus TPP on Trumpin ensi tilassa kaadettavien listalla.

— Vapaakauppajärjestelmään liittyvä liberalismi taitaa tuottaa trumpeja tarkoittamattaan. Globalisaatio luo kansallista tyytymättömyyttä, ja siihen Trumpin kampanjakin nojasi. Tämä on voimakkaasti sisäänrakennettu periaate siinä systeemissä.

— Vapaakaupan purkamisessa on isoja riskejä, jos tilalle ei synny uusia kansainvälisen yhteistyön periaatteita. Mutta nyt kun kansainvälinen yhteisö voi olla muutenkin WTO:n periaatteiden avaamisen edessä, tätä tilannetta soisi käytettävän rakentaviin tarkoitusperiin, kuten tiukan globaalin ilmastopolitiikan luomiseen, Patomäki sanoo.

TRUMP & KUMPP.

”Rakastan ympäristön lämpenemistä!”

— Myron Ebell Forbes-lehden kolumnissaan vuonna 2008.

Ilmastonmuutos on Yhdysvalloissa ideologiaa, politiikkaa ja vastakkainasettelua. Ideologioissa ja politiikassa ei tietenkään sinänsä mitään pahaa ole. Ilmastopolitiikassakin olisi kylliksi sijaa vasemmiston ja oikeiston, liberaalien ja konservatiivien, autoritäärien ja anti-sellaisten ynnä muidenkin poliittisten pukarien väännölle. Siis sen jälkeen, kun luonnontieteellinen tieto tarjoaa jonkinlaisen yhteisen pohjan planetaariselle uhka-arviolle.

Onko Trumpin valinnan jälkeen odotettavissa samankaltainen poliittinen hyökkäys ympäristöä kohtaan kuin Reaganin ja Bush nuoremman valinnan jälkeen? Saikun mielestä tämä on hyvinkin mahdollista.

Tulevan presidentti Trumpin kaikista ministerinimityksistä ei ole vielä varmaa tietoa. Ympäristöviranomaisen EPA:n johtoon on uumoiltu muun muassa tunnettua ilmastodenialistilobbari Myron Ebelliä. Ebell johtaa tällä hetkellä Trumpin nimittämänä siirtymää Obaman EPA:sta Trumpin EPA:an.

Ebell oli taannoin mukana järjestämässä republikaanien sisäistä vallanvaihtoa, kun vuoden 2010 edustajainhuonevaaleissa pyrittiin syrjäyttämään ilmastolainsäädäntöä tukeneita edustajia, tunnetuimpana Etelä-Carolinan Bob Inglis.

Donald Trump ei vaikuta ideologiselta johtajalta. Bisnesmaailmaan hänellä on hyvät yhteydet, aivan kuten Reaganilla ja Bushillakin. Monesti on korostettu hänen pragmaattisuuttaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Olisiko Trump presidentti, joka voisi kuunnella hyviä perusteita ja muuttaa mieltään niiden mukaan?

— Trumpin lähipiirissä kyllä on ideologeja, jotka haluavat esimerkiksi valtion roolin kutistamista minimaaliseksi. Ympäristösuojelu ei tapaa sopia siihen kuvioon. Kun republikaanien valtaapitävät ottivat kampanjan aikana Trumpiin etäisyyttä, hän joutui solmimaan yhteyksiä puolueen hyvin vanhoilliseen ja uskonnolliseen siipeen, Saikku sanoo.

Tilanne olisi voinut olla toinenkin.

— Ajattelen, että Trump tavallaan on poliitikkona kuin avoin astia, hän olisi voinut tehdä toisissa olosuhteissa vihreitäkin diilejä. Hänen lähipiirissään on hyvin vähän maltillisia, niin sanottuja ”sivistysporvareita”. Siirtymä puolueessa on ollut niin hurja, etten tiedä, mahtuisiko Reagan enää puolueeseen.

Trumpin varsin ristiriitaisista poliitikoista koostuva kabinetti pystyy ohjaamaan asioita Yhdysvalloissa mahdollisesti hyvinkin uusille urille. Mutta maa on sentään liittovaltio. Isot osavaltiot ovat kuitenkin merkittäviä toimijoita yksinkin, isompia kuin monet valtiot. Esimerkiksi Kalifornian ja New Yorkin osavaltioiden ilmastopolitiikka on jo nyt kunnianhimoista, eikä Trumpin valinta estä osavaltioiden omaa tahtoa puuttua asiaan. Eihän?

— Osavaltioilla on tosiaan paljon valtaa, ja monet isot osavaltiot tukevat tiukkoja ilmastotoimia.

Kalifornian ja New Yorkin kokoiset osavaltiot eivät taloudellisestikaan ole pikkutekijöitä.

— Yksi uhka kuitenkin tässäkin on. Trump saa presidenttinä nimittää korkeimpaan oikeuteen uuden tuomarin alkuvuodesta menehtyneen konservatiivisen tuomari Antonin Scalian tilalle. Jos korkeimmassa oikeudessa on konservatiivienemmistö, esimerkiksi tiukkoja päästörajoituksia voidaan periaatteessa pyrkiä kieltämään liittovaltion taholta perustuslain vastaisena, Mikko Saikku sanoo.

Korkeimman oikeuden nimitysten ohella republikaaneilla on kädessään herttareeti.

— Nyt republikaaneilla on vielä enemmistö koko kongressissa, sekä senaatissa että edustajainhuoneessa. Jos he saavat koneistonsa kuntoon ja selviävät sisäisistä erimielisyyksistä, ympäristölainsäädäntöä voi kohdata ennennäkemätön hyökkäys.

Demokratian kannalta tilanne voi olla hankala. Trumpia äänesti 27 prosenttia äänioikeutetuista, joten mandaatti ei ole vuorenvahva. Toisaalta republikaanien sisäiset riidat kampanjan aikana ja nyt kolminkertainen valta-asema saattavat johtaa tilanteeseen, jossa hyvin pieni klikki pystyy päättämään isoista asioista.

Analyysia ja epäilyjä Yhdysvaltain demokratian tilasta esitettiin muun muassa tässä kiintoisassa tutkimuksessa vuonna 2014.

MITÄ TRUMP TARKOITTAA ILMASTOLLE?

Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi voi hyvinkin olla suuri isku Pariisin ilmastosopimukselle ja sitä kautta ekosysteemien ja yhteiskuntien vakaudelle tulevaisuudessa. Siitä ei pääse mihinkään.

Hyppy Obamasta Trumpiin on ilmastoasioista suurehko. Spekulaatioita on ilmassa ja aika näyttää.

Kaikki hiilikaivokset eivät Yhdysvaltoihin palaa, ja se on hyvä uutinen. Markkinat eivät sitä mahdollista. Ylipäätään hiiliteollisuuden tukeminen maksaisi Yhdysvalloille paljon ja ylenmääräisen kivihiilen tuominen markkinoille puolestaan laskisi entisestään jo valmiiksi alhaista markkinahintaa.

Hyvän uutisen perään huono. Clean Power Actin, Trumpin leikkauslistalla sekin, peruminen olisi jo yksin iso isku Yhdysvaltain päästötavoitteille.

Ja toinen. Ei riitä, jos Trump ei toteutakaan kaikkia lupauksiaan. Hän ei saisi lisätä hiiliteollisuutta yhtään. Katastrofaalisen ilmastonmuutoksen estämiseksi uusia hiilikaivoksia, öljykenttiä ja kaasuputkia ei saisi rakentaa enää ainuttakaan.

Ei edes vähemmän, vaan 0.

Puhuttava on myös median vastuusta.

Marraskuun 22. päivä Trump puhui ilmastonmuutoksesta New York Timesille. Keskustelun käsikirjoitus löytyy täältä.

Median huomio kiinnittyi Trumpin kommenttiin ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen suhteesta:

”I think right now… well, I think there is some connectivity. There is some, something.”

Puhe kuitenkin jatkui:

”It depends on how much. It also depends on how much it’s going to cost our companies. You have to understand, our companies are noncompetitive right now.”

ja

“That’s becoming more and more of the reason. Because a lot of these countries that we do business with, they make deals with our president, or whoever, and then they don’t adhere to the deals, you know that. And it’s much less expensive for their companies to produce products. So I’m going to be studying that very hard, and I think I have a very big voice in it. And I think my voice is listened to, especially by people that don’t believe in it. And we’ll let you know.”

Trump puhui ilmastonmuutoksesta ja samaan syssyyn menetetyistä tehtaista. Hän asetti jälleen ilmastonmuutoksen hillinnän ja talouden vastakkain. Hän viittaa edelleen Climategateen ja esittää epäilyksiä tiedettä kohtaan. Eikä ainoastaan epäilyksiä, vaan hän sanoo, että moni fiksu ihminen on tieteen kanssa eri mieltä. Tutkimustieto ja valistunut mielipide eivät ole yhteismitallisia, mutta tulevaa presidenttiä tämä ei tunnu haittaavan. Tuliko media huijatuksi?

Se, että poliittiset vallankäyttäjät kiistävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ideologisista syistä on itse asiassa aika iso yhteiskunnallinen kysymys. Oxford English Dictionary valitsi viime viikolla vuoden 2016 uudeksi sanaksi ”post-truth”, ”totuudenjälkeinen”. Adjektiivi merkitsee sanakirjamääritelmänsä mukaan olosuhteita, joissa objektiiviset faktat ovat julkisen mielipiteen määräytymisessä vähemmän vaikutusvaltaisia kuin tunteisiin tai uskomuksiin vetoaminen.

Ei siis ole kyse totuuden tai tieteen katoamisesta eikä valehtelun yleistymisestä, vaan olosuhteista, joissa ”näin nämä asiat koetaan” menee läpi. Jos totuudenjälkeisestä ajasta haluaa puhua, kannattanee ajattella, ettemme ole siirtyneet pois auvoisesta totuuden ajasta vaan että ajassamme on joitakin trendejä ja tyypillisyyksiä, joista tilanne johtuu. New York Timesin haastattelu kannattaa lukea vielä tämä määritelmä huomioon ottaen.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoittaa Trumpin pyörtäneen ilmastopuheensa, mutta sitä hän ei kyllä tehnyt. Totuudenjälkeisyys ei ehkä ole hyvä sana, mutta jos se jotakin tarkoittaa, niin sitä että moiset puheet menevät läpi.

Vanha kunnon kirjoittajaohje sanoo: näytä, älä selitä. Nytkin pitäisi katsoa mitä Trump tekee, ei mitä hän sanoo. Semminkin, kun hän nyt tuntuu puhuvan paljon kaikenlaista.

Samaan aikaan, kun Trump ”kääntää takkinsa ilmastonmuutoksen suhteen”, hän aikoo nimittää ilmastonmuutoksen kieltävän Etelä-Carolinan kuvernööri Nikki Haleyn YK-lähettilääkseen.

Uusi Attorney General, Alabaman senaattori Jeff Sessions on pitkän linjan ilmastonmuutoksen kieltäjä.

CIA:n uuden johtajan Mike Pompeon sanotaan olevan läheisissä väleissä Kochin veljeksiin, ilmastodenialismia rahoittaviin öljymiljardööreihin. Hänen kantansa ovat edustaneet fossiiliteollisuuden etuja.

Turvallisuusneuvonantaja, kenraali evp Michael Flynn on asettunut vastahankaan asevoimien yleisen kannan kanssa. Jenkkiarmeija on nimittäin pitänyt ilmastonmuutosta merkittävänä turvallisuusuhkana.

Päästrategiksi on nimitetty laitaoikeistolaisen alt-right-liikkeen äänitorvena tunnetun Breitbart Newsin Steve Bannon. Rasistisien ja misogynistisien kantojensa lisäksi hän suhtautuu vihamielisesti ilmastotieteeseen. (Kabinettivalinnoista esimerkiksi täällä.)

Neuvonantajansa Bob Walkerin mukaan Trump aikoo viedä NASAn ilmastoasioita tutkivalta Earth System divisionilta rahoituksen, ja käyttää rahat pikemminkin avaruustutkimukseen.

Jos ei hirvittäisi, näin kovan luokan eskapismi voisi huvittaa.

Ylistetty olkoon yhteinen pallo

Paavi Franciscuksen ”ilmastoensyklikaksi” nimetty ulostulo tuntui puhuttavan kesällä. Ei tietenkään sillä tapaa kuin Kreikan talous tai kylmät kelit tai mikä tahansa muukaan ihmisiä oikeasti puhuttanut aihe, mutta ainakin enemmän kuin paavilliset ensyklikat yleensä. Kuinka usein niistä kirjoitetaan lehdessä?

Helsingin Sanomien haku ”ensyklika” tuottaa viime kesältä yhden tuloksen, jossa tätä nimenomaista lausumaa ennakoidaan tulevaksi. Hakusanoilla ”paavi, ilmasto” viittaillaan jo pari kertaa siihen, että Franciscus ilmaisi nyt toukokuussa huolensa ilmaston puolesta.

Kiertokirje tosiaan tuli. ”Laudato si” eli ”Ylistetty olkoon” -ensyklika julkaistiin 24.5.2015. Se on 184 sivua pitkä mutta kevytlukuinen. Teksti on maallikollekin ymmärrettävää, eikä se souda teologisissa syvyyksissä. Alaotsikkonsa (On Care of Our Common Home) mukaan teksti kantaa huolta yhteisestä kodista. Toisin kuin voisi ajatella, ”yhteinen koti” viittaa tekstissä tämän- ei tuonpuoleiseen. Paavi on ympäristöstä huolissaan, ja hän myös hyvin konkreettisesti vetoaa ihmiskuntaan, päättäjiin ja erityisesti rikkaaseen pohjoiseen, jotta toimiin ”ekologisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden” saavuttamiseksi ryhdyttäisiin oitis.

Huoli yhteisestä kodista käydään lyhytsanaisesti ja monipuolisesti läpi ensyklikan ensimmäisessä luvussa. Saasteet ja ilmastonmuutos tulevat ensin: kertakäyttökulttuuri saa tiukan tuomion (20–22) ja ilmaston Franciscus kehystää yhteishyväksi, commoniksi, yhteiseksi omaisuudeksi (23–26). Käsittelyyn pääsevät myös puhtaan veden kysymykset (27–31), biodiversiteetin häviäminen (32–42), elämänlaadun ja yhteiskuntien vakauden heikkeneminen (43–47) ynnä globaali epätasa-arvo (48–52).

Mitä paavi sanoo sitten ilmastonmuutoksesta? Ensyklikan käsittelyssä ekologisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kriisitilat kietoutuvat erottamattomina yksiin. Kootusti ja suoraan ilmastoasioista ensyklika sanoo ainakin seuraavaa:

Että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on synti luomistyötä vastaan (16), ilmasto on yhteinen hyvä tai yhteishyödyke (kuten maapallo on yhteinen koti), jota talouskasvu ja kulutusyhteiskunta uhkaavat, (23) että hiilen kiertokulun häiriöt aiheuttavat noidankehän ja tehostavat haitallisia vaikutuksia entisestään, (24) ja että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja hyödykkeiden jakoon vaikuttavia (25).

Ensyklika toistaa arvion, jonka mukaan eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät maailman köyhät, joilla on kaiken vähiten mahdollisuuksia sopeutua tai vaikuttaa ilmastonmuutokseen, saati hyötyä sen aiheuttavasta talouskasvusta ja resurssien käytöstä (25), ja siksi eri tahoilla on eri suurinen vastuu kannettavanaan ilmastonmuutoksen hillinnässä. (52)

Ensyklika muistuttaa, että monien taloudellista tai poliittista valtaa pitävien on kannattavaa vähätellä ilmastonmuutoksen vakavuutta (25), ja siksi johtajiin pitää vedota voimakkaammin ja ilmastoneuvotteluissa on alettava ottaa edistysaskeleita (169). Ja koska ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat niin pitkäkestoiset kuin ne ovat, on sen aiheuttamista ongelmista selviytyminen ja kehitysmaiden auttaminen on otettava huomioon alati myös ilmastopolitiikassa (170).

Paavi on epäileväinen markkinamekanismien suhteen ja uskoo, että vain päästökauppamenettelyllä ei saada muutosta aikaan (171). Pikaiset toimet ovat kuitenkin hänen mukaansa tarpeen, koska ilmastonmuutoksen torjunnan hinta lienee paljon pienempi kuin nykymenon jatkumisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen aiheuttamien tuhojen (172).

Vatikaanin viesti on, että tarvitaan jatkuvuutta ja tervettä politiikkaa, joka ei heittele vaalien ja poliittisten valtasuhteiden mukana. Taustalle siis arvoja: jos ei jumalan arvokkuuden kunnioittamista toimijoilta löydy, niin ainakin syvällistä humanismia peräänkuulutetaan. Paavi tajuaa, että ihmisarvoa voi kunnioittaa myös sekulaarilta pohjalta (181). Kaikkien ihmisten solidaarisuuteen vedoten ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ei saa mennä ohi äärimmäisessä köyhyydessä elävien auttamisesta. On tingittävä ylenpalttisuudesta voidaksemme auttaa (172).

Suurin osa mainituista ilmastoasioista on vallitsevan tieteellisen konsensuksen mukaista. Ilmastonmuutoksen torjuntaan ja hillintään painottuvat osiot puolestaan kertovat, että paavi on huolissaan ja uskoo ilmastokriisin talttuvan vain varsin voimakkailla, elämäntapaamme ravistelevilla keinoilla. Tämä ei tietenkään ole luonnnontieteellinen konsensus, mutta yhtä mieltä voinee olla siitä, ettei kasvihuonekaasupäästöjen pikainen taittaminen ole ensinnäkään helppo tehtävä eikä toiseksi irrallaan talousjärjestelmästämme tai elämäntavastamme. Monikon ensimmäinen viittaa nyt esimerkiksi meihin täällä Suomessa. Lausumaan voi suhtautua idealismina tai kylmänä toteamuksena, tai kumpanakin.

Tiivistettynä voisi sanoa, että paavi pitää ilmastonmuutosta suurena uhkana ja kytkee siihen varsin perustellusti köyhyydestä tuntemansa huolen. Liikkeelle lähdetään siitä, miten globaalien ongelmien tiedetään makaavan. Moraalille ja toimintakehotuksille löytyy tuki Raamatusta, luomiskertomuksesta lähtien. Rinnalla pidetään muiden uskontojen seuraajia ja uskonnottomia mukana vetoamalla yleiseen inhimillisyyteen. Moraalisesti usko siihen, että on olemassa tapa toimia oikein, ja että se on sisäänrakennettu kaikkiin ihmisiin on vankkumaton. Relativismia Franciscus käsittelee kuin passiivista nihilismiä tai ahnetta opportunismia (122–123). Moiselle ei ole hänen maailmassaan ole sijaa.

Kysyin kirkkohistorian yliopistonlehtori Mikko Ketolalta, että vahvistaako hän ne epäilykset joita maallikolle herää Franciscuksen kiertokirjettä lukiessa: että tässä olisi jotain poikkeuksellista.

Ja Ketolankin mielestä on, ihan alusta lähtien. Ensinnäkään ei ole tyypillistä, että paavi osoittaa puheensa koko ihmiskunnalle: ei vain katolisille tai katolisille oppineille. Nyt näin on (3). Myöskään tekstin yleistajuisuus ja siinä sivussa teologisen erityisväännön puute (kyllä sitä on, mutta sivumäärällisesti hyvin vähän) ei aivan tyypillistä paavilliselle puheenparrelle ole.

Mikä sitten on ensyklika. Ketolan mukaan:

— Ensyklika on korkein ja arvovaltaisin teksti, jonka paavi voi lausua silloin kuin hän ei puhu erehtymättömänä, ex catedra. Tämä ensyklika oli suunnattu koko ihmiskunnalle, mutta yleensäkin voi sanoa, että kyllä kunnon katolinen seuraa, mitä paavi ensyklikoissaan linjaa.

Luonteeltaan paavillinen ensyklika ei ole siis teologista totuutta, vaan siinä on mukana paavin henkilökohtaista mielipidettä ja vakaumusta. Se ei myöskään ole tieteellinen teksti, eikä siinä siis ole tieteellisiä viitteitä. Silti luonnontieteellistä tietoa ilmastosta tai muista ympäristökriiseistä käytetään kursailematta. Ensyklikan tieteelliset taustatiedot ovat hyvällä tasolla — mikä onkin suotavaa kun kerran puhutaan tästä common homesta eikä siitä toispuoleisesta.

Latinalaista Amerikkaa, vapautuksen teologiaa ja katolista teologiaa tutkineen akatemiaprofessori Elina Vuolan mukaan tämänpuoleisesta puhuminen yhteisenä kotina ei ole sinänsä poikkeuksellista, vaan vain yksi kristillisen opin tulkinnan valtavirta. Raamatusta voidaan hänen mukaansa johtaa viljalti eri painotuksia eri asioista, ja monien eri tulkintojen seuraamiselle on vankkoja perinteitä. Niin siis tämänkin.

Paavi viittaa tekstissään edeltäjiinsä, kirkon tärkeisiin opettajiin kuten Augustinukseen tai Franciscus Assisilaiseen, fransikaanisääntökunnan perustajaan, jolta paavi nappasi nimensäkin, ja eri piispainkokousten ja muiden katolisten auktoriteettien sanomiin ympäri maailmaa. Viimeisin on Mikko Ketolan mukaan huomionarvoista:

— Paavilla on ollut mukanaan joukko tieteentekijöitä, ja hän on ottanut mukaan kirkon jäseniä eri mantereilta. Hän olisi voinut viitata auktoriteetteina vain toisiin paaveihin, mutta näin tekemällä hän on ojentanut kätensä koko kirkon suuntaan ja halunnut ilmaista itselleen tärkeän asian olevan myös yhteinen.

Paavin luottamus tieteeseen ei yllätä kahdesta syystä: ensinnäkin paavilla on jonkin verran luonnontieteellistä koulutusta kemian alalta.  Onko se vaikuttamassa siihen, että ensyklika lähtee liikkeelle faktoista ja etenee kohti teologisia tulkintoja eikä toisin päin? Sitä on hankala sanoa. Yhtä kaikki se ei ole ensyklikoiden kirjallisessa genressä tavanomaista.

Toisekseen Franciscus on taustaltaan jesuiitta. Sääntökunta arvostaa koulutusta ja ylläpitää maailmanlaajuisesti 114 yliopistoa. Elina Vuola näkee paavin jesuiittataustan tulevan esiin erityisesti tietyissä tekstin kohdissa. Yksi on nimenomaan paavin koulutus: jesuiittana hän arvostaa tiedettä.

Toinen ja kenties tärkein on jesuiittojen uskonharjoittamisen peruspilari, kontemplaation ja toiminnan kulkeminen käsi kädessä. Jesuiitoille usko ei ole koskaan irti tästä maailmasta, ja siksi jesuiittaveljet saavat aina muunkin kuin teologisen akateemisen koulutuksen.

— Vitsi kertoo fransiskaaniveljestä, dominikaanista ja jesuiitasta, joilta pimenee huone kesken messun. Fransiskaani veisaa ylistysvirren yksinkertaisen elämäntavan kunniaksi, dominikaani pitää saarnan siitä, kuinka Jumala luo valoa maailmaan ja jesuiitta menee vaihtamaan sulakkeen.

— Jesuiitoilla spiritualiteetti liittyyy yhteiskuntaan ja inhimilliseen todellisuuteen yleensä. Tämä näkyi erityisen vahvasti esimerkiksi latinalaisen Amerikan diktatuurien vastustamisen aikaan. Usko näkyy toimintana maailmassa, usein juuri oikeudenmukaisuuden vaatimuksena.

Tietämystä niistä asioista, jotka maailmaa riivaavat ei myöskään Franciscuksen ensyklikassa juuri säästellä. Ilmastokriisi konkreettisine seurauksineen ja muut ympäristöongelmat tuodaan tasolle, josta niistä kärsitään. Paavin sydäntä lähellä tuntuvat olevan nimenomaan ne, jotka kärsivät ensin ja eniten: maailman köyhät. Franciscus on ensimmäinen paavi, joka on kotoisin globaalista etelästä, ja se näkyy.

Yksi silmäänpistävimmistä paavin fraaseista on painokkaasti toistettava huomio siitä, että kaikki liittyy kaikkeen (everything is connected/interconnected/related). Kaiken yhteenliittymistä alleviivataan reilusti yli kymmenisen kertaa, eikä mitenkään sivulauseessa:

”Ecology studies the relationship between living organisms and the environment in which they develop. This necessarily entails reflection and debate about the conditions required for the life and survival of society, and the honesty needed to question certain models of development, production and consumption. It cannot be emphasized enough how everything is interconnected. Time and space are not independent of one another, and not even atoms or subatomic particles can be considered in isolation. Just as the different aspects of the planet – physical, chemical and biological – are interrelated, so too living species are part of a network which we will never fully explore and understand. A good part of our genetic code is shared by many living beings. It follows that the fragmentation of knowledge and the isolation of bits of information can actually become a form of ignorance, unless they are integrated into a broader vision of reality” (138)

Tämä taas voidaan Vuolan mukaan nähdä liittyväksi jesuiittojen ajatteluun, jossa Jumala pyritään näkemään kaikkialla ja kaikessa. Tämä on kolmas piirre, missä jesuiittatausta kuultaa tekstissä. Ihmisessä näkyy luonto, ja luonnossa paljastuu pyhyys. Jesuiitat eivät perinteisesti tee jyrkkää eroa luonnon ja inhimillisen kulttuurin välille. Ensyklikakin Yksittäisiä kohtia voisi lukea jopa panteistiseen sävyyn, mutta moisessa tulkinnassa ei liene kauheasti järkeä.

Sekä ympäristönsuojelun että köyhyyden poistamisen missioilla on sama tähtäin: konsumerismi ja ahneus. Paavi näyttää ajattelevan, että taloudelliset suhteet niin yksilöiden, yritysten ja valtioiden välillä ovat kuin ihmissuhteita ja niiden pitäisi perustua oikeudenmukaisuudelle. Kuin viime kädessä suhde Jumalaan, siis.

Huoli yhteisestä kodista on siis varsin kauttaallista. Paavin pohdinnat ulottuvat kolminaisuuden rakenteiden pohdinnoista suurkaupunkien puistosuunnittelun tasolle. (Niitä pitäisi olla myös köyhillä asuinalueilla, hän sanoo.)

Voisi kuvitella, että yksi keskusteluttavimpia kohtia ensyklikassa kirkonmiesten piirissä on lopun puhe ”ekologisesta kääntymyksestä”. Meikäläiselle protestanttimaan maallistikolle lähetystyön käsite on itsessään jo hieman vieras, ja siihen ympäristöasioiden sotkeminen synnyttänee varmasti kiivastakin keskustelua. Ainakin toivottavasti. Suomen evankelisluterilainen kirkko on ottanut ensyklikasta jo kopin: arkkipiispa siteerasi nimenomaan ekologisen kääntymyksen velvoitetta pokatessaan Suomen luonnonsuojeluliiton myöntämän ympäristöpalkinnon elokuun lopussa.

Toisaalta ekologinen kääntymys ei ole yllätyksellisen ajatus jesuiittojen toiminnallisen hengellisyyden kannalta. Kuten Elina Vuola muistuttaa, uskolla on seuraamuksia tässä maailmassa: paavilla ne seuraamukset ovat erityisesti taistelua köyhien puolesta.

Eivätkä toki aiemmatkaan paavit, Benedictus ja Johannes Paavali, olleet sokeita köyhyyden vähentäminen suhteen. Vuola on aiheellisesti huomauttanut teologiafi-verkkolehdessä, että Johannes Paavalin suhde köyhyyteen suodattui voimakkaasti kylmän sodan kapitalismi–kommunismi-dikotomian kautta, kun taas Franciscuksen näkemys filtteröityy maailmassa olevan köyhyyden ja yltäkylläisyyden kautta.

— Franciscuksen kohdalla asian saama konkreettisuus ja vakavuus ovat eri tasolla. Hän puhuu todella ongelmasta, joka pitää ratkaista, Vuola sanoo.

***

Elina Vuola nostaa esiin kaksi seikkaa, joista ensyklikaa on syytä kritisoida. Ensimmäinen on opillinen, eikä tullut maallikkolukijalle mieleen.

— Paavi ei viittaa ensyklikassa lainkaan akateemiseen ekoteologiaan, vaikka sitä on kirjoitettu jo pitkään ja analyyttisesti ja paljon. Tilanne on samankaltainen kuin feministisen teologian suhteen.

Franciscus julisti kesällä 2013 kirkon tarvitsevan uutta naiseuden tai naisten teologiaa.

— Avaus on totta kai hyvä, mutta naiset ovat kirjoittaneet sukupuolestaan käsin teologiaa vuosikymmeniä, ja feministisellä teologialla voisi täyttää yhden Vatikaanin pienistä kirjastoista. Tuli mieleen, että eikö paavi tunne näitä keskusteluja, miksi aloittaa alusta?

Toinen ensyklikan älyllisistä lipsahduksista ei ole ihan pieni, mutta se on sitäkin oletettavampi. Sen huomaa lukiessaan ei-teologikin.

Puhuessaan kattavasti ympäristöongelmista ja sosiaalisesta kriisistä ja tiedon lisäämisestä Paavi tulee kuitanneeksi väestöongelman lähes olemattomiin. Vaikka väestöpommilla pelottelu ei palvelisi köyhien maiden ihmisten etuja, lisääntymisasioista vaikeneminen ei tee sitä myöskään. Naisten koulutustason nostaminen ja turvalliset ehkäisymenetelmät ovat varmasti ainoa kestävä ja inhimillinen ratkaisu väestönkasvun lisääntymiseen. ”Lisääntymisterveys” on pantu tekstissä paljastavasti lainausmerkkeihin.

–Ilmeisesti Franciscus ajatteli, että tätä ovea hän ei kaudellaan avaa, vaikka moneen muuhun suuntaan hän onkin avannut keskustelua. Se ei tee paavin muita avauksia tyhjäksi, mutta se on odotettu pettymys. Mielestäni hän jättää oman ajattelunsa kesken, kun hän ei ota huomioon väestönkasvun yhteyttä naisten asemaan ja köyhyyteen .

Yhtä kaikki ensyklika on omiaan herättämään keskustelua. Ensyklikan ilmestymishetken taktisella merkityksellä on spekuloitu, kun Yhdysvalloissa käydään presidenttikisan esivaalia. Jenkkirepublikaanit voisivat olla paavin lausunnon kanssa helisemässä. Ilmastonmuutoksen tunnustaminen ongelmaksi jolle tulisi tehdä jotain suututtaisi äänestäjiä, mutta ilmiselvää on, ettei paavinkaan tielle voi kovin herkästi poikkiteloin heittäytyä.

Juopaa on omiaan kasvattamaan myös tietokirjailija, toimittaja-aktivisti Naomi Kleinin rekrytoiminen mukaan Vatikaanin ilmastotyöhön.

Yhdysvaltain kristillinen oikeisto ei ole ainoa, jolla voi olla paavin sanoman kanssa sulattelemista.

— Paavi Franciscus on ottanut eri kirkkokuntien välisen keskustelun edistämisen vakavasti. Ekumeenisesti hänelle tärkein suunta on ollut ortodoksinen kirkko. On mielenkiintoista nähdä, miten Venäjän ortodoksit ottavat paavin ympäristösanoman vastaan, pohtii Mikko Ketola.

Venäjän ortodoksinen kirkko on monin tavoin lähellä maan valtaapitäviä. Ilmastokysymys puolestaan on muuttanut Venäjällä 2000-luvullakin muotoa moneen otteeseen. Venäjän energiapolitiikan professsori Veli-Pekka Tynkkynen Aleksanteri-instituutista on useasti muistuttanut, että viime vuosikymmenellä ilmastonmuutos alkoi venäläisessä mediassa olla ”ympäristökysymys”, kun taas nykyisin kasvihuonekaasujen haitallisuudesta puhuminen leimataan herkästi ”länsimaiseksi propagandaksi” ja ”yritykseksi kaataa Venäjän talous”. Länsi tuntuu olevan venäläisessä ilmastokeskustelussa samankaltaisessa syntipukkiasemassa kuin ”vasemmistoliberaalit” Yhdysvalloissa. Jotain synkeää symmetriaa tässä ainakin on.

Paavi Franciscus on saanut kauttaallista ihailua osakseen ympäri maailmaa, ja etenkin maallinen, liberaali lehdistö on ottanut paavin sanoman omakseen. Ei Franciscuskaan noin sekulaarin yhteiskunnan mittapuulla ole mitenkään erityisen liberaali, mutta sellaisen vaikutelman hän on onnistunut luomaan.

Yhtäältä voi ajatella Franciscus-fanituksen, juuri tällaisen mitä tämä blogi edustaa, kumpuavan sosiaalisen median turboahtamasta vahvistusvinoumasta. Eipä Hesari, Guardian tai meikäläinen ole paljoakaan intoaan uhrannut edeltäjiensä sanomisten ylistämiselle. Me ihmiset, myös toimittajat, tapaamme suhtautua paremmin niihin sanomisiin, jotka vastaavat ennakko-oletuksiamme. Kun omia uskomuksiamme ja arvojamme puoltaa paavi, syvällisesti perustapaluterilaiselle tuntematon, vaikutusvaltainen ja esoteerisen kaukainen taho, vahvistusvaikutus on vankka.

Miksi Franciscus vetoaa? Tuskin ilmastonmuutoksesta puhuminen vetoaisi massoihin, koska hidas lämpenemisen prosessi ei ole erityisen emotionaalinen tapahtumasarja. Vetoaminen maailman köyhimpien hätään, sen sijaan, on tänä kriisien pitkittymisen ja kärjistymisen vuonna taatusti ajankohtaista, ja saa sitä mukaa myös tunnereaktiivista kannatusta osakseen. Myös meiltä ei-katolisilta.

Miksi tiedetoimittaja kiinnostuu? Paavi ei kiinnosta niinkään hengellisenä auktoriteettina, vaan koska katolinen kirkko on kulttuuriyhteisö, jossa on valtavasti voimaa. Meikäläisittäin osin tuttu, mutta silti eksoottinen yhteisö vieläpä. Paavin vetoomus inhimillisyyden ja solidaarisuuden puolesta vetoaa yleisinhimillisesti — ammatillisesti kiinnostaa se, mitä paavin sanomiset tarkoittavat. Se, mitä en ymmärrä.

Paavi on kuitenkin vallankäyttäjä ja mielipidevaikuttaja. Paavin esittämät näkemykset eivät ole mitenkään radikaaleja tai poikkeuskellisia, mutta noin korkealta taholta julkilausuttuna harvinaisia. Ryhmä muslimioppineita julkaisi sisällöltään samankaltaisen lausuman elokuun puolessa välissä. Tähän tekstiin minulla ei ole sitäkään kulttuurista lukutaitoa, mitä kristillisen kielen suhteen on.

Ja kiinnostusta tietenkin lisää se, että toimintakehotukset tältä vaikutusvaltaiselta taholta ovat varsin maallisia. Fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon. Teknokratia ja talouden ylivalta häiventävät ihmisyyttä, luontoa on suojeltava, elämäntavan on muututtava. Elina Vuolan sanoin paavin puhe lähenee osin syväekologisia sanankäänteitä. Ja myös:

— Paavin sanoma kuulostaa kuin minkä tahansa globaalin kansalaisjärjestön sanomalta.

Mieleen tulee seuraava. Jos kerran paavillinen ensyklika on korkeinta opetusta, mitä paavi voi erehtyväisenä ihmisenä antaa, ja jos kerran ensyklikan asema on sellainen että jokaisen kunnon katolisen tulisi niihin perehtyä, niin miksi kukaan ei ole kysynyt Suomen ulkoministeriltä aiheesta?

Samaa on ihmetellyt oikeustieteilijä Sakari Hänninen, jonka elokuun puolen välin mielipidekirjoitus Kansan uutisissa pohtii velan ja kristillisen opin suhdetta. Hänninen uumoilee, että Franciscukselta saatetaan vielä nähdä enemmänkin velkaan ja velan armahdukseen liittyvä ensyklika. Enpä yllättyisi, semminkin kun aihetta sivutaan jo ”Laudato si” -tekstissäkin, osana globaalin epäoikeudenmukaisuuden käsittelyä:

”The foreign debt of poor countries has become a way of controlling them, yet this is not the case where ecological debt is concerned.” (52)

ja myöhemmin vielä:

”Finally, after seven weeks of years, which is to say forty-nine years, the Jubilee was celebrated as a year of general forgiveness and “liberty throughout the land for all its inhabitants” (cf. Lev 25:10). This law came about as an attempt to ensure balance and fairness in their relationships with others and with the land on which they lived and worked. At the same time, it was an acknowledgment that the gift of the earth with its fruits belongs to everyone.” (71)

Miten velka liittyy sitten ilmastonmuutoksen vastaiseen ohjelmaan? Kuten sanottu, paavinkaan huoli yhteisestä kodista ei typisty kasvihuonekaasuihin: ilmastonmuutosta vastaan kun voidaan alkaa taistella kovin monin keinoin. Jos niin onnellisesti käy, että lähivuosina tai -vuosikymmeninä ryhdyttäisiin rajaamaan kasvihuonekaasujen päästöjä ja siirtymään pois ylikulutuksesta, on vaara että tämä mullistus syventäisi globaalia ja kussakin paikassa paikallista taloudellista ja sosiaalista epätasa-arvoa. Jos siis ekologinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus eivät ole kumpikin yhtälaisia tavoittelemisen arvoisia ja tinkimättömiä maaleja, näin voi käydä. Toimet luonnon säilyttämiseksi eivät välttämättä pidä kotia yhteisenä.

”Nothing in this world is indifferent to us” (2), lataa Franciscus. Se on kyllä ihan vankka perusta.