Donald Trump ilmastonmuutoksen maailmassa

Nyt näyttää siltä, että Yhdysvaltain presidentiksi valittiin juuri ilmastonmuutoksen kieltäjä. Ainakin, jos Donald Trumpin omia puheita on uskominen.

Kaikkialla näitä vaaleja edeltäviä puheita toistellaan: muslimien maahantulokielto ja rekisteröinti, muuri Meksikon rajalle Meksikon piikkiin, kadonneet teollisuus- ja kaivostyöpaikat, Obamacaren tuhoaminen.

Mutta hallitusvastuu on populistin sudenkuoppa, sanoi Timo Soinikin (Suomen Kuvalehti 5/2010) aikoinaan. Koska Donald Trump on sanonut paljon kaikenlaista, kukaan ei oikein tiedä, miten hänen tulevaan politiikkaansa pitäisi suhtautua yksittäisten kysymysten kohdalla. Ajatus tai toive on, että joitakin sanomisia on syötävä. Moniaalla rauhoitellaan: ”Antaa miehen yrittää”. ”Voitonpuhe oli jo valtiomiesmäinen”. ”Katsotaan nyt”.

Trumpia markkinoidaan käytännön miehenä. Silti: kaikki Trumpin kampanjapuhe tuskin on puuta heinää. Menneisiin kulta-aikoihin ja syviin epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksiin viittoillut kampanja lupasi antaa vuoron taas heille, jotka tunsivat jääneensä jälkeen. Pika-analyyseja vaaleista on paljon, kirjoja ja syvempiä tutkimuksia taatusti tulossa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump voi tarkoittaa monia eri asioita, ja valitettavasti osa uumoiltavista hänen ohjastamistaan tulevaisuuksista on yksinomaan synkkiä.

Vuosi 2016, todennäköisesti mittaushistorian lämpimin vuosi jälleen, lähenee loppuaan, ja Trumpin kootessa kabinettiaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos etenee omia latujaan.

Huolestuneita puheenvuoroja vaalien jälkeen tuli. Kuudes sukupuutto -bestsellerin kirjoittaja Elizabeth Kolbert povasi planeetan tappiota, Tämä muuttaa kaiken -kirjoittaja ja aktivisti Naomi Klein puhui Tyynenmeren saarivaltioiden maailmanlopusta. Ilmastotieteilijä Michael Mann sanoi, että Pariisin kamppailulle tuli ”Game over”.

Tuleva Yhdysvaltain presidentti on sanonut muun muassa seuraavaa: Ilmastonmuutos on kiinalaisten huijaus. Ilmaston lämpeneminen on hevonpaskaa. Aion peruuttaa Pariisin ilmastosopimuksen.

Siinä sivussa hiilikaivokset avataan ja ympäristöviranomainen EPA hajotetaan tarpeettomana.

Mitä Trump tarkoittaa kansainväliselle ilmastopolitiikalle ja maailmanpolitiikalle? Miten Yhdysvaltain ilmastokeskustelua tulee ymmärtää. Professorit vastaavat alla.

PARIISI PÄREIKSI?

Vain muutama viikko ennen Trumpin valintaa astui voimaan Pariisin ilmastosopimus. Se ei sellaisenaan ole riittävä, mutta se on kehys. Eihän sopimus lupauksineen vielä saavuta edes omia 1,5–2 asteen tavoitteitaan, vaan nykyisellä kunnianhimolla se toteutuessaan voisi rajoittaa lämpenemisen tällä vuosisadalla 2,9–3,4 asteeseen.

Pariisin sopimus oli historiallinen, koska se asetti ensi kertaa edes jollakin tapaa kaikki sen 197 allekirjoittajaa samaan veneeseen ilmastonmuutoksen suhteen. Barack Obaman ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin kädenpuristuksessa oli toivoa. Ilmastonmuutos alkaisi kansainvälisessä politiikassa pikku hiljaa lopulta olla yhteinen ongelma, kuten sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Perustellusti yhteinen asia myllerryksien keskellä.

Pariisilla on eittämättä suuri symboliarvo: siellä iso porukka otti askeleen jo suurin piirtein tasatahtiin.

Voisiko Donald Trump pitää vaalipuheensa ja peruuttaa Yhdysvaltain osalta Pariisin ilmastosopimuksen?

— Yhdysvallat voi irtisanoutua sopimuksesta kolmen vuoden jälkeen sen hyväksymisestä, ja ero astuisi voimaan aikaisintaan vuoden siirtymäajan jälkeen, sanoo ympäristöoikeuden professori Kai Kokko.

Vaikka Pariisin sopimus edellyttääkin, että sen allekirjoittajat ovat ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumistoimien kanssa tosissaan, sopimukseen ei sisälly sanktiomekanismeja.

— Yhdysvaltain irrottautuminen Pariisin sopimuksesta söisi maan mainetta kansainvälisesti, ja yhden suurimmista kasvihuonekaasujen päästäjistä ero vaikuttaisi, mutta ei kaataisi Pariisin sopimuksen jatkoa ja toimeenpanoa, Kokko sanoo.

Pariisin ilmastosopimus ei siis kaatuisi Yhdysvaltain poisjääntiin. Yhdysvaltain osuus kasvihuonepäästöistä on 12 prosenttia, ja sopimus kattaa nykyisellään 69 prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä. Pariisin sopimuksen oli katettava 55 prosenttia päästöistä tullakseen voimaan.

— Nyt Pariisin lupauksia tulisi konkretisoida ja lupauksia lunastaa, se olisi seuraava järkevä askel. On parempi reagoida ennemmin kuin myöhemmin..

Kansainvälisestä yhteistyöstä vetäytyminen, asia jolla Trump on flirttaillut usealla rintamalla, ei välttämättä auta maata.

— Yhdysvaltojen itsensä näkökulmasta Trumpin ilmastopolitiikan vastaisuus tarjoaa lähinnä huonoja vaihtoehtoja, Kokko sanoo.

Kokon mukaan Yhdysvallat heikentäisi lopulta omaa talouttaan. Uusiutuvat energiamuodot ja siirtymä jälkifossiiliseen maailmaan alkavat olla kansainvälisesti kilpailuvaltti. Jos valtio ei anna tilaa uudelle energiataloudelle, kotimarkkinat eivät kehity ja yritykset ovat vaarassa jäädä kansainvälisessä kilpailussa kelkasta.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja ei tarvitsisi edes ajatella. Kalifornia kärsii pitkästä kuivuudesta, myrskyt lisääntyvät ja alavat rannikot ovat merenpinnan nousun uhan alla.

— Ilmastonmuutos etenee, eikä asian kieltäminen muuta sitä, Kokko sanoo.

MITÄ YHDYSVALLOISSA TAPAHTUU?

”There is nothing which can better deserve your patronage than the promotion of Science and Literature. Knowledge is in every country the surest basis of public happiness. In one in which the measures of Government receive their impression so immediately from the sense of the Community as in ours it is proportionably essential”

George Washington, tammikuun kahdeksantena 1790.

Yhdysvallat on maa, jonka perustajilla oli varsin tieteellinen maailmankatsomus, ja se näkyy perustuslaissa ja itsenäisyysjulistuksessa.

Modernin luonnonsuojelunkin syntymaassa on kuitenkin kiistelty esimerkiksi liittovaltion omistamista luonnonsuojelualueista — siitä ovatko ne puuttumista osavaltioiden itsemääräämisoikeuteen vai tarpeellinen suojeluteko — aina 1800-luvun lopusta lähtien.

Tämäkin kiista kulkee tyypillisen voimakkaasti kaksipuoluejärjestelmän jakolinjoja myöden. Demokraatit puolustavat liittovaltion maita, republikaanit vastustavat.

Republikaanien nykymaine on tieteenvastainen, ei vähiten puolueeseen pesiytyneen ilmastodenialismin vuoksi. Aina asia ei ole ollut näin. Kansallisen Tiedeakatemian perustanut Abraham Lincoln oli republikaani, samoin tieteen ja ympäristön ystävänä tunnettu Teddy Roosevelt. Milloin meno alkoi muuttua?

— 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa kehitettiin kunnianhimoinen moderni ympäristöhallinto. Ronald Reaganin huima vaalivoitto Jimmy Carterista vuonna 1980 oli yhtäältä vastareaktio tähän, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku.

Reaganin astuessa valtaan ympäristölainsäädäntöä koeteltiin toden teolla. Hän asetti ympäristöasioille yleisesti vihamielisen James G. Wattin sisäministeriksi ja Anne M. Gorsuchin ympäristöhallintoelin EPA:n johtoon leikkaamaan tämän määrärahoja, pukkeja kaalimaan vartijoiksi.

Silti esimerkiksi kansainväliset ilmastoneuvottelut lähtivät käyntiin republikaanien valtakaudella ja aktiivisella avustuksella. Ronald Reaganin kaudella luotiin pohjia ja George H. W. Bushin presidenttikaudella vuonna 1992 perustettiin YK:n ilmastokonventti UNFCCC.

Samankaltainen hyökkäys tapahtui kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun George W. Bushista tuli presidentti. Tuolloin muun muassa NASAn PR-osastolle nimitettiin surullisenkuuluisasti Bushin kampanjassa työskennellyt harjoittelija George Deutsch, joka pyrki estämään ilmastotutkija James Hansenin esiintymisiä ”liberaalissa mediassa” ja vaikuttamaan muun muassa siihen, voiko NASA tutkimusverkkosivuillaan lausua, että Big Bang olisi fakta. Deutschin mielestä kyseessä oli mielipide.

— Bushin aikaan käytiin kyllä itse asiassa vilkasta keskustelua ympäristöasioiden merkityksestä Yhdysvalloissa. World Trade Centerin terrori-iskut keskeyttivät sen debatin, Saikku sanoo.

Miksi ympäristökeskustelu on nykyisin sekä polarisoitunutta että Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmässä erityisesti puoluekannan mukaan jakaantunutta? Ympäristö kuuluu vasemmistoliberaalille agendalle, ja ympäristöpolitiikka nähdään varsin tiukasti vain ympäristöasiana. Republikaanivinkkelistä talous on ensisijaista.

Silti Yhdysvallat on maa, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt äärevissä sääilmiöissä, myrskyissä ja vaikkapa Kaliforniaa piinaavassa kuivuudessa. Florida on uhan alla, kun merenpinta nousee.

— Hurrikaani Katrina synnytti eräänlaisen vastaliikkeen. Sen yhteydessä ilmastonmuutoksen aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä puhuttiin hetken yli puoluerajojen, Saikku sanoo.

Mutta yleisesti viime vuosikymmeninä ympäristönsuojelun on nähty erityisesti republikaanipiireissä olevan pois talouskasvusta. Trumpinkin kampanjassa työpaikkojen ja kasvun nimissä käveltiin ympäristön yli.

Yhdysvalloissa kauppakamariosastolla kielletään tyypillisesti ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos tai ainakin sen uhka. Saikku muistuttaa, että tässä on iso ero Eurooppaan. Vaikka ympäristö ja talous tavataan usein rapakon tälläkin puolen panna toistensa kiistakumppaneiksi, täällä vakavasti otettavat poliitikot eivät juuri kiellä luonnontieteellistä näyttöä ilmastonmuutoksesta.

MITEN TRUMP VAIKUTTAA MAAILMANPOLITIIKKAAN?

Yhdysvaltain presidentillä on paljon ulkopoliittista valtaa, ja suurvallalla paljon sanottavaa.

— Suurin kansainvälisen politiikan kysymys Trumpin valinnassa on ilmastopolitiikka, sanoo maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.

Pariisin sopimusta pitää kasassa yhtäältä ilmastonmuutoksen uhka, toisaalta kansainvälinen paine. Ensimmäistä Trump ei näytä tunnustavan, joten jäljelle jää toinen. Ja painetta on jo tullut: Kiina, entinen ilmastoluokan paha poika, on vannottanut Yhdysvaltoja pysymään sovitussa.

(Ja se salaliittoasia: Kiinan neuvottelija päätyi Marrakeshin ilmastokokouksessa sanomaan ääneen, että ilmastonmuutos ei ole heidän keksimänsä huijaus.)

Patomäen mukaan kansainvälinen ilmastoyhteistyö voisi kaivata uutta lähestymistapaa. Pariisin sopimuksen takana on työläs ja pitkä prosessi, jossa lähes 200 valtiota istuu samaan pöytään ja pyrkii yhteisymmärrykseen.

— Pariisin sopimusta ei tarvitse tietenkään hylätä, mutta jonkinlainen halukkaiden maiden liittouma voisi sopia ilmastonmuutoksen tehokkaampaan torjuntaan tarvittavista keinoista.

Nämä tehosteet olisivat yhdistelmä veroja ja kieltoja. Kieltämättä yhdistelmä, joka ei jenkkirepublikaaneille olisi helppo nieltävä.

— Kaikkein vaarallisimmat kasvihuonekaasut pitäisi kieltää kokonaan, kuten freoneja korvaavien HFC-yhdisteiden tapauksessa ollaan jo tekemässä. Muuten hiili- ja muut kasvihuonepäästöt voitaisiin saada veron alaiseksi, ja hiiliveroalueen ulkopuolisille tuotteille asetettaisiin hiilitullit.

Patomäki on mukana keskustelussa, jossa globaalin hiiliveron järjestelyä pohditaan. Tavoitteissa on lähivuosina tuottaa sopimusluonnos. Mutta miksi tarvittaisiin maailmanlaajuinen verojärjestelmä?

— Käytännöt, jossa valtiot maksavat omista verotuloistaan ilmastokassaan perustuvat vapaaehtoisuuteen ja niihin liittyy suuri kiista oikeudenmukaisesta taakanjaosta. Hiilivero kohdistuisi tasapuolisesti.

Suunnittelu ei kuitenkaan ole helppoa. Veron täytyisi kattaa sekä energian tuotannon että kulutuksen. Sen pitäisi ottaa huomioon laskelmat tulonjakovaikutuksista — ilmasto-oikeudenmukaisuuden lisäksi sen olisi pyrittävä yhteiskuntaluokkien väliseen oikeudenmukaisuuteen.

— Vero olisi päästökauppaa kattavampi ja parempi. Päästökauppajärjestelmään liittyy isoja ongelmia, ilmakehän yksityistäminen, kiintiöiden jakaminen, se että päästökauppa ikään kuin oikeuttaa päästöt. Se jolla on halua ja varaa voi saastuttaa enemmän, Patomäki sanoo.

Hiilitullit puolestaan olisivat vastoin maailman kauppajärjestö WTO:n säännöstöä, mutta kiertotie voisi olla.

— Jos on kyse poikkeuksellisen elintärkeistä syistä, vapaakaupan periaatteita voidaan kiertää.

Vapaakauppa muuten on ollut Trumpin hampaissa sekin. Esimerkiksi Trans-tyynimerinen vapaakauppasopimus TPP on Trumpin ensi tilassa kaadettavien listalla.

— Vapaakauppajärjestelmään liittyvä liberalismi taitaa tuottaa trumpeja tarkoittamattaan. Globalisaatio luo kansallista tyytymättömyyttä, ja siihen Trumpin kampanjakin nojasi. Tämä on voimakkaasti sisäänrakennettu periaate siinä systeemissä.

— Vapaakaupan purkamisessa on isoja riskejä, jos tilalle ei synny uusia kansainvälisen yhteistyön periaatteita. Mutta nyt kun kansainvälinen yhteisö voi olla muutenkin WTO:n periaatteiden avaamisen edessä, tätä tilannetta soisi käytettävän rakentaviin tarkoitusperiin, kuten tiukan globaalin ilmastopolitiikan luomiseen, Patomäki sanoo.

TRUMP & KUMPP.

”Rakastan ympäristön lämpenemistä!”

Myron Ebell Forbes-lehden kolumnissaan vuonna 2008.

Ilmastonmuutos on Yhdysvalloissa ideologiaa, politiikkaa ja vastakkainasettelua. Ideologioissa ja politiikassa ei tietenkään sinänsä mitään pahaa ole. Ilmastopolitiikassakin olisi kylliksi sijaa vasemmiston ja oikeiston, liberaalien ja konservatiivien, autoritäärien ja anti-sellaisten ynnä muidenkin poliittisten pukarien väännölle. Siis sen jälkeen, kun luonnontieteellinen tieto tarjoaa jonkinlaisen yhteisen pohjan planetaariselle uhka-arviolle.

Onko Trumpin valinnan jälkeen odotettavissa samankaltainen poliittinen hyökkäys ympäristöä kohtaan kuin Reaganin ja Bush nuoremman valinnan jälkeen? Saikun mielestä tämä on hyvinkin mahdollista.

Tulevan presidentti Trumpin kaikista ministerinimityksistä ei ole vielä varmaa tietoa. Ympäristöviranomaisen EPA:n johtoon on uumoiltu muun muassa tunnettua ilmastodenialistilobbari Myron Ebelliä. Ebell johtaa tällä hetkellä Trumpin nimittämänä siirtymää Obaman EPA:sta Trumpin EPA:an.

Ebell oli taannoin mukana järjestämässä republikaanien sisäistä vallanvaihtoa, kun vuoden 2010 edustajainhuonevaaleissa pyrittiin syrjäyttämään ilmastolainsäädäntöä tukeneita edustajia, tunnetuimpana Etelä-Carolinan Bob Inglis.

Donald Trump ei vaikuta ideologiselta johtajalta. Bisnesmaailmaan hänellä on hyvät yhteydet, aivan kuten Reaganilla ja Bushillakin. Monesti on korostettu hänen pragmaattisuuttaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Olisiko Trump presidentti, joka voisi kuunnella hyviä perusteita ja muuttaa mieltään niiden mukaan?

— Trumpin lähipiirissä kyllä on ideologeja, jotka haluavat esimerkiksi valtion roolin kutistamista minimaaliseksi. Ympäristösuojelu ei tapaa sopia siihen kuvioon. Kun republikaanien valtaapitävät ottivat kampanjan aikana Trumpiin etäisyyttä, hän joutui solmimaan yhteyksiä puolueen hyvin vanhoilliseen ja uskonnolliseen siipeen, Saikku sanoo.

Tilanne olisi voinut olla toinenkin.

— Ajattelen, että Trump tavallaan on poliitikkona kuin avoin astia, hän olisi voinut tehdä toisissa olosuhteissa vihreitäkin diilejä. Hänen lähipiirissään on hyvin vähän maltillisia, niin sanottuja ”sivistysporvareita”. Siirtymä puolueessa on ollut niin hurja, etten tiedä, mahtuisiko Reagan enää puolueeseen.

Trumpin varsin ristiriitaisista poliitikoista koostuva kabinetti pystyy ohjaamaan asioita Yhdysvalloissa mahdollisesti hyvinkin uusille urille. Mutta maa on sentään liittovaltio. Isot osavaltiot ovat kuitenkin merkittäviä toimijoita yksinkin, isompia kuin monet valtiot. Esimerkiksi Kalifornian ja New Yorkin osavaltioiden ilmastopolitiikka on jo nyt kunnianhimoista, eikä Trumpin valinta estä osavaltioiden omaa tahtoa puuttua asiaan. Eihän?

— Osavaltioilla on tosiaan paljon valtaa, ja monet isot osavaltiot tukevat tiukkoja ilmastotoimia.

Kalifornian ja New Yorkin kokoiset osavaltiot eivät taloudellisestikaan ole pikkutekijöitä.

— Yksi uhka kuitenkin tässäkin on. Trump saa presidenttinä nimittää korkeimpaan oikeuteen uuden tuomarin alkuvuodesta menehtyneen konservatiivisen tuomari Antonin Scalian tilalle. Jos korkeimmassa oikeudessa on konservatiivienemmistö, esimerkiksi tiukkoja päästörajoituksia voidaan periaatteessa pyrkiä kieltämään liittovaltion taholta perustuslain vastaisena, Mikko Saikku sanoo.

Korkeimman oikeuden nimitysten ohella republikaaneilla on kädessään herttareeti.

— Nyt republikaaneilla on vielä enemmistö koko kongressissa, sekä senaatissa että edustajainhuoneessa. Jos he saavat koneistonsa kuntoon ja selviävät sisäisistä erimielisyyksistä, ympäristölainsäädäntöä voi kohdata ennennäkemätön hyökkäys.

Demokratian kannalta tilanne voi olla hankala. Trumpia äänesti 27 prosenttia äänioikeutetuista, joten mandaatti ei ole vuorenvahva. Toisaalta republikaanien sisäiset riidat kampanjan aikana ja nyt kolminkertainen valta-asema saattavat johtaa tilanteeseen, jossa hyvin pieni klikki pystyy päättämään isoista asioista.

Analyysia ja epäilyjä Yhdysvaltain demokratian tilasta esitettiin muun muassa tässä kiintoisassa tutkimuksessa vuonna 2014.

MITÄ TRUMP TARKOITTAA ILMASTOLLE?

Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi voi hyvinkin olla suuri isku Pariisin ilmastosopimukselle ja sitä kautta ekosysteemien ja yhteiskuntien vakaudelle tulevaisuudessa. Siitä ei pääse mihinkään.

Hyppy Obamasta Trumpiin on ilmastoasioista suurehko. Spekulaatioita on ilmassa ja aika näyttää.

Kaikki hiilikaivokset eivät Yhdysvaltoihin palaa, ja se on hyvä uutinen. Markkinat eivät sitä mahdollista. Ylipäätään hiiliteollisuuden tukeminen maksaisi Yhdysvalloille paljon ja ylenmääräisen kivihiilen tuominen markkinoille puolestaan laskisi entisestään jo valmiiksi alhaista markkinahintaa.

Hyvän uutisen perään huono. Clean Power Actin, Trumpin leikkauslistalla sekin, peruminen olisi jo yksin iso isku Yhdysvaltain päästötavoitteille.

Ja toinen. Ei riitä, jos Trump ei toteutakaan kaikkia lupauksiaan. Hän ei saisi lisätä hiiliteollisuutta yhtään. Katastrofaalisen ilmastonmuutoksen estämiseksi uusia hiilikaivoksia, öljykenttiä ja kaasuputkia ei saisi rakentaa enää ainuttakaan.

Ei edes vähemmän, vaan 0.

Puhuttava on myös median vastuusta.

Marraskuun 22. päivä Trump puhui ilmastonmuutoksesta New York Timesille. Keskustelun käsikirjoitus löytyy täältä.

Median huomio kiinnittyi Trumpin kommenttiin ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen suhteesta:

”I think right now… well, I think there is some connectivity. There is some, something.”

Puhe kuitenkin jatkui:

”It depends on how much. It also depends on how much it’s going to cost our companies. You have to understand, our companies are noncompetitive right now.”

ja

“That’s becoming more and more of the reason. Because a lot of these countries that we do business with, they make deals with our president, or whoever, and then they don’t adhere to the deals, you know that. And it’s much less expensive for their companies to produce products. So I’m going to be studying that very hard, and I think I have a very big voice in it. And I think my voice is listened to, especially by people that don’t believe in it. And we’ll let you know.”

Trump puhui ilmastonmuutoksesta ja samaan syssyyn menetetyistä tehtaista. Hän asetti jälleen ilmastonmuutoksen hillinnän ja talouden vastakkain. Hän viittaa edelleen Climategateen ja esittää epäilyksiä tiedettä kohtaan. Eikä ainoastaan epäilyksiä, vaan hän sanoo, että moni fiksu ihminen on tieteen kanssa eri mieltä. Tutkimustieto ja valistunut mielipide eivät ole yhteismitallisia, mutta tulevaa presidenttiä tämä ei tunnu haittaavan. Tuliko media huijatuksi?

Se, että poliittiset vallankäyttäjät kiistävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ideologisista syistä on itse asiassa aika iso yhteiskunnallinen kysymys. Oxford English Dictionary valitsi viime viikolla vuoden 2016 uudeksi sanaksi ”post-truth”, ”totuudenjälkeinen”. Adjektiivi merkitsee sanakirjamääritelmänsä mukaan olosuhteita, joissa objektiiviset faktat ovat julkisen mielipiteen määräytymisessä vähemmän vaikutusvaltaisia kuin tunteisiin tai uskomuksiin vetoaminen.

Ei siis ole kyse totuuden tai tieteen katoamisesta eikä valehtelun yleistymisestä, vaan olosuhteista, joissa ”näin nämä asiat koetaan” menee läpi. Jos totuudenjälkeisestä ajasta haluaa puhua, kannattanee ajattella, ettemme ole siirtyneet pois auvoisesta totuuden ajasta vaan että ajassamme on joitakin trendejä ja tyypillisyyksiä, joista tilanne johtuu. New York Timesin haastattelu kannattaa lukea vielä tämä määritelmä huomioon ottaen.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoittaa Trumpin pyörtäneen ilmastopuheensa, mutta sitä hän ei kyllä tehnyt. Totuudenjälkeisyys ei ehkä ole hyvä sana, mutta jos se jotakin tarkoittaa, niin sitä että moiset puheet menevät läpi.

Vanha kunnon kirjoittajaohje sanoo: näytä, älä selitä. Nytkin pitäisi katsoa mitä Trump tekee, ei mitä hän sanoo. Semminkin, kun hän nyt tuntuu puhuvan paljon kaikenlaista.

Samaan aikaan, kun Trump ”kääntää takkinsa ilmastonmuutoksen suhteen”, hän aikoo nimittää ilmastonmuutoksen kieltävän Etelä-Carolinan kuvernööri Nikki Haleyn YK-lähettilääkseen.

Uusi Attorney General, Alabaman senaattori Jeff Sessions on pitkän linjan ilmastonmuutoksen kieltäjä.

CIA:n uuden johtajan Mike Pompeon sanotaan olevan läheisissä väleissä Kochin veljeksiin, ilmastodenialismia rahoittaviin öljymiljardööreihin. Hänen kantansa ovat edustaneet fossiiliteollisuuden etuja.

Turvallisuusneuvonantaja, kenraali evp Michael Flynn on asettunut vastahankaan asevoimien yleisen kannan kanssa. Jenkkiarmeija on nimittäin pitänyt ilmastonmuutosta merkittävänä turvallisuusuhkana.

Päästrategiksi on nimitetty laitaoikeistolaisen alt-right-liikkeen äänitorvena tunnetun Breitbart Newsin Steve Bannon. Rasistisien ja misogynistisien kantojensa lisäksi hän suhtautuu vihamielisesti ilmastotieteeseen. (Kabinettivalinnoista esimerkiksi täällä.)

Neuvonantajansa Bob Walkerin mukaan Trump aikoo viedä NASAn ilmastoasioita tutkivalta Earth System divisionilta rahoituksen, ja käyttää rahat pikemminkin avaruustutkimukseen.

Jos ei hirvittäisi, näin kovan luokan eskapismi voisi huvittaa.