Kurssikerta 6

Heips

Kuudes kurssikerta ja kurssin loppu häämöttää. Tämä kerta alkoi reippailulla raittiissa ulkoilmassa jota raikasti entisestään lyhyt raekuuro. Ulkona kävelimme päättömästi paikasta toiseen, merkiten puhelinsovellukseen sijaintimme sekä kokemuksiamme paikoista. Saimme kaikkien ryhmäläistemme tiedot syötettyä QGis:iin ja pystyimme tarkastelemaan tekemiämme havaintoja kartalta, ja visualisoimaan niitä. Tarkastelussa esiintyi mm. kokemuksia alueiden viihtyvyydestä sekä turvallisuudesta. Suuria eroja emme saaneet tällä ryhmällä aikaan, mutta kuitenkin kartalta erottui muutama alue jotka koettiin hieman epämiellyttävemmiksi.

Kuva 1, Punaiset alueet koettiin epämiellyttävimpinä

Itsenäistehtävänä tällä kertaa sijoittelimme kartalla tietoja erilaisista kohteista, kuten tulivuorista ja maanjäristyksistä. Opimme hyödyntämään exceliä luodaksemme sellaisia taulukoita, jotka saa siijoitettua kartalle koordinaattitietojen avulla. Tämä oppi aukeni yllättävän nopeasti, ja karttojen teko luisti hyvin. Eniten päänvaivaa aiheutti se, mitä kartalle olisi järkevää sijoittaa. Päätin tehdä ainakin vertailun erikokoisista maanjäristyksestä, mistä näkyykin valtava ero järistysten määrässä riippuen magnitudien määrästä (yli 6 tai yli 8 magnitudia). Maanjäristysten tiedot ovat vuosien 1980-2013 väliltä. Sijoitin kartalle myös tietoja tulivuorista sekä meteoriittien putoamiskohdista.

Kuva 2, Yli kuuden magnitudin maanjäristysten ja tulivuorten sijainnit kartalla. 

Kuva 3, Meteoriittien ja tulivuorten sijainnit kartalla.

Eniten meteoriitteja on pudonnut Australian alueille, sekä Euroopassa.

Kuva 4, eri kokoisten maanjäristysten vertailu.

Kartoista voidaan havaita vahva yhteys tulivuorten ja maanjäristysten sijaintien välillä. Tämä johtuu siitä, että usein molemmat esiintyvät litosfäärilaattojen reunoilla, joissa laatat kohtaavat eri tavoin. Esimerkiksi Etelä-Amerikan länsirannikolla sijaitsee paljon tulivuoria ja siellä on paljon maanjäristyksiä, sillä siellä sijaitsee Nazca-laatan ja Etelä-Amerikan laatan alityöntövyöhyke. Kaikki kartoilla näkyvät maanjäristykset ovat voimakkuudeltaan jo suuria ja aiheuttavat vakavaa tuhoa. Vaikutukset saattavat olla todella vaihtelevat riippuen  siitä että sijaitseeko järistyskeskus keskellä aavikkoa vai kaupungin ytimessä.

Suurin osa näistä kartoilla näkyvistä tulivuorista ja maanjäristyksistä sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla, josta Sinikin kirjoitti blogissaan ” Erityisen aktiivinen alue maanjäristysten synnylle on jo aikaisemminkin mainitsemani Tyynenmeren tulirenkaan alue. Kyseisellä alueella on arvioitu tapahtuvan noin 90% prosenttia kaikista maailman maanjäristyksistä ja siellä sijaitsee noin 75% kaikista maailman aktiivisista tulivuorista. ”

Lähteet:

Ahtinen sini – Kurssikerta 6 (21.2.2019)

https://blogs.helsinki.fi/ahtisini/

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *