Laskettu aika

Menneisyys, mahdollisuuksien äiti.
Tulevaisuus, mahdollisuuksien isä.

Isä kuoli kun olin puolivuotias,
ja nyt huomaan, että tämä aika on murhannut vastasyntyneet
ja jättänyt itsensä vaille perijää.

Tänään, menneen ja tulevan risteyksessä,
olen solminut ne kaikki solmuun, eikä uutta aikaa ole.
Olen menettänyt unelmani.

Pelko tuhoaa huomisen.
Tahtoisin rakastaa, sillä rakkaus poistaa pelon,
koska rakkaus toivoo,
odottaa näkymättömän ja toivotun ilmestymistä:
se näkee menneisyyden olevan raskaana
ei lihan himosta, ei miehen tahdosta, vaan ikuisuudesta.

Ehkä jostain, sydämeni sivukammioista tai aivon etulohkoista,
löydän unia, jotka voisin haudata maahan kasvamaan
tulevaisuuden maailmanpuun.

Pelko

pelko,
pahan tulevaisuuden odotus

pimeällä tiellä otettu askel
johtaa joko ojaan ja allikkoon
tai päin ajavaan rekkaan

pelko edetä,
koska tämä, nyt, tässä
riittää vielä

pelko edetä,
koska matkan kulkeminen
voi olla parempaa kuin ansaitsen

iltojen vanha tuttu on liian tuttu jo
oi, sydämeni!
miksi olet vajonnut?

pelko,
pahan tulevaisuuden odotus

kenen rakkaus poistaa pelon?
sinun? vai minun?
vai meidän?

sydämeni sykkii tässä hetkessä
yritän opettaa itseni elämään
nyt