Yhteyden etsintä sanoista ja niiden ohi

Ihminen – ainakin tämän kirjoittaja – kaipaa yhteyttä muihin ihmisiin. Välillä tunne yhteydestä kuitenkin katoaa. Esitän tässä lyhyessä pohdinnassa muutamia ajatuksia sanojen ja aistien välisestä erosta yhteyden etsinnässä.

Perustavanlaatuinen väitteeni on, että tunne yhteydestä toiseen ihmiseen voi syntyä lyhyellä aikavälillä jaetun esteettisen objektin kautta, kun taas sanat murentavat tämän yhteyden.

Continue reading Yhteyden etsintä sanoista ja niiden ohi

Jumala on Valo

Vuosi 2015 on kansainvälinen valon vuosi. Kyseessä on YK:n julistama juhlavuosi, jonka tarkoituksena on juhlistaa valoa ja valoon liittyviä keksintöjä. Valo on kuitenkin myös tärkeä hengellinen teema. Eräs tuttu teologi mainitsi kerran myös sanaparin hengellinen optiikka.

Olenkin päättänyt vuonna 2015 kirjoittaa mahdollisimman paljon hengellisestä valosta. Tällä kertaa ajattelin ottaa aiheeksi Jumalan nimen Valo.

Continue reading Jumala on Valo

Kirkon oppi ja ajattelu

Kirkko on yhteisö, joka toimii, ja erityisesti sen toimintoja ovat rukous (ja muu liturginen toiminta) ja moraali. Näiden toimintojen lisäksi kirkolla on oppi, joka koskee näitä toimia. Sitten on vielä tämä asia, jota nimitämme teologiaksi. Se on yleisesti ymmärrettävä yritykseksi ymmärtää uskoa ja uskontoa.

Mutta kuka teologian subjekti? Entä mikä on teologian ja opin ero? Täytyykö opillisen yksimielisyyden varjolla hyväksyä kokonainen teologinen ajattelumalli? Lähtökohtainen vastaukseni on: ei tarvitse. Tarkastelen tässä tekstissä joitakin oppiin, teologiaan ja kirkon yksimielisyyteen liittyviä asioita. Tämä kirjoitus on myös hieman kokeellinen luonteeltaan.

Continue reading Kirkon oppi ja ajattelu

Yhtäkkiä

Cf. Pseudo-Dionysius Areopagita, Epistula 3.

Kun käännän silmäni sisäänpäin,
löydän puutteen,
sen, etten näe itseäni,
enkä tunne minua.

Kun käännän silmäni sinuun,
näkyni on niin ylitsevuotava,
etten löydä siitä sinua,
vaan jäät tuntemattomaksi.

Mutta niinä hetkinä,
kun katsomme yhdessä televisiosarjaa,
tai kun laulamme yhdessä
kauniista maasta tai siunatusta naisesta,
tai kun syömme ja juomme,
tunnemme yhden ja saman aistimuksen.

Siinä kokemuksessa ja hetkessä kohtaamme toisemme,
näemme lopulta sielusta sieluun,
yhtäkkiä,
ja voin paljastaa itseni itselleni,
enkä ole enää tyhjä,
vaan täynnä valoa,
myös sinulle.

Continue reading Yhtäkkiä

Laskettu aika

Menneisyys, mahdollisuuksien äiti.
Tulevaisuus, mahdollisuuksien isä.

Isä kuoli kun olin puolivuotias,
ja nyt huomaan, että tämä aika on murhannut vastasyntyneet
ja jättänyt itsensä vaille perijää.

Tänään, menneen ja tulevan risteyksessä,
olen solminut ne kaikki solmuun, eikä uutta aikaa ole.
Olen menettänyt unelmani.

Pelko tuhoaa huomisen.
Tahtoisin rakastaa, sillä rakkaus poistaa pelon,
koska rakkaus toivoo,
odottaa näkymättömän ja toivotun ilmestymistä:
se näkee menneisyyden olevan raskaana
ei lihan himosta, ei miehen tahdosta, vaan ikuisuudesta.

Ehkä jostain, sydämeni sivukammioista tai aivon etulohkoista,
löydän unia, jotka voisin haudata maahan kasvamaan
tulevaisuuden maailmanpuun.

Pelko

pelko,
pahan tulevaisuuden odotus

pimeällä tiellä otettu askel
johtaa joko ojaan ja allikkoon
tai päin ajavaan rekkaan

pelko edetä,
koska tämä, nyt, tässä
riittää vielä

pelko edetä,
koska matkan kulkeminen
voi olla parempaa kuin ansaitsen

iltojen vanha tuttu on liian tuttu jo
oi, sydämeni!
miksi olet vajonnut?

pelko,
pahan tulevaisuuden odotus

kenen rakkaus poistaa pelon?
sinun? vai minun?
vai meidän?

sydämeni sykkii tässä hetkessä
yritän opettaa itseni elämään
nyt