SWOT: Jokainen kaupunki, jokainen murikka

Vaikka suurin osa tänne kirjoittamistamme blogeista onkin käsitellyt kursseilla opittuja asioita sekä niiden avulla tuotettuja karttoja, niiden sivussa saimme kurssin aikana tehtäväksemme kirjoittaa myös parista erillisestä aiheesta. Yksi niistä oli arvioida New York Timesin ylläpitämää paikkatietopalvelua, johon on kerätty hyvin laajasti informaatiota New York Cityn (ja monien muidenkin Yhdysvaltain kaupunkien) väestöstä korttelin tarkkuudella. Tietoja tarkastellessa on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että vaikka informaatio esitetäänkin useissa palvelun tarjoamissa teemoissa peräti prosentin tarkkuudella, ovat luvut vain arvioita ja erityisesti vähäväkisillä alueilla mahdollisesti harhaanjohtavia. Sivustolla tuodaan tämä seikka kuitenkin hyvin esille.

Kun avasin kyseisen palvelun ensimmäisen kerran, antoi sivusto visuaalisella ilmeellään ja erityisesti käyttämällään väripaletilla ja -sävyillä minulle positiivisen vaikutelman. Värit ovat hyvin tarkkaan harkittu niin, etteivät ne sodi keskenään. Myös yksittäisten muuttujien kuvauksissa värien sävyt on porrastettu mallikkaasti. Värit voivat kaikessa miellyttävyydessäänkin kuitenkin johtaa lukijaa harhaan, sillä esimerkiksi väestön etnistä jakautumista tarkastellessa väri määräytyy yksinomaan suurimman luokan mukaan. Tämän huomion oli tehnyt myös Henri Frestadius:

Asuinalueiden etniset erot kärjistyvät palvelussa erittäin voimakkaasti sen vuoksi, että kunkin korttelin pylpyrän määräytymisväri määräytyy pelkästään kyseisen korttelin suurimman etnisen ryhmän mukaan. Tämän vuoksi kortteli, jonka asukkaiden etninen jakauma on esimerkiksi 10% aasialaisia, 5% muiden etnisten ryhmien edustajia, 20% hispaaneja, 30% tummaihoisia ja 35% vaaleaihoisia, värittyy vaaleaihoisten värikoodin mukaan siniseksi, vaikka todellisuudessa valkoihoisia on korttelin asukkaista reilusti alle puolet.

Niin tosiaan, juolahtipa tässä vaiheessa mieleeni että tehtävänantona oli tarkkaan ottaen laatia palvelusta swot-analyysi tiedon saatavuuden näkökulmasta, joten strukturoidaanpas hieman niitä havaintoja tästä eteenpäin:

 

Oi, mahtavaa! Strengths and opportunities

Kuten jo ehdin aiemmin mainita, yksi palvelun vahvuuksista on tiedon saannin vaivattomuus ja sen visuaalisen ilmeen onnistuneisuus. Tieto on helposti ymmärrettävää ja helposti pureskeltavassa muodossa. Kuinka moni jaksaisi kahlata läpi tietoja edes yhden kaupungin kortteleista jos tuo tieto olisi riveittäin kansien välissä? Ei kovin moni. Muistan turhan hyvin kuinka kotoisen tilastokeskuksemme sivustot imivät innokkaan tiedonetsijän sielusta kaiken elämänilon.

New York Timesin palvelussa tieto on erittäin helposti lähestyttävässä muodossa, ja sen tutkailu sujuu mutkattomasti. Kartalla on helppo navigoida hiiren avulla, ja yksittäisiä kohteita on mahdollista etsiä hakukentän avulla (joskin hakujen onnistumisprosentti voi tapauksesta riippuen vaihdella).  Saatavilla olevat kartat on myös luokiteltu järkevästi neljään ryhmään (koulutus, tulot, etnisyys, asuminen). Kun valitsee esimerkiksi etnisyyden, voi yhdellä kartalla tarkastella eri etnisten ryhmien jakaantumista tai valita alatasolta näytettäväksi vain yksittäinen etninen ryhmä.

Informaation tarkastelun vaivattomuuden lisäksi ehdottomasti positiiviseksi aspektiksi nousee tiedon avoimuus. Tiedot ovat kenen tahansa tarkasteltavissa ja käytettävissä. Sivusto on myös helposti löydettävissä sillä palvelu löytyy erittäin suositun verkkomedian sivuilta sen sijaan, että se olisi piilotettu jonkin hallinnollisen elimen verkkosivuille. Näin palveluun voi eksyä moni yllättävä ja uusi käyttäjä. Mitä useampi ihminen löytää paikkatietopalveluita ja haluaa niitä käyttää, sen parempi. No, ainakin näin (tulevan) maantieteilijän näkökulmasta! Mielestäni vastaavia palveluita pitäisi olla enemmänkin ja mahdollisuudet paikkatiedon monipuoliseen hyödyntämiseen erilaisissa kuluttajapalveluissa on eksponentiaalisesti suurempi kuin mitä moni tänä päivänä osaa ajatellakaan. Myös Ilkka Saarinen kirjoittaa blogissaan tällaisissa palveluissa piilevästä potentiaalista:

Paikkatietopohjainen karttapalvelu omaa valtavan hyödyntämispotentiaalin kaikilla yhteiskunnan tarkastelutasoilla.

Ehkä samanhenkinen palvelu voisi löytyä pian Suomestakin, vaikkapa Helsingin Sanomien ylläpitämänä?

 

Hyi, hirveää! Threats and weaknesses

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Kun edellisessä kohdassa pääsin kehumaan palvelun visuaalisen ilmeen mahdollisuutta, löytyy tuosta myös jotain huomautettavaakin. Vaikka värivalinnat ovat sinänsä onnistuneita ja toimivat hyvin yhdessä, ei ainakaan kriittinen kartantarkastelija voi olla kiinnittämättä huomiota värivalintojen hienoiseen arvolatautumiseen. Esimerkiksi tulojen jakautumista tarkastellessa olisi toivonut hieman vähemmän polarisoivaa väriskaalaa – miksi suurituloisten osuutta tarkasteltiin aina niin mukavalla ja setelintuoksuisella vihreällä, kun taas vähemmän ansaitsevien jakautumista sai tarkastella hälyttävillä punaisen sävyillä? Vaikka on helppo ajatella että totta kai se menee näin – paljon rahaa hyvä, vähän rahaa huono – tarvitseeko sitä erityisesti kartantekijän lähteä alleviivaamaan? Sivuhuomiona on mainittava että myös etnisyyttä tarkastellessa usein positiivisia konnotaatioita omaava vihreä oli määritetty vähemmän yllättävästi valkoihoisille.

Värien valinnan lisäksi myös niiden määräytymisperusteet olivat paikoitellen ongelmallisia ja jopa melkoisen harhaanjohtavia, sillä esimerkiksi väestön etnistä jakautumista tarkastellessa väri määräytyy yksinomaan suurimman luokan mukaan. Tämän huomion oli tehnyt myös Henri Frestadius:
Asuinalueiden etniset erot kärjistyvät palvelussa erittäin voimakkaasti sen vuoksi, että kunkin korttelin pylpyrän määräytymisväri määräytyy pelkästään kyseisen korttelin suurimman etnisen ryhmän mukaan. Tämän vuoksi kortteli, jonka asukkaiden etninen jakauma on esimerkiksi 10% aasialaisia, 5% muiden etnisten ryhmien edustajia, 20% hispaaneja, 30% tummaihoisia ja 35% vaaleaihoisia, värittyy vaaleaihoisten värikoodin mukaan siniseksi, vaikka todellisuudessa valkoihoisia on korttelin asukkaista reilusti alle puolet.

Käytettävyyden osalta ainakin henkilökohtaisesti olisin myös ilahtunut jos eri kaupunginosat olisi nimetty kartalla hieman tarkemmin. Nyt kartalla kyllä mainittiin kaikkien tuntemia kaupunginosia (borough) kuten Bronx, Queens, Brooklyn ja Manhattan, mutta tarkentamalla lähemmäs olisi ollut kiva löytää myös alemman tason nimistöä.

Kaksiteräinen miekka, kaksipiippuinen juttu, kolikolla on kaksi puolta… Monia seikkoja joita aiemmin mainitsin vahvuuksiksi, voisi toinen kuvailla myös heikkouksina. Esimerkiksi tiedon täysi avoimuus ei kuitenkaan (vaikka kuinka idealistisesti muuta haluaisi uskoa) ole aina se paras vaihtoehto. Ehkä kaikki tieto ei kuulukaan kaikille. Se että kartalla on suoraan näkyvissä eri kortteleiden arvioitu etninen makeup, ei välttämättä ole omiaan vähentämään alueiden eriytymistä. Aukaistessa palvelun heti ensimmäisenä näytölle avautuu juurikin karttaesitys etnisten vähemmistöjen alueellisesta ja määrällisestä jakautumisesta. Tämä kuva on värikkyydessään oiva osoitus siitä, että sanonta Yhdysvaltojen asema kansojen sulatusuunina on kokolailla virheellinen. Yhdysvalloissa on toki ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista, mutta eivät ne kyllä kovin herkästi keskenään sulaudu. Sen sijaan ne etsiytyvät toistensa pariin ja muodostavat niin pikku-Kiinoja kuin –Italioitakin, mustien, latinoiden ja valkoisten asuinpiirejä. Ehkä voitaisiin puhua Yhdysvalloista vaikkapa kansojen kesäkeittona?

Alueiden eriytyminen voi kiihtyä myös vaikkapa tulotasojen perusteella. Kun hyvin toimeentuleva pariskunta löytää tarpeidensa mukaisen asunnon, muuton esteeksi voi tulla se että asuinalue koetaan saatujen ennakkotietojen perusteella ”huonoksi”, vaikka nuo tiedot olisivatkin hyvin epätarkat ja yleistetyt.

Myös sivuston helppokäyttöisyys voidaan katsoa heikkoudeksi. Koska palvelu on rakennettu tavalliset tallaajat mielessä ja käyttäjäkokemus on kohdeyleisölle varmasti toimiva, kokeneempi käyttäjä saattaa jäädä kaipaamaan palvelulta ehkä hieman enemmän monipuolisuutta. Olisi mahtavaa jos esimerkiksi eri muuttujia voisi valita kartalle tarkasteltaviksi itsenäisesti, eikä käyttäjää rajoitettaisi jo valmiiksi luotuihin karttoihin. Tätä käyttäjälle tarjottavaa personointimahdollisuutta voisi laajentaa myös pidemmälle, esimerkiksi omien luokkarajojen laatimiseen. Käyttäjä voisi halutessaan vaikkapa erottaa kartalta vain ne alueet joissa keskiansio on yli $200 000 vuodessa tai missä on yli 90 prosenttia ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.

Myös palvelun hakutoimintoa voisi kehittää pidemmälle. Ymmärrän että kyseessä on ensisijaisesti karttapalvelu, mutta lisäarvoa palvelulle voisi tuoda esimerkiksi siten, että jonkun rajatun alueen kaikki tiedot voisi saada hakemalla näkyviin taulukkomuodossa. Tämän voisi tehdä useammalla tasolla – esimerkiksi kaupungin nimellä saisi koko kaupungin tiedot, ja kartalta alueen rajaamalla (tai sitä klikkaamalla) tuon alueen tiedot niin etnisyydestä, tuloista kuin mistä tahansa muusta saatavilla olevasta informaatiosta. Laajempaa toimintoskaalaa palvelulta toivoi myös Oona Kantele, joka ehdottaa simppelin käyttäjäkokemuksen ja suurempien muokkausvaihtoehtojen yhdistämiseksi blogissaan seuraavanlaista vaihtoehtoa:

Optimitilanteessa kartoista voisi olla kaksi versiota: Standard ja Advanced, joissa jälkimmäisessä olisi enemmän kartan muokkausmahdollisuuksia.”

Kun mahdollisia uhkakuvia pyritään pohtimaan laajalla skaalalla, voidaan nähdä tarkkojen paikkatietojen avoimuudessa uhkatekijöitä myös turvallisuudelle. Vaikka esimerkiksi rikkaan väestön tai seksuaalivähemmistöjen suosimat alueet ovat usein hyvin yleisesti tiedossa ilman erillistä paikkatietoinformaatiotakin, voi tällaisia tietoja käyttää mahdollisesti hyväksi rikollisiin tarkoitusperiin.

 

Mutta miten Suomessa?

Mietin usein kuinka ihanaa olisi, jos kaikki maailman tieto olisi aina helposti saatavilla. Kenelle tahansa, missä tahansa, milloin tahansa. Tuosta on varmasti moni haaveillut  jo kauan sitten (veikkaisin että esimerkiksi muuan herra Adams). Mutta tarkemmin ajateltuna kaikki tieto on melko… paljon tietoa. Niin, ehkä jopa liikaa. Uskon että myös useimmat kaltaisistani informaatio-junkieista arvostavat tieto- ja yksityisyydensuojan äärimmäisen korkealle eivätkä loppupeleissä toivo kaiken tiedon olevan kaikille vapaasti saatavissa. Lopulta tämäkin dilemma on sen kultaisen keskitien etsimistä, vapaan tiedon määrän kasvattamista kenenkään yksityisyyttä tai turvallisuutta vaarantamatta.

Kun katsoin tarkastelun alla olevaa sivustoa subjektiivisesta näkökulmastani, monet palvelusta löytyvät teemat ja luokat aiheuttivat minussa jonkin asteista kummastusta. Kyse lienee kulttuurieroista Yhdysvaltojen ja Suomen välillä, mutta olen varma että jos Suomessa julkistettaisiin samankaltainen palvelu, valittavissa olevat teemat olisivat hyvin erinäköisiä. Kun Suomessa voisi olettaa asumis- ja perhetiedoista löytyvän vaikkapa yhden vanhemman perheet, lapsettomat pariskunnat tai suurperheet, New York Timesin palvelussa oli mahdollisuus valita esitys kuudesta eri asuntojen taloudellisesta markkerista tai vaihtoehtoisesti homoseksuaalisista pariskunnista. En tiedä miksi, mutta jotenkin tämä tuntui hyvin amerikkalaiselta. Myös muut bloggaajat olivat kiinnittäneet huomiota saatavilla olevan tiedon kummallisuuteen täkäläisestä näkökulmasta, mm. Christa Sallasvaara:

Mielestäni tietoa ei tarvitse piilotellakaan, mutta onko tarpeellista tämänkaltaisessa julkisessa palvelussa esittää esimerkiksi homoseksuaalisuuden esiintymistä alueella? Näin suomalaisena tämän kaltaisen tiedon näyttäminen, varsinkin niin yleisellä otsikolla kuin ”Mapping America” tuntuu kummalliselta.

Suomessa on maailman mittakaavassa melko korkea tietosuoja, ja monista asioista on vaikea saada tietoa vaikka sitä olisikin olemassa. Tämä näkyy esimerkiksi eri viranomaisten välisessä yhteistyössä jossa tietosuoja usein aiheuttaa tarpeettomia esteitä. Tälläkin kurssilla on käytetty vanhoja tilastotietoja, kun uusia ei enää ole jaettu vapaasti edes opetuskäyttöön. Tämä on mielestäni väärä lähestymistapa. En usko että kenenkään yksityisyys tai muu hyvinvointi vaarantuisi esimerkiksi siitä että opiskelijoilla olisi käytössään ajantasaista paikkatietoaineistoa. Mielestäni tiedon vapaata kulkua tulisi sen sijaan edistää mahdollisimman pitkälle silloin kun se ei kenenkään yksityisyyttä loukkaa.

On tietysti hyvä että viranomaiset pyrkivät ”suojelemaan” yksityishenkilöitä tiedon rajoituksilla, mutta tämä tie tuntuu jokseenkin vaaralliselta. Kauhukuvana on esimerkiksi Iso-Britannia, demokraattinen länsimaa, jossa juurikin samainen syy on toiminut keppihevosena internetin sensuurissa. ”Won’t anyone think about the children!” ja sitä rataa. Huhheijaa. Varmasti Venäjäkin vain suojelee kansalaisiaan länsimaiselta propagandalta ajaessaan alas uutislähteet, jotka eivät jo ole Kremlin kireässä talutusnuorassa. Sen enempää sivuraiteille lipsumatta, pointtina tässä lienee se että avoin tieto hyvä, anonymiteetti myös hyvä. Vapaata tietoa kaikille, kenenkään yksityisyydensuojaa loukkaamatta. Eikö olisikin aika mukavaa?

 

Viitteet ja kirjallisuus:

  • Frestadius, H. (2014). Kohti vuotta 1984 <https://blogs.helsinki.fi/hpjarvis/>
  • Kantele, O. (2014). SWOT. Amerikan kartoitus: Uhka vai mahdollisuus? <https://blogs.helsinki.fi/okantele/>
  • Saarinen, I. (2014). SWOT – analyysi; KYLLÄ vapaille paikkatietomarkkinoille! <https://blogs.helsinki.fi/ilkkasaa/>
  • The New York Times (2014). Mapping America: Every City, Every Block.<http://projects.nytimes.com/census/2010/explorer>

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *