Leonowiczin (2006) artikkeli kuvaa kaksimuuttujaisten koropleettikarttojen etuja, haittoja ja eroavaisuuksia perinteisiin yhden muuttujan esittäviin koropleettikarttoihin verrattuna. Tutkimuksen mukaan kaksi muuttujaa yhdessä kartassa esittävät koropleettikartat ovat lukijalle visuaalisesti mielenkiintoisempia. Lisäksi kahden muuttujan koropleettikartat esittävät selvemmin muuttujien välisiä suhteita ja riippuvuuksia. Niiden luettavuus on kuitenkin vahvasti riippuvainen kartan luovan henkilön ratkaisuista esimerkiksi värien ja luokittelun suhteen – huonoimmillaan kaksimuuttujaiset koropleettikartat koetaan hankalammaksi lukea kuin yhden muuttujan kartat. Tutkimuksen mukaan kaksimuuttujaiset koropleettikartat häviävät myös alueellisten jakautumisten esittämisen selvyydessä, vaikka kuvaavatkin riippuvuuksia yksimuuttujaisia karttoja paremmin. Artikkeli pyrkii tuomaan esille kaksimuuttujaisten koropleettikarttojen etuja sekä myös selvästi muuttamaan niistä vallalla olevia käsityksiä. Tämä käy ilmi paitsi rivien välistä, myös artikkelin lopettavasta virkkeestä ”we may hope that these results will encourage cartographers to use this form of visualization more often in practice” (Leonowicz 2006).
Artikkeli on melko lyhyt ja selkokielinen. Ensimmäinen sivu ja siinä oleva, jokseenkin redundantti Kuva 1, menivät hieman tunnustellessa mistä julkaisussa on kyse. Ensimmäisenä silmään pisti artikkelin avaava pitkä avauskappale, joka on lähes viitteetön. Kappaleen loppupuolella viitataan ensimmäisen kerran aiempaan julkaisuun. Myös myöhemmin käytetty ”This was proven experimentally” hymähdytti – prove on tieteellisissä julkaisuissa kova sana. Pikaisen googlauksen perusteella Geografija ei vaikuta aihepiirin kovimmalta julkaisusarjalta.
Toiselle sivulle päästessä aihe alkoi avautumaan, ja paperi rupesi tuntumaan hyvin ymmärrettävältä. Kuva 2 selvensi kaksimuuttujaisten koropleettikarttojen ideaa, ja luokittelun määrän rajaaminen neljään (2 x 2) tai yhdeksään (3 x 3) tuntui tekstin valossa hyvin perustellulta. Joukkoon mahtui hieman teknistä/mekaanista residuaalien esitystapojen kuvailua, mikä ei tuonut juurikaan lisäarvoa ymmärrykseen.
Kaksimuuttujaisen koropleettikartan todellinen idea ja luonne alkoi selvitä, kun artikkeli eteni Kuvan 3 käsittelyyn. Aluksi kuva tuntui epäselvältä. Sitten luin tekstiä eteenpäin, ja se tuntui hyvin selvältä. Erityisesti legenda aiheutti ensin hämmennystä, vaikka olikin lopulta varsin yksinkertaista luettavaa. Sen merkitys aukeni kartan ohella helposti, kun vaivautui katsomaan yllä esitettyjä yhden muuttujan koropleettikarttoja. Nämä selvensivät kuvaa huomattavasti. Lyhyesti referoiden kartassa on esitetty kaksi muuttujaa: maalla asuvien osuus väestöstä ja alle 18-vuotiaiden osuus väestöstä. Näitä muuttujia kuvaavat em. järjestyksessä cyaani ja magenta (mitä hittoa nämä värit edes ovat suomeksi?). Puhun siis sinisestä ja punaisesta. Kun muuttujat laitetaan yhteen koropleettikarttaan (Kuva 3), alueiden violetit värisävyt viittaavat muuttujien väliseen vahvaan korrelaatioon, punertavat virhevaihtelun positiivisiin jäännösvirheisiin ja siniset negatiivisiin jäännösvirheisiin. Tämä selviää nyt hyvin legendastakin, ja kartta on helposti luettavissa. Kuten legendasta käy ilmi, alle 18-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa maalla asuvan väestön osuuden kasvaessa, eli muuttujien välillä on positiivinen korrelaatio. Karttaa katsoen esimerkiksi Mazowszen kaakkoiskulman sinisellä alueella maalla asuvia ihmisiä on varsin paljon mutta alle 18-vuotiaita verrattain vähän; Varsovan koillispuolella sijaitsevalla vaaleanpunaisella alueella taas nuoria paljon vaikka maaseudulla asuvaa väkeä vähän. Monet alueet putoavat ”odotusten mukaisiin” violetteihin luokkiin.
Kuvaa 3 katsellessani vilkaisin myös Kuvaa 4. Tämän ensimmäinen kohta 4A oli selvä. 4B puolestaan kaikkea muuta – vaikuttipa sekavalta. Jätin sen sikseen ja jatkoin lukemista, vain huomatakseni että tekstissä oli noteerattu juuri sama: 4A on looginen ja luettava, mutta 4B väri- ja luokkavalintojen takia hyvin epäselvä. Ei ihme, jos tällaiset ratkaisut saavat kaksimuuttujaisen koropleettikartat vaikuttamaan vaikeaselkoisilta. Ratkaisujen ei pitäisi olla kiinni myöskään niiden teknisestä toteutettavuudesta, sillä tällaiset kartat ja luokittelut (Kuva 3, Kuva 4) ovat hyvin toteutettavissa varsin yksinkertaisillakin ohjelmilla. Vähemmän harjaantuneella käyttäjällä ohjelman tarjoamat helppokäyttötoiminnot ovat varmasti yksi valintoja ohjaava tekijä, jos valintojen pohtimista ei ole erikseen korostettu.
Tutkimuksen aineisto oli kerätty maantieteen fuksien parista. Lähtökohtaisesti maantieteen pariin hakeutuneet opiskelijat ovat kuitenkin oletettavasti muuta väestöä kartanluku-orientoituneempia, eikä artikkelin ”The students were at the beginning of the first year of studies, so they were not accustomed to cartographic presentation methods” (Leonowicz 2006) vaikuttanut riittävältä häivyttämään ajatusta siitä, että tutkimuksen yleistettävyys ei koske välttämättä kansan syviä rivejä, sitä suurta perusmassaa, joukkoa, joka kansakuntiamme harteillaan kannattelee. Tuoreiden opiskelijoiden kartanlukuvalmiudet olivat epäilemättä varmasti tavan kaduntallaajaa korkeammat.
Kuvien 5 ja 6 jakaumat olivat mukavat nähdä. Vaikka tilastollisesti merkitsevä p-arvo oli muutamasta paikasta saatukin kaivettua esiin, toivat histogrammit esille mielestäni opiskelijoiden kokemusten yhteneväisyyttä kuin eroavaisuutta kahden kartografisen esitystavan välillä. Erojakin kuitenkin löytyi, kuten aloituskappaleessa referoin.
Jasmiina Myllys pohtii blogissaan seuraavaa: ”Aloin pohtimaan, että hieman vaikeammin tulkittava esitystapa saattaa jopa loppujen lopuksi saada lukijan ymmärtämään kartan sisältöä paremmin. Silloin lukija ei nimittäin voi vain nopeasti vilkaista karttaa ja tehdä hutaistuja johtopäätöksiä, vaan hänen täytyy oikeasti perehtyä karttaan ja sen legendaan kunnolla. Silloin kartan sisältämä tieto jää ehkä paremmin mieleen.” Tämä oli mielenkiintoinen näkökanta, ja pitää varmasti paikkansa osalle kartanlukijoista. Oma ei-niin-valistunut arvaukseni on kuitenkin se, että muille kuin maantieteestä ja kartografiasta kiinnostuneelle vaikeammin tulkittava esitystapa johtaa päinvastaiseen reaktioon: se siitä, kartta veks, pois silmistä, pois mielestä, ei kinosta. Tämä on tietysti hyvin lukijakohtaista ja riippuvaista vastaanottajan valmiuksista ja motivaatiosta, mutta pitäisin henkilökohtaisena ohjenuorana kiinni siitä, että kahdesta muutoin tasavertaisesta vaihtoehdosta helpommin tulkittava esitystapa on aina mielekkäämpi.
Lähteet:
Leonowicz, A. (2006). Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship. GEOGRAFIJA 42: 1, 33–37.
Myllys, J. 2016. Artikkeli 1. Jasmiinan PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/myllyjas/> Luettu 29.4.2016.