Kattaminen ja tarjoilu

Pöytien asettelu 

Pöytien asettelussa huomioidaan mm. tila, juhlijoiden lukumäärä, pöytien saatavuus, pöytien muokattavuus ja pöytien muoto. Vieraat voidaan sijoittaa, joko yhteen pöytään taikka useampaan pieneen pöytään. Pöytien ympärille aseteltavien tuolien tulisi olla saman korkuisia ja tuolit tulisi sijoittaa niin, että jokaisella vieraalla on tarpeeksi tilaa istua (60 cm). Mikäli on mahdollista tuolia ei sijoiteta pöydänjalan kohdalle. Pöytien ja tuolien asettelussa on tärkeää, että tarjoilijoilla on myös tilaa liikkua tilassa. (Lassila, 2004, s. 269.)

Pöydät voidaan asetella eri tavoin. Esimerkiksi alla olevassa kampamallissa pöydät ovat yhdistetty yhdeksi suureksi pöytäryhmäksi, jolloin juhlijat voivat aidosti olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. (Lassila, 2004, s. 269.)

nimetön

Kuva 1. Kampamalli

 Plaseeraus

Plaseeraus eli pöytiin sijoittelu tehdään siten, että plaseerauksen kokonaisuus noudattaa jotakin logiikkaa. Esimerkiksi miehet ja naiset sijoitetaan yleensä vuorotellen.Henkilöitä joiden voidaan arvella “vierastavan” toisiaan ei sijoiteta vierekkäin.  Arvokkaimmat paikat ovat isännän ja emännän vieressä. Juhlan kunniavieras on vieraista arvokkain, ja hänet tulee sijoittaa kunniapaikalle. Mikäli juhlaan osallistuu kaksi kunniavierasta, heidät sijoitetaan isännän ja emännän oikealla puolelle. Isäntä ja emäntä istuvat pitkässä pöydässä toisiaan vastapäätä. Mainittakoon, että esimerkiksi akateemisissa pöytäjuhlissa juhlakutsussa voidaan esittää pöytäseuruetoiveita, jotka saatetaan ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon plaseerauksessa. Lapset sijoitetaan istumaan vanhempien viereen tai läheisyyteen ja kouluikäisille lapsille voidaan varata myös oma lastenpöytä. (Lassila, 2004, ss. 272-273; Luoto, 2000, ss. 46-47.)

isäntä

Kuva 2. Istumajärjestys ja kunniavieraat

Istumapöydän kattaminen

Juhlakattauksen tavoitteena on esteettinen elämys vieraille. Kaunis kattaus mukailee juhlan teemaa ja antaa ruokailijalle vihjeitä tilaisuuden menusta.

Muistilista kattajalle:

  1. Kattaminen aloitetaan pöytien pyyhkimisellä ja liinoittamisella.
  2. Liinat tulee levittää pöydälle suoraan ja niin että ne roikkuvat joka puolella yhtä paljon. Liinoitus tulee tehdä niin, että liinojen saumat ovat tulosuunnasta poispäin.
  3. Yksinkertainen on myös kaunista kattamisessa, mikäli se on huolella tehty.
  4. Asettele tuolit pöydän ympärille väljästi.
  5. Tee kattaus sarjatyönä; yksi astia ja yksi ruokailuväline kerrallaan. (Lautaset sijoitetaan noin kahden senttimetrin päähän pöydän reunasta).
  6. Taittele lautasliinat ja sijoita ne sekä plaseerauskortit sopivaan kohtaan.
  7. Lopuksi pöydän voi somistaa koristeilla. (Mäkinen, Kiikka, Meriluoto & Väätäinen, 2005, s. 270; Luoto, 2000, s. 44.)

Kuva 3. Alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka. Vinosti lautasen oikeaan yläkulmaan voidaan kattaa kastikelusikka, mikäli luvassa on hienoa kastiketta. Vasempaan yläkulmaan sijoitetaan leipälautanen sekä voiveitsi asetellaan leipälautaselle. Hienoissa juhlakattauksessa alimmaiseksi lautaseksi voidaan kattaa katelautanen.

Kuva 4. Alkukeitto, pääruoka, jälkiruoka. Lasit sijoitettuina niiden käyttöjärjestykseen. Vesilasi katetaan reunimmaiseksi oikealle puolelle.

 Tarjoilujärjestys valokuvina

“Ota anna oikealta, tarjoa aina vasemmalta”

Katetussa istumapöydässä ruoka tarjoillaan vieraille noudattamalla tarjoilujärjestystä. Tarjoilu tapahtuu seuraavanlaisesti:

1. Juomien kaataminen laseihin (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1234

2. Alkuruoan tarjoileminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1240

3. Alkuruokalautasen sekä -välineiden pois kerääminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1239

4. Juomalasit täytetään.

IMG_1245

5. Pääruokalautasten jako (ruokailijan oikealta puolelta), mikäli ne eivät ole pöytään valmiiksi katettuina.

IMG_1243

6 A.  Pääruoan tarjoilu (ruokailijan vasemmalta puolelta).

IMG_1246

6 B. Pääruoan tarjoilu lautasannoksena (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1242

7. Kylmien lisäkkeiden, leivän ja levitteen pois kerääminen.

IMG_1250

8. Pääruokalautasten ja -välineiden pois kerääminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1248

9. Leipälautasten pois kerääminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1251

10. Viinilasien pois kerääminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1253

11. Jälkiruoan tarjoileminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1254

12. Jälkiruoka-astian pois kerääminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1256 2

13. Sokerikon ja kermakon pöytään tuominen.

IMG_1255 2

14. Kahvikuppien kattaminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1257

15. Kahvin tarjoileminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1259

16. Kahvikuppien pois kerääminen (ruokailijan oikealta puolelta).

IMG_1261

(Mäkinen, Kiikka, Meriluoto & Väätäinen, 2005, ss. 273-274.)

 

Noutopöydässä ruokien tarjoilujärjestys noudattaa gastronomista järjestystä.pöytä

Kuva 5. Gastronominen järjestys. (Mukaillen Mäkinen, Kiikka, Meriluoto & Väätäinen, 2005, s. 271.)

 

 

Tekijät:

Liisa, Aura ja Mari & Ina, Kaisa ja Maija

Lähteet:

Luoto, R. (2000). Tapakulttuurin perusteet. Espoo: Fenix-Kustannus Oy.

Mäkinen, E., Kiikka, K., Meriluoto, R. & Väätäinen, R. (2005). Keittiön kautta. Ruoanvalmistajan kirja. Keuruu: Otava.

Lassila, S. (2004). Uusi käytöksen kultainen kirja. Porvoo: WSOY.

 

One thought on “Kattaminen ja tarjoilu

  1. Meillä on tullut muutamien työkavereiden kanssa tinkaa aloitetaanko illalliskattaus ruokailuvälineistä vaiko laseista ,joten pyytäisin teiltä asiantuntijoilta vastauksen tähän asiaan.Jos voisitte vastata minulle missä järjestyksessä katetaan

Leave a Reply to Marja-Liisa Lehtinen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *