Tiedonhakua ja bufferointia – kurssikerta 5

Tämän kurssikerran ideana oli tuottaa buffereita sekä etsiä tiedonhaulla vastauksia jo annettuihin kysymyksiin. Minun kohdallani kaikki eteni varsin hyvin by the book, kun tein ensimmäiset harjoitukset koulun koneella. Tein tehtävät eri aikoihin ja vielä vaiheessa, kun tein tehtävää numero kaksi kotikoneeltani MapInfon uudella versiolla, ohjelma antoi järkevät vastaukset. Uuden version ajatusmaailma on kuitenkin erilainen ja minulla oli vaikeuksia bufferoinnin tulosten kanssa. Ohjelmasta katosi myös valintaikkuna eri tasoille, minkä seurauksena en saanut ulos koko kaikkia väestötietoja enkä saanut siis laskettua pyydettyjä väkimääriä.

Tätä tehtävää tehdessäni sain tukea oppimiseeni Anne Raatikaisen (https://blogs.helsinki.fi/anneraat/) ja Matti Fischerin (https://blogs.helsinki.fi/mattifis/2016/02/22/paikkatiedon-hankinta-analyyi-ja-kartografia-kurssikerta-5/) bloggauksia lukiessani, joista yritin selvittää, olenko lähestulkoon oikeilla jäljillä vai en. Osa tuloksistani on eri suuntaisia kuin heidän, mutta ongelmanahan minulla oli se, että tiedostoissa oli yhteensopivuusongelmia ja buffereista tuli eri käyttäjillä erilaisia. Lisäksi, harjoituksia tehdessä olisi hyvä keskustella opiskelukavereiden kanssa tunnilla, mihin minulla ei ollut aikaa. Anne totesikin aiemmin blogikirjoituksessaan (https://blogs.helsinki.fi/anneraat/,  7-vuotiaat ruuduissa) että lisäinformaatiota hankkiessa (kyseisellä kerralla) yksinkertaisin tapa on tutustua kollegojen karttoihin. Tästä on ollut kurssilla siinä mielessä hyötyä, että on voinut verrata omia lähestymistapojaan muihin. Erityisen mielenkiintoista on ollut seurata, minkälaisia teemoja eri koulutustaustasta tulevat henkilöt valitsevat ja mikä heidän lähestymistapansa on.

Ajatus kuitenkin on, että buffereihin lisätään väliaikaisia kolumneja, joihin saadaan laskettua eri tietoja. Bufferit on syytä piirtää cosmetic-
layerille, tallentaa omaksi tiedostokseen ja avata sitten omalla tasolleen. Tässä tuli minulla seinä vastaan. Lisäksi, kuten viimeisessä blogimerkinnässä totean, puhuimme Artun kanssa myös tiedostojen yhteensopivuusongelmista vanhojen ja uusien versioiden välillä, joten nämä olisi paras tehdä kokonaisuudessaan samalla ohjelmaversiolla. (Tätä kirjoittaessani olen tehnyt jo muut työt.)

Tietämykseni mukaan MapInfon keskeiset toiminnot ovat ainakin
minulle kartan luonti, piirtotoiminnot sekä taulukkotoiminnot. Näiden käyttäminen on minulle helppoa ja karttojen tuottaminen käy suorastaan leikiten, mutta pohjatyö ja miettiminen on toki suurin osuus tässä. Myös layoutin luomiset ja muut vastaavat toiminnot ovat helppoja ja ne ovat myös em. toimintojen kanssa varsin samanlaisia sekä vanhassa että uudessa versiossa. (Uuden version kartat saa tallennettua suoraan tiedostoiksi ilman layout-ikkunaa). Myös piirtotoiminnot ovat tuttuja ja helppokäyttöisiä. Mihin kaipaisin ja tarvitsisin lisäharjoitusta ovat bufferitoiminnot sekä tietohaut. Lisäksi rekisteröinti on toiminto, jota en ole harjoituksen lisäksi käyttänyt. Opetuksessa mielestäni hyödyllinen tieto on se, mitkä tiedostomuodot keskustelevat keskenään.

Ohessa saadut vastaukset:

Itsenäistehtävä 1

1. Lentokentät
Malmin lentokenttä
1000 m säteellä asukkaita 8647 yhteensä
2000 m säteellä asukkaita yhteensä 56973
Helsinki-Vantaan lentokenttä
2) a)
Vastaus: 10 033 henkeä
2 b)
Vastaus: 3,22 %
2 c)
Vastaus: 11 913 asukasta
d)
Vastaus: 10 881 asukasta

2. Juna-asemat
a)
Vastaus: 182 083 asukasta
b)
Vastaus: 38 %
c)
Vastaus: 176 887

Lähteet:

Fischer, M. (2016): Blogi. Kurssikerta 5. Paikkatiedon hankinta, analyysi ja kartografia, kurssikerta 5. (https://blogs.helsinki.fi/mattifis/2016/02/22/paikkatiedon-hankinta-analyyi-ja-kartografia-kurssikerta-5/). Luettu 25.3.2016.

Raatikainen-Ahokas, A. (2016): Blogi. Kurssikerta 5. Metropolielämää: lentoelämää ja putkiremppoja.
(https://blogs.helsinki.fi/anneraat/2016/03/13/metropolielamaa-lentomelua-ja-putkiremppoja/). Luettu 26.3.2016.

Raatikainen-Ahokas, A. (2016): Blogi. Kurssikerta 4. 7-vuotiaat ruuduissa.
(https://blogs.helsinki.fi/anneraat/2016/02/28/7-vuotiaat-ruuduissa/). Luettu 25.3.2016.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *