Mikäs sen parempi tapa viettää aurinkoista ja lämmintä lauantai-iltaa kuin kirjoittaa Risto E.J. Penttilästä. Ja kun kirjoittaa Risto E.J. Penttilästä, on toki pakko aloittaa räväkällä otsikolla. Ihan näin kunnioituksena itse aiheena olevaa persoonaa ja hänen ajatuksiaan kohtaan, otsikoihan mies itsekin aiheensa luennoidessaan tiedekunnassamme viime viikon torstaina 16.4. niinkin voimakkaasti kuin “Finanssikapitalismi on kuollut – Eläköön kansankapitalismi!”
Ja mitäkö hän sillä tarkoitti? No, se asia – tai ylipäänsä kysymys siitä, puhuiko hän finanssikapitalismista juuri sanaakaan – jäi allekirjoittaneelle arvoitukseksi. Samoin tuntui jäävän suurelle osalle muustakin yleisöstä – kysymystulvasta päätellen. Risto-sedän avattua sanaisen arkkunsa noin tunnin ajaksi ja suljettua sen sitten aikataulullisten seikkojen vuoksi jäi Klixin luentosalin penkit täyttänyttä yleisöä askarruttamaan monta monituista kysymystä. Näihin tohtori Penttilä onneksi vastasi auliisti, usein niinkin suoralla ja analyyttisellä vastauksella kuin: ”Mielenkiintoinen kysymys, mutta tuohon en osaa vastata!”
Ajatuksia ja ideoita Penttilällä tuntui riittävän siinä määrin, että välillä pisti miettimään, saako mies niistä itsekään selvää. Esittelen Penttilän keskeiset teesit sellaisina kuin ne hänen kalvoistaan kopioimissani muistiinpanoissa ovat.
Penttilän mukaan nykyisen talouskriisin myötä on käynnissä ”Suuri Taistelu” siitä mikä on kapitalismin tulevaisuus länsimaissa: Kiinassa ja Venäjällä hän ei sen juuri usko muuttuvan. Vastakkain tässä taistossa ovat hänen mukaansa Kiinan ja Venäjän malli eli valtiokapitalismi sekä Amerikan ja Euroopan malli eli kansankapitalismi. Näistä ensimmäinen edustaa kielteistä, ikävyyksiä ja epätoivottavaa kehityssuuntaa, jälkimmäinen taas toivottavaa suuntaa ja parempaa maailmaa. Sisällöltään ne hänen mukaansa tarkoittavat seuraavaa:
-
Valtiokapitalismi: sääntelyä, korkeita veroja ja protektionismia
-
Kansankapitalismi: keskiluokan suosimista (juuri näillä sanoin) joka tarkoittaa esimerkiksi alhaisia veroja, avointa maailmantaloutta ja perustuloa
Protektionismin ja valtiokeskeisyyden sekä byrokratian haittojen yhdistämisen Kiinaan ja Venäjän voinevat allekirjoittaa myös Penttilän verisimmät vastustajat, joskin valtiokapitalismin määritelmä jäänee näissä yhteyksissä tarkoituksellisen hämäräksi. Monitulkintaisempina mainintoina korkeiden verojen ja sääntelyn yhdistäminen valtiokapitalismiin jäi Penttilältä erittelemättä: ovathan Kiina ja Venäjä suosineet keskiluokkaa verohelpotuksin, ja tästä kaksikosta erityisesti Kiina on avannut ovensa ammolleen kansainvälisille suuryrityksille. Miten Penttilän kansankapitalismi alhaisine veroineen ja sääntelemättömine maailmantalouksineen eroaa viime vuosikymmenet vallinneesta uusliberalismista, jäi selvittämättä – vai eroaako se? Kenties perustulon osalta – ottaen huomioon, että perustulo liikkui jo monetarismin keksijän Milton Friedmanin ajatuksissa kauan ennen Osmo Soininvaaraa. Friedman ja Soininvaara taas lienevät nimiä, jotka harva tämän tekstin ulkopuolella lausunee samassa lauseessa.
Penttilällä on pitkä lista asioista, joita hän pitää valtiokapitalismin muotoina Suomessa: näitä ovat mm. kuntien yhtiöt, valtionyhtiöt, vahva regulaatio mm. ilmastoasioissa ja finanssisektorilla, energiasektori (Fortum) sekä ylipäänsä kuntien tuottamat palvelut. Tästä mustasta listasta eniten yleisökysymyksiä tuntui herättävän ilmastoregulaation maininta Pahojen Asioiden joukossa: moni kummasteli, miten mies voi vastustaa ilmastopoliittista sääntelyä maapallon ollessa siinä tilassa, että ihmiskunta vetelee kenties viimeistä vuosisataansa. Tyylilleen ominaisen ”en osaa vastata” -osuuden lisäksi Penttilä muotoili vastauksessaan syvän teknologiauskonsa lisäksi ajatuksen, että sääntelyä ”kumminkin tapahtuu”, vastusti hän sitä tai ei.
Penttilää kuunnellessa täytyy kovimmankin uusliberalismispektikon antaa miehelle tunnustusta. Mies on omalla tapaansa erinomainen luennoitsija: innostaa yleisöään, käyttää huumoria ja retorisia keinoja, antaa vaikutelman kuulijan käytettävissä olevasta lempeästä luokanopettajasta samalla kuitenkin säilyttäen tähän tietyn intellektuellisen etäisyyden. Kertoipa Penttilä luennon alkupuolella soittaneensa Nallelle (Wahlroosille) ja kysyneensä, onko finanssikapitalismi kuollut (Nallen vastaus oli, että ei tietenkään ole). Myös se pakollinen Juha Siltalaa kohtaan suunnattu piikki oli tietysti mukana – mahdollisimman lempeään viittaan kiedottuna. Penttilässä ilmenee samanaikaisesti se, mitä hänestä yleisesti tiedetään – kiihkeä markkinauskovainen ja kaikenkarvaisten sääntelymuotojen arkkivihollinen – ja se, mitä hänestä ei tiedetä: idealistinen, lempeämielinen ja sanomansa edistyksellisyyteen vahvasti uskova poliitikko.
Ideaköyhyyttä tuskin kukaan voi Penttilän paheeksi väittää, tohtori kun tuntuu löytävän maailmanparannus- ja markkinointiajatuksia joka kannosta ja kivenkolosta. Olisipa mies tekemässä bisnestä peruskoulustakin – ja ihan aikuisten oikeasti, ei nassikoiden vanhempia rahastaen! Yleisökysymysten myötä tosin kävi ilmi, että se, miten kuntien yksityisilta yrityksiltä tilaama peruskoulupalvelu à la Penttilä välttäisi kustannustason eksponentiaalisen nousun ja pitäisi kansalaisten sivistystason kutakuinkin kohdillaan ilman opetusministeriön ”rajoittavia” opetussuunnitelmia, oli jäänyt Risto-herralta vielä vähän hiomatta.
Ja kaikkein viimeiseksi mutta ei vähimmäksi luennon loppuhuipennus ja meidän kaikkien kansankapitalistien ilosanoma: Penttilän mukaan Suomen taloushistoriassa Antti Chydenius edustaa hyvää kansankapitalismia, J.V. Snellmanin mallin ollessa pikemminkin sitä pahaa valtiokapitalismia. Penttilä toivookin Suomen olevan etunenässä levittämässä Chydeniusta maailmalle. Siispä se pelastuksen sanoma mitä voimme tästä lähin odottaa ei ole mitään sen vähäisempää kuin Antti Chydeniuksen ylösnousemus!