Keskiviikkona 22. huhtikuuta pidettiin yhteiskuntapolitiikan laitoksella perinteiset laitoskahvit, ja Kajahdus oli luonnollisesti myös paikalla. Päivän asialistalla oli keskustelua yliopistouudistuksesta, ja keskustelua tosiaan irtosi. Koska kyseessä oli laitoskahvit, ei keskustelua käyty niinkään yliopistolaista ja sen sisällöstä ja ongelmallisuudesta, vaan pikemminkin valtiotieteellisen tiedekunnan uudistuksesta ja yhteiskuntapolitiikan laitoksen tulevaisuudesta. Vaikka sali oli täynnä ihmisiä, jotka ovat perehtyneet yliopistouudistukseen, ja joita on kuultu lakimuutoksen eri vaiheissa ja laitosuudistusten valmistelevissa elimissä, välittyi läpi selkeästi ajatus, ettei oikeastaan kenelläkään ole tietoa, mitä uudistus pitää sisällään, ja mikä mahtaa olla valtiotieteellisen tiedekunnan tulevaisuus. Juna kulkee, muttei kovinkaan moni tiedä, minne.
Näyttää kuitenkin siltä, että tiedekunnan tasolla suunta on melkoisen selkeä. Laitokseton malli ei tunnu ottavan tuulta alleen, joten 2-4 laitoksen malli tuntuu näyttävän tällä hetkellä todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Kiinnostavaa olisi silloin nähdä, mitkä aineet yhdistyvät laitostasolla ja kenen kanssa. Sosiaalipoliitikot tuntuvat löytävän paljon yhteistä sosiologien kanssa, mutta siihen yksimielisyys tuntuu kaatuvankin.
Sosiaalipolitiikan leiristä tuntui löytyvän intoa kahden laitoksen malliin. Kahden laitoksen malli nähtiin demokraattisempana verrattuna laitoksettomaan malliin, ja suuri laitos saavuttaisi synergiaetuja opetuksen ja hallinnon puolelta. Suuri budjetti kestäisi myös paremmin odottamattomia muutoksia. Esitetty kahden laitoksen malli koostuisi sosiaalitieteiden ja politiikkatieteiden laitoksista, tosin tarkempaa oppiaineiden jakoa näihin laitoksiin ei esitetty. Laitosuudistuksen myötä olisi mahdollista siirtyä myös sosiaalitieteiden laitoksen yhteiseen kanditutkintoon. Erikoistuminen tapahtuisi vasta maisterivaiheessa ja esimerkiksi nykyiset sosiaalipolitiikan sisäiset erikoistumisvaihtoehdot, kaupunkitutkimus, ympäristöpolitiikka ja vanhenemisen tutkimus, voisivat saada oppiaineen aseman.
Sosiaalityötä ja -politiikkaa on kuultu uudistuksen valmisteluissa eri oppiaineina, eikä kukaan taida nähdä enää syytä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalityötä pitäisi tutkia ja opettaa samassa laitoksessa. Sosiaalityö haluaa itsenäisen oppiaineen aseman ja pois sosiaalipolitiikan varjosta, kun taas sosiaalipolitiikka hamuaa yhteistyötä sosiologian kanssa. Mikäli sosiaalitieteiden laitos ja yhteinen kandintutkinto syntyvät, eriyttää se sosiaalityötä ja -politiikka entisestään, koska sosiaalityö ei erityisluonteensa ansoista voisi laitoksessa toimia. Ulkopuolisen silmiin näyttää myös siltä, ettei kovinkaan moni laitoksellamme työskentelevä jäisi kaipaamaan nykyistä työyhteisöään.
Yliopistouudistus ja tiedekuntauudistus tuntuvat etenevän kovaa vauhtia. Monta prosessia on käynnissä samanaikaisesti, eikä kenelläkään taida olla uudistuksen kokonaiskuvasta mitään tietoa. Vaikka keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia käydään, valittelevat työryhmien jäsenetkin, että he saavat lukea uudistuksen viimeisimmät käänteet Alman sivuilta. Opiskelijoista lienee turha mainita: harvaa koko uudistus edes kiinnostaa, ja sitäkin harvempi tietää, mitä ylipäätään on tapahtumassa, ja mitä uudistus konkreettisesti pitää sisällään. Keskusteluja, kuulemisia ja tiedotustilaisuuksia tuntuu olevan, mutta kukaan ei silti loppujen lopuksi tunnu tietävän, mitä tapahtuu: kuka päätöksiä tekee, miten ne tehdään, ja mitä nuo päätökset pitävät sisällään.
Opiskelijoiden ja Stigman kannalta olennaisinta on oppilasedustuksemme ja tietysti koko ainejärjestömme kohtalo. Tällä hetkellä näyttää siltä, että laitosuudistusten myötä kaikkien oppiaineiden oppilasedustukset eivät mahtuisi laitosneuvostoon, mikä on opiskelijademokratian näkökulmasta erityisen ongelmallista. Toisin sanoen voisi syntyä tilanne, jossa Stigmaa ei kuultaisi laitostason päätöksenteossa lainkaan. Uudistuksessa vaakalaudalla on myös koko ainejärjestön kohtalo: mikäli sosiaalityö ja -politiikka eriytyvät eri laitoksiin, eikä oppiaineiden väliseen yhteistyöhön nähdä erityisemmin tarvetta sosiaalityön itsenäistyessä ja sosiaalipolitiikan lähentyessä sosiologiaa opetuksessa ja tutkimuksessa, onko sosiaalityön ja -politiikan yhteisellä ainejärjestöllä tulevaisuutta?
Ainejärjestömme tulevaisuuden kelluvuuden lisäksi yliopistorumbasta nousee esiin myös kaksi muuta askarruttavaa pointtia:
1 – sosiaalityön dilemma: tulevaisuus mahdollisessa suurlaitosmallissa. Sosiaalityön erottautumishalu sosiaalipolitiikasta on sinänsä ymmärrettävä, mutta (eritoten kahden laitoksen mallissa) – mistä muualta kuin ns. sosiaalitieteiden laitoksesta sosiaalityö löytäisi kattonsa? Vai olisiko mahdollista sosiaalityön jääminen kokonaan laitosjärjestelyn ulkopuolelle laitoksettomaksi oppiainevaihtoehdoksi, ehkäpä tiedekunnan ainoaksi sellaiseksi? Tuskin, tokkopa edes laitosten taloudellisen vastuuyksikköluonteen puolesta. Tunteet tuntuivat sosiaalityön henkilökuntaedustajilla käyvän kuumana, ainakin laitoskahvien ilmapiiristä päätellen, mutta en oikein uskoisi näkeväni sosiaalityötä naitettuna yhteen vaikkapa valtio-opin tai kansantaloustieteen kanssa.
2 – Valtakunnanpoliittinen dilemma: miten koko yliopistolakiasia etenee ja millaisen kannan eduskunnan perustuslakivaliokunta tulee siihen ottamaan? Joidenkin oikeustieteilijöiden mukaan hallituksen yliopistolakiesitys on perustuslain vastainen – erityisen ongelmallisena kohtanaan säätiöyliopistot sekä myös se julkiskisoikeudellasiakin yliopistoja koskeva seikka, että enemmistö hallituksista (puolet+pj) olisi yliopiston ulkopuolelta.. Jos esitys todettaisiin perustuslain vastaiseksi, ei hallitukselle jäisi kuin kaksi vaihtoehtoista menettelytapaa:
1)esityksen paneminen jäihin, missä tapauksessa yliopistolaki menisi vähintään osittain uusiksi (hallituksen arvovaltatappio)
2)Raskas keino eli perustuslain muuttaminen, johon kuten tiedämme, tarvitaan kahden eduskunnan siunaus ja kahden kolmasosan kansanedustajien määräenemmistö seuraavalla vaalikaudella. Ratkaisevasti tähän yritykseen saattaisi vaikuttaa seuraavan hallituksen väri: esimerkiksi sinipunahallituksessa kokoomus ei SDP:n kanssa voisi viedä läpi samanlaisia lakeja kuin keskustan kanssa. Määräenemmistön saavuuttamiseen vaikuttaisi väristä riippumatta toki myös hallituspohjan laajuus ja opposition yhtenäisyys (sekä hallituksen linjasta repeävät kansanedustajat, joista on ollut havaintoa myös tällä vaalikaudella). Tämä keino onkin siksi epätodennäköinen ja johtaisi nähdäkseni myös hallituksen poliittiseen arvovaltatappioon – mahdollisesti sekä nykyisen että seuraavan.
Yliopistolain kohtaloa ei vielä uskalla arvailla, mutta näitä skenaarioita on toki hauska spekuloida.
Sen haluaisin opiskelijoille sanoa, että kyllä tällä yliopisto- ja johtosääntöuudistuksella on iso vaikutus opiskelijoihinkin, vaikka lain johdannossa muuta väitetään ja SYL:kin on ollut tätä mieltä. Eli kannattaa olla kiinnostunut, eikä kokea olevansa “ulkopuolinen” niin kuin Aki kirjoittaa. Mutta en lähde neuvomaan sen enempää!