Blogi

Snellmanian ja Topelian viljelyalueiden uusiminen 2020

 

Vuosi 2020 jäi historiaan, kun koronapandemia sulki yliopistollakin kaikenlaisia toimintoja, mutta kampusviljely pystyi jatkamaan toimintaansa ja hakuja monien kampusten viljelypaikoille tuli ennätysmäärä.

Talven aikana Snellmaniasta poistettiin kaikki entiset muoviset viljelysäkit ja ne korvattiin puisilla laatikoilla, jotka on tehtiin kierrätetyistä lavakauluksista ja lavoista. Rajoituksista johtuen emme voineet järjestää suurempia talkoita, mutta viljelijät tekivät oman osansa täyttämällä laatikkonsa ja avustamalla muita varattuna aikana.

Snellmanian viljelyalueen uusimisen yhteydessä uudistimme myös Topeliaan liikuteltavat viljelylaatikot entisistä huonokuntoisista viljelysäkeistä ympäristöystävällisemmiksi puisiksi laatikoiksi.

Erityiskiitoksemme osoitamme pitkäaikaiselle tukijallemme Metsäpirtin mullalle, joka lahjoitti meille kaiken tarvitsemamme mullan molemmille viljelyalueille.

 

Viikin viljelyalueen uusiminen keväällä 2019

Kampusviljelyn avausviikon tunnelmien paketointia

 

Kevään 2019 kampusviljelytalkoot järjestettiin kaikilla kampuksilla viikon 21 aikana. Talkooviikko laitettiin liikkeelle aurinkoisen ja miltei helteisen pilvettömän taivaan alla Topelian viljelyalueella. Seuraavien päivien aikana viljelykausi käynnistettiin astetta viileämmissä, mutta edelleen suosiollisen poutaisissa merkeissä Kumpulassa sekä Snellmaniassa. Kampusviljelyn avausviikko kulminoitui perjantain talkoisiin Viikin kampuksella, missä oli tänä vuonna vuorossa perustavanlaatuiset kunnostustalkoot. Viikin viljelyalueen kunnostustöihin osallistui monia reippaita talkoolaisia pitkäksi muodostuneen ja samalla talkooviikon koleimman päivän mittaan.

Viikin viljelyalue oli keväällä ja varsin murheellinen näky, joten se päätettiin laittaa kokonaan uusiksi:

Talkoopäivä aluillaan Viikissä:

 

Saimme lahjoituksena kuorma-autollisen mainiota Metsäpirtin multaa pitkäaikaiselta sponsoriltamme HSY:tä:

Viikin talkoopäivä käynnistyi vanhojen huonokuntoisten viljelylaatikoiden purkamisella.

Kuvassa näkymää laatikoiden purkamisen jäljiltä. Taustalla odottelevat uudet puulavat (oikealla) sekä lavakaulukset (vasemmalla).

Muutaman tunnin urakoinnin jälkeen toimeliaat talkoolaiset olivat saaneet kootuiksi ja viljelyvalmiiksi jo useamman uuden laatikon.

Ensimmäiset valmistuneet laatikot saivat heti myös mullat sisäänsä ja olivat viljelyvalmiina.

Alkuiltaan siirryttäessä uudet viljelylaatikot alkoivat vallata kampusalueen kokonaisilmettä.

Myöhemmin illalla, taivaan jo hieman tummennuttua, alkoi Viikin viljelyalue pitkän uurastuksen jäljiltä näyttää jo miltei valmiilta laatikoiden osalta.

Talkoopäivä lähestymässä loppuaan.

Viikin kampusviljelyalue oli talkoopäivän päätteeksi koko komeudessaan kuin uudesti syntynyt. Suurkiitos kaikille panoksensa antaneille. Moni teistä ahkeroi upean pitkäjänteisesti ja teki jaloa ja arvokasta työtä toistenkin puolesta – mahtavaa toimintaa!

Laatikoita täytettiin mullalla vielä useiden päivien aikana ja samalla päästiin viljelyn alkuun.

Kiitokset myös muilla kampuksilla avausviikkoon  osallistuneille. Jatketaan kesää kohti vastaavissa merkeissä, hyvää yhteistyöhenkeä ylläpitäen!

Kiitämme erityisesti Metsäpirtin multaa (metsapirtinmulta.fi) saamastamme mullasta. Se on elintärkeä elementti toiminnallemme.

 

 

Lämpimin kiitoksin,

Kampusviljelyn valiokuntatiimi

Kampusviljelyn paikkojen haku vuonna 2019

På svenska nedan // In english below

Kampusviljelyn kausi on 2019 alkamassa

Viljelypaikkojen haku on auki 15.-21.4.2019. Ilmoittautumislomake on auki maanantaista klo 10.00 sunnuntaihin klo 23.59 asti. Paikat jaetaan pitkälti ilmoittautumisjärjestyksessä ja niitä on rajoitetusti.

Paikkoja voivat hakea kaikki Helsingin yliopiston opiskelijat, jatko-opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet. Yksi henkilö voi varata itselleen tai ryhmälle vain yhden kokonaisen viljelypaikan, jonka hinta on 10€.

Linkki: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/97477/lomake.html

 

Säsongen för kampusodling närmar sig

Ansökan för odlingsspalterna är öppet 15.-21.4.2019. Anmälningsblanketten är öppet from. måndagen 9.4. klockan 10:00 ända till söndagen 15.4. klockan 23:59. Mängden av odlingsspalter är begränsad och delas ut enligt anmälningsordningen.

Odlingsspalter kan sökas av alla studeranden, forskarstuderanden och personal i Helsingfors Universitet. En spalt kostar 10€ och kan reserveras för en grupp eller för en person. En spalt per person/grupp.

Länk: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/97477/lomake.html

 

Campus farming season 2019 is about to begin

The enrollment for campus farming is open during 15.-21.4.2019. Online application form is open from Monday 10.00 o’clock to Sunday 23.59 o’clock. The number of available farming spots is limited, and spots are divided in the order of enrollment.

All students, graduate students and staff members of University of Helsinki can apply for a farming spot. You can only reserve one farming spot for yourself, or for a group for the price of 10 euros.

Link: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/97477/lomake.html

Kuvan mahdollinen sisältö: kasvi, ulkoilma ja luonto

Haku kampusviljelyvaliokunnan tehtäviin

På svenska nedan // In English below

Hae mukaan kampusviljelyvaliokuntaan vuodelle 2019!

Viihdytkö sormet mullassa? Haluatko tehdä jotain konkreettista kampusviihtyvyyden eteen? Supersuosittu kampusviljely jatkuu tänäkin vuonna ja mukaan tarvitaan uusia toimijoita HYYn kampusviljelyvaliokuntaan!

Kampusviljelyvaliokunnan päätehtävä on organisoida ylioppilaskunnan ja yliopiston yhteistä kaupunkiviljelyä. Viljelyä on toteutettu jo vuodesta 2013 ja se tapahtuu kaikilla viidellä Helsingin yliopiston kampuksella. Tavoitteena on tehdä kampuksista viihtyisiä, kehittää yliopiston yhteisöllisyyttä sekä edistää lähiruokaa kaupunkiympäristössä. Kampusviljelyvaliokunta vastaa toiminnan suunnittelusta, organisoinnista ja sujuvuudesta. Valiokunta on järjestänyt perinteisesti myös retkiä, tapahtumia ja tilaisuuksia. Valiokunnan toimijat voivat vuosittain vaikuttaa paljon siihen mitä valiokunta tekee.

Miten mukaan?

HYYn hallitus valitsee kokouksessaan 7/2019 (21.2.) hakemusten perusteella valiokunnan vastuuhenkilöt, joihin kuuluu puheenjohtaja, vähintään yksi varapuheenjohtaja ja vähintään yksi viestintävastaava. Valiokunnan toimintaan voi lähteä mukaan matalalla kynnyksellä myös missä vaiheessa vuotta tahansa. Varsinainen viljelyhaku avataan myöhemmin keväällä.

Valiokunnat toimivat HYYn hallituksen mandaatilla ja saavat rahoituksensa ylioppilaskunnalta. Tukena HYYn puolelta toimii hallituksen kampusviljelystä vastaava hallituksen jäsen ja kaikkien valiokuntien toiminnasta yleisesti vastaa HYYn hallituksen vapaaehtoisista vastaava jäsen.

Haettavat tehtävät:

Puheenjohtaja

Puheenjohtaja on päävastuussa toiminnasta. Hän huolehtii kokonaisuudesta, kokousjärjestelyistä, sekä hoitaa yhteistyön HYYn edustajan kanssa yliopiston suuntaan.

Varapuheenjohtaja(t)

Varapuheenjohtajat avustavat puheenjohtajaa tarvittavissa asioissa ja hoitavat puheenjohtajan tehtäviä puheenjohtajan estyessä. Puheenjohtajiston sisäinen tehtäväjako on vapaasti päätettävissä.

Viestintävastaava(t)

Viestintävastaava lähettää kokouskutsut ja huolehtii yleisestä tiedottamista yhteistyössä puheenjohtajan kanssa. Tiedoittamista tehdään rennolla otteella, esimerkiksi sosiaalisen median päivittämistä, sekä kampusviljelyn blogin pitämistä. Tehtävään ei vaadita pitkän linjan viestintäosaamista, vaan innostunut asenne riittää. Viestintää voi hoitaa myös toinen varapuheenjohtajista yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Muut tehtävät

Valiokunnan toimintaa avustavat kaikilla yliopiston kampuksilla toimivat kampusvastaavat, jotka ovat valiokunnan linkkejä eri kampuksille.

Valiokunnassa voi toimia tapahtumavastaavana. Valiokunta järjestää tapahtumia ja osallistuu vuosittain sekä HYYn Fuksiseikkailuun että Avajaiskarnevaaleille. Valiokunta on myös aikasempina vuosina tehnyt tapahtumia yhdessä muiden valiokuntien kanssa.

Eduksi katsomme motivaation tehtävään, aikaisemman kampusviljelykokemuksen, aikaisemman vapaaehtois- tai järjestökokemuksen ja yhteistyötaidot. Hakea voi myös ilman aikaisempaa kokemusta valiokunnan toiminnasta. Lähetä vapaamuotoinen noin sivun mittainen hakemuksesi tiistaihin 19.2. klo 12 mennessä osoitteeseen –>

Lisätietoja:
Paula Karhunen
paula.karhunen@hyy.fi
kampusviljelystä vastaava hallituksen jäsen

—————————————————————————–

Kom med i campusodlingsutskottet för år 2019!

Trivs du med att stå med händerna i myllan? Vill du göra något konkret för trivseln på campuset? Den superpopulära campusodlingen fortsätter även i år och vi behöver nya funktionärer till HUS campusodlingsutskott!

Campusodlingsutskottets huvuduppgift är att organisera studentkårens och universitetets gemensamma stadsodling. Odlingen har verkat sedan år 2013 och sker på alla Helsingfors universitets campusområden. Syftet är att göra campusen trivsamma, utveckla gemenskapen vid universitetet samt främja närproducerad mat i stadsmiljön. Campusodlingsutskottet ansvarar för verksamhetsplaneringen, organiseringen och smidigheten. Utskottet har traditionsenligt även ordnat utflykter och evenemang. Funktionärerna kan årligen påverka mycket till vad utskottet gör.

Hur komma med?

HUS styrelse väljer ansvarspersoner för utskottet på sitt sammanträde 7/2019 (21.2.) på basis av ansökningarna, till vilka hör ordförande, minst en viceordförande och minst en kommunikationsansvarig. Du kan komma med i utskottets verksamhet med låg tröskel i vilket skede som helst av året. Den egentliga odlingssökningen utlyses senare i vår.

Utskotten fungerar på HUS styrelsens mandat och får sin finansiering av studentkåren. Som stöd för utskottet fungerar studentkårsstyrelsens campusodlingsansvariga styrelsemedlem och ansvarig för utskottens allmänna verksamhet är den volontäransvariga styrelsemedlemmen i studentkårens styrelse.

Uppgifter att sökas:

Ordförande

Ordförande har huvudansvaret för verksamheten. Hen ansvarar för helheten, mötesarrangemang och för samarbetet med universitetet tillsammans med en HUS- representant.

Viceordförande(n)

Viceordföranden assisterar ordföranden i nödvändiga ärenden och ansvarar för en del av ordförandens uppgifter när ordföranden har förhinder. Ordförandeskapets inre uppgiftsfördelning kan beslutas fritt.

Kommunikationsansvarig(a)

Den kommunikationsansvariga skickar möteskallelserna och ansvarar för den allmänna kommunikationen i samarbete med ordföranden. Kommunikationsarbetet sker med avslappnad stil, t.ex. uppdatering av sociala medier samt upprätthållandet av campusodlingens blogg. Uppgiften kräver inte långvarig kommunikationserfarenhet utan en ivrig inställning räcker. Kommunikationen kan även skötas av den andra av viceordförandena i samarbete med de övriga funktionärerna.

Övriga uppgifter

Alla campusansvariga vid universitetets campus hjälper till med utskottets verksamhet. De fungerar som utskottets länkar mellan de olika campusen.

I utskottet kan man även vara evenemangsansvarig. Utskottet ordnar evenemang och deltar årligen både på HUS Gulisäventyr och i Öppningskarnevalen. Utskottet har även under tidigare år arrangerat evenemang tillsammans med andra utskott.

Till fördel ser vi motivation för uppgiften, tidigare campusodlingserfarenhet, tidigare frivillig-eller föreningserfarenhet samt samarbetsförmåga. Du kan även söka utan tidigare erfarenhet av utskottets verksamhet. Skicka en fritt formulerad ansökan på cirka en sida senast tisdag 19.2 kl. 12 till adressen –>

Tilläggsuppgifter:
Paula Karhunen
paula.karhunen@hyy.fi
Campusodlingsansvarig styrelsemedlem

—————————————————————————

Apply to join the Campus Farming Committee for 2019!

Do you enjoy gardening? Would you like to do something concrete to make the campus a more inviting place? The super popular campus farming continues this year, too, and we need new members for HYY’s Campus Farming Committee!

The main task of the Campus Farming Committee is to organise the joint urban farming of the Student Union and the University. Campus farming has already been organised since 2013, and it takes place on all five campuses of the University of Helsinki. Our goal is to make the campuses more inviting places, develop communality at the University and promote local food in an urban environment. The Campus Farming Committee is responsible for the planning, organisation and smooth flow of the activities. The Committee has traditionally also organised various trips and events. The members of the Committee have a lot of say in what the Committee does each year.

How can I join?

HYY’s Board will appoint the officials for the Committee based on applications in its meeting 7/2019 (on 21 February). The positions include a chair, at least one vice chair and at least one person in charge of communications. You can also join the Committee’s low-threshold activities any time during the year. The actual call for applications for farming will be opened later in the spring.

Committees operate on the mandate of HYY’s Board and are financed by the Student Union. The member of the Board in charge of campus farming will act as support from HYY’s side, while the member of HYY’s Board in charge of volunteers is responsible for the overall activities of all committees.

Open positions:

Chair

The chair has the main responsibility for the activities. They look after the overall picture and the meeting arrangements, and handle cooperation with the University together with HYY’s representative.

Vice chair(s)

The vice chairs assist the chair in any necessary matters and handle the chair’s duties when the chair is unable to do so. The chairs can freely decide on the internal division of duties among themselves.

Person(s) in charge of communications

The person in charge of communications sends the meeting invitations and takes care of general communication in cooperation with the chair. Communication can have a relaxed tone, and it includes updating social media and maintaining the campus farming blog, for instance. The position does not require massive communication skills and experience – an enthusiastic attitude is enough. One of the vice chairs may also take care of communications in cooperation with other actors.

Other positions

Campus officers working on all campuses of the University assist the Committee in its activities and act as the Committee’s links to the different campuses.

The Committee may also have a person in charge of events. The Committee organises events and annually takes part in both HYY’s Fresher Adventure and the Opening Carnival. In previous years, the Committee has also organised events in cooperation with other committees.

We consider motivation towards the position, previous experience of campus farming, previous experience of volunteering or acting in organisations and cooperation skills as advantages. You can also apply without previous experience of the Committee’s activities. Please send a free-form application with a length of around one page to Paula by noon on Tuesday 19 February.

Further information:
Paula Karhunen
paula.karhunen@hyy.fi
Member of the Board in charge of campus farming

Kuvan mahdollinen sisältö: kasvi, ulkoilma ja luonto

Kampusviljelyvaliokunnan järjestäytymiskokous 28.1.2019

Viihdytkö sormet mullassa? Haluatko tehdä jotain konkreettista kampusviihtyvyyden eteen? Supersuosittu kampusviljely jatkuu tänäkin vuonna ja mukaan tarvitaan uusia toimijoita HYYn kampusviljelyvaliokuntaan!

Mikä?

Kampusviljelyä on toteutettu jo vuodesta 2013. Viljely tapahtuu kaikilla viidellä kampuksella tiiviissä yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Tavoitteena on tehdä kampuksista viihtyisiä, kehittää yliopiston yhteisöllisyyttä sekä edistää lähiruokaa kaupunkiympäristössä. Kampusviljelyvaliokunta vastaa toiminnan suunnittelusta, organisoinnista ja sujuvuudesta. Valiokunta on järjestänyt perinteisesti myös retkiä, tapahtumia ja tilaisuuksia.

Miten mukaan?

Tule mukaan valiokunnan vuosikokoukseen maanantaina 28.1.2019 klo 17.30 HYYn keskustoimistolla. Sinun ei tarvitse osata mitään, reipas mieli ja innostus yhdessä tekemiseen riittää. Tarjolla on myös pientä syötävää ja kahvia. Mukaan pääsee myös myöhemmin ympäri vuoden! Jos kiinnostuit valiokunnan toiminnasta, mutta et pääse paikalle kokoukseen, niin voit laittaa viestiä paula.karhunen(at)hyy.fi

Kokoushuone Topelius on esteetön tila. Lisätietoja paula.karhunen(at)hyy.fi

MITÄ: Kampusviljelyvaliokunnan vuosikokous
MISSÄ: HYYn keskustoimisto, kokoushuone Topelius
MILLOIN: Maanantaina 28.1. klo 17.30
MIKSIi: Koska rento yhdessä tekeminen ja itsekasvatettu ruoka ♥

Sieniretki / Mushroom Picking Excursion

HEI!

Kampusviljelyvaliokunta järjestää sieniretken lauantaina 13.10.2018. Meillä on mukanamme asiantuntija neuvomassa ruokasienien löytämisessä ja käsittelemisessä. Retki on pääosin suomenkielinen, mutta opastuksen pääkohtia voi saada myös englanniksi.

Retki suuntautuu Sipoonkorpeen, eli pääsemme sinne julkisilla kulkuneuvoilla. Retki itsessään on maksuton, mutta osallistujat vastaavat matkustamisen kustannuksista. Retkelle voimme sienineuvojan mukaan ottaa vain rajallisen määrän osallistujia eli 20 henkilöä, joten retkelle on ennakkoilmoittautuminen. Se löytyy täältä:https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/92616/lomake.html
Ilmoittautuminen saattaa täyttyä nopeasti. Retkelle osallistuville lähetämme lisää tietoa sähköpostitse ennen retkeä.

Retkelle kannattaa varautua sään ja muiden olosuhteiden mukaan, eli lämmintä päälle ja maastoon sopivat jalkineet jalkaan. Iho kannattaa suojata myös hyvin, sillä maastossa saattaa olla vielä tähän aikaan vuodesta punkkeja tai hirvikärpäsiä. Ottakaa mukaan myös sienestämiseen tarvittavaa välineistöä, eli astia sienille ja mielellään sieniveitsi sienten puhdistamista varten. Tärkein varuste on iloinen mieli!

———

Campus Farming Committee is organizing a Mushroom Picking Excursion on Saturday 13th of October. We will be joined with a mushroom expert who will guide us in finding edible mushrooms and how to handle them. The main language of the excursion will be Finnish but it is possible to get guidance in the basics in English as well.

The excursion will take place in Sipoonkorpi which is easily reached with public transport. The excursion is free for all attendees except for the travel costs. The maximum number of participants is 20, so you need to pre-enroll for the excursion. The pre-enrollment form can be found here https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/92616/lomake.html . Please note that the excursion can fill up quite quickly. All participant will receive an email with more information before the excursion.

Please dress appropriately for the weather conditions; wear warm outdoor clothes and appropriate footwear. Bring mushroom picking equipment (preferably a container/basket for the mushrooms and mushroom knife for cleaning them). And most importantly, bring your positive attitude!

variety of shrooms

Talkooviikko takana

Kiitos kaikille kampusviljelytalkoisiin osallistuneille!/Thank you for attending the Campus Farming Opening Day!

Snellmaniassa oli monta uutta viljelijää multaa kuopsuttamassa

Kampusviljely lähti tällä viikolla käyntiin kaikilla kampuksilla monien innokkaiden uusien sekä jo vähän kokeneempien viljelijöiden johdolla. Kevät oli talkoiden aikaan jo hyvässä vauhdissa, minkä huomasi vaikuttavaan korkeuteen ehtineistä rikkaruohoista. Myös talkoille sattunut sää oli varsin kesäinen. Jos lämmin ja poutainen sää jatkuu, kannattaa uusia viljelyksiä käydä kastelemassa vaikka joka toinen päivä! Mikäli tahti tuntuu hurjalta tai aiot poistua kaupungista jossain vaiheessa kesää, ei hätää: joka kampukselle on nyt luotu Facebook-ryhmä kastelurinkien muodostamista varten. Linkit kampuskohtaisiin ryhmiin löytyvät täältä:
https://www.facebook.com/events/291815598022591/

*************

The Campus Farming hit off this week with many new and experienced farmers attending “talkoot” in all four campuses. We got lucky with the summery weather. If warm and dry weather continues, remember to water your farming spot at least every other day. If you are out of town or just need help watering your farming spot at some in the summer, no worries: each campus farming site has its own watering circle Facebook group. Links for the campus-specific groups can be found here:
https://www.facebook.com/events/291815598022591/

Säkit valmiina kasvukauteen Snellmaniassa
Näin käytetään kastelupistettä.
Siemenet tekivät kauppansa
Viikin kampuksella riitti kitkemistä

Kampusviljelykausi 2018 alkaa – tervetuloa talkoisiin!/ Campus farming season 2018 is about to begin!

Viljelypaikkajako on nyt tehty ja halukkaita oli tänäkin vuonna enemmän kuin paikkoja on jaettavana. Kaikille paikan saaneille on ilmoitettu henkilökohtaisesti sähköpostilla. Onnittelut paikan saaneille! Olkoot satonne runsaat. Muistathan käydä maksamassa viljelypaikkamaksun pikimmiten. Jos suunnitelmasi muuttuvat etkä ehdikään viljellä laatikkoasi/säkkiäsi, ilmoitathan siitä mahdollisimman pian kampusviljelyvaliokunnan puheenjohtaja Mia Turtiaiselle (mia.turtiainen@helsinki.fi), jotta paikka voidaan antaa jonossa seuraavalle.

Kampusviljelyvaliokunta järjestää toukokuussa jokaisella kampuksella talkoopäivän. Toivomme, että mahdollisimman moni pääsee paikalle laittamaan viljelykset kerralla kuntoon tulevaa kasvukautta varten.

Talkoopäivät:

Keskustakampus: maanantai 14.5.

Topelia klo 15 →
Snellmania klo 17 →

Meilahti ja Kumpula: tiistai 15.5.

Meilahti klo 15 →
Kumpula klo 17 →

Viikki: keskiviikko 16.5. klo 17 →

Varustaudu hyvällä mielellä ja säänmukaisesti. Mitään erityisiä välineitä et tarvitse, mutta puutarhahanskoista on etua. Tarjolla on mahdollisesti pientä purtavaa ja hyviä neuvoja loisteliaan sadon kasvattamiseksi.

Kampusviljelyn siemenvarastot saavat pian täydennystä. Lisätietoa siementilanteesta on tulossa lähiaikoina, mutta talkoissa jaettaneen jo ensimmäiset erät. Jos haluat viljellä jotain tiettyä kasvia, kannattaa kuitenkin aloittaa taimien kasvatus jo nyt, että satoa ehtii tulla.

Nähdään talkoissa,

HYY:n kampusviljelyvaliokunta

**************************

In English:

Farming spot division is now completed and unfortunately again this year there were more of those who desired to have a farming spot than there were farming spots available. All those who have received a farming spot have been informed personally via e-mail. Congratulations to all you lucky ones! May your harvest be abundant. Please, remember to to pay your farming spot as soon as possible. If your plans change and you won’t be able to farm after all, let us know as soon as possible (e-mail mia.turtiainen@helsinki.fi), so that we can give the spot for the next on the queue.

Campus farming committee organizes an opening day event in May. We hope that as many farmers as possible can attend and join us to clean up farming places for the new farming season.

Opening day events:

Central campus: Monday 14.5.

Topelia starting at 15.00 →
Snellmania starting at 17.00 →

Meilahti and Kumpula campuses: Tuesday 15.5.

Meilahti starting at 15.00 →
Kumpula starting at 17.00 →

Viikki: Wednesday 16.5. Starting at 17.00 →

Remember to dress according to the weather. You don’t need to bring any special equipment with you, but gardening gloves can prove to be useful! There will be good farming advice and maybe even snacks available.

The Campus Farming Committee’s seed storage will soon receive fresh supplies. We will inform you about the seed situation soon, but the first seeds will probably be dealt on the Opening Day. If you wish to farm specific plants it might be smart to start pre-growing your plants already in order to get harvest.

See you at the Opening Day,

Campus Farming Committee

Paneelikeskustelu tänään

Muistattehan, että tänään on tulossa hieno tilaisuus, jossa käsitellään kaupunkiviljelyä monesta eri näkökulmasta. Kampusviljely on osa kaupunkiviljelykokonaisuutta, joten olemme mukana myös tulevaisuuden viljelyssä.

Huomatkaa, että ilmoittautuminen tapahtuu alla olevan  linkin kautta.

***IN ENGLISH BELOW/ PÅ SVENSKA NEDAN

Kiinnostaako sinua tulevaisuuden ruuantuotanto kaupungeissa, oletko pohtinut viherrakenteiden mahdollisuuksia tai haaveiletko kenties omasta tomaattiviljelmästä parvekkeella?

Tule kuuntelemaan HYY Ympäristövaliokunnan ja Kampusviljelyvaliokunnan järjestämää kaupunkiviljelyaiheista paneelikeskustelua maanantaina 23.4. klo 18 alkaen. Tilaisuudessa kaupunkiviljelyn asiantuntijat keskustelevat kaupunkiviljelystä, sen tulevaisuudesta ja haasteista sekä antavat vinkkejä kaupunkiviljelyn aloittamisesta kiinnostuneille. Keskustelua mahtuu kuuntelemaan 50 ihmistä, joten ilmoittautuhan mahdollisimman nopeasti alla olevan linkin kautta. Paneeli kestää noin kaksi tuntia, se on suunnattu Helsingin yliopiston opiskelijoille ja on suomenkielinen.

Illan puhujat:
Ansa Palojärvi, tutkija
Eeva-Stiina Smolander, Itua elämään-hanke
Janne Länsipuro, kaupunkivaikuttaja
Mia Turtiainen, opiskelija

HUOM! Tilaisuus alkaa klo 18 kahvittelulla ja ovet sulkeutuvat klo 18.15, joten tulethan ajoissa paikalle.

Linkki e-lomakkeeseen: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/88640/lomake.html

MITÄ: Paneelikeskustelu kaupunkiviljelystä
MISSÄ: Wilhemsson sali, Mannerheimintie 5A
MILLOIN: maanantaina 23.4.
MIKSI: Koska kaupunkiviljely on trendikästä

Uusi ylioppilastalo on esteellinen.

***
Environmental committees and Campus farming committees panel discussion about city farming is taking place on the 23rd of April in the Wilhelmsson hall, Uusi ylioppilastalo (New Student house) 5th floor, Mannerheimintie 5 A, Helsinki.
Unfortunately, the event is only in Finnish!
The New student house is partly wheelchair accessible.

***
Bli med om en stadsodlinspanel diskussion på måndagen 23.4. kl. 18. som HUS Miljöutskott och Kampusodlingsutskottet ordnar. Evenemanget ska ordnas i Wilhelmssonsalen (Mannerheimvägen 5A, 5 vån) och hålls på finska.
Nya studenthuset är delvis tillgängligt med rullstol.

2016: Villivihannesten vuosi

Hei taas!

Monelle lienevät tutut perinteiset nokkospannukakut. Mutta mitä muita Suomen luonnon antimia olisi mahdollista hyödyntää? Monia kasveja ollaan perinteisesti käytetty sekä ravintona että rohtona, mutta tämä tietotaito on kuitenkin jäänyt monelta kaupunkilaiselta oppimatta (ymmärrettävistä syistä).

Jos mielesi tekee tutustua luonnon antimiin, on sihen tänä vuonna erinomainen mahdollisuus. Vuoden alkupuolella on ilmestynyt ainakin kaksi uutuuskirjaa liittyen villivihanneksiin. Esittelemme ne tässä. Ehkä seuraavalla mökkireisulla voisit jo pelkän ihailun sijaan katsoa niittykukkia myös vesi kielellä?

Sinikka Piippo: Villivihannekset
1/2016, Minerva
256 sivua
ISBN: 978-952-312-278-9

Kattava opas syötäviin villikasveihin mökkeilijälle tai muuten luonnossa viihtyvälle.

Tiesitkö esimerkiksi että väinönputkella voi edistää ruoansulatusta tai että vadelman lehdissä on C-vitamiinia 800mg/100g?

Kasvitieteilijä Sinikka Piippon Villivihannekset -kirja on tietopitoinen pakkaus, joka antaa mainion katsatuksen tärkeimpiin Suomen syötäviin kasveihin. Yhteensä kirjassa käsitellään yli 50 lajia. Kirjassa on jokaisesta kasvista isot ja selkeät värivalokuvat sekä pari sivua tekstiä. Jokaisen kasvin teksteihin kuuluvat lyhyt tietopläjäys kasvista, jossa käsitellään kasvin esiintymistä ja muita yleistietoja; kasvin käyttö ruokana tai juomana, jossa kerrotaan kasvin historiallisesta käytöstä ravintona, sekä vinkkejä miten sitä voi itse käyttää ruoanlaitossa; kasvin käyttö rohtona, jossa kerrotaan eri kasvien terveysvaikutuksista ja käytöstä rohtona, perustuen kasvin koostumukseen; sekä varoituksen sanoja, joissa kerrotaan mitä varoa liittyen kasvin tunnistukseen ja käyttöön. Jokainen esittely sisältää myös ilahduttavasti jokaisen kasvin ainesosataulukon, jossa ollaan siis eritelty esimerkiksi kasvin energia ja C-vitamiinipitoisuudet.

 

Raija Kivimetsä: Villiinny villivihanneksiin
3/2016, Kirjapaja
127 sivua
ISBN: 978-952-288-349-0

Koko perheen opas villivihanneksiin ja luonnossa puuhailuun.

Miltä kuulostaisi erä hortaviestiä tai voikukka-ketunleipäpesto?

Terveys- ja hyvinvointitoimittaja Raija Kivimetsän Villiinny villivihanneksiin -kirja kehottaa luonnosta nauttimiseen ja villivihanneksien keräämisen. Kirja sisältää kasvitiedon lisäksi mietintöjä ihmisen ja luonnon suhteesta, neuvoja lasten tutustuttamisesta luontoon, tietoa jokamiehen oikeuksista, säilöntäohjeita sekä villivihannesreseptejä. Kirjassa esitellään alkumakuna harrastukseen valikoidut 12 villivihannesta ja kolme puuta. Jokaisesta kasvista on selkeät värivalokuvat; tietoa mikä osa kasvista on syötävä ja miten sitä kannattaa käyttää; sekä hieman tietoa kasvin rohtokäytöstä ja historiasta.