Viimeinen kurssikerta- omat yritelmät

Viimeisellä kurssikerralla saimme ottaa kunnolla oppimamme taidot käyttöön. No itse en niitä kaikkia taitoja päässyt hyödyntämään. Tai en uskaltanut, viitsinyt, osannut, jaksanut tai tai tai pystynyt.

Päätin heti tehdä karttani Kalifornian alueelta. Southern California Association of Governments (SCAG) sivuilta löytyi suoraan Etelä-Kalifornian kaupungeista (City nimikkeellä) tietoa runsaasti ja valmiina taulukkoina, jotka ovat valmiita käyttöön lähes ilman muutoksia. Kaikkia tiedostoja ei toki voinut käyttää.

Tietoja oli moneen lähtöön ja oli hieman haastavaakin valita sopivat aiheet. Eninten löytyi väestölaskennasta saatua tietoa, ja niihin pohjautuneita ennustuksia. Väestölaskenta toteutettiin Yhdysvalloissa viimeksi vuonna 2010, joten aivan tilastot ovat vanhoja mutta uusimmat, mitä alueelta on saatavissa. Väestölaskennassa oli tarkasteltu mielenkiintoisiakin asioita kuten, kuinka monessa taloudessa (housing unit) ei ole keittiötä tai viemäröintiä. Näistä olisi ollut mielenkiintoista tehdä kartta, esimerkiksi yhdistettynä matalatuloisuuteen ja katsoa, sijoittuvatko keittiöttömät asumisyksiköt/kotitaloudet samoille alueille. Kaikista alueista ei kuitenkaan ollut kaikkia tietoja mikä oli hieman hämmentävääkin.
Tietoa löytyi niin piirikunnista kuin kaupungeista. Päädyin käyttämään kaupunkeja, koska piirikuntia, joista tietoja, oli vähäisempi määrä. Lisäksi piirikunnista oli esitetty vain ne, jotka ovat Etelä-Kalifornian alueella, joten koko Kaliforniaa tai sen piirikuntia en olisi päässyt tietolähteeni kautta tutkimaan kunnolla. Yritin etsiä muualtakin tietoa, mutta alkuperäisestä ja ensimmäisenä löytämästäni tietolähteestä löytyi parhaiten tietoa.

Tein muutaman kartan, mutten koe, että haastoin itseäni tarpeeksi karttoja tehdessäni. :’(
Noo toisella kertaa sitten.

Kartan teon aloittaminen oli yksinkertaista, materiaalit ladattiin koneelle ja avattiin MapInfossa. Kartan teossa oli muutamia haasteita kuitenkin. Päätettyäni tehdä kaupungeista Etelä-Kaliforniassa ja vielä tarkemmin Los Angelesin piirikunnassa olevista kaupungeista oli haasteena ainoastaan löytää kartta Kalifornian kaupungeista. Löysinkin sellaisen melko pian, mutta luulin, että löytämäni kartta oli pielessä ja käytin vielä puolituntisen etsien karttaa, löytäen sellaisen. Karttaa tehdessäni, kokeilin kumpaakin karttapohjaa, mutta päädyin käyttämään vain toista.

LosAngelesCountyHYVÄ!

Los Angelesin piirikunnan Cityjen työttömyysaste ja matalatuloisuus.

Mitä yritinkään kartallani kertoa?

Kuten koropleettikartoissa, joissa pinta-alat vaihtelevat, on suotuisaa tehdä, niin käytin prosentuaalisia osuuksia. Esitettynä ovat työttömät ja matalatuloiset. Yritin etsiä ketkä lasketaan Yhdysvalloissa matalatuloisiksi, ja rajana vaikutti olevan n. 45 000 dollarin vuositulot, mikä kuulostaa paljolta. Köyhyyden rajana oli useimmissa lähteissä tuloina maksimissaan 23 000 dollaria vuodessa.

Halusin nähdä, jos kyseiset tutkittavat asiat ovat sijoittuneet samoille alueille. En siis tarkastellut muuttujien välistä suhdetta laskennallisesti, kuten esimerkiksi Niko Pelkonen ja Tuomas Pätäri omissa töissänsä.

Esittämäni muuttujat vaikuttavat usein sijoittuvan suuremmilla arvoilla samoille alueille, mutta myös poikkeuksia oli. Etenkään muuttujien kahdessa alemmassa luokassa muuttujat eivät asettuneet samoille alueille yhtä hyvin aina. Halusin nähdä, että myös muualla on alueet, joilla on enemmän työttömyyttä ja joihin on myös keskittynyt matalatuloisia.

Karttani kohdalla on haasteena, että koska alueet ovat niin erikokoisia, ei niiden sisäisiä eroja ole nähtävissä, ja tämä on mielestäni pieni ongelma, etenkin suurimpien alueiden kohdalla. SCAG:n sivuilta löytyy jo valmiita karttaesityksiä, ja niissä kaupungitkin ovat ruudutettu, tarkemman havainnoinnin mahdollistamiseksi. Sen kaltainen kartta olisi ollut ihanaa luoda, mutta käyttämääni tietokannat eivät olleet niin tarkkoja.

Tein vielä toisenkin kartan. Siinä olevat tiet on haettu Natural Earth palvelusta, kuten myöskin piirikuntien rajat, jos oikein muistan. Kartassa on esitetty matalatuloisuus taaskin mutta tällä kertaa viidellä eri luokalla.

Countytmatalatuloiset+tiet

Los Angelesin piirikunnan ja muiden lähialueiden piirikuntien Cityjen matalatuloisuus ja tieverkosto.

Toivoin, että tiestön suhteen olisi ollut nähtävissä, joitain suuria eroja alueiden välillä. Alueiden sisäisiä eroja on, ja kyseisessä tieverkostokartassa ei todellakaan ole kaikki alueen teitä vaan ainoastaan suurimmat. Olisi ollut ”hienoa”, jos selkeää alueellista jakautumista olisi kartasta ollut nähtävissä.

Kartan väritys on hämmentävä ja karttaa on hieman vaikea lukea. Olisi pitänyt muuttaa värit, no, tällä mennään.

Oman oppimisen arviointi on vaikeaa. Oi kuinka vaikeaa se on. Mutta varmaan jotain on tullut opittua, kun kartan sain tehtyä. Toisaalta nyt kartoissa käyttämäni taidot olin pääosin oppinut jo ensimmäisillä kahdella kerralla. Tai ainakin siltä tuntuu. Mutta se johtui siitä, etten vain haastanut itseäni kunnolla. MapInfon käytöstä on tullut helpompaa ja uusia tapoja tutkia asioita on ilmennyt, puskurointi esimerkiksi. Perustoiminnot on saatu haltuun, mutta uusiakin toimintoja toivon kohtaavani tulevaisuudessa. Toivottavasti niihinkin on tarjolla yhtä hyvä opastus, kuin mitä tällä kurssilla sain käyttämiimme toimintoihin.

Tässä sitten oli viimeinen kunnon blogiteksti. Mukavaa ja hiukan surullista, että blogin pito ja viittausten metsästys on loppu. Viittausten metsästämistä en kyllä jää kaipaamaan. Pahoittelen, etteivät kartat näy kunnolla.

-Kanerva

Lähteet:

http://www.thewire.com/national/2011/12/census-says-48-americans-are-now-low-income/46281/

http://gisdata.scag.ca.gov/Pages/SocioEconomicLibrary.aspx

T. Pätäri, (2016). Talvisia UFOja. Luettu 9.3.2016. https://blogs.helsinki.fi/ttpatari/

N. Pelkonen, (2016). Kurssikerta 7 – Rikoksia ja patentteja. Luettu 9.3.2016. https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/