Vastaajia pyydettiin ilmoittamaan, oliko hän tai joku muu hänen kotitalouteensa kuuluva joutunut eräiden omaisuuteen kohdistuvien rikosten kohteeksi viimeisen 12 kuukauden aikana. Vastaajalta tiedusteltiin myös, oliko hänellä tai jollain hänen kotitalouteensa kuuluvalla käytössään auto, moottoripyörä, skootteri, mopo, polkupyörä tai vapaa-ajan asunto. Tällaiseen omaisuuteen liittyvien omaisuusrikosten yleisyys on ilmoitettu vain siinä joukossa, joilla kyseinen liikenneväline tai asunto oli käytössään.
Polkupyörän varkaus oli yleisin kyselyssä tarkastelluista omaisuusrikoksista. Pyörävarkaudesta ilmoittaneiden kotitalouksien osuus oli vuoden 2021 kyselyssä 10 prosenttia pyörän omistavista kotitalouksista. Osuus on neljä prosenttiyksikköä al- haisemmalla tasolla kuin vuonna 2015.
Autoon kohdistunut vahingonteko oli toiseksi yleisin kulkuvälineeseen kohdistunut omaisuusrikos: kuusi prosenttia auton omistavista kotitalouksista ilmoitti taloutensa käytössä olevaan autoon kohdistuneesta vahingonteosta. Osuus on laskenut viiden vuoden takaisesta tasosta yli kolme prosenttiyksikköä.
Asuin- ja vapaa-ajan rakennusten osalta yleisimmät rikokset olivat asunnon varastotilasta varastaminen sekä vapaa-ajan asunnosta varastaminen tai varastamisen yritys, joista ilmoitti 3–4 prosenttia kotitalouksista
Vakituiseen asuntoon kohdistuneesta varkaudesta tai varkauden yrityksestä ilmoitti noin yksi prosentti talouksista. Nämä osuudet olivat verrattain samalla tasolla kuin aikaisemmissa kyselyissä.
Vapaa-ajan asuntoihin kohdistuvat varkaudet sen sijaan ovat olleet laskusuunnassa vuodesta 2015 lähtien.
Kuvio esittää Kotitalouden hallussa tai käytössä olevaan Liikennevälineeseen kohdistuneen omaisuusrikoksen kohteeksi joutuneiden kotitalouksien määrän.
Kuntaryhmittäinen tarkastelu osoittaa, että kulkuneuvoihin liittyvät omaisuusrikokset olivat yleisempiä kaupunkimaisissa ympäristöissä.
Aiempina vuosina havaittiin selkeämpi jako Pk-seudun ja muun maan välillä, mutta vuonna 2021 nämä erot olivat kaventuneet selvästi. Varsinkin kaksipyöräisten moottorikäyttöisten kohdalla uhriksi joutuneiden osuus Pk-seudulla oli romahtanut aiempiin vuosiin verrattuna.
Aiempien vuosien tuloksista katso esimerkiksi vuoden 2019 tai vuoden 2020 raportit.
Kotitalouteen tai sen jäseniin kohdistuneiden omaisuusrikosten lisäksi vastaajalta tiedusteltiin, oliko hän joutunut henkilökohtaisesti omaisuusrikosten kohteeksi. Kuviossa 12 on esitetty henkilökohtaiseen omaisuuteen kohdistuneiden tekojen kohteeksi joutumisen yleisyys vuosina 2013–2021.
Maksuvälinepetosten osalta ei havaita muutoksia vuonna 2021 vuoteen 2020 verrattuna, sen sijaan henkilötietojen urkinta ja väärinkäyttö jatkoi kasvuaan edellisvuosiin verrattuna.
Havainto vastaa keskeisiltä osin poliisin tietoon tulleen petosrikollisuuden kehitystä viime vuosina, minkä katsotaan liittyvän verkkokaupan, erityisesti verkossa tapahtuvan vertaiskaupan lisääntymiseen ks. Danielsson 2020, omaisuusrikokset.
Vastaavasti kodin ulkopuolella tapahtuneen irtaimeen omaisuuteen kohdistuneen varkauden (kuten lompakon, luottokortin tai matkapuhelimen varkaus) kohteeksi joutuneita vastaajia oli yhtä suuri osuus kuin vuonna 2020, mutta taustalla on pidempään jatkunut laskeva kehitys, joka on ollut varsin systemaattista vuodesta 2013 lähtien.
Tämäkin kehitys on yhdenmukaista poliisin tietoon tulleen rikollisuuden kanssa, sillä varkausrikosten määrä on laskenut jo useita vuosia peräkkäin.
Aikaisempien vuosien tapaan, että miesten ja naisten väliset erot omaisuusrikosten kohteeksi joutumisessa ovat erittäin vähäisiä vuonna 2021.
Myöskään ikäryhmien väliset erot eivät ole kovinkaan suuria.
Vakituiseen asuntoon kohdistuneen omaisuusrikoksen kohteeksi joutuneet kotitaloudet tilastollisen kuntaryhmän mukaan vuonna 2021
Asuntojen varastotiloihin kohdistuneet varkaudet tai varkauden yritykset olivat yleisempiä kaupunkimaisissa ympäristöissä: pääkaupunkiseudulla viisi prosenttia kotitalouksista ilmoitti varastotilaan kohdistuneesta varkaudesta tai sen yrityksestä ja muissa kaupunkimaisissa kunnissa neljä prosenttia.
Varastotiloihin kohdistuneista varkauksista tai varkauden yrityksistä ilmoittaneiden osuus oli matalin maaseutumaisissa kunnissa.Pk-seudulla varastotilaan kohdistuneiden varkauksien tai niiden yritysten osuus laski kolme prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna, palaten pandemiaa edeltäneelle tasolle.
Vakituiseen asuntoon kohdistuneesta murrosta tai varkaudesta ilmottaiden osuudessa ei ollut merkittävää alueellista eroa.Vakituiseen asuntoon kohdistuneet murrot ovat huomattavasti varastotiloja harvinaisempaa.
Uhkailua ja väkivaltaa sisältävien uhrikokemusten yleisyyttä vuosina 2012–2021 on tarkasteltu tekoryhmittäin siten, että tarkastelussa on eroteltu uhkailua sisältävät teot, vähintään läimäisyn käsittävä fyysinen väkivalta, fyysisen vamman aiheuttanut väkivalta sekä seksuaalinen väkivalta.
Seksuaalisen väkivallan osalta tarkastelu on rajoitettu vuosiin 2013–2021, koska kyselylomakkeeseen tehtiin vuosien 2012 ja 2013 välillä pieniä muutoksia seksuaalista väkivaltaa kos- keviin kysymyksiin, eivätkä luvut näin ollen ole täysin vertailukelpoisia.
Vuosien 2012–2019 osalta ei havaita kovinkaan suuria muutoksia eri tekokokonaisuuksien yleisyydessä, mutta vuonna 2020 fyysisen väkivallan yleisyys laski. Vuonna 2021 kuitenkin palattiin melko pitkälti pandemia edeltävään aikaan.
Koronapandemian kanssa yksiin osuu koetun fyysisen väkivallan väheneminen vuonna 2020, mutta jo seu- raavana vuonna tilannekuva näyttäisi palanneen pandemia edeltäneeseen aikaan. Havainto vastaa myös osin poliisin tietoon tulleen väkivallan kehitystä (ks. Tilastokeskus, sillä poliisin tietoon tulleiden henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten määrissä palattiin myöskin vuotta 2020 edeltäneeseen tilannekuvaan. Toki poliisin tilastoissa nähtiin selkeämpi kasvupiikki varsinkin kesän 2020 osalta.
Kuvioissa on tarkasteltu sukupuolen ja ikäryhmän mukaisia eroja vamman aiheuttaneen väkivallan esiintyvyydessä vuosina 2012–2021.
Tulokset osoittavat, että sukupuolten väliset erot ovat tarkastelujaksolla pysyneet verraten vakaina. Yksittäisinä tarkasteluvuosina ero on tilastollisesti merkitsevä, joinakin vuosina tilastollisesti merkitsevää eroa ei voida havaita.
Voidaan kuitenkin todeta, että pääsääntöisesti estimaatit ovat hieman korkeampia naisten osalta, ja kaikki tarkasteluvuodet huomioiden naiset ja miesten välinen ero vamman aiheuttaneen väkivallan kokemisessa on noin 1–2 prosenttiyksikön verran. Kaikkiaan voidaan siis todeta, että fyysisen vamman aiheuttaneenväkivallan kokeminen on kyselyperustaisessa tutkimuksessa jonkin verran yleisempää naisilla.
Tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin syytä muistaa, että kyselyillä ei voida luotettavasti mitata kaikkein vakavimman fyysisen väkivallan, kuten henkirikosten tai törkeiden väkivaltarikosten yleisyyttä. Näiden tekomuotojen osalta viranomaislähteet tuottavat väestökyselyitä luotettavampaa tietoa. Viranomaislähteet osoittavatkin, että hyvin vakava fyysinen väkivalta kohdistuu selkeästi useammin miehiin kuin naisiin (ks. esim. Lehti 2020; Näsi & Danielsson 2020.
Ikäryhmittäinen tarkastelu osoittaa niin ikään verraten pysyvää tasoa vamman aiheuttaneen fyysisen väkivallan esiintyvyydessä.
Vanhimmassa ikäryhmässä (55–74-vuotiaat) vamman aiheuttaneen väkivallan esiintyvyys on tarkastelujaksolla ollut selvästi vähäisintä, vaihdellen yhden ja kahden prosentin välillä vuosina 2012–2021, kun taas tätä nuoremmassa ikäryhmissä vastaavat osuudet ovat olleet 5–7 prosenttia vastaajista.
Tulokset korostavat havaintoa, että fyysisen väkivallan uhriksi joutuminen painottuu nuorimpiin ikäryhmiin sekä kyselylähteiden että poliisin tietoon tulleen rikollisuuden osalta (ks.Näsi & Danielsson 2020.). Samaan aikaan voidaan kuitenkin todeta, että vuoden 2021 osalta 15–34 ja 35– 54 ikäryhmien ero oli hyvin pieni.
Kuviossa väkivaltakokemuksia on tarkasteltu tekokokonaisuuksittain sukupuolen ja ikäryhmän mukaan.
Uhkailut, joihin ei ole liittynyt uhrin ja tekijän fyysistä kontaktia, on erotettu omaksi kategoriakseen. Liikkumisen estäminen, kiinni tarttuminen sekä töniminen on niin ikään erotettu omaksi ryhmäkseen.Uhkailu ja lievempi fyysinen väkivalta ovat myös tekoja, joissa todennäköisimmin esiintyy tulkintaeroja teon luonteesta.
Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän.
Fyysisen vamman aiheuttaneen väkivallan kokeminen on kyselyperustaisessa tutkimuksessa jonkin verran yleisempää naisilla kuin miehillä. Vuoden 2021 kyselyssä sukupuolten väliset tilastollisesti merkitsevät erot uhkailun ja väkivallan kokemisessa säilyivät vähintään läimäisyn ja väkivallan uhkaamisen kokemusta lukuun ottamatta.
Naiset kokivat miehiä useammin liikkumisen estämistä, tarttumista tai tönimistä, fyysistä väkivaltaa ylipäätään sekä seksuaalista väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden naisten ja miesten osuudet kasvoivat vuoteen 2020 verrattuna.
Seksuaalisen väkivallan tai sen yrityksen osalta uhriksi joutuneiden osuuden oli hieman kasvanut vuoteen 2020 verrattuna, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Viimeisen kahden vuoden aikana uhriksi joutuneiden miesten osuus on noussut hieman naisten osuutta enemmän.
Väkivallan kokeminen liittyy tyypillisesti tietynlaisiin paikkoihin tai tilanteisiin, joissa on kohonnut väkivallan riski. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi työpaikat, joissa kohdataan väkivaltaisesti käyttäytyviä asiakkaita, sekä sellaiset baarit ja ravintolat ympäristöineen, joissa on alkoholihumalasta johtuva kohonnut riski kohdata väkivaltaa. Parisuhteeseen liittyvä tai tuttavien keskeinen väkivalta tapahtuu usein uhrin kotona tai muussa yksityisasunnossa.
Työpaikallaan tai työtehtävissään henkilöiden välistä uhkailua tai fyysistä väkivaltaa oli kokenut lähes viisi prosenttia 15–74-vuotiaista (taulukko 3; kaikki tekomuodot otettu huomioon, ks. kuvio 1).
Naiset olivat kohdanneet työssään väkivaltaa tai uhkailua miehiä yleisemmin. Ero juontuu todennäköisimmin sukupuolten erilaisesta sijoittumisesta työmarkkinoille: naiset työskentelevät miehiä useammin terveys- ja sosiaalipalvelualoilla, joissa on kohonnut riski kohdata väkivaltaa tai uhkailua asiakkaiden tai potilaiden taholta Työturvallisuuskeskus 2010.
Erityisen yleistä työpaikalla koettu väkivalta oli 15–24- ja 34–54-vuotiaiden naisten keskuudessa, joista lähes 10 prosenttia oli vuoden aikana kokenut työtehtävissään uhkailua tai fyysistä väkivaltaa. Samoissa ikäryhmässä miesten työpaikalla kokeman uhkailun ja väkivallan esiintyvyys oli noin kuusi prosenttiyksikköä matalampi.
Kuviossa on tarkasteltu eri paikkoja koskevan väkivallan pelon, kyberrikollisuuden pelon, sekä välttämiskäyttäytymisen kehitystä vuosina 2012–2021.
Tarkastelun perusteella havaitaan, että perheväkivaltaa pelänneiden osuudessa ei ole tapahtunut muutosta tarkastelujaksolla, osuuden pysyessä noin viiden prosentin tasolla.
Työpaikalla ja ulkona tapahtuvan väkivallan pelko lisääntyi ajanjaksolla 2014–2017, mutta on sittemmin vähentynyt. Vuonna 2021 osuus kuitenkin hieman kasvoi, palaten vuoden 2019 tasolle.
Niiden vastaajien osuus, jotka ilmoittivat välttävänsä kodin lähellä olevaa aluetta väkivallan vuoksi, oli vuonna 2021 saman verran kuin vuonna 2017. Viimeisen kahden vuoden aikana osuus on hieman kasvanut.
Kokonaiskuvassa katuväkivallan pelko on hieman alhaisemmalla tasolla kuin muutama vuosi aiemmin, työpaikkaväkivallan pelko ja välttämiskäyttäytymi- sen taso on viime vuosina pysynyt melko vakaana.
Vaikka verkkorikollisuuden pelon osalta tietoa on kerätty vasta vuodesta 2018 niin voidaan havaita, että sen pelko on kuitenkin kasvanut melko selvästi viimeisen parin vuoden aikana. On mielenkiintoista seurata tämän trendin osalta miten tilanne kehittyy hieman pidemmässä aikaikkunassa.
Vuoden 2021 kyselyssä 28 prosenttia vastaajista ilmoitti pelänneensä kodin ulkopuolella iltaisin tapahtuvaa väkivaltaa ainakin kerran kuluneen vuoden aikana – naisista 37 prosenttia ja miehistä 19 prosenttia.
Naisten ja nuorimman ryhmän osalta pelko oli lisääntynyt tilastollisesti merkittävästi vuodesta 2020. Heidän osaltansa palattiinkin pandemiaa edeltäneelle tasolle.
Vanhemmissa ikäryhmissä pelko väkivallan uhriksi joutumisesta kodin ulkopuolella oli vähäisempää. Vanhimmassa ikäryhmässä oli kuitenkin enemmän vastaajia, jotka eivät liikkuneet lainkaan kodin ulkopuolella iltaisin, joko väkivallan pelosta johtuen tai muusta syystä.
Vastaajista 14 prosenttia ilmoitti pelänneensä väkivallan kohteeksi joutumista työpaikalla tai työtehtävissä.
Laskettaessa osuus vain niiden joukosta, jotka olivat kyselyn toteutushetkellä työelämässä, työpaikkaväkivaltaa pelänneiden osuus oli 18 prosenttia.
Naisista 19 prosenttia oli ainakin kerran vuoden aikana pelännyt joutuvansa väkivallan kohteeksi työtehtävissään, miehistä yhdeksän prosenttia. Kun vastaavat osuudet lasketaan vain työelämässä olevien keskuudesta, oli naisista 27 prosenttia pelännyt työpaikkaväkivaltaa ainakin kerran vuoden aikana. Miehistä vastaava osuus oli 11 prosenttia.
Ikäryhmittäisen tarkastelun perusteella selviää, että työpaikalla kohdattua väkivaltaa pelättiin eniten 25–34-vuotiaiden vastaajien keskuudessa. Suurinta pelko oli 15–24-vuotiaista työelämässä olevista naisten kohdalla, joista noin puolet ilmoitti pelänneensä vuoden aikana työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa.
Naiset välttivät miehiä useammin kodin lähellä olevia, turvattomiksi kokemiaan alueita.
Kuviossa on tarkasteltu välttämiskäyttäytymisen yleisyyttä myös suhteessa vastaajan asuinkunnan tilastolliseen kuntaryhmään.
Kuntaryhmän mukainen tarkastelu osoittaa, että välttämiskäyttäytyminen on voimakkaasti yhteydessä asumiseen kaupunkimaisessa ympäristössä.
Pääkaupunkiseudulla asuvista 24 prosenttia ilmoitti välttävänsä jotakin aluetta väkivallan uhan vuoksi, kun Suomen muissa kaupungeissa vastaava osuus oli 15 prosenttia. Taajaan asutuissa sekä maaseutumaisissa kunnissa välttämiskäyttäytyminen oli olennaisesti harvinaisempaa kuin kaupunkimaisissa ympäristöissä.