Neljäs viikko: rasteriaineisto

Neljännellä viikolla tutustuimme tarkemmin rasteriaineistoon. Aluksi teimme kartan pääkaupunkiseudulta. QGISiin tuodussa datassa oli monia muuttujia mistä valita kartalla esitettävän. 

Esimerkiksi blogissaan Anna Makkonen (https://blogs.helsinki.fi/annmakko/?lang=en) käytti muuttujana ruotsinkielisten osuutta pääkaupunkiseudulla ja tuotti siitä kartan. Karttaa on mielenkiintoista analysoida, sillä se on selkeä ja monella tapaa erilainen kuin vektoriaineisto. Muita muuttujia oli muun muassa ulkomaalaistaustaustaisten osuus pääkaupunkiseudulla. Tehtävä oli mielenkiintoinen, mutta tämänkin tehtävän vaiheiden muistaminen kotona on todella vaikeaa. 

Toinen tehtävä keskittyi yksittäiseen pieneen kuntaan (Pornainen) ja siitä kerättyyn laserkeilausaineistoon. Tämä tehtävä oli minusta kiinnostava, sillä karttaa tarkastellessa huomasin, kuinka mielekästä on tarkastella pinnanmuotoja rinnevarjoituksella verrattuna ns. tasaiseen karttapohjaan. Blogiin liittämässäni kuvassa (tekstin alla) on sekä rinnevarjostus että korkeuskäyrät peruskarttalehdellä. Kuva on sen verran pieni ja korkeuskäyrät suhteellisen paksuviivaiset, että sitä on kokonaisena hankalahko tarkastella. Zoomatessa sitä on kuitenkin hyvin mielenkiintoista analysoida, sillä alueen pinnanmuodot näkyvät korkeuskäyrien ja rinnevarjostuksen yhteiskartassa paljon selkeämpinä.

Laserkeilaus on kiinnostanut minua pitkään ja on siksi mielekästä nähdä, kuinka sitä ohjelmistolla analysoidaan. Käsittääkseni tehtävää jatketaan pidemmälle seuraavalla viikolla (viikko 5), joten aineisto QGISillä piti tallentaa huolellisesti. Tallentaminen siten, että aineisto pysyy vahingoittumattomana ei kuitenkaan ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin se kuulostaa. Jokainen taso kuului tallentaa jotenkin erikseen tietyssä muodossa. Toivotaan siis, että työtä tosiaan pystyn jatkamaan siitä, mihin lopetin.

Viittaukset

Anna Makkonen, https://blogs.helsinki.fi/annmakko/?lang=en

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *