Helsingin yliopisto
Suhe-seurakunnasta
Tekijät: Linda Panula, Anton Vatanen, Kiikka Viitala.
Tässä blogissa käsittelemme Suhe-seurakunnan toimintaa.
Miksi konservatiivinen Suhe vetoaa helsinkiläisiin kaupunkilaisnuoriin?
Länsimaat sekularisoituvat, Suomi muiden mukana. Ilmiö näkyy erityisesti kaupunkikontekstissa ja kaupunkilaisnuorten keskuudessa, joiden parissa perinteinen valtauskontojen uskonnollisuus on vähentynyt sekä uskonnollisuus ylipäänsä muuttanut muotoaan radikaalisti. Perinteiset kristilliset kirkot ovat menettäneet jäseniään vuosikymmeniä eikä uskonnollinen toiminta enää vedä nuoria tai nuoria aikuisia puoleensa. Yhtenä poikkeuksena Helsingin Kalliossa toimii kuitenkin uskonnollinen yhteisö, jonka sali täyttyy kymmenistä ellei sadoista nuorista ja nuorista aikuisista joka sunnuntai.
Kyseessä on Suur-Helsingin seurakunta, Suhe. Se on kristillinen, kirkkokuntiin sitoutumaton uskonnollinen yhteisö, joka toimii vapaaehtoisten lahjoitusten turvin. Nettisivuillaan he kuvailevat olevansa ”seurakuntaperhe Helsingin sydämessä” ja toivottavat jokaisen tervetulleeksi ”kotiin”. Jokainen ”perheenjäsen” ilmaistaan tärkeäksi yhteisölle ja jokaisella on yhteisössä tehtävänsä.
Tehtäviä onkin useita: mukaan toimintaan pääsee osallistumalla kaikille avoimeen jumalanpalvelukseen. Aktiivisempaa toimintaa kaipaavat voivat ilmoittautua pienryhmiin, jotka kokoontuvat seurakuntalaisten kodeissa tai vaihtoehtoisesti voi myös liittyä palvelutiimiin, jonka jäsenet palvelevat seurakuntaa omien kykyjensä ja halujensa, niin sanottujen armolahjojensa, mukaan. Voit esimerkiksi rukoilla muiden seurakuntalaisten puolesta tilaisuuksien jälkeen, tulkata, osallistua tilaisuuksien visuaaliseen tai tekniseen toteutukseen tai vaikkapa johtaa seurakuntaa ylistykseen musisoinnilla. Lapsille ja nuorille on omat toimintansa.
Suhen toiminta-alueella Helsingin Kalliossa alle 50% asukkaista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Suur-Helsingin seurakunnan opetuksesta puolestaan kuulee, että seurakunta on arvokonservatiivinen. Tilaisuuksissa hyödynnetään populaarimusiikiksi määrittyvää ylistysmusiikkia sekä tummaa lavataustaa värivaloilla, toisinaan tilaisuuksissa on livetanssijoita ja muitakin esittävän taiteen tekijöitä tukemassa ylistystä. Seurakunta vetoaa ja pyrkii vetoamaan toiminnassaan selvästi erityisesti nuoriin. Sama visuaalisesti harkittu ulkoasu on myös monissa liikkeen tilaisuuksista otetuissa kuvissa, jotka on julkaistu sosiaalisen median alustoilla. Ja alustojakin yhteisöllä riittää! Suhella on Instagram-tili, Facebook, Youtubessa on materiaalia, heillä on omaa musiikkia Spotifyssä, podcast-sarja… Suhe on siellä, missä diginatiivi nuori ja nuori aikuinenkin, helposti saatavilla. Mutta mikä konkreettisesti itse yhteisössä, jumalanpalveluksiin ja toimintaan osallistumisissa houkuttelee kaupunkilaisnuoria?
Tätä tekstiä varten ryhmämme etsi nuoria aikuisia, jotka osaisivat vastata kysymyksiin karismaattisen Suhen vetovoimasta. Mikä Suhessa vetoaa juuri Kalliossa, yhdellä Suomen sekularisoituneimmalla alueella? Mikä toiminnassa vetoaa juuri nuoriin ja nuoriin aikuisiin? Millaista kristittynä olemisen mallia Suhe opettaa? Minkälaisena yhteisönä vastanneet nuoret aikuiset näkevät Suur-Helsingin seurakunnan jättäydyttyään pois sen toiminnasta?
Haastattelussa on ollut kaksi entistä Suhen toimintaan osallistunutta henkilöä. Vastaukset ovat lyhennelmiä heidän omista vastauksistaan, mutta pyritty koostamaan mahdollisimman hyvin heidän kokemuksiaan kunnioittaen ja tulkiten. Haastateltujen nimet on muutettu.
Kerrotko uskonnollisesta tai uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvasta taustastasi ennen Suhea?
Laura: Ennen Suhea olin aktiivinen seurakuntanuori lapsuudenkaupungissani. Perheeni oli tapakristitty, mutta suhtautui evankelisluterilaisen kirkon toimintaan varsin myönteisesti ja esimerkiksi isostoiminta nähtiin hyvänä harrastuksena. Lukion jälkeisenä välivuonna päädyin musiikkiharrastuksen perässä herätysliiketaustaiseen kansanopistoon, jonka opiskelijoista osa kävi Suhella sunnuntaisin.
Maria: En ole kasvanut minkään tietyn uskontokunnan alaisessa perheessä vaan kahden eri perheen ja perinteen lapsena. Toisessa perheessä oli keskeinen alkuperäiskansan katsomuksiin liittyvä uskonto, toisessa puolestaan ollaan oltu hyvin avoimia useanlaisille maailmankuville, uskonnoille ja maailmankatsomuksille ja laajalla skaalalla on syöty eri maailmankatsomusten buffetista myös käytännössä. Molemmilta vanhemmilta on siis hyväksyntää sellaiseen ei-tieteelliseen uskomusmaailmaan.
Minkä ikäisenä päädyit Suhen toimintaan ja mikä sai sinut osallistumaan? Mikä yhteisössä houkutteli?
Laura: Olin 20, kun kävin Suhella ensimmäisen kerran ja jatkoin jumalanpalveluksissa käymistä satunnaisesti kaksi vuotta. Toimintaan päätyminen johtui ehkä puhtaasti sosiaalisesta kontekstista – useat silloiset tuttuni vaelsivat kristillisestä sisäoppilaitoksesta sunnuntaisin Helsingin keskustaan Suhelle ja vaihtoehtona oli liittyä seuraan. Koin lisäksi arkaa uskoontuloa tuolloin, mutta en ole varma oliko kyseessä koko elämänpiiri uskonnollisine oppilaitoksineen ja seuroineen, jotka edellyttivät jollain tavalla tällaisia kokemuksia.
Ilmapiiri Suhella oli lämmin, ylistykseen painottava ja ihmeitä näkevä. Itse en uskaltanut päästää omasta kontrollista tosin irti, sillä salasin samansukupuolisen henkilön rakastamista. Tiesin, ettei tämä ollut hyväksyttävää elämänkonteksteissani, joissa puhuttiin Jumalan luomista miehistä ja naisista, seksin kuulumisesta pelkästään avioliittoon ja vastaavista selkeän fundamentalisista kristillisyyden teemoista. Kuitenkin Suhella puhuttelivat aidot tunteet, välittämisen ja lähimmäisyyden henki sekä tietysti merkityksellisyyden kokemus osana yhteisöä. Usko Jumalaan antoi näyn, että kaikella pahallakin oli tarkoitus ja kaikki tapahtui Hänen sallimuksessaan ja Hän näki kauemmas, koko kuvan.
Maria: Suhen toimintaan löysin lukioiässä. Olin ollut aiemmin riparilla ja hurahtanut seurakuntameininkeihin. Mua inspiroi Suhessa sellainen tietty yhteisöllisyys. Ehkä inspiroi myös päihteettömyys ja ei-pinnallisuus. Olin helsinkiläisessä taidelukiossa ja siellä se meininki oli jotenkin hurjan kova ja en löytänyt sieltä sellaista kuuluvuuden kokemusta. Ystävän johdattelemana käytiin Suhella nuortenillassa ja siellä sellanen tulinen, hyvännäköinen, hyvännäköisessä kehossa oleva miesoletettu ihminen oli saarnaamassa Jumalan sanoja. Saarnan jälkeen oli safkaa ja höpinää. Jotenkin mä sit aloin käymään siellä ja huomasin, että lukiossani oli muitakin, jotka kävivät Suhella. Erona oli, että suurimmalla osalla siellä käyvistä oli taustalla kristillistä kasvatusta ja aika paljon syvemmät juuret uskonnossa kuin itsellä. Mut äkkiä mun tosi läheiset ystävät tuli sieltä! Siellä oli kauhean cooleja, hyvännäköisiä ja –oloisia, taiteellisia sieluja ja se oli tavallaan sellainen aktivistikupla, jossa koin merkityksellisyyttä. Rodullistettuna suomalaisena koin tosi tärkeäksi, että siellä oli kansainvälistä ja muitakin rodullistettuja suomalaisia. Myöhemmin oon lukenut ihmisoikeuksia opinnoissani ja tullut tietoiseksi kaikista kolonialistisista rakenteista sekä hämmentynyt kyllä siitä yhdistelmästä tuolla seurakunnalla.
Myös muun muassa rakastuin suhelaiseen ja olin parisuhteessa yhteisön sisällä. Jotenkin Suhella oli sellaista draamaa ja kutkuttavuutta. Mut kyllä oon aina ollut otettu myös henkilökohtaisesti lähimmäisenrakkauden periaatteesta ja Jeesuksen elämään liittyvistä opeista, niistä luoduista tunnelmasta ja arvopohjasta. Niitä mä myös halusin oppia, ymmärtää ja tulla sellaseen sokeaan uskoon, jossa ei olisi epäilyä. Sen takia mä varmaan kävinkin noissa jutuissa niin paljon, että halusin saada sellaisen arvopohjan itselleni todelliseksi.
Oliko yhteisön sisällä paineita tietynlaisiin elämänvalintoihin?
Laura: En kuulunut yhteisöön niin kiinteästi, sillä näin herätysliiketaustaisessa oppilaitoksessani karismaattisen kristillisyyden puolia niin paljon, että pyrin suojelemaan identiteettiäni Suhella. Koin saavani olla muuten minä, mutta seksuaalisuudestani ja siihen liittyvistä kivuista sekä silloisesta ihmissuhteestani en puhunut, vaikka tarve näkyä, kuulua ja puhua oli valtava. Pelkäsin ulkoista tuomintaa seurakunnalta, en Jumalalta.
Maria: Vakavan parisuhteen kokeminen yhteisön sisällä vaikutti paljon siihen, mitä ajattelin intiimiydestä ja seurustelusta pitkään Suhella käymisen loputtuakin. Oli tosi vaikeeta nimetä seurustelun kaltaista olemista toisen ihmisen kanssa seurusteluksi, koska siihen liittyi niin vahvasti oletus sen johtamisesta johonkin. Seurustelu oli tosi heteronormatiivista ja siinä oli kanssa sellaset tietyt ikänormit. Tietyn ikäisenä, nuorena, halutaan lapsia sekä se naimisiinmeno. Kolmekymppinenkin voi olla jo ikäloppu parisuhdemarkkinoilla. Mä tunnen edelleen monta noista piireistä, jotka kärsii siitä yksinäisyydestä ja kumppanuuden puutteesta. Osasyyksi tulkitsen Suhella sellasen seurustelun ylivakavoinnin, yliseksualisoinnin sekä ehkä myös jumaloinnin. Ja että jos speksit ei jonkun kiinnostavan kohdalla uskonnollisesti täyty, niin sit ei avauduta rakkaudelle. Siinä on sellanen tietty paine ja ihmiset puhuu leskeydestä ja sen mahdollisuudesta nuorinakin, mikä on musta aika hurja.
Oli myös vaikea niellä kaikkia totuuksia, joita Suhella kuuli: esimerkiksi sitä, ettei omat vanhammat olisi osana tulevaa kuoleman toisella puolen vaan päinvastoin. Sellaista pelastuskäsitystä ja sen rajallisuutta oli vaikea niellä. Lisäksi sellanen vähemmistövastaisuus erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan tuntui väärältä ja vaikealta sekä olevan täysin ristiriidassa sen sanoman suhteen, joka itseä erityisesti puhutteli.
Miten näät nykyään Suhen? Ottaako yhteisö vastaan pyytettömästi vai vaatiiko se osallistujiltaan jotain?
Laura: Näen Suhen nykyään hyvin kaksinaisena paikkana – paikalle saa tulla sellaisena kuin on, vastaanotto on lämmin ja syleilevä, mutta toisaalta en koe minulla olevan paikkaa heidän arvomaailmassaan, sillä en täytä tarvittavaa muottia. En tosin kaipaa parannusta enkä toivo kenenkään sitä minulle tarjoavan, lie sitten tarjoaisikokaan. Olen kuitenkin vältellyt paikkaa jo useamman vuoden. Yhteisö ottanee vastaan kaikki, jotka eivät ole tai elä niin sanotusti “julkisynnissä”. Julkisyntiä olisivat tässä juuri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluminen sekä esimerkiksi seksuaalisesti vapaa elämä ja ylipäänsä Raamatun “selkeän sanan vastainen jatkuva, katumaton toiminta”. Yhteisö on hyvin auki ja avoin niille, jotka haluavat elää normien mukaisen, kristillisen (perhe-)elämän, katua mahdollisia aiempia harha-askeliaan ja pysyä kuuliaisina Jumalalle.
Maria: Nyt kun aktiivisesta Suhella käymisestä on jo joitakin vuosia, niin huomaan, että Suhella yhä käyvien ystävieni tutut ovat kyllä sulkeutuneet multa. Jos tapaan jonkun vanhan tutun suhelaisen oman ystäväni järjestämissä juhlissa, niin joihinkin ihmisiin on vaikea saada kontaktia ja oletan sen liittyvän siihen, että osallistun aika näkyvästi nykyään muiden uskontojen ja hengellisten perinteiden tapahtumiin. Mulla on lisäksi oma yritys, jossa tuon toisen vanhempani viisausperinnettä tanssin keinoin toteutettavaksi ja sen voi nähdä kristityissä piireissä tosi pakanallisena. Mut toki sit on näitä muutamia poikkeuksia suhelaisissa ystävissäni, jotka on silleen, et eihän nää erota meitä vaan Jumala on näitäkin suurempi. He on tietysti poikkeuksia ja yleisessä ilmapiirissä aistii, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Se on kipeetä, että kun alkaa tulemaan omaan voimaansa, niin jengi ei ehkä pystykään olemaan sen äärellä ja hyväksyä.
Kun mietin Suhea, niin tulee kevyesti surullinen olo. Samaan aikaan siellä on paljon kaunista ja hyvää, yhteyttä. Yhteisö ei ole kuitenkaan sitoutunut autenttisuuteen vaan tiettyihin arvoihin ja koen sen tosi herkäksi. Kun en tiedä onko ne arvot sitten sanomastaan huolimatta aika uuvuttavia jäsenilleen. Vaikka toistetaan, että jokaisessa on arvo ja silti pitää kauheasti tehdä. Sellasia normeja siellä musta on. Ja burn-outteja ja mielenterveyden haasteita oli tosi paljon toimijoiden kesken.
Myös on ollut vaikea suhtautua Suheen ja moniin kristillisiin yhteisöihin neutraalisti, kun ymmärsin miten väkivaltainen tausta sillä on, että kolonialisoiduista maista olevat on nyt niitä, jotka tulee Suomeen palauttamaan evankeliumia. Ne historialliset valtasuhteet oli järkytys tajuta, kun kuitenkin monesti globaalin etelän avunantoonkin edellytetään kristillistä uskoa ja tavallaan vaaditaan ihmisiä luopumaan identiteetistään. Suhella käydessäni kolonialisoin itseänikin ja oman dekolonialisoimisprosessin myötä kristinusko myös päätyi jokseenkin revityksi irti minusta. Ehkä mut hyväksyttäisi osaksi yhteisöä vielä, jos antaisin sydämeni sille dogmalle. Mut silloin aikanaan Suhe oli oikea paikka, kun mun oma oleminen oli kolonialisoivaa tapaa olla minä. Se oli se, mihin pystyin ja myöhemmin päästin irti.
Lähteet:
https://suhe.net/
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-kiva-nahda-just-sut-taalla-tanaan-uskonnollisesta-yhteisosta-ei-haeta-vain-suhdetta-jumalaan-vaan-myos-yhteytta-toisiin-ihmisiin
Lauran ja Marian haastattelut
