Monikulttuurinen uskonnonopetus

Suomen katsomuksellinen maisema on monimuotoistunut viime vuosikymmeninä. Globalisaatio, maahanmuutto, digitalisaatio sekä maallistuminen ovat vaikuttaneet uskonnollisen ja katsomuksellisen kentän muutokseen, joka on yhä jatkuvaa. Monimuotoisuuden kasvua on nähtävissä erityisesti suurissa kasvukeskuksissa, kaupungeissa. 

Pexels.com This is zun

Helsingin Sanomissa oli vastikään uutinen, jossa tarkasteltiin koulujen monikulttuurisuutta kielen kautta. Uutinen tarkasteli vieraskielisten oppilaiden määriä Espoon kouluissa. Espoon suurin vieraskielisten oppilaiden määrä löytyy Kirstin koulusta, jossa 69 prosenttia oppilaista on vieraskielisiä. Monikulttuurisuudella on yhteys myös uskonnollisen ja katsomuksellisen kentän moninaisuuteen.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemässä selvityksessä ”Selvitys katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista” (2022) tarkastellaan, pystytäänkö katsomusopetusta järjestämään nykyisen mallin mukaan katsomuksellisen kentän monipuolistuessa. Siinä opetuksen yhdenvertaisen toteutumisen kannalta nähdään tärkeäksi, että oppilaat voisivat opiskella katsomusaineita omassa lähikoulussaan turvallisessa ja ikätasonsa mukaisessa ryhmässä.  

Pexels.com Tima Miroshnichenko

Nykymallin ongelmiksi selvityksessä puolestaan nimettiin muodollisesti kelpoisten opettajien puute, käytännön järjestelyjen ongelmat sekä oppilaiden jääminen pois katsomusopetuksen piiristä. Myös opetuksen eriarvoistuminen oli raportissa esillä. Etenkin suurten kaupunkien sisällä alueet ovat herkästi eriytyneitä, ja siinä missä yhdessä koulussa vähemmistöuskonnon opetusta ei järjestetä ollenkaan, voivat toisessa koulussa ryhmäkoot olla verrattain suuriakin. 

Selvitimme tutkimuksessamme Espoon koulujen uskonto- ja katsomusaineiden tarjontaa ja toteutumista nykypäivän uskonnollisesti ja katsomuksellisesti monimuotoisella kentällä. Olimme kiinnostuneita tietämään, mitä uskonto- ja katsomusaineiden opetusta Espoossa on tarjolla ja kohtaavatko opetuksen kysyntä ja tarjonta. Selvitimme myös, millaista uskonnon- ja katsomusaineiden opetus on Espoon kouluissa sekä millaiset ovat opettajien resurssit. Lähdimme tutkimaan aihetta ottamalla sähköpostitse yhteyttä Espoon vähemmistöuskontojen opetuksen suunnittelijaan ja teimme hänelle kyselyn avoimilla kysymyksillä. 

Espoossa koulujen tarjoaman evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon lisäksi järjestetään kuuden muun katsomusaineen opetusta. Tästä vastaa Espoon suomenkielisen perusopetuksen monikulttuuriset opetuspalvelut, ja opetettavia aineita ovat islam, ortodoksinen uskonto, katolinen uskonto, juutalainen uskonto, Krishna-uskonto sekä buddhalainen uskonto. Opetuksen järjestämisessä noudatetaan Suomen lain mukaisesti sekä valtakunnallisen että Espoon kuntakohtaisen opetussuunnitelman ehtoja. Kullekin näistä aineista onkin määritelty oma erillinen opetussuunnitelmansa, jota seurataan. Toisinaan opetus on järjestettävä luokka-asterajat ylittäen, jolloin opetussuunnitelman sisältöjä käydään läpi vuorovuosina, jotta oppilaat saavat sen kokonaan suoritettua peruskoulun aikana. Opetus on aina luonteeltaan tunnustuksetonta.

pexels.com Karan Shah
pexels.com Ksenia Chernaya

Suomen lain mukaan on Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien osallistuttava oman traditionsa mukaiseen katsomusaineopetukseen. Ortodoksisen kirkon jäsenien on ensisijaisesti hakeuduttava ortodoksisen uskonnon opetuksen pariin, mutta he saavat myös osallistua enemmistön opetukseen rehtorin luvalla. Elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuminen on poissuljettu vaihtoehto kaikilta näiden kahden kansankirkon jäseniltä. Muihin rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvilla sekä mihinkään sellaiseen kuulumattomalla on puolestaan laillinen oikeus vaikuttaa katsomusaineensa valintaan. Uskontokuntiin kuulumattomat osallistuvat joitain poikkeuksia lukuun ottamatta lähinnä elämänkatsomustiedon opetukseen, tähän ryhmään saattaa kuulua myös muslimeita, jotka eivät välttämättä ole minkään virallisen uskonnollisen yhdistyksen jäseniä. He saavat myös osallistua joko enemmistöuskonnon, joka useimmiten on evankelisluterilainen, tai omaan kulttuuritaustaansa liittyvään uskonnon opetukseen. Muihin rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuin kansankirkkoihin kuuluvilla on oikeus joko anoa oman uskontonsa mukaista opetusta, mikäli vähintään kolme saman uskonnon edustajaa löytyy opetuksen tarjoajan alueelta, tai halutessaan liittyä joko evankelisluterilaisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusryhmiin.  

Espoossa on vähemmistöuskontojen opetuksen suunnittelijan mukaan hyvät mahdollisuudet saada oman uskontonsa mukaista opetusta. Tosin kaikkea opetusta vaivaava resurssipula tuottaa haasteita esimerkiksi ryhmäkokojen toisinaan kasvaessa ylimitoitetuiksi. Yhteen ryhmään saattaa myös kuulua oppilaita useilta eri vuosiluokilta, minkä vuoksi opettajilta vaaditaan erityistä aktiivisuutta ryhmiensä moninaisten tarpeiden kohtaamiseksi, eivätkä isot ryhmäkoot tee tehtävästä helppoa. Niin kutsuttujen vähemmistöuskontojen opettajien on usein myös valmistettava opetusmateriaalit itse sekä kierrettävä lukuisissa eri kouluissa, mikä lisää työn vaativuutta. Pätevien opettajien löytäminen ei sen sijaan ole Espoossa nykyään laaja-alainen ongelma, vaikka sekin on toisinaan haasteellista. Itse oppilaille on toisinaan ongelmallista oman uskonnon opetuksen järjestyminen oman koulun ulkopuolella, jolloin siirtymien välttämiseksi he saattavat hakeutua omassa koulussa tarjottavan katsomusopetuksen pariin, vaikkei se omaa uskontoa vastaisikaan. Oman uskonnon opiskelu koetaan kuitenkin yleisesti ottaen hyvin tärkeäksi oppilaiden keskuudessa. 

pexels.com Max Fischer

Opetustarpeiden kartoittamiseksi on Espoon koulujen oltava yhteydessä oppilaittensa huoltajiin. Tulevana lukukautena katsomusaineita koskeva selventävä teksti tullaan liittämään osaksi Espoon kaupungin kaikille koulutulokkaille jaettavissa ohjelehtisissä, mutta tähän asti sekä tiedonvälitys että yhteydenotto on useimmiten tapahtunut pyytämällä huoltajia täyttämään katsomusainelomake sähköisessä Wilma-palvelussa. Myös niin kutsutun “Tietoja tulokkaasta”-lomakkeen kautta voidaan saada selville, minkä katsomusaineen opetusta oppilas tarvitsee, mikäli huoltaja on lomakkeen uskontokuntalajikenttään merkinnyt jonkun tietyn uskonnollisen yhdyskunnan. Yleisimmin tieto uskontokuntaan kuulumisen tilasta tulee kuitenkin suoraan Väestörekisteristä, jonka välittämä informaatio vaikuttaa katsomusainelomakkeen alun ohjeistavaan tekstiin. Lomaketta täytettäessä on huoltajan vakuutettava, että ainevalinnan takana seisovat oppilaan kaikki huoltajat.  Vaikka Opetushallituksen suositus on, että tehty valinta olisi pysyvä, ei huoltajilla sinänsä ole mitään laillista estettä halutessaan vaihtaa lapsensa katsomusainetta. Käytännön ongelmia vaihdos toisi joka tapauksessa tullessaan sekä oppilaalle että opetuksen järjestäjille. Ilman ennakoitavuutta on opetusta ensinnäkin vaikea kaikille järjestää, eikä oppilaallekaan ole ongelmatonta siirtyä toisen katsomusaineen pariin aineiden opetussisältöjen keskinäisistä eroista johtuen.  

Tutkimassamme kaupunkikontekstissa, eli Espoossa, on siis tarvetta aikaisempaa suuremmalle kirjolle uskonnonopetusta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suurimmalle osalle nykyinen järjestelmä tarjoaa tilaisuuden opiskella omaa uskontoaan. Ongelmat, kuten resurssipula, ryhmäkoot ja liikkuminen opetusta varten, ovat toki läsnä. On tärkeää seurata koulutuksen kehittymistä pääkaupunkiseudulla, jossa monikulttuurisuus on suurempaa kuin muualla Suomessa. Saattaa tosin olla vain ajan kysymys, milloin samanlaista väestöä löytyy myös muista Suomen kaupungeista. Kaupunkien olisi täten hyvä olla valmiita vastaamaan oppilaiden moninaistuviin tarpeisiin. Espoo kuitenkin todistaa, että monimuotoisemman uskonnonopetuksen järjestäminen niin, että suurin osa saa oman katsomuksensa mukaista opetusta on mahdollista.

Käytetyt kuvat ovat kuvituskuvia, eikä kuvissa olevat henkilöt liity tähän postaukseen.

Lähteet: 

Ahonen, H. 2022. Espoossa on koulu, jossa enää pieni osa lapsista puhuu äidin­kielenään suomea – Tutkija huolissaan koko seudun kehityksestä. Helsingin sanomat. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008841213.html 

Salmenkivi, E., Åhs, V. 2022. Selvitys katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:13. https://www.edilex.fi/ministerioiden_julkaisut/26869.pdf 

Suhe-seurakunnasta

Suhe-seurakunnasta
Tekijät: Linda Panula, Anton Vatanen, Kiikka Viitala.

Tässä blogissa käsittelemme Suhe-seurakunnan toimintaa.

Miksi konservatiivinen Suhe vetoaa helsinkiläisiin kaupunkilaisnuoriin?

Länsimaat sekularisoituvat, Suomi muiden mukana. Ilmiö näkyy erityisesti kaupunkikontekstissa ja kaupunkilaisnuorten keskuudessa, joiden parissa perinteinen valtauskontojen uskonnollisuus on vähentynyt sekä uskonnollisuus ylipäänsä muuttanut muotoaan radikaalisti. Perinteiset kristilliset kirkot ovat menettäneet jäseniään vuosikymmeniä eikä uskonnollinen toiminta enää vedä nuoria tai nuoria aikuisia puoleensa. Yhtenä poikkeuksena Helsingin Kalliossa toimii kuitenkin uskonnollinen yhteisö, jonka sali täyttyy kymmenistä ellei sadoista nuorista ja nuorista aikuisista joka sunnuntai.

Kyseessä on Suur-Helsingin seurakunta, Suhe. Se on kristillinen, kirkkokuntiin sitoutumaton uskonnollinen yhteisö, joka toimii vapaaehtoisten lahjoitusten turvin. Nettisivuillaan he kuvailevat olevansa ”seurakuntaperhe Helsingin sydämessä” ja toivottavat jokaisen tervetulleeksi ”kotiin”. Jokainen ”perheenjäsen” ilmaistaan tärkeäksi yhteisölle ja jokaisella on yhteisössä tehtävänsä.

Tehtäviä onkin useita: mukaan toimintaan pääsee osallistumalla kaikille avoimeen jumalanpalvelukseen. Aktiivisempaa toimintaa kaipaavat voivat ilmoittautua pienryhmiin, jotka kokoontuvat seurakuntalaisten kodeissa tai vaihtoehtoisesti voi myös liittyä palvelutiimiin, jonka jäsenet palvelevat seurakuntaa omien kykyjensä ja halujensa, niin sanottujen armolahjojensa, mukaan. Voit esimerkiksi rukoilla muiden seurakuntalaisten puolesta tilaisuuksien jälkeen, tulkata, osallistua tilaisuuksien visuaaliseen tai tekniseen toteutukseen tai vaikkapa johtaa seurakuntaa ylistykseen musisoinnilla. Lapsille ja nuorille on omat toimintansa.

Suhen toiminta-alueella Helsingin Kalliossa alle 50% asukkaista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Suur-Helsingin seurakunnan opetuksesta puolestaan kuulee, että seurakunta on arvokonservatiivinen. Tilaisuuksissa hyödynnetään populaarimusiikiksi määrittyvää ylistysmusiikkia sekä tummaa lavataustaa värivaloilla, toisinaan tilaisuuksissa on livetanssijoita ja muitakin esittävän taiteen tekijöitä tukemassa ylistystä. Seurakunta vetoaa ja pyrkii vetoamaan toiminnassaan selvästi erityisesti nuoriin. Sama visuaalisesti harkittu ulkoasu on myös monissa liikkeen tilaisuuksista otetuissa kuvissa, jotka on julkaistu sosiaalisen median alustoilla. Ja alustojakin yhteisöllä riittää! Suhella on Instagram-tili, Facebook, Youtubessa on materiaalia, heillä on omaa musiikkia Spotifyssä, podcast-sarja… Suhe on siellä, missä diginatiivi nuori ja nuori aikuinenkin, helposti saatavilla. Mutta mikä konkreettisesti itse yhteisössä, jumalanpalveluksiin ja toimintaan osallistumisissa houkuttelee kaupunkilaisnuoria?

Tätä tekstiä varten ryhmämme etsi nuoria aikuisia, jotka osaisivat vastata kysymyksiin karismaattisen Suhen vetovoimasta. Mikä Suhessa vetoaa juuri Kalliossa, yhdellä Suomen sekularisoituneimmalla alueella? Mikä toiminnassa vetoaa juuri nuoriin ja nuoriin aikuisiin? Millaista kristittynä olemisen mallia Suhe opettaa? Minkälaisena yhteisönä vastanneet nuoret aikuiset näkevät Suur-Helsingin seurakunnan jättäydyttyään pois sen toiminnasta?

Haastattelussa on ollut kaksi entistä Suhen toimintaan osallistunutta henkilöä. Vastaukset ovat lyhennelmiä heidän omista vastauksistaan, mutta pyritty koostamaan mahdollisimman hyvin heidän kokemuksiaan kunnioittaen ja tulkiten. Haastateltujen nimet on muutettu.

Kerrotko uskonnollisesta tai uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvasta taustastasi ennen Suhea?

Laura: Ennen Suhea olin aktiivinen seurakuntanuori lapsuudenkaupungissani. Perheeni oli tapakristitty, mutta suhtautui evankelisluterilaisen kirkon toimintaan varsin myönteisesti ja esimerkiksi isostoiminta nähtiin hyvänä harrastuksena. Lukion jälkeisenä välivuonna päädyin musiikkiharrastuksen perässä herätysliiketaustaiseen kansanopistoon, jonka opiskelijoista osa kävi Suhella sunnuntaisin.

Maria: En ole kasvanut minkään tietyn uskontokunnan alaisessa perheessä vaan kahden eri perheen ja perinteen lapsena. Toisessa perheessä oli keskeinen alkuperäiskansan katsomuksiin liittyvä uskonto, toisessa puolestaan ollaan oltu hyvin avoimia useanlaisille maailmankuville, uskonnoille ja maailmankatsomuksille ja laajalla skaalalla on syöty eri maailmankatsomusten buffetista myös käytännössä. Molemmilta vanhemmilta on siis hyväksyntää sellaiseen ei-tieteelliseen uskomusmaailmaan.

Minkä ikäisenä päädyit Suhen toimintaan ja mikä sai sinut osallistumaan? Mikä yhteisössä houkutteli?

Laura: Olin 20, kun kävin Suhella ensimmäisen kerran ja jatkoin jumalanpalveluksissa käymistä satunnaisesti kaksi vuotta. Toimintaan päätyminen johtui ehkä puhtaasti sosiaalisesta kontekstista – useat silloiset tuttuni vaelsivat kristillisestä sisäoppilaitoksesta sunnuntaisin Helsingin keskustaan Suhelle ja vaihtoehtona oli liittyä seuraan. Koin lisäksi arkaa uskoontuloa tuolloin, mutta en ole varma oliko kyseessä koko elämänpiiri uskonnollisine oppilaitoksineen ja seuroineen, jotka edellyttivät jollain tavalla tällaisia kokemuksia.

Ilmapiiri Suhella oli lämmin, ylistykseen painottava ja ihmeitä näkevä. Itse en uskaltanut päästää omasta kontrollista tosin irti, sillä salasin samansukupuolisen henkilön rakastamista. Tiesin, ettei tämä ollut hyväksyttävää elämänkonteksteissani, joissa puhuttiin Jumalan luomista miehistä ja naisista, seksin kuulumisesta pelkästään avioliittoon ja vastaavista selkeän fundamentalisista kristillisyyden teemoista. Kuitenkin Suhella puhuttelivat aidot tunteet, välittämisen ja lähimmäisyyden henki sekä tietysti merkityksellisyyden kokemus osana yhteisöä. Usko Jumalaan antoi näyn, että kaikella pahallakin oli tarkoitus ja kaikki tapahtui Hänen sallimuksessaan ja Hän näki kauemmas, koko kuvan.

Maria: Suhen toimintaan löysin lukioiässä. Olin ollut aiemmin riparilla ja hurahtanut seurakuntameininkeihin. Mua inspiroi Suhessa sellainen tietty yhteisöllisyys. Ehkä inspiroi myös päihteettömyys ja ei-pinnallisuus. Olin helsinkiläisessä taidelukiossa ja siellä se meininki oli jotenkin hurjan kova ja en löytänyt sieltä sellaista kuuluvuuden kokemusta. Ystävän johdattelemana käytiin Suhella nuortenillassa ja siellä sellanen tulinen, hyvännäköinen, hyvännäköisessä kehossa oleva miesoletettu ihminen oli saarnaamassa Jumalan sanoja. Saarnan jälkeen oli safkaa ja höpinää. Jotenkin mä sit aloin käymään siellä ja huomasin, että lukiossani oli muitakin, jotka kävivät Suhella. Erona oli, että suurimmalla osalla siellä käyvistä oli taustalla kristillistä kasvatusta ja aika paljon syvemmät juuret uskonnossa kuin itsellä. Mut äkkiä mun tosi läheiset ystävät tuli sieltä! Siellä oli kauhean cooleja, hyvännäköisiä ja –oloisia, taiteellisia sieluja ja se oli tavallaan sellainen aktivistikupla, jossa koin merkityksellisyyttä. Rodullistettuna suomalaisena koin tosi tärkeäksi, että siellä oli kansainvälistä ja muitakin rodullistettuja suomalaisia. Myöhemmin oon lukenut ihmisoikeuksia opinnoissani ja tullut tietoiseksi kaikista kolonialistisista rakenteista sekä hämmentynyt kyllä siitä yhdistelmästä tuolla seurakunnalla.

Myös muun muassa rakastuin suhelaiseen ja olin parisuhteessa yhteisön sisällä. Jotenkin Suhella oli sellaista draamaa ja kutkuttavuutta. Mut kyllä oon aina ollut otettu myös henkilökohtaisesti lähimmäisenrakkauden periaatteesta ja Jeesuksen elämään liittyvistä opeista, niistä luoduista tunnelmasta ja arvopohjasta. Niitä mä myös halusin oppia, ymmärtää ja tulla sellaseen sokeaan uskoon, jossa ei olisi epäilyä. Sen takia mä varmaan kävinkin noissa jutuissa niin paljon, että halusin saada sellaisen arvopohjan itselleni todelliseksi.

Oliko yhteisön sisällä paineita tietynlaisiin elämänvalintoihin?

Laura: En kuulunut yhteisöön niin kiinteästi, sillä näin herätysliiketaustaisessa oppilaitoksessani karismaattisen kristillisyyden puolia niin paljon, että pyrin suojelemaan identiteettiäni Suhella. Koin saavani olla muuten minä, mutta seksuaalisuudestani ja siihen liittyvistä kivuista sekä silloisesta ihmissuhteestani en puhunut, vaikka tarve näkyä, kuulua ja puhua oli valtava. Pelkäsin ulkoista tuomintaa seurakunnalta, en Jumalalta.

Maria: Vakavan parisuhteen kokeminen yhteisön sisällä vaikutti paljon siihen, mitä ajattelin intiimiydestä ja seurustelusta pitkään Suhella käymisen loputtuakin. Oli tosi vaikeeta nimetä seurustelun kaltaista olemista toisen ihmisen kanssa seurusteluksi, koska siihen liittyi niin vahvasti oletus sen johtamisesta johonkin. Seurustelu oli tosi heteronormatiivista ja siinä oli kanssa sellaset tietyt ikänormit. Tietyn ikäisenä, nuorena, halutaan lapsia sekä se naimisiinmeno. Kolmekymppinenkin voi olla jo ikäloppu parisuhdemarkkinoilla. Mä tunnen edelleen monta noista piireistä, jotka kärsii siitä yksinäisyydestä ja kumppanuuden puutteesta. Osasyyksi tulkitsen Suhella sellasen seurustelun ylivakavoinnin, yliseksualisoinnin sekä ehkä myös jumaloinnin. Ja että jos speksit ei jonkun kiinnostavan kohdalla uskonnollisesti täyty, niin sit ei avauduta rakkaudelle. Siinä on sellanen tietty paine ja ihmiset puhuu leskeydestä ja sen mahdollisuudesta nuorinakin, mikä on musta aika hurja.

Oli myös vaikea niellä kaikkia totuuksia, joita Suhella kuuli: esimerkiksi sitä, ettei omat vanhammat olisi osana tulevaa kuoleman toisella puolen vaan päinvastoin. Sellaista pelastuskäsitystä ja sen rajallisuutta oli vaikea niellä. Lisäksi sellanen vähemmistövastaisuus erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan tuntui väärältä ja vaikealta sekä olevan täysin ristiriidassa sen sanoman suhteen, joka itseä erityisesti puhutteli.

Miten näät nykyään Suhen? Ottaako yhteisö vastaan pyytettömästi vai vaatiiko se osallistujiltaan jotain?

Laura: Näen Suhen nykyään hyvin kaksinaisena paikkana – paikalle saa tulla sellaisena kuin on, vastaanotto on lämmin ja syleilevä, mutta toisaalta en koe minulla olevan paikkaa heidän arvomaailmassaan, sillä en täytä tarvittavaa muottia. En tosin kaipaa parannusta enkä toivo kenenkään sitä minulle tarjoavan, lie sitten tarjoaisikokaan. Olen kuitenkin vältellyt paikkaa jo useamman vuoden. Yhteisö ottanee vastaan kaikki, jotka eivät ole tai elä niin sanotusti “julkisynnissä”. Julkisyntiä olisivat tässä juuri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluminen sekä esimerkiksi seksuaalisesti vapaa elämä ja ylipäänsä Raamatun “selkeän sanan vastainen jatkuva, katumaton toiminta”. Yhteisö on hyvin auki ja avoin niille, jotka haluavat elää normien mukaisen, kristillisen (perhe-)elämän, katua mahdollisia aiempia harha-askeliaan ja pysyä kuuliaisina Jumalalle.

Maria: Nyt kun aktiivisesta Suhella käymisestä on jo joitakin vuosia, niin huomaan, että Suhella yhä käyvien ystävieni tutut ovat kyllä sulkeutuneet multa. Jos tapaan jonkun vanhan tutun suhelaisen oman ystäväni järjestämissä juhlissa, niin joihinkin ihmisiin on vaikea saada kontaktia ja oletan sen liittyvän siihen, että osallistun aika näkyvästi nykyään muiden uskontojen ja hengellisten perinteiden tapahtumiin. Mulla on lisäksi oma yritys, jossa tuon toisen vanhempani viisausperinnettä tanssin keinoin toteutettavaksi ja sen voi nähdä kristityissä piireissä tosi pakanallisena. Mut toki sit on näitä muutamia poikkeuksia suhelaisissa ystävissäni, jotka on silleen, et eihän nää erota meitä vaan Jumala on näitäkin suurempi. He on tietysti poikkeuksia ja yleisessä ilmapiirissä aistii, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Se on kipeetä, että kun alkaa tulemaan omaan voimaansa, niin jengi ei ehkä pystykään olemaan sen äärellä ja hyväksyä.

Kun mietin Suhea, niin tulee kevyesti surullinen olo. Samaan aikaan siellä on paljon kaunista ja hyvää, yhteyttä. Yhteisö ei ole kuitenkaan sitoutunut autenttisuuteen vaan tiettyihin arvoihin ja koen sen tosi herkäksi. Kun en tiedä onko ne arvot sitten sanomastaan huolimatta aika uuvuttavia jäsenilleen. Vaikka toistetaan, että jokaisessa on arvo ja silti pitää kauheasti tehdä. Sellasia normeja siellä musta on. Ja burn-outteja ja mielenterveyden haasteita oli tosi paljon toimijoiden kesken.

Myös on ollut vaikea suhtautua Suheen ja moniin kristillisiin yhteisöihin neutraalisti, kun ymmärsin miten väkivaltainen tausta sillä on, että kolonialisoiduista maista olevat on nyt niitä, jotka tulee Suomeen palauttamaan evankeliumia. Ne historialliset valtasuhteet oli järkytys tajuta, kun kuitenkin monesti globaalin etelän avunantoonkin edellytetään kristillistä uskoa ja tavallaan vaaditaan ihmisiä luopumaan identiteetistään. Suhella käydessäni kolonialisoin itseänikin ja oman dekolonialisoimisprosessin myötä kristinusko myös päätyi jokseenkin revityksi irti minusta. Ehkä mut hyväksyttäisi osaksi yhteisöä vielä, jos antaisin sydämeni sille dogmalle. Mut silloin aikanaan Suhe oli oikea paikka, kun mun oma oleminen oli kolonialisoivaa tapaa olla minä. Se oli se, mihin pystyin ja myöhemmin päästin irti.

Lähteet:

https://suhe.net/

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-kiva-nahda-just-sut-taalla-tanaan-uskonnollisesta-yhteisosta-ei-haeta-vain-suhdetta-jumalaan-vaan-myos-yhteytta-toisiin-ihmisiin

Lauran ja Marian haastattelut

 

Pyhää kaupungissa – pientutkimus Helsingin metroasemalla

Satu Kovanen, April McMahon & Sara Virtanen

Mikä on sinulle pyhää? Entäpä mikä on kaupunkilaisille pyhää? Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi pyhän käsitteen moninaisuus ja sen määrittelemisen vaikeus. Yksilö voi määritellä, mikä hänelle on pyhää, sen sijaan, että olisi yksi yleinen ja kaikille sopiva pyhä. Päätimme lähteä tutkimaan, mitä kaupunkilaiset ajattelivat asiasta. Lähestyimme asiaa katugallupin kautta.

Halusimme kerätä tietoa kyselemällä ihmisiltä, mikä on heille pyhää. Askartelimme kyltit, joissa luki “Mikä on sinulle pyhää?” Kylteistä kävi myös ilmi, että olemme opiskelijoita Helsingin Yliopistossa. Halusimme tällä osoittaa tulevamme katsomusvapaasta lähtökulmasta ja näin mahdollistamaan eri katsomuksista tulevat vastaukset. Päätimme mennä Hakaniemen metroasemalle kylttien kanssa, jossa olimme noin kaksi tuntia. Pyrimme siihen, että vastaaminen olisi hyvin vapaaehtoista ja helppoa. Seisoskellessamme metroaseman sivulla, ohikulkijat pystyivät melko helposti lukemaan kylttejämme ja pysähtyä kanssamme keskustelemaan.  

Ennen paikalle menoa aineistonkeruu jännitti, sillä aineistonkeruuseen liittyi paljon muuttujia: muun muassa paikka, ihmiset, sekä kellonaika. Tuntien suomalaisen perusluonteen, jännityksen aiheena oli muun muassa se, miten ihmiset uskaltavat lähestyä ja tulla vastaamaan katugallupiin. Ennakkoajatuksena oli, että ei ollut täysin selkeää, kuinka paljon vastauksia tulisimme saamaan, joten lähdimme avoimin mielin keräämään aineistoa. Ajattelimme meille tulevan enimmäkseen, tai ehkä jopa pelkästään, kristillisperäisiä vastauksia ja vähemmän sekulaariperäisiä vastauksia. Ajattelimme, että pyhä-sana liitetään kristillisyyteen, joka saattaa herättää monenlaisia tunteita eri lähtökohdista tulleilla ihmisillä. Pohdimme myös, että kaupunkikontekstissa ylimääräisten ärsykkeiden ulossulkeminen on luontevaa. Ihminen sulkee useammin niin sanottuja ylimääräisiä virikkeitä pois, sillä kaupungissa voi olla paljolti vastaanotettavaa informaatiota, joten ihmismieli säästää resursseja keskittymällä siinä hetkessä olevaan oleelliseen informaatioon.  

Saimme oletettua vähemmän katsomuksellisia vastauksia, ja enemmän sekulaareja vastauksia. Kategorisoimme vastaukset seitsemään eri kategoriaan: paikka, tunnetila, ihmissuhde/ihminen, rituaali, uskonnollinen teema, itseen kohdistuva pyhä sekä tavara. Paikkakategoriaan kuului kirkko, luonto. Tunnetilaan luokittelimme kunnioituksen ja vapauden sekä rauhan. Ihmissuhde/ihminen kategoriaan liitimme perhe, ystäväsiteet, lapset, lapsenlapset sekä Erika Vikmanin. Yhdistelmänä tunnetilaa ja ihmissuhteita liitimme toisten kanssa olemisen. Rituaalikategoriaan yhdistimme iltarukouksen sekä sunnuntain. Uskonnolliseen teemaan tulivat enkelit, Jumala, sekä Pyhä Henki. Itseen kohdistuvaa pyhää olivat itsemääräytyvyys, koskemattomuus, arvomaailma, itsestä huolehtiminen sekä itsevarmuus. Tavaraan luokittelimme potkulaudan.  

Vastausten joukossa oli monia vastauksia, mitä ajattelimmekin tulevan vastaan. Erityisesti vastauksista kirkko, luonto sekä perhe ovat yleisesti merkityksellisinä ja pyhinä pidettyjä asioita. Vastauksien joukossa oli myös muutamia jokerivastauksia, kuten Erika Vikman ja potkulauta, jotka ovat taas olleet juuri kyseiselle yksilölle pyhää. Saamamme vastaukset siis heijastavatkin melko hyvin pyhän moninaisuuden, sisältäen sekä yleisesti pidettyjä tärkeitä arvoja sekä yksilön omia mielenkiinnon kohteita. Tämän lisäksi saamamme vastaukset voidaan karkeasti jakaa uskonnollisiksi ja sekulaareiksi vastauksiksi, joka ilmentää pyhän käsitteen laaja-alaisuutta.  

Miten kaupunkiympäristö sitten vaikuttaa näihin vastauksiin? Kuten edellä totesimme, kaupunkilaiselle on luontevaa sulkea ulkopuoliset ja ylimääräiset virikkeet. Tämä näkyy esimerkiksi saamassamme vastausmäärässä. Kahden tunnin aikana saimme noin 15 vastausta, joka on ohikulkijoihin nähden melko pieni määrä. Vastaajien joukosta pystyi tunnistamaan, että monilla oli jollain tapaa jo rikkoutunut arjen kiireisyys, jonka takia he olivat myös jääneet keskustelemaan kanssamme. Esimerkiksi yhdellä vastaajista oli mennyt potkulauta rikki, jonka takia joutui pysähtymään läheisyyteemme ja näin ollen myös huomasi kysymyksemme. Henkilö huomautti itsekin, ettei olisi kiireen keskellä normaalisti pysähtynyt.  

Kaupunkikonteksti on voinut myös vaikuttaa vastausten kirjavuuteen. Kaupunki tarjoaa moninaisen ympäristön ja lukuisia mahdollisuuksia katsomuksellisuuden toteuttamiseen. Vastaajissa ei vaikuttanut olevan paljoa uskonnollista kirjoa, mutta kaupunkikontekstissa on suurempi todennäköisyys katsomukselliseen moninaisuuteen kuin jossakin pienemmässä kaupungissa tai kylässä. Esimerkiksi asuinalueella, jossa on selkeä enemmistöuskonto, vastaukset saattaisivat olla homogeenisempiä.   

Käyttämämme gallupmenetelmä itsessään tuo ongelmia, sillä edellytimme vastaajilta vain vastausta esittämäämme kysymykseen, emmekä näin ollen tiedä vastaajista muuta tietoa. Näin ollen emme voi tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi vastaajien ulkonäön tai näkyvien uskonnollisten merkkien perusteella. Aineistonkerääjinä pyrimme vastausten keruussa objektiivisuuteen, mutta kuitenkin eri asiat vaikuttivat tiedonkeruuseen. Esimerkiksi askartelemamme pahvikyltit saattoivat vaikuttaa siihen, miten ohikulkijoille käy ilmi, miltä taholta olemme. Kuten aikaisemmin mainitsimme, kirjoitimme kyltteihin olevamme Helsingin yliopiston opiskelijoita. Pahvikylttien ulkonäkö saattoi vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan annoimme ohikulkijoille. Tähän yhdistettynä se, kuinka kaupunkikontekstissa ihminen karsii ärsykkeitä, nopea vilkaisu pahvikylttiemme suuntaan ja pyhä-sanan lukeminen on saattanut antaa myös tietynlaisen kuvan ohikulkijoille.  

Tuloksemme vastasi jonkin verran hypoteesiamme. Odotetusti saimme kristillisiä, mutta myös muitakin vastauksia. Muuttuva ympäristö myös vaikutti paljolti vastauksiimme, kuten oletimme. Päämuuttujina toimi selkeästi paikka, aika sekä ihmiset. Katukyselyllä oli hyvät ja huonot puolensa aineistonkeruussa. Gallup toi mahdollisuuden kerätä materiaalia matalalla kynnyksellä ja nopeasti annettavia vastauksia, mutta materiaalin laadullisuus ei välttämättä ole yhtä syvällistä kuin esimerkiksi haastattelussa. Pyhän käsitteen monitahoisuus yhdistettynä kaupungin laaja-alaisuuteen ja kiireellisyyteen luo itsessään suuren tutkimusaiheen, joka myös vaatii moniulotteista tutkimusta. Täten gallup itsessään toimi tiedonkeruumenetelmänä, kun haluaa selvittää yksilöiden käsitystä pyhästä, mutta kokonaisuudessaan aihetta voisi tutkia hyvin eri menetelmin ja eri laadullisuus- ja laajuustasoilla. Entä sinä, rakas lukija, mikä on sinulle pyhää?  

Moninainen pyhä

Kasperi Poutiainen, Anna Petäjä, Mirjami Nissinen & Jyrki Linnankivi

Nykypäivän kaupungin vilskeessä paraskin meistä voi tuntea olonsa hieman eksyneeksi. Jatkuvat kaupungin äänet ja valot, sekä yleisesti vilkas meno voivat hyvinkin uuvuttaa ihmisen, jos näille altistuu jatkuvasti ilman mitään helpotusta. Tämän takia lähes kaikilla meistä on jokin itselle pyhä paikka. Paikka, jossa voi tuntea itsensä rauhalliseksi ja antaa stressin virrata pois mielestä. Paikan ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla itsessään rauhallinen. Kyseessä voi olla varsinkin aktiivinen puisto tai vastaava paikka. Pyhien paikkojen moninaisuus on asia, jonka kaupungit itsessään mahdollistavat sekä vaativat. Kaupungeissa asukkaiden määrä tuo pakostakin lukuisia erilaisia tarpeita eri asioista nauttiville ihmisille, mikä mahdollistaa erilaisten paikkojen kokemisen pyhäksi. Oli pyhä paikka sitten kirkko, kahvila tai koti, on kiistämätön totuus, että pyhät paikat ovat yksilölle tietynlainen henkinen tyydytys, josta he saavat voimia tuleviin haasteisiin. Lyhyistä katugallupistamme kävi ilmi eräänlainen kolmijakoisuus, jossa yhdellä osalla pyhä paikka on oman uskonnon pyhä rakennus, toisella osalla kyseessä on jokin luonto-keskeinen paikka, ja kolmannella, joskin vähäisimmällä, osalla kyseessä on jokin man-made paikka kuten koulu. Kyselyyn vastasi kolmetoista ihmistä, joista kukin antoi varsin uniikin ja ajatuksia herättävän vastauksen.

Luonto pyhänä paikkana

Monet suomalaiset kokevat luonnon ja siellä liikkumisen pyhänä tai hengellisenä asiana ja vaikka oman gallupimme kontekstina oli kaupunki, toistui keräämässämme aineistossa kaupungissa esiintyvä luonto pyhänä paikkana eri muodoissa. Kaikista vastaajista 46 % mainitsi vastauksessaan luonnon. Mainintoja saivat niin pienet kuin suuret alueet, kuten lähipuistot, kokonaiset kaupunkialueet, kuten Etu-Töölö sekä koko Helsinki.

Ranta – Jyrki Linnankivi

 Kaupunkialueiden tai koko kaupungin kohdalla voi paikoitellen olla hankalaa puhua luonnosta, mutta luonto kuuluu silti erottamattomasti osaksi kaupunkia. Kuuluuhan kaupunki miljööseen paljon maisemointia ja puistoalueita. Tässä yhteydessä voisikin puhua urbaanista luonnosta. Eräs vastaaja totesi pyhäksi paikakseen kotipaikastaan riippuen oman lähipuistonsa, josta tulee ikään kuin: ”kodin jatke”. Helsingin ollessa rantakaupunki toistui vastauksissa rannan ja meren pyhyys. Eräs vastaaja taas totesi Jumalan olevan läsnä kaikkialta, kuten ihmisten rakennelmissa, mutta aivan erityisellä tavalla luonnossa. Aineistosta voisi päätellä, että kaupunkielämän hektisyyteen kaivataan vastapainoksi, myös “luonnollista” sielunhoitoa, omien mahdollisuuksien mukaan. Toisille luonnossa pyhänä paikkana korostui tuttuus, kun taas toisille esimerkiksi oman pienuuden

kokeminen, jonkun suuremman elementin, kuten meren edessä. Oma aineistomme oli näin hyvin verrannollinen Pessin, Pitkäsen, Westisen ja Grönlundin tekemään kyselytutkimukseen: Gallup Ecclesiasticaan (2019), jossa todettiin, että jopa 44 % suomalaisista kokee luonnon ja luonnossa liikkumisen pyhänä tai hengellisenä asiana.

Pyhän kaksi puolta – arkinen ja traditionaalinen

 

Pyhä paikka näyttäytyy urbaanissa kontekstissa usein arkisena ja tavanomaisena. Useimmissa gallupvastauksissamme helsinkiläisten pyhä paikka liittyi johonkin tuttuun ja lähellä olevaan. Pyhä arjessa merkitsi yhdelle vastaajalle omaa kotia, toiselle lähipuistoa tai luontoa. Näissä paikoissa pyhyys huokui vastaajille rauhaa, kodinomaisuutta, rentoutumista sekä onnellisia muistoja. Yksi vastaajista ilmoitti pyhäksi paikakseen sompasaunan, jonka ”yhteisöllisyydessä sekä uskalluksessa luoda uutta”, oli jotakin pyhää. Vastaajan mukaan sompasauna on verrattavissa kirkkoon löylynheiton lomassa käytyjen sielunhoidollisten keskustelujen vuoksi. Eräs vastaaja, arkkitehtiopiskelija, kertoi saavansa pyhässä paikassaan, Oodissa, henkistä tyydytystä rakennuksen harmonisesta ja esteettisestä ilmeestä. Pyhä tila saattaa olla myös täynnä elämää, kuten koululaisella, joka ilmoitti pyhäksi paikakseen oman koulunsa. Arkinen ja tuttu paikka ilmensi koululaisvastaajalle pyhyyttä mukavan tekemisen ja viihtyvyyden myötä. Eloisaa ja hektistä tunnelmaa on aistittavissa myös niissä vastauksissa, joissa pyhää tilaa kuvasi koko Helsinki tai Helsingin keskusta. Katugallupimme vastaukset ovat samansuuntaisia kuin suomalaisten arvoja ja pyhyyden kokemista tarkastelevassa tutkimuksessa (Pessi ym. 2018). Kyseisen tutkimuksessa pyhyys merkitsi suurelle osalle vastaajista rauhaa, kotia, lepoa ja turvallisuutta.

Huolimatta edellä nousseesta pyhän ja arjen vahvasta kytköksestä, pyhään liitetään edelleen myös uskonnollisia ja traditionaalisia merkityksiä. Gallupimme vastaajista kaksi ilmoitti pyhäksi paikakseen kirkon tai kaikki kirkot yleisesti. Molemmat heistä kuuluvat evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kirkon pyhyyteen liittyy turvallisuuden tunnetta sekä lämpimiä muistoja siellä vietetyistä elämän tärkeistä hetkistä. 

Helsingin Tuomiokirkko – Pekka Vyhtinen (01.07.2020)

Uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei automaattisesti tarkoita pyhän yhdistymistä traditionaaliseen ja uskonnolliseen. Gallupvastaajista seitsemän kuului johonkin uskonnolliseen yhteisöön, mutta pyhä paikka sijoittui perinteisten uskonnollisten traditioiden ulkopuolelle. Vastaavasti eräs Jumalaan uskova vastaaja, ei kokenut tiettyä paikkaa tai rakennusta pyhänä. Sen sijaan koko Helsingin kaupunki oli hänelle pyhää, koska ”Jumala on kaikkialla”. Muslimivastaajalle mikään paikka Helsingissä ei ollut pyhä. Pyhän uskonnollinen ja traditionaalinen merkitys on historian saatossa selvästi ohentunut. Tämä näkyy myös Pessin tutkimuksessa, jossa vastaajista 15 % koki pyhyyden ilmenevän kirkossa. Pyhän paikan arkisuus herättää pohtimaan, tarkoittaako pyhä nykyihmiselle samaa kuin jokin tärkeä asia tai arvo. Voisiko pyhää paikkaa verrata ”voimapaikkaan”?

Yhteenvetona

Helsingin kaupunki – Unto Säilä (1970-luvulla)

Kiireen ja arjen paineen rikkoja on pyhä. Pyhäpäivä, joka on vapaa työstä tai pyhä paikka, joka on kaupunkilaista mahdollisimman lähellä. Kristityille se voi olla kirkko, mutta kaikille myös kaupungin keskeltä löytyvä luontopaikka. Se voi olla lähin puisto tai lähivesistö. Myös esteettinen nautinto rakennuksista tai maisemasta tuo mielenrauhaa. Varhaisnuorelle se voi olla turvallinen toiminnan keskus, oma koulu. Pääasia on, että pääsee hetkeksi irti ahdistavasta kiireestä, sen paineesta ja kokee itsensä merkitykselliseksi – osaksi jotain suurempaa. Se suo myös hetken pysähtymiselle. Ihmisen oma hetki on pyhä.

 

Lähteet:

Ryhmäläisten Kasperi Poutiainen, Anna Petäjä, Mirjami Nissinen & Jyrki Linnankivi tekemät katugalluppi haastattelut 

Huttunen, N & Salminen, V-M (toim) 2022, Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa. Suomalaisten luontosuhde, ilmastonmuutos ja spiritualiteetti. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja, Nro 137, Kirkon tutkimus ja koulutus, Helsinki.

Pessi, Anne Birgitta, Ville Pitkänen, Jussi Westinen & Henrietta Grönlund (2018). Pyhyyden ytimessä: Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta. Helsinki: Suomen kulttuurirahasto.

Se löytyi! –siis mikä?

Se löytyi- missioon voi törmätä lähes kaikkialla Helsingin kaupunkikuvassa. Mainoksia löytyy ympäri kaupunkia, ja niitä voi huomata bussipysäkin kupeessa tai juna-aseman liepeillä. Mainosta koristaa lauseet: Se löytyi.fi. Löydä sinäkin! Tositarinoita elävästä elämästä. Lauseiden lisäksi mainoksesta löytyy kampanjan puhelinnumero. Mutta mistä tässä missiossa on oikein kyse? Ja mikä on sen tarkoitus? Ja mitä mieltä helsinkiläiset siitä ovat? Näihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan seuraavaksi.

Se löytyi – missiota kuvataan selöytyi.fi sivustolla kristittyjen yhteiseksi merkittäväksi hankkeeksi, hyvän sanoman välittämiseksi suomalaisille. Tämä mediakampanja on nähtävissä laajasti 19.9–26.10. Kampanjan tarjoaa IRR-TV ry yhdessä satojen seurakuntien ja eri kirkkokuntien järjestöjen kanssa. Mission tavoitteena on kiinnittää huomiota yksinäisyydestä kärsivien lähimmäisten auttamiseen ja sen tarkoitus on luoda hyvät edellytykset henkilökohtaisiin kohtaamisiin. 

Miten missio näkyy sitten katukuvassa? Kyseessä on monimedia- kampanja, joka on internetissä, sosiaalisessa mediassa, radiossa, televisiossa, printtimediassa sekä ulkomainonnassa. Katukuvassa kampanja näkyy muun muassa julisteina ja liikkuvina mainoksina. Selöytyi.fi sivustolla kerrotaan, että eri mediavälineet kertovat “hyvää sanomaa” henkilökohtaisten kertomusten avulla. Missioon on saatu mukaan julkisuuden henkilöitä, jotka jakavat tätä “hyvää sanomaa” henkilökohtaisten kertomusten kautta. Mitä tämä hyvä sanoma siis oikein pitää sisällään? Hyvää sanomaa kuvataan näin: Ihmiset kertovat, miten he ovat löytäneet Jumalan voiman elämässään, ja mitä he ovat hänessä löytäneet. 

Missioon osallistuvat seurakunnat järjestävät tapahtumia, joihin pääsee tutustumaan nettisivujen linkin kautta. Tapahtumia järjestetään useassa eri kaupungissa. Tapahtumien lisäksi tarjolla on kohtaamisia, joihin kannustetaan osallistumaan. Sivustolta ilmenee, että Se löytyi- mission tarkoituksena on huomioida erityisesti yksinäisyyttä kokevat suomalaiset. Kuitenkin tulisi pohtia onko mission tarkoituksena pelkästään auttaa ihmisiä yksinäisyyden keskellä vai onko pääasiallisena tarkoituksena kuitenkin tuoda kristillisiä oppeja yksinäisten ihmisten elämään. 

Mutta mitä mieltä ne helsinkiläiset sitten ovat Se löytyi- mission mainoksista Helsingin julkisessa tilassa.  

Haastattelimme yli 18-vuotiaita helsinkiläisiä Senaatintorin raitiovaunupysäkillä, Haapaniemen bussipysäkillä sekä Hakaniemen metroasemalla perjantaina 7. lokakuuta. 

Haastattelumme sisälsi kaksi kysymystä: “Sopiiko mainos mielestäsi Helsingin julkiseen tilaan?” ja “Onko kyseinen mainos mielestäsi selkeä?”. Halusimme selvittää kaupungistumisen ilmenemistä Helsingissä, sekä täyttikö mainos tavoitteensa.  

Lisäksi annoimme haastateltaville valmiiksi vastausvaihtoehdot 1–4, eli ”kyllä todellakin”, ”kyllä”, ”ei” ja ”ei todellakaan”. Valmiiksi annetut vastausvaihtoehdot myös nopeuttivat haastattelua, mikä tuntui kiireisten kaupunkilaisten kohdalla sopivalta; “Tässäkö se?” kuului useamman suusta.   

Haastatteluissa käytetyt mainokset näyttivät jotakuinkin tältä: 

Kuva: Venla Kampman

Keskiössä on kaksi iloista henkilöä. Ylempänä oranssilla taustalla, kuin heidän sanomanansa, todetaan “sen löytyneen” ja kehotetaan katsojaa tutustumaan syvemmin. Tutustumiseen annetaan mainoksen alaosassa kampanjan nettisivu, sekä puhelinnumero. 

Haastattelimme yhteensä 18 helsinkiläistä ja tältä tulokset näyttivät: 

[Kuvaaja 1] 

Kaupungistumisen suurimpiin ideoihin kuuluvat esimerkiksi privatisoituminen ja uskontosensitiivisyys. Privatisoituminen on idea uskon ja uskonnon harjoittamisen henkilökohtaistumisesta ja poistumisesta julkisesta tilasta ja uskontosensitiivisyys julkisen tilan tekemisestä uskontoneutraaliksi ja erikatsomuksista tuleville turvalliseksi. 

Haastattelussa kysyimme mainosten sopivuutta Helsingin julkiseen tilaan. Kuten kuvaajasta yksi näkee, ovat helsinkiläisten vastaukset hyvin jakautuneita; Sekä kielteisiä, että myönteisiä vastauksia on huomattavat määrät.  

Kuitenkin huomattavasti suurin vastausryhmä on kyllä, eli mainos koetaan julkiseen tilaan sopivaksi. Haastatellut totesivat “uskonnollistenryhmien mainoksia olleen aina” ja, että tutkittavina olleet mainoksemme ovat suhteellisen hillittyjä, rajumpaan katujulistukseen verrattuna. Toisiksi suurin ryhmä, oli kuitenkin ehdottomasti mainoksen julkisuuteen sopimista vastaan. “Eli tää on joku Jeesus juttu? No sit ei kyl…” totesi eräskin nuori.  

Täten rohkenemme esittää kaupungistumisen jossain määrin näkyvän Helsingissä, mutta uskonnollisen ilmaisun vapauden olevan silti tärkeä. Toki suurempien johtopäätöksien vetäminen pienestä materiaalistamme ei ole kannattavaa, mutta osviittaa se antaa. 

[Kuvaaja 2] 

Jokaisen haastattelun aluksi esittelimme haastateltavalle lyhyesti Se löytyi -kampanjan ja sen perusidean. Moni oli törmännyt mainoksiin aikaisemmin, mutta mainoksen pääidea ei ihmisille pelkkää mainosta katsomalla auennut. Tämän takia enemmistö haastateltavista olikin sitä mieltä, että mainos ei tai ei todellakaan ole selkeä, mikä voidaan huomata kuvaajasta 2.  

Selkeä mainos on esimerkiksi informatiivinen, yksinkertainen ja mukaansatempaava. Yleisesti ajatellen mainoksen katsojalle pitäisi lähes välittömästi mainosta katsoessa selvitä, mihin mainos pyrkii ja mitä se mainostaa. Haastateltavien mielestä Se löytyi -mission mainosta katsoessa ei auennut mitä tai ketä se mainostaa. Moni kommentoikin, ettei heillä olisi ollut mitään tietoa mainoksen pyrkimyksestä, mikäli haastattelun alussa, emme olisi lyhyesti kommentoineet mikä on Se löytyi -kampanja.  

Toisaalta kuten kuvaajasta 2 voidaan huomata, haastateltavista kolme oli sitä mieltä, että mainos on tai ehdottomasti on selkeä. Kuitenkin kahdelle kolmesta “kyllä” tai “kyllä todellakin” vastaajasta Se löytyi -missio oli tuttu jo entuudestaan, mikä luonnollisesti selkeytti mainoksen sanoman ymmärtämistä.  

Voikin pohtia pyrkiikö mainos houkuttelemaan katsojaa tietynlaisella mystisyydellään soittamaan mainoksessa esitettyyn numeroon tai käymään selöytyi.fi nettisivuilla. Toisaalta haastateltavista harva koki tämän kuitenkaan kiinnostavana ja suhtautui välinpitämättömästi kampanjaan.  

Kuva: Venla Kampman

Se löytyi! -missio on saanut kritiikkiä haastateltujen helsinkiläisten lisäksi myös siihen osallistuneilta evankelisluterilaisilta seurakunnilta. Kritiikki on koskenut muun muassa kasteen ja ehtoollisen puuttumista mission sanomasta. Helsingin sanomissa julkaistussa artikkelissa luterilaisen seurakunnan pappi Maarit Hirvi kommentoi Se Löytyi-kampanjan lasten materiaaleista puuttuvaa kasteen merkityksestä kertomista. Kampanjan missiotoimikunnan varapuheenjohtaja Mikko Matikainen, luterilainen pappi, ymmärtää kasteen ja ehtoollisen puuttumisesta aiheutuvaa kritiikkiä, ja perustelee tätä sillä, että on haluttu antaa yksinkertainen ja selkeä kuva Jeesuksesta. Suurin osa kampanjaan osallistuvista seurakunnista tuleekin esimerkiksi helluntailaisuuden tai vapaan kristillisyyden piiristä.  

Helsingin sanomien artikkelissa Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori Ilkka Huhta huomioi, että luterilaisen kirkon sisältä kampanjassa on edustettuna ensisijaisesti viidesläisyys, jota esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen edustaa. Valtavirtaluterilaisuuden ja viidesläisyyden suhde on ongelmallinen, sillä esimerkiksi naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin suhtaudutaan erimielisesti. Se löytyi -missiosta puuttuukin valtavirtaluterilaisuuden hyväksymästä homoseksuaalisuudesta puhuminen. Näiden ristiriitojen takia evankelis-luterilaiset piispat eivät kannusta, mutta eivät myöskään kiellä kampanjaan osallistumista.  

Se löytyi- missio näkyy vahvasti tällä hetkellä kaupunkikuvassa, mutta helsinkiläiset eivät koe mainosta ja sen tarkoitusta kovin selkeäksi. Missio onkin saanut kritiikkiä sen sisällöllisistä puutteista, mutta myös sen mainonta koetaan keräämämme aineiston perusteella jokseenkin epäonnistuneeksi, sillä sen sanoma ei ole selkeä. Haastattelumme mukaan mainokset kuitenkin koetaan sopivammaksi katukuvaan, kuin vastaavasti raju julistus 

Tekijät: Venla Kampman, Aapo Patokoski, Nea Salo ja Milla Tarvainen

Lähteet:

Venla Kampmanin ja Aapo Patokosken tekemä kyselytutkimus.

Suonpää, Samuli (2022). Julkkisten tähdittämä käännytyskampanja paisui erikoiseksi vyyhdiksi. Helsingin Sanomat, 4.10.2022 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009099482.html

Se löytyi- mission verkkosivu: https://seloytyi.fi/?gclid=Cj0KCQjwy5maBhDdARIsAMxrkw2LJAQeaEWv9AXvYjYVgqrBmgAlSLeJ-lrRvBgZiPOBgRU5UMeulAEaAkB0EALw_wcB

Mahdollisuuksien runsaus Helsingissä

Eemil & Elina

Vuosisatoja seurakunnat ovat toimineet Suomessa paikallisesti. Herätysliikkeitä ja erilaisia yhteisöjä on ollut paikallisseurakuntien rinnalla jo pitkään. Kuitenkin mahdollisuudet seurakuntalaisen näkökulmasta ovat olleet merkittävästi rajallisemmat, sillä ihmiset ja yhteisöt ovat jakautuneet maantieteellisesti katsottuna tasaisemmin. Näin ollen paikallisseurakunta on ollut selkeä ensimmäinen vaihtoehto seurakunnalle. Kaupungistuminen on tuonut mukanaan valintojen runsauden. Kun suuri määrä ihmisiä pakkautuu pienelle alueelle, paikallisseurakuntien rajat hälvenevät ja mahdollisuudet seurakunnan valinnasta kasvavat. Bussimatkan päässä on pappi, jonka saarnoista pidän, toisessa suunnassa soitetaan hyvää musiikkia ja kolmannessa paikassa koen oloni erityisen tervetulleeksi. Julkisella kulkuvälineellä saatan sitä paitsi päästä jokaiseen näistä seurakunnista yhtä nopeasti, kuin kävellen paikallisseurakuntani toimipisteelle. Kun siis paikallisseurakunnan järjestämä toiminta ei enää ole ainoa vaihtoehto, kilpailu seurakuntien välillä kovenee ja mahdollisuudet yksittäisen seurakuntalaisen silmin kasvavat.

Kysymme tutkimuksessamme kuinka helposti eri kristillisiltä seurakunnilta ja seurakuntien nettisivuilta on löydettävissä toimintaan mukaan rohkaisevia kohtia ja kuinka paljon erilaisia toimintamuotoja tarjotaan. Tutkimuksessa on rajattu määrä seurakuntia ja yhteisöjä.

Tutustuimme Saalem-seurakuntaan ja heidän kotisivuihin. Kirkossa näytti olevan nyt torstai-iltana jotain ohjelmaa, mutta meille ei selvinnyt mitä. Ulos asti välittyi kuitenkin jotenkin kotoisa ja lämmin tunnelma. Vertailukysymyksiin viitaten huomasimme, että heti kotisivun keskellä mainitaan seuraavista tapahtumista. Huomenna näyttäisi olevan Life- ilta, lauantaina Fuel ja sunnuntaina jumalanpalvelus, Skidikirkko ja English Church.  Klikatessamme Toiminta- välilehteä selvisi, että Saalemissa järjestetään ohjelmaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Lapsille on mm. aiemmin mainitsemani Skidikirkko jumalanpalveluksen yhteydessä ja Jees- iltapäiväkerho. Nuorille on omat illat eli yläasteikäisille Life ja 16-26- vuotiaille Fuel. Molemmissa on mm. hengellistä opetusta ja rentoa yhdessäoloa. Lisäksi Saalemissa on muun muassa rukousryhmiä eli soluja ja diakoniatoimintaa. Aikuisille on muun muassa uskoville sinkuille suunnattu ryhmä ja äiti-lapsipiiri. Saalemissa on myös mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä ja tästä löytyykin tietoa lisää kotisivujen Palvelemaan- välilehdeltä. Löysimme sieltä lomakkeen, jolla saattoi tiedustella lisää tehtävämahdollisuuksista tai ilmoittaa kiinnostuksesta tiettyihin tehtäviin.

Kuva: Wikipedia

Tutustuimme myös Kallion ja Tapiolan kirkkojen kotisivuihin. Kallion seurakunnassa järjestettiin esimerkiksi muutama vuosi sitten koulutusta vapaaehtoiseksi saattohoitoon. Tämä kuulostaa hurjalta, mutta toisaalta huikean merkitykselliseltä palvelutehtävältä. Ajatus siitä, että saisi kulkea jonkun mahdollisesti yksinäisen rinnalla hänen viimeiset hetket tämän maan päällä tuntuu mahdollisuudelta tehdä jotain todella merkittävää. 

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tapiolan kirkko on kotisivujen mukaan suljettu peruskorjauksen ajaksi, mutta papin tavoittaa puhelimella joka päivä ja toiminta jatkuu väistötiloissa Tapiontorilla. Tutustuimme Tapiolan seurakunnan nuorisotyön kotisivuihin ja yllätyimme, miten paljon heilläkin on toimintaa. Rippikoulujen lisäksi järjestetään esim. partiota, kuoro ja leirejä alakouluikäisille. Nuorille on mm. lauluyhtye ja nuorteniltoja. Nuorille aikuisille on iltakirkko eli “koko seurakunnan yhteinen iltamessu, jonka toteutuksesta vastaavat ROK- nuoret (ryhmänohjaajakoulutettavat).”

Suhe -seurakunnan nettisivuilla yläpalkkia klikatessa kolmas kohta on jo otsikoitu “Mukaan”. Nettisuvuilla vierailevalle ehdotetaan joko pienryhmään liittymistä tai palvelutiimiin lähtemistä. Mielenkiintoista mielestäni on, ettei “minä” aktiviteetteja tarjota, vaan pelkästään tiimiin tai ryhmään liittymistä. Palvelumuotoja ovat seurakunnan kahvilasta vastaaminen, kaupungin parhaaksi-projekti, lapsityö, mainostyö, rukous, sielunhoito, musiikki, tapahtumat, tulkkaus, alfa-tiimi, tuotanto, vieraanvaraisuus ja jos vierailija ei tiedä, hänelle tarjotaan mahdollisuutta tutustua eri tiimeihin. Mahdollisuuksia siis tarjotaan melko paljon. Toiminta näyttää myös kattavan monen ikäisiä lukuunottamatta nuoria, jotka usein huomioidaan erikseen. Suhe youth -instagram sivuilta löytyykin tiedote, että Suhe youth siirtyy normaalin jumalanpalveluselämän yhteyteen.

Tuomasmessun nettisivuilla ei ole yläpalkkia, jossa pyydettäisiin mukaan tekemään, mutta etusivulla kutsutaan mukaan messuun. Kutsussa pieni kohta sisällyttää mukaan tekemään -osion. Siitä klikkaava ohjataan suoraan ilmoittautumislomakkeeseen, jossa voi ilmoittautua mukaan toteuttamaan messua. vaihtoehtoja tarjotaan seuraavaan kahdeksaan messuun ja palvelumuotoja on yhteensä viisi: ovella vastaanottaminen ja laulukirjojen jako, tekstinluku, valkopukuinen (tätä ei selitetä auki), rukousalttaripalvelija ja ehtoollispikarien pesu. Tuomasmessun sivulla näkyy selkeästi, että kyse on messusta, johon voi liittyä. Ei niinkään laajamittaisesta seurakunnasta toimintamuotoineen. 

Jos pohtii yleisellä tasolla uskonnon ja kaupungin suhdetta liittyen kurssilla opiskeltuihin asioihin, voisi sanoa, että pääkaupunkiseudulla on yllättävän monipuolista toimintaa monen ikäisille. Uskomme, että seurakuntien vapaaehtoistyö ja nuortenillat tarjoavat lepohetkiä, rauhaa ja iloa hektiseen kaupunkielämään ja arjen kiireisiin ja myös hyvää mieltä ja tunnetta merkityksellisestä elämästä. Mukanaolo vapaaehtoistoiminnassa muiden seurakuntalaisten ja yleisesti muiden ihmisten hyväksi voi jopa olla individualismin kyllästämässä kulttuurissamme raikas tuulahdus jotain erilaista ja uutta.

 

Blogitekstissä on käytetty erityisesti hyväksi Kaupunki uskonnon kontekstina luentoa Kaupunkiteologisen tutkimuksen näkökulmia. Etnografinen ote uskonnon ja kaupungin tutkimiseen, 20.9.2021.

Tutkimuksemme vertailukohteita: 

Kuluttaminen ja uskonto – ilmiöt yllättävän lähellä toisiaan

Mikä on elämän päämäärä? Minkälainen maailma on, ja mitä on hyvä elämä? Näiden kysymysten esittäminen on yksi tapa, jolla Mikko Kurenlahti, aiheeseen perehtynyt tohtorikoulutettava, käsittelee kuluttamista uskonnon kaltaisena ilmiönä. Kuluttaminen vastaa samoihin ihmisen perustavanlaatuisiin kysymyksiin, joihin myös uskonnot pyrkivät vastaamaan: “Koska elämä on luonteeltaan kaaosta ja ihminen tarvitsee turvallisuutta, niin psyykeemme tarvitsee tunteen, että hallitsemme elämäämme. Kuluttajuus ja markkinatalous iskevät suoraan tähän tarpeeseen.”

“Koska elämä on luonteeltaan kaaosta ja ihminen tarvitsee turvallisuutta, niin psyykeemme tarvitsee tunteen, että hallitsemme elämäämme. Kuluttajuus ja markkinatalous iskevät suoraan tähän tarpeeseen”

On mielenkiintoista huomata, miten kuluttajuus liittyy uskonnon tavoin yhteen elämän tarkoituksellisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rakentumisen kanssa. Uskonnon määrittely on vaikea ja kiistanalainen kysymys. Mihin vetää raja? Mikä on, ja mikä ei ole uskontoa tai uskonnon kaltaista toimintaa?

Jotta uskontoa voidaan tutkia, on väkisin tehtävä joitakin rajanvetoja, kuten maailman uskontoja määritellessä. Suurimpia maailmankatsomuksia tarkastellessa, ovat ne hyvinkin moninaisia ja erilaisia keskenään maanosasta, kulttuurista ja suuntauksesta riippuen. Rajanvedot uskontojen määrittelyssä ovat jatkuvassa muutoksessa ja erilaisille vaikutteille alttiita. Ne muuttuvat jatkuvasti muun muassa globalisaation, internetin ja eri medioiden vaikutuksesta. Yhteinen maailmankatsomus rakentuu, kun sen vaikutuksen piirissä ihmisen sosiaalinen elämä saa perimmäisen kaikille sitovan merkityksen.

Yliluonnollisen palvomisen tai Jumalaan uskomisen lisäksi uskontoa leimaa yhtenäinen omaksuttu tapa, jossa rakennetaan systeemi, joka koostuu moraalisesta käytöksestä ja uskomuksista. Näiden systeemien tarkoitus on tehdä ”ultimaattisesta” todellisuudesta saavutettava. Tämä todellisuus on kaiken tarkoituksen ja oikean päämäärä. Jokaisella uskonnolla on oma käsitys ultimaattisesta todellisuudesta. Tämä tekee yksilön elämästä todellisempaa, merkityksellisempää ja tarkoituksenmukaisempaa, sekä antaa suuntaa ja sisältöä elämälle.

Kuluttamisen ultimaattista todellisuutta määrittävät yhteiskunnan ihanteet ”hyvästä elämästä”. Kuluttamisen tarpeen ydin on ihmisen mielikuvissa. Sen tähden ainoastaan materiaalinen kuluttaminen itsessään ei tule koskaan riittämään vastaamaan ihmisen syvimpiin perustarpeisiin. Mainonnalla usein kuitenkin annetaan näin ymmärtää, ja tästä johtuen sillä on valtava merkitys ihmisten kulutuskäyttäytymisessä. Kaupunkikontekstissa kuluttamisen, materian haalimisen, merkitys korostuu, kun erilaiset kulutuksen kohteet keskittyvät ostoskeskuksiin, kaduille ja lähelle ihmisten työpaikkoja sekä asutusta.  Ostoskeskukset tarjoavat paljon kulutustuotteita, eli materiaa, ravintoloita ja elämyksiä tarjoavia palveluita, jotka ylläpitävät ja ruokkivat sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja rakentaa merkityssisällöllistä elämää kaupungin erilaisten palveluiden kautta. Merkityksellisen elämän etsiminen on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa, aivan kuten monen uskonnollisen yhteisönkin toiminta on.

Kirkko vai ostoskeskus? Pixabay.

Sosiaalisen median asema kulutuskulttuurissa

Elämme maailmassa, jossa jumalan näköiset miehet eivät enää nuokukaan mykkien radioiden ääressä, vaan ovat äänekkäämmillä areenoilla, kaikkien nähtävillä ja kuultavilla, jokaisen meidän mukanamme kantamien ruutujen välkkeen kelmeässä loimussa. Voidaan huoletta sanoa, että sosiaalinen media on hämärtänyt rajaa ihmisen ja jumalankaltaisen välillä. Sometähtiä palvotaan kuin ylimaallista ja näitä jumalten kaltaisia miehiä ja naisia on enemmän kuin koskaan. Heitä on kaikkialla. Kuluttajuus on tämän kehityksen ytimessä.

Mikko Kurenlahden puhetta mukaillen, aineellinen todellisuus ei ole kuluttajuuden kovan ytimen rajana. Sosiaalinen media ja nykyajan kertakäyttötähteys valtavine seuraajamäärineen on hyvinkin uskonnonkaltainen, kuluttajuuteen pohjaava ilmiö. On hyvin epäselvää, missä menee raja tuotteen ja tuottajan, tai kuluttajan ja kulutettavan välillä. Kurenlahti kertoo Instagramin kymmenestä seuratuimmasta ihmisestä puhuessaan näiden rajojen olevan täysin veteen piirrettyjä. Kaikkein palvotuimmat ovat tehneet itsestään menestystuotteen, eikä tätä ilmausta enää edes kummeksuta kuten ennen; se on nyt normaalia. Tuote on hyvästä, sitä voidaan kuluttaa ja sen ympärille rakentuvaa maailmaa palvoa.

Kylie Jenner mainostaa Adidasta. Trendhunter.

Sosiaalinen media ja sen uskonnonkaltainen, kuluttajuuteen elimellisesti kahliutunut luonne näkyy kaupunkikuvassa kaikkialla. Se näkyy jokaisessa kaupungissa Ikaalisesta Helsinkiin, Chișinăusta Kiovaan ja New Yorkista Nokialle. Ihmiset palvovat näyttöjensä takana luontaistuotteita mainostavia tosi-tv-malleja ja luksusautoissa hymyileviä urheilutähtiä ja kuluttavat sitä, mitä näillä jumalten näköisillä miehillä ja naisilla kulloinkin on tarjota. Tykkäävät. Jakavat. Kommentoivat. Ja ennen kaikkea tahtovat tulla hiljalleen kuluttamiensa kohteiden kaltaisiksi. Mielenkiintoinen kiintopiste sosiaalista mediaa kuluttajuuden näkökulmasta tarkasteltaessa onkin juuri tämä olemattoman tuntuinen raja palvottujen tuotteiden ja jokaisen meistä välillä. Kurenlahti nostaa esiin tähtien tyypillisen tavan verrata omaa lähtöpistettään nykytilaan, tähteyteen. Ryysyistä rikkauksiin, kurjuudesta kuolemattomuuteen, taviksesta tuotteeksi. Minäkin olin joskus siellä, missä sinä nyt. Tämä rohkaisee kaikkia “sometaivaspaikkaa” tavoittelevia. Kuka vain meistä voisi olla kuten yksi heistä. Kuka vain voi koittaa onneaan ja yrittää hivuttautua rajan toiselle puolelle. Ja miljoonat yrittävät, tälläkin hetkellä.

Kuluttajuus osana jokapäiväistä elämää

Kuluttajuus uskonnollisena ilmiönä korostuu monella tapaa kaupungeissa, koska sosiaaliset ja kielelliset järjestelmät tiivistyvät nimenomaan kaupunkeihin. Siksi kaupunkiympäristöä voi havainnoida etsimällä sellaisia pintoja ja risteyksiä, joissa kuluttaminen toimii uskonnon kaltaisesti. Erityisen kiehtova on ajatus symbolisesta kielestä, jossa kuluttamisen kohteille luodaan erilaisia eksistentiaalisia merkityksiä, kuten onnen, täyttymyksen, tarkoituksellisuuden tai suosion kokemus. Merkityksiä luova kieli ja siihen liittyvät kuvat rakentuvat kaupunkitilassa tiheäksi verkostoksi, joka läpäisee kaiken ja on läsnä kaikkialla. Uskontopsykologiassa, erityisesti sosiaalipsykologian puolella, uskonnollista todellisuutta kuvataan usein erilaisten kuvien ja roolien täyttämänä symboliuniversumina, johon osallistumalla yksilö etsii omaa paikkaansa ja merkitystään: esimerkiksi Hjalmar Sunden kuvaa uskonnollista kokemusta jatkuvana prosessina, jossa yksilö luo omaa uskonnollisuuttaan osallistumalla jaettuihin rooleihin. Kieli ja sen varassa liikkuvat merkitysverkostot ovat siis loistava esimerkki siitä, miten kuluttamiseen liittyvät rakenteet ja toiminnot ovat hyvinkin uskonnonkaltaisia ilmiöitä.

Uskonnollisiin ulottuvuuksiin asti nouseva symboliverkosto saa kenties näkyvimmän muotonsa mainonnassa. Kaupunkitilaa havainnoidessa huomio kiinnittyy erityisesti juuri mainoksiin, koska niiden tarkoitus on herättää kuluttajan huomio – toisaalta sosiaalisen median aikakaudella, kuten Kurenlahtikin huomauttaa, tuotteen ja kuluttajan välillä ei ole selvää rajaa. Konkreettisena esimerkkinä tällaisesta epärajaisuudesta voisivat toimia kaupunkitilaa täyttävät interaktiiviset mainokset, joiden tarkoitus on saada kuluttaja osallistumaan esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Symbolinen kieli, kuvien järjestelmä, avautuu erityisen hyvin osallistavassa mainonnassa: mainosten tarkoitus on saada kuluttaja osallistumaan jaettuihin rooleihin, kuviin, sijoittamaan itsensä niihin – ja erilaisilla viittauksilla luodaan odotus siitä, että seurauksena on elämän muuttuminen tavalla tai toisella merkitykselliseksi. Mainoksilla luodaan mielikuvia siitä, mitä voisi olla. (Snickers-mainos, 2014.)

“open happiness” & “shopping in a new light” Pixabay.

Kieliverkot ja symboliuniversumit eivät kuitenkaan ole olemassa ilman niihin osallistuvia ihmisiä, kuvien kanssa vuoropuhelua käyviä yksilöitä. Siksi havainnointi on tässä tapauksessa vain mahdollisuuksien ja näkökulmien hahmottamista, sellaisten pintojen ja risteyksien etsimistä, joihin voisi perehtyä enemmän. Kuitenkin havainnointi auttaa huomaamaan käytännössä, miten kaupunkitila on täynnä erilaisia symboliseen kieleen liittyviä kuvia – tässä tapauksessa konkreettisia kuvia, mainoksia – joiden tarkoitus on jatkuvasti vetää yksittäistä ihmistä osallistumaan kuvaverkkoihin ja tavoittelemaan niiden lupaamia asioita kuluttamisen ja siihen liittyvän osallisuuden kautta. Tämä ilmiö kuulostaa kovin tutulta. Voidaan todeta, että uskontokuntien piirteet, toiminta ja päämäärät, eivät ole kovin kaukana tästä kulutuskulttuurista, joka yhteiskunnassamme, ja koko maailmassa, tällä hetkellä vallitsee.

Lopuksi

Kulutuskulttuuri on vallitseva ja äärimmäisen näkyvä asia tämänhetkisessä maailmassa, ja kaupunkikontekstissa se korostuu huippuunsa, ihmisten kerääntyessä ostosparatiiseihin, mainostaulujen välkkeessä ja kännykän ilmoitusten laulaessa. Kulutuskulttuuri on äärimmäisen laaja aihe, ja monia kysymyksiä asiaan liittyen herää esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja maapallon kestävyydestä. Tämä ilmiö, jossa kuluttajuus on saavuttanut jo aseman uskonnonkaltaisena ilmiönä on yksi aiheeseen liittyvistä haaroista, joka näkyy elämässämme päivittäin. Julkisuuden henkilöt, tuottajat ja brändit pyrkivät jatkuvasti myymään kuluttajille jotain, mikä tulee heidän elämänlaatuaan huomattavasti parantamaan. Kaiken tämän keskellä on kuitenkin tärkeää muistaa, ettei jatkuva kulutus voi lopulta vastata ihmisen vaatimiin perustarpeisiin, vaikka lukemattomat vaikutteet ympärillämme niin väittävätkin.

Lähdemateriaali

https://www.youtube.com/watch?v=yN3S-cpR7XM

Kurenlahti Mikko, Kuluttajat merkitysten markkinoilla, 2019 https://katsomukset.fi/2019/02/14/kuluttajat-merkitysten-markkinoilla/ 

https://www.youtube.com/watch?v=_hnrjRFeHj4 

Kuvat: Pixabay, Trendhunter

Miltä Via Crucis – näytelmä näyttää kaupunkilaisten mielissä

Kuva: hel.fi

Ryhmämme päätti kirjoittaa aiheesta, mistä varmasti jokainen on kuullut ja minkä hyvin moni on myös kokenut ihan konkreettisesti ollessaan paikan päällä. Via Crucis on pääsiäisnäytelmä, mitä esitetään hyvin monissa kaupungeissa niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Helsingissä näytelmä alkaa Kaisaniemen puistosta ja päättyy Tuomiokirkon portaille. Aluksi tarkastelemme näytelmän historiallista taustaa, jonka jälkeen pureudumme viime vuosina Helsingissä järjestettyjen esitysten viihteellisiin ja pyhiin elementteihin. Lopuksi syvennymme yleisön ja näytelmän väliseen suhteeseen tarkastelemalla muun muassa yleisön kokemusta näytelmästä sekä yleisön mielenkiintoista roolia osana näytelmää. Tarkastelemme myös kaupunkilaisten suhtautumista näytelmän viihteellisiin ja populaareihin elementteihin, sekä tärkeimpänä sitä merkitystä mikä näytelmällä ylipäätään on kaupunkilaisille: onko se vain viihdettä pitkän viikonlopun aikana vai merkitseekö se kenties jotain syvempää? Tiivistetysti voidaan sanoa, että pohdimme pyhänä pidettyä näytelmää niin sanotusti asiakkaan näkökulmasta.

Via Crucis-pääsiäisnäytelmä pohjautuu keskiaikaiseen kirkkoperinteeseen. Pääsiäisnäytelmällä tarkoitetaan pääsiäisen aikaan esitettyä Kristuksen kärsimystarinaan liittyvää näytelmää, joka esitetään useimmiten vaelluksen muodossa ja kulkue pysähtyy eri kohtauksiin. Kärsimysnäytelmä on maailmanhistorian tunnetuimpia ja esitetyimpiä draamoja. Ehkä tunnetuin kärsimysnäytelmä esitetään Saksan Oberammergaussa, eteläisessä Baijerissa, jossa sitä esitetään kymmenen vuoden välein.

Kuva: stadissa.fi

Keskiaikaisessa kirkkoperinteessä kristityt tekivät pyhiinvaelluksia oletetulla Jeesuksen viimeisillä reiteillä. Varhaiset kristityt kantoivat ristiä ja pysähtyivät aika ajoin rukoilemaan. Via Crucis -tyyppiset näytelmät kehitettiin niille, joilla ei ollut mahdollisuutta matkustaa Israeliin pääsiäisen aidoille tapahtumapaikoille. Kuuleman mukaan ensimmäiset pääsiäisnäytelmät olivat latinan kielisiä ja sisälsivät paljon raamatun lukua. Vanhimmat tiedot Via Crucis -näytelmästä ovat Saksasta 1300-luvulta. Historian kirjoituksen mukaan 1400-luvun loppuun mennessä monet pääsiäisnäytelmät olivat jo hieman viihteellisiä. Tämä on mielenkiintoinen seikka, koska monesti ihmiset luulevat, että näytelmän popularisointi on seurausta viime vuosikymmenten sekularisaatiosta. Tänä päivänä viranomaiset eivät keskeyttäisi näytelmää, vaikka se menisi vieläkin viihteellisempään suuntaan, toisin kun 1400-luvulla, missä kirkon virkamiehet kielsivät viihteellisten näytelmien esittämisen kirkossa. 1500-luvun puolella Strastburgin sekä Pariisin piispankokoukset lausuivat vastustavansa näytelmiä, joten kirkolliset sekä maalliset näytelmät erotettiin toisistaan. Uskonpuhdistus iski myös tähän perinteeseen. Perinne elpyi vasta 1800-luvulla Saksassa. Helsingissä näytelmää on esitetty vuodesta 1996 lähtien, joten ei voida puhua vielä pitkään juurtuneesta suomalaisesta kansanperinteestä. Helsingin Via Crucis syntyi liikkeenjohdonkonsultti Jouko H. Nissisen aloitteesta, joka oli saanut idean näytelmään Andalusiassa näkemästään pääsiäiskulkueesta sekä Nissisen kotipaikkakunnalla Nurmeksessa järjestettävästä Immanuel-jouludraamasta. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan silloinen kirkkoherra Mikko Heikka innostui ajatuksesta, sillä hän oli myös pohtinut miten kirkko voisi olla enemmän läsnä kaupunkitilassa. Helsingin Via Crucis on taustaltaan ekumeeninen, sillä sitä järjestävän Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry:n ovat perustaneet Helsingin tuomiokirkkoseurakunta yhdessä Helsingin ortodoksisen seurakunnan, katolisen Pyhän Henrikin seurakunnan, Fintuition ry:n (Jouko H. Nissinen) sekä Helsingin ekumeenisen toimikunnan kanssa. Historiansa aikana näytelmän suosio on lisääntynyt, ja se on omaksunut erilaisia populaareja ja viihteellisiä elementtejä

Tarkastelemme Via Crucis pääsiäisnäytelmää myös sen pyhien ja viihteellisten elementtien näkökulmasta. Millaisia pyhään, mutta toisaalta viihteellisyyteen viittaavia elementtejä Via Crucis sisältää?

Pyhälle on olemassa monenlaisia määritelmiä, mutta yhteistä niille kaikille lienee se, että pyhä on jollakin tavalla erotettu maallisesta. Uskontofenomenologinen tutkimusperinne tarkastelee pyhää kokemuksen kautta. Tällöin pyhä nähdään ihmisessä olevana synnynnäisenä tunteena, jonka mukaan on olemassa ihmisestä riippumaton todellisuus

Mitä tulee viihteeseen, sen määritelmä osoittautui yhtä värikkääksi kuin pyhänkin. Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana ”viihde” tarkoittaa kevyttä ajanvietettä. Viihteen kahdeksi pääryhmäksi on sanottu urheilua ja showbisnestä, mutta viihteeseen kuuluvat myös populaarikulttuurin eri muodot, kuten konsertit, palkintogaalat ja teatteriesitykset. Viihteen tarkoitukseksi on sanottu mielihyvän tuottaminen, ja sen vanhan määritelmän mukaan viihde on passiivista ja sellaista, jonka jokainen kokee ensisijaisesti viihteellisen kokemuksen vuoksi ilman tarvetta pohtia sen kulttuurisia tai historiallisia merkityksiä tai arvoja. Yhä edelleen viihteen tarkoitus on miellyttää ja auttaa unohtamaan arki, sekä toimia itseilmaisun kanavana taiteilijoille sekä kuluttajille.

Kuva: kirkkojakaupunki.fi

Pyhän ja viihteen kautta tarkasteluna Via Crucis näyttäytyy kiinnostavana kokonaisuutena. Ristin tie on toteutettu monena vuonna useiden tunnettujen näyttelijöiden toimesta. Vuonna 2019 Helsingin Via Cruciksen päähenkilöt koostuivat ylioppilasteatteri Kellariteatterin näyttelijöistä. Eturivin näyttelijöiden mukana olemisen lisäksi Jeesuksen tarinan tuominen osaksi nykypäivää vaikuttaisi myös olevan jo monena vuotena Via Crucikselle ominaista. Jokaisen kirjoittajan sanotaan tekevän Jeesuksen tarinasta oman tulkintansa, mikä osaltaan lisää sen viihteellisyyttä: tarina on avoin monenlaisille toteutuksille. Via Cruciksesta on esimerkiksi tehty Pontius Pilatuksen talk show vuonna 2015, jota tähditti muun muassa Jorma Uotinen, Satu Silvo ja Matti Leino. Muuten vakavaan näytelmään on joinain vuosina tuotu mukaan ripaus huumoria. Huumorin avulla on voitu lähestyä esimerkiksi ylipappien ja Herodeksen kohtauksissa vallanpitäjien turhantärkeyttä tai inhimillisyyden hukkumista byrokratiaan. Myös roolitusten osalta näytelmä usein poikkeaa perinteisestä tulkinnasta. Esimerkiksi vuonna 2010 Jeesuksen roolissa nähtiin nainen ja vuonna 2017 kaikki näyttelijät olivat naisia.

Kuvassa vuonna 2017 Jeesusta näytellyt Maria Ylipää. Kuva: kirkkojakaupunki.fi

Teatteriesitysten lukeutuminen viihteen maastoon tekee siis itsessään Via Cruciksesta viihdettä, jonka viihdearvoa lisää eturivin näyttelijät sekä modernit tulkinnat Jeesuksesta ja hänen tarinastaan. Jos pääsiäisnäytelmään liittyviä pyhän elementtejä tarkastellaan uskontofenomenologisesta näkökulmasta, Via Cruciksen pyhyys määräytyy yksilön oman, henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Toisaalta, pyhän kokemuksen on nähty rakentuvan myös yhteisöllisen tradition kautta, jossa pyhä kokemus koetaan, kerrotaan ja legitimoidaan yhteisöllisesti, ja johon kuuluu oleellisesti uskonnollinen viitekehys uskonnollisine traditioineen, myytteineen ja riitteineen. Via Crucis on ehdottomasti yhteisöllinen tapahtuma, johon sisältyy, kaikesta viihteellisyydestä huolimatta, myös uskonnollinen ulottuvuus, ja johon voidaan kokijasta riippuen nähdä sisältyvän myös mysteeri Jeesuksesta ja pääsiäisen tapahtumista.

Helsingissä Via Crucis on suosittu tapahtuma kaupunkilaisten kesken. Vuosittain sitä on järjestämässä noin 70 henkinen työryhmä ja se vetää puoleensa usein kymmenien tuhansien
ihmisten yleisön, vaihtelevista sääolosuhteista riippumatta. Sitä onkin luonnehdittu Suomen suurimmaksi yksittäiseksi teatteriesitykseksi. Näytelmän asetelma on mielenkiintoinen, sillä yleisö pääsee osaksi näytelmää väkijoukon roolissa. Se seuraa kulkueen etenemistä Kaisaniemenpuistosta kohti Helsingin tuomiokirkon portaita, jotka hoitavat näytelmässä Golgatan roolia. Väkijoukon roolissa katsoja kokee olevansa tapahtumien keskipisteessä, ja jonain vuonna yleisölle onkin myyty jopa soihtuja rekvisiitaksi. Pitkän perjantain tapahtumat eletään kaupungissa ikäänkuin uudelleen. Yleisölle esitys on merkinnyt erityisesti virittäytymistä pääsiäisen tunnelmaan ja usealle kaupunkilaiselle siitä onkin muodostunut jokavuotinen perinne. Monelle se tarjoaa tilaisuuden pysähtyä hetkeksi kaupungin kiireellisessä arjessa. Näytelmän mielenkiintoinen luonne antaa myös tilaa hiljentymiselle draaman katketessa kohtausten välillä, mutta kulkueen silti jatkuessa. Tunnelma on yleisössä hyvä, ja monet ovat kokeneet esityksen jopa liikuttavana. Oma rooli sivustakatsojana saa yleisön pohtimaan kärsimyksen kohtaamisen vaikeutta. Tunnelman luomisessa musiikilla on tärkeä rooli, ja se johdattelee draaman kaarta pääsiäisen tapahtumien läpi.
Vaikka pääsiäisen tarina pysyy samana, vaihtelee sen tulkinta vuosittain. Via Cruciksen erilaiset tulkinnat luonnollisesti ovat herättäneet vastustusta joissakin katsojissa, ja useita mielipidekirjoituksia aiheesta on vuosien varrella julkaistu muun muassa Kirkko & Kaupunki-lehdessä. Kritiikkiä on saanut osakseen esimerkiksi naisten roolittaminen perinteisiin miesten rooleihin, kuten Jeesuksen, Herodeksen ja Juudaksen rooleihin. Myös näytelmän liian moderneja tulkintoja on kritisoitu. Jotkut katsojat ovat kokeneet näytelmää tehtävän liian populaarilla otteella, ja että liian modernit tulkinnat vain kosiskelevat niitä, joita kirkko tai uskonto ei edes kiinnosta. Kuitenkin rohkeat tulkinnat perinteisestä näytelmästä ovat saaneet osakseen myös kiitosta. Monet pitävät ajankohtaisten asioiden tarkastelua pääsiäiskertomuksen kautta myönteisenä asiana.

Teksti: Eelis Nurminen, Saana Kivelä & Sauli Vuorimaa

Lähteet:

Repo, Pauliina (2012): Viihteellisillä vesillä. Case: Tutkimus Sibeliustalon asiakkaista kahdeksassa eri viihdekonsertissa maaliskuussa 2012. Opinnäytetyö, Lahden ammattikorkeakoulu.

Kaupunki uskonnon kontekstina 2021 moodle-sivun materiaalit.

Mtvuutiset.fi -artikkeli: Via Crucis sai säväyksen nykypäivästä – Jeesus viihdemanagerin uhrina https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/via-crucis-sai-savayksen-nykypaivasta-jeesus-viihdemanageri en-uhrina/4965282#gs.cw6rto

helsinginseurakunnat.fi -artikkeli: Via Cruciksen tulkitsevat tänä vuonna nuoret näyttelijät

https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutiset/viacruciksentulkitsevattanavuonnanuoretnayttelijat https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/getsemanesta-golgatal-1

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisnayttelijoiden-voimin-toteutettava-via-crucis-vie-matkalle -ihmisyyden-ytimeen

Ylen uutissisällöt

Saavatko uskonnot näkyä katukuvassa?

 

Tekijät: Netta, Sara, Sofia ja Suvi

Varsin kiinnostava kaupunkiteologinen ilmiö on uskontojen näkyminen katukuvassa. Tätä teemaa voidaan lähestyä myös näkymättömyyden käsitteen avulla. Ylipäätään kysymys siitä, onko eri uskontojen näkyvyydessä eroja, ja mistä ne johtuvat, on varsinkin mielenkiintoinen. Näkymisen kysymykseen kytkeytyvät niin historialliset kuin kulttuuriset ilmiöt. Kyse on myös enemmistöistä ja vähemmistöistä, sekä vallan kytkeytymisestä näihin teemoihin. Näkyvyys on samaan aikaan niin yksilöllistä kuin yhteisöllistä. Ei voi myöskään typistää uskontojen näkyvyyttä pelkkään kaupunkiarkkitehtuuriin, vaan näkvyys on myös läsnä pukeutumisessa, äänimaisemassa ja tuoksumaailmassa. Oikeastaan näkyvyyden käsite on yhtä aistien sekamelskaa ja juhlaa, ja kaupungit runsauden tyyssijoina ovatkin erityisen kiinnostavia näyttämöitä tälle aistien elolle. Lähestymme kirjoituksessamme näitä teemoja erityisesti vertailemalla islamin ja kristinuskon näkyvyyttä ja näkymättömyyttä  suomalaisessa kaupunkikuvassa.

Uskonnolliset rakennukset kaupunkikuvassa

Edelleen Suomessa kaupunkikuvan siluettiin piirtyvät lähinnä kristilliset kirkkorakennukset. Moni näistä on toki uskonnollisen toiminnan ja rituaalien harjoittamisen näyttämö, mutta niillä on myös muita symbolisia merkityksiä. Yleensä kirkot ovat varsin keskeisillä paikoilla – joko esimerkiksi kaupungin keskustassa tai kirkonkylän keskiössä. Jos miettii vaikkapa Helsinkiä kaupunginosittain, melkein jokaisesta löytyy kirkkorakennus. Myös esimerkiksi Turku tunnetaan jaosta “Täl pual jokke” ja “Tois puol jokke”, joka perustuu kirkon sijaintiin kaupungin keskustassa.

Helsingin tuomiokirkko. Wikimedia Commons.

Sen sijaan jos mietimme islamilaisia moskeijoita, ei Suomessa ole yhtään rakennusta, joka ulkoapäin olisi selkeästi tunnistettavissa moskeijaksi. Monien islamilaisten yhteisöjen rukoushuoneet sijaitsevat kerrostalojen alakerroissa, ja niitä ei välttämättä osaa yhdistää uskonnolliseen toimintaan, ellei tiedä, että juuri kyseisessä osoitteessa toimii rukoushuone. Suurimmat muslimiväestöjen keskittymät sijoittuvat Suomessa suurkaupunkeihin ja näin ollen erityisesti pääkaupunkiseudulle. Suurin osa moskeijoista/rukoushuoneista on rakennettu kerrostalojen kerhohuoneisiin tai isoihin asuntoihin. Toisin kuin suurin osa Suomessa sijaitsevien kristillisten suuntausten pyhät rakennukset, islam arkkitehtuurillisesti saa edelleen näkyä lähinnä kellarimoskeijoina. 

Moskeijat ovat siis hyvin piilotettuja suomalaisessa katukuvassa muutamaa esimerkkiä lukuun ottamatta. Järvenpäässä sijaitsee maamme mittakaavassa uniikki moskeija, joka on Suomessa ainoa varta vasten moskeijaksi valmistunut rakennus. Nopealla vilkaisulla moskeija vastaa hyvin pitkälti perinteistä suomalaista puukirkkoa. Moskeijan ulkoasusta puuttuvat värit ja koristeellisuus, mutta siitä löytyy moskeijoille tyypillinen minareetti. 

Järvenpään moskeija. Wikimedia Commons.

Helsingin Punavuoressa sijaitsevan Suomen Islam-seurakunnan kerrostalomoskeijan ulkoasu on myös hyvin typistetty. Moskeijan voi tunnistaa katukuvasta mikäli huomaa sen katolla olevan kuunsirpin, joka toimii Islamin yhtenä keskeisimmistä symboleista. Sen lisäksi rakennuksen seinämällä on lyhyt tekstinpätkä arabiaksi. Kuitenkin suurin osa Suomessa sijaitsevista moskeijoista sijaitsee tavallisilla asuinalueilla kerrostalokeskittymissä, joissa ne eivät erotu muista rakennuksista millään tavalla. Tästä herääkin kysymys, kuinka saavutettavia moskeijat ovat kaikille muslimeille, toisin kuin vaikka monet kristilliset kirkot, jotka sijaitsevat kaupunkien keskuksissa hyvien liikenneyhteyksien päässä. 

Helsingin suurmoskeijahanke 

Helsingissäkin muutamia vuosia sitten oli vireillä suurmoskeijahanke. Tämä hanke voidaan nähdä myös kuulumisen politiikkana, koska keskustelua väritti paljon kysymykset siitä, kuuluuko moskeijaksi tunnistettava rakennus Helsingin katukuvaan ja toisiko se mukanaan esimerkiksi minaaretista tulevat rukouskutsut. Keskusteluun rukouskutsuista esiin nostettiin ainakin mahdollinen perjantairukouksen yhteydessä kuuluva kutsu, jota voitaisiin verrata esimerkiksi kirkon kellojen soimiseen sunnuntaisin. Monen rukoushuoneen, esim. islamilaisen Resalat-yhteisön tilat Mellunmäessä saivat aikoinaan jonkin verran vastustusta. Tämäntyylinen nimby-ilmiö on ainakin osittain uuden vastustamista ja ehkä pelkoakin. Islamiin herkästi myös tavataan liittää vahva uskonnollinen sitoutuneisuus, joka nähdään mahdollisena uhkana jokseenkin sekulaarille suomalaiselle elämäntavalle. 

Tämä kaikki ehkä kertoo siitä, että virallisesti alueisiin sidotut uskonnollisiksi tunnistettavat rakennukset liitetään ainakin toistaiseksi Suomessa vielä aika vahvasti kristillisyyteen – mutta tämäkään neuvottelu uskonnollisesta tilasta ja kuulumisesta ei ole muuttumatonta.

Helsinki Islam Keskuksen moskeija Pasilassa. Wikimedia Commons.

Uskonnollisten rakennusten ja symbolien läsnäolo ja niiden näkyminen arkkitehtuurillisesti on siis vallan antoa sille, mikä saa näkyä kaupunkikuvassa ja mikä ei. Kaupungit usein toimivat näyttämöinä muutokselle ja moninaisuudelle. Tällöin voidaan ajatella, että arkkitehtuurillinen moninaisuus on aina läsnä kaupungissa – tähän sisältyy myös kysymys uskonnollisten rakennusten moninaisuudesta ja siitä, mikä saa näkyä ja mikä ei. Myös rakennusten sijoittamisella kaupunkeihin on merkitystä silloin kun pohditaan, että kenen saavutettavissa ne ovat ja millä tavalla kyseiseen ilmiöön suhtaudutaan ja miten sen annetaan näkyä ihmisten arjessa. 

Jos mietimme naapurimaatamme Ruotsia ja sen suuria kaupunkeja, kuten Tukholmaa ja Malmöa, on näissä kaupungeissa useita moskeijaksi tunnistettavia rakennuksia. Usein erilaiset kehityskulut ovat nykyään varsin globaaleja, ja joskus yhteiskunnallisessa keskustelussa kuuleekin puhuttavan, että mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Kiinnostavaa onkin, tuleeko Ruotsin kehityskulusta islamilaisen rakennuksen sallimiselle kaupunkikuvassa myös Suomen suurien kaupunkien tulevaisuus – ja milloin. Suomessa multietnisyys ja moniuskontoisuus on kuitenkin suuressa määrin varsin nuori ilmiö, jonka vuoksi esimerkiksi vähemmistöuskontojen näkyminen rakennusarkkitehtuurissa mitä luultavammin on vasta ottamassa ensimmäisiä askelia kaupunkisuunnittelun saralla.

Tukholman moskeija. Wikimedia Commons.

Ihmisten tekemä ilkivalta, esimerkiksi uskonnollisten rakennusten töhriminen voidaan nähdä mikrotason ilmiönä uskonnollisuuden vastustamisesta katukuvassa. Hyvin monien ja erilaisten uskonnollisten yhteisöjen tilat ovat joutuneet ilkivallan kohteiksi. Joskus töhriminen voi olla vain yleistä sotkemista, jolla ei ole uskontonegatiivista motiivia, mutta esimerkiksi moskeijan sotkeminen islamin ja muslimien solvaamiseen kohdistetuilla teksteillä on jo selkeästi osoitus siitä, että joku tai jotkut kokevat tilan sopimattomaksi katukuvaan.

Uskonnollinen pukeutuminen ja äänimaailma

Pukeutuminen on yksi näkyvä tekijä kun tarkastellaan uskonnon näkymistä katukuvassa. Osa muslimeista käyttää hijabia tai muuta islamiin liitettävää asua tai asustetta. Kristittyjä voi tunnistaa esimerkiksi ristiriipuksista tai erilaisista rukousnauhoista. Sikhimiehiä voi tunnistaa esimerkiksi turbaaneista ja juutalaismiehiä pienestä päähineestä, kipasta. Toisaalta joissain ammateissa uskonnollisten asusteiden käyttöä on rajoitettu. Esimerkiksi poliisina täytyy käyttää virka-asua, jossa ei saa näkyä uskonnollisuutta. Myös puolustusvoimien linjaus siitä, että uskonnollisia päähineitä ei saa käyttää, on puhuttanut julkisessa keskustelussa viime aikoina. Niin poliisin kuin puolustusvoimien kielteistä suhtautumista uskonnollisen päähineen käyttämisestä osana virka-asua on perusteltu sillä, että virka-asun tulisi olla puolueeton ja yhdenmukainen.

Musliminuoria. Pixabay.

Uskonnollinen äänimaailma Suomessa rajoittuu lähinnä kirkonkelloihin. Kirkonkellojen soimiseen suhtaudutaan myös verrattain myönteisesti, ja Suomessa ei juurikaan ole ollut muuta uskonnollista äänimaailmaa kuin kristillinen. Rukouskutsuja ei kuulu katukuvassa muuten kuin sattumalta esimerkiksi muslimin puhelimesta. Uskonnon kuuluminen katukuvassa voi myös liittyä keskusteluun uskonnon julkisuudesta ja yksityisyydestä. Individualismin eli yksilökeskeisyyden suosiminen ja sen myötä institutionaalisuuden vähentyminen ovat lisänneet uskonnollisuuden kuulumista ihmisten yksityiselämään ja vähentäneet uskontojen julkista asemaa ja näkymistä katukuvassa. Uskonnollisen äänimaailman kasvaminen katukuvassa voi ehkä siksikin herättää joissakin ennakkoluuloisuutta. Kiinnostava kysymys onkin, onko kaupunki vapaa kaikelle uskonnolliselle äänimaailmalle, vai vain osalle.

Uskontojen näkymistä katukuvassa voidaan siis tarkastella perinteisesti tutkimalla erilaisia rakennuksia, niiden sijainteja ja niiden monimuotoisuutta. Asiaa voidaan kuitenkin myös lähestyä pohtimalla, millainen paikka kaupunki on erilaisille äänille, hajuille tai vaikka tapahtumille ja kuka kaupunkitilaa saa hyödyntää ja miten.

Keravalta Hong Kongiin

Uskonnot ovat havaittavissa monin tavoin eri puolilla kaupunkeja. Ne ilmenevät erilaisina symboleina, kuvina ja mainoksina. Samalla ihmisten toimintatavat voivat viestiä uskonnollisia teemoja. Uskonnot ovat siis läsnä kaupunkikuvassa, vaikkei sitä aina huomaisikaan. Kaupunkikuvasta erottuvat kuitenkin usein hyvin selkeästi uskonnolliset tilat ja rakennukset. Ne voivat olla erilaisin symbolein varustettuja tai ne voivat olla tarkkaa silmää vaativia katukuvaan uppoavia tiloja.

Kuinka uskonnollisia paikkoja voi sitten löytää eri kaupungeista? Yksi tapa paikantaa kaupunkien uskonnollisia paikkoja, on hyödyntää Uskonnot kartalla -sivustoa. Google Maps -sovellukseen perustuva sivusto osoittaa uskonnollisia paikkoja kaupungeittain. Tässä blogissa esitellään kolmen kaupungin keskeisimpiä tai erikoisimpia uskonnollisia paikkoja, erityisesti Uskonnot kartalla -sivustoa hyödyntäen. Kaupunkien erilaiset historiat, katukuvat ja kulttuurit luovat mielenkiintoisen katsauksen uskonnollisten paikkojen ja tilojen maailmaan. Tässä blogissa pääset siis tutustumaan mielenkiintoisiin uskonnollisiin kohteisiin Keravalla, Turussa ja Hong Kongissa. Tervetuloa matkalle Keravalta Hong Kongiin!

Kerava

Uskonnot kartalla listaa Keravalla olevan 11 uskonnollista paikkaa. Neljä näistä on Suomen evankelisluterilaisen kirkon toimintatiloja: kirkon lisäksi löytyy seurakuntakeskus ja kaksi seurakuntataloa vastakkaisilla puolilla kaupunkia. Edustettuina Keravan kristillisyydessä ovat myös Jehovan todistajat, Apostolinen Seurakunta, Keravan helluntaiseurakunta, Keravan cityseurakunta, Generation of Eternal Glory ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, joista kullekin kartta listaa yhden toimintatilan. Ainoa ei-kristillinen kartalta löytyvä toimitila on Keravan Islamilaisen kulttuurikeskus ry:n ylläpitämä moskeija. Suurin osa näistä tiloista on keskustassa tai siitä kävelymatkan päässä; evankelisluterilaisen kirkon seurakuntatalojen lisäksi Jehovan todistajien valtakunnansali sijaitsee kauempana. Kristinuskon eri muodot näkyvät Keravan katukuvassa: esimerkiksi helluntaiseurakunnan rakennus sijaitsee aukiolla kivenheiton päässä keskustasta ja Keravan Cityseurakunta on aivan rautatieaseman tuntumassa selkeästi merkittynä. Moskeijaa taasen tietämättömän ohikulkijan taitanee olla mahdotonta tunnistaa ulkoa, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Se myös sijaitsee hieman ydinkeskustasta syrjemmällä verrattuna useimpiin kristillisiin toimitiloihin.

Mosque Kerava

Uskonnot kartalla -sivua ei päivitetä aktiivisesti, mikä ilmenee Keravalla siinä, ettei Apostolista Seurakuntaa löydy annetusta osoitteesta. Lisäksi sivusto ei mainitse Katupappilaa, joka lienee Keravan näkyvin uskonnollinen paikka. Katupappila on evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämä monitoimitila, Keravalla siis kirkon viides toimintatila. Se sijaitsee kävelykadulla kauppakeskus Karusellin pääsisäänkäynnin vieressä. Katupappilan tarkoituksena on toimia matalankynnyksen ja helponsaavutettavuuden kohtaamispaikkana.

Turku

Turku näyttäytyy paitsi karttamerkintöjen myös keskusta-alueen sunnuntaikävelyn perusteella moniuskontoiselle kaupungille, jossa ristin alla toimivat uskonnolliset tilat edustavat enemmistöä.

Keskiaikainen kivikirkko, Turun tuomiokirkko, hallitsee kaupunkimaisemaa kaikista ilmansunnista katsottuna. Se edustaa postikorttien Turkua ja on tärkeä osa turkulaista menneisyyttä ja nykyisyyttä.

Turun tuomiokirkko on Suomen Turussa I kaupunginosassa Aurajoen rannalla sijaitseva, monessa vaiheessa rakennettu kivikirkko, joka on suurimmaksi osaksi keskiajalta. Suomen kansallispyhäkkö, on sekä arkkipiispan että Turun piispan kotikirkko.

Kivenheiton päässä turistienkin suosimasta Vanhasta Suurtorista tuomiokirkkoineen on 70-luvun kerrostalo, jonka alakerta kätkee sisäänsä 21 kansalaisuutta ja 700–800 viikoittaista kävijää. Katukuvasta hädin tuskin erottuva islamilaisen yhdyskunnan moskeijan ovi on auki. Ihmisiä tulee ja menee. Moskeijan ulkopuolella ei ole havaittavia symboleja uskonnollisesta tilasta. Ihmisten elämä osoittaa, että paikalla on merkittävä uskonnollinen tila.

Turun islamilainen yhdyskunta Yliopistonkadulla sulautuu katukuvaan ja rakennuskantaan. Ulkoisia merkkejä uskonnollisesta tilasta ei ole havaittavissa.

Juutalaisen seurakunnan synagoga ja Vapaakirkko ovat keskustan tuntumassa saman kadun varrella, naapureina. Vapaakirkon sunnuntaitoiminta on tosin siirtynyt syksyn aikana teatteritiloihin. Mielenkiintoista onkin, kuinka viihdeteatterina tunnettu Linnateatteri muuttuu sunnuntaisin Vapaakirkon jumalanpalveluspyhäköksi. Naapurissa oleva yli 100-vuotias Daavidin tähdin koristeltu Synagoga on monelle turkulaiselle ulkoa tuttu mutta sisältä arvoitus. Harva on käynyt sisällä rakennuksessa mutta synagogan kokema ilkivalta nosti pari vuotta sitten turkulaiset yhteiseen tukimielenosoitukseen juutalaisen seurakunnan puolesta.

Turun juutalaisen seurakunnan synagoga. Vuonna 1912 valmistunut, Daavidin tähdin koristeltu Synagoga on toinen Suomen kahdesta synagogasta. Toinen sijaitsee Helsingissä.
Turun vapaaseurakunnan kirkkotila toimi pitkään Tuureporinkadulla keskustan läheisyydessä (kuvassa). Syksyllä 2021 jumalanpalvelustoiminta siirtyi kirkkotilasta Linnateatteriin.

Turussa toimii erilaisia kristillisiä yhteisöjä evankelisluterilaisista, katolisesta, ortodoksisista seurakunnista metodisteihin ja helluntailaisiin, kristillisperäisiä yhteisöjä, kuten Jehovan todistajat ja Mormonit, juutalainen seurakunta, buddhalainen yhdyskunta sekä islamilainen yhdyskunta. Näiden uskonnollisten yhteisöjen tilat edustavat uskonnon ilmenemistä, pyhän läsnäoloa ja kulttuurien monimuotoisuutta turkulaisessa kaupunkimaisemassa.

Turun ortodoksinen kirkko eli Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko. C. L. Engelin 1800-luvulla suunnittelema rakennus värittää Turun Kauppatorin näkymää.

Karttamerkinnät ja sunnuntaikävely tarjoavat näkymän ensisijaisesti kristillistä perintöä kantavaan kaupunkiin, joka kuitenkin kätkee sisäänsä moniäänisyyttä ja monia kulttuureja, jotka elävät rinta rinnan – turkulaisina.

Turun alueen uskonnolliset paikat kartalla (Lähde: www.uskonnotkartalla.fi)

Hong Kong

Temppeliaukion sisäänkäynti on suoraan ruuhkaisella kadulla, tavallisia kerrostaloja vastapäätä.

Hong Kong mainitaan useasti monikulttuurillisuuden metropoliksi, eikä maailmankatsomusten värikäs kirjo välty tältä kuvaukselta. Vaikka yhteisöjen uskomuksia ei näkisikään omana ilmiönä irrallisena kulttuurista, törmää kaupungilla kävellessään hyvin nopeasti ”uskontojen” konkreettisiin ilmentymiin – materialistisiin ulottuvuuksiin – osana kaupungin kokonaisuutta. Yksi tällaisista ilmentymistä on Kowloonissa sijaitseva taolaisuutta edustava Sik Sik Yuen Wong Tai Sin temppeli, joka herättää monen turistin huomion keskellä taivasta hipovia pilvenpiirtäjiä.

Aukio temppelin sisäänkäynnillä.

Temppeli on ollut hyvän onnen lähde 1900-luvun alkupuolelta asti, ja ottaa itselleen noin 18 tuhatta neliömetriä ruuhkaista kaupunkialuetta suoraan kiireisen ostoskeskuksen vierestä. Ostoskeskuksen lisäksi, temppelillä on suuri merkitys paikallisen alueen hahmottamisessa: esimerkiksi suunnistaessa maan alla kaupungin metrojärjestelmiä pitkin, temppelin nimi korostuu osoittaessa erästä uloskäyntiä. Ei siis ole ihme, että poikkeavan näköinen rakennus herättää huomiota erityisesti turistien keskuudessa.

Metrouloskäynti osoitettuna temppelillä.

Temppelin estetiikan poikkeavuutta kaupunkiympäristössä sulattaa lisäksi leviäminen itse temppelin ulkopuolisiin rakennuksiin. Esimerkiksi aikaisemmin mainittu ostoskeskus on ottanut suuria vaikutteita temppelin puoleiseen rakennussivuun, muutoin hyvin modernista arkkitehtuuristaan huolimatta. Onkin äärimmäisen mielenkiintoista huomata näiden kahden hyvinkin vastakkaisen rakennuksen sulava yhteistyö.

Kauppakeskuksen julkisivu temppeliltä päin.

Tämänkaltainen erikoiskohde keskellä ruuhkaista kaupunkia on häkellyttävä kokemus. Sik Sik Yuen Wong Tai Sin temppeli on äärimmäisen mielenkiintoinen kohde, joka havainnollistaa kuinka uskonnollisuus voi näkyä kaupunkikontekstissa.

Temppelin päärakennuksen koristelut.

Lopuksi

Olemme nähneet kuinka erilaisia uskontoja ja uskonnollisia rakennuksia voi nähdä kolmessa eri kaupungeissa. Keravan katupappilassa, Turun tuomiokirkossa ja Hong Kongin Sik Sik Yuen Wong Tai Sin temppelissä voidaan kaikissa nähdä uskonnon monimuotoisuus. Vaikka usein uskonnolliset rakennukset ovat näyttäviä uskonnon symboleita, kuten kirkot ja temppelit, kaikkia uskonnollisia rakennuksia ei välttämättä edes huomaa, sillä ne sulautuvat kaupunki kuvaan niin hyvin. Kaupungeissa tulee aina näkymään uskontojen vaikutus monilla eri tavoilla etenkin rakennuksissa. Tässä blogissa katsoimme uskonnollisia rakennuksia Keravalta Hong Kongiin.