Opintovastaavan mietteitä

Aloitetaan hyvillä uutisilla. Oppiaineen kurssipalautekokouksessa kolmelta oppiaineeseen tänä vuonna liittyneeltä henkilökunnan jäseneltä kysyttiin heidän näkemyksiä oppiaineesta ja sen opiskelijoista. Vastaukset olivat tällaiset: opiskelijat verrattuna heidän aiempaan kokemukseen ovat fiksuimpia ja ahkerimpia mitä he ovat kohdanneet, oppiaine kaikessa laajuudessa yltää globaalilla tasolla kärkikastiin sekä ylipäätään oppiaineen ilmapiiri on sekä akateemisella tasolla että yleiseltä tunnelmaltaan loistava! Asiat oppiaineessa siis ovat kohtuullisen hyvällä tasolla, tämä on asia joka jokaisen tulee tiedostaa ja josta saa ja pitää olla ylpeä!

Kuitenkin on tärkeää muistaa että myös opiskelijoilla on vastuu oppiaineen ilmapiiristä ja sen tasosta. Meidän kohtuullisen pieni henkilökunta tekee loistavaa työtä, tästä syystä opiskelijoiden tulee toimillaan tähdätä tuon työmäärään helpottamiseen, ei vaikeuttamiseen. Kursseille ilmoittautuminen on sitoumus, joka aiheuttaa työtä kurssin vetäjälle, eli jos et syystä tai toisesta osallistukkaan kurssille, on tärkeää muistaa ilmoittaa siitä myös kurssin vetäjälle. Samoin tilanteissa, joissa oma osallistuminen kurssiin ei ole mahdollista täydellä teholla, kysy opettajalta mitä voit tehdä sen suhteen. Oppiaineessa ollaan kohtuullisen joustavia suorittamisen suhteen, jossain määrin jopa liiallisuuksiin asti, joten opiskelijan tulee muistaa että omien mahdollisuuksien ja oppimisen päävastuu on opiskelijalla itsellään. Opiskelijoilla on vapauden lisäksi myös velvollisuuksia. Myös palaute opinnoista on äärimmäisen tärkeää, tästä syystä on huolestuttavaa että kurssi-palautteen antaminen tuntuu unohtuvan monelta opiskelijalta. Paperinen palautteen kerääminen tuntuu olevan edelleen se helpoin tapa saada opiskelijat sitä antamaan, mutta myös sähköinen palautteen anto tulisi olla mahdollista, nyt sähköisen palautteen vastausprosentit ovat alle 10%.

Kehitysmaatutkimuksen opiskelijat ovat tunnettuja maailmanparantamisesta, mutta ilmeisesti paperin tuhlaaminen on edelleen ok, vaikka muitakin mahdollisuuksia on?

Huolestuttavaa on myös opiskelijoiden suhtautuminen henkilökuntaa omissa ongelmatilanteissa, palautetta ja kysymyksiä saa ja tulee antaa, mutta viime aikoina trendi on muuttunut hälyttävän aggressiiviseen suuntaan. Sähköpostiviesteissä tulee olla asiallinen ja kohtelias, ei sortua syyttämiseen ja kiukutteluun.  Tässäkin on tärkeää muistaa oma vastuunsa, kursseille tulee osallistua ja esseet palauttaa määräaikoihin mennessä. Älkää syyttäkö omista mokistanne henkilökuntaa!

Pieni mutta tehokas oppiaineemme on tällä hetkellä yksi parhaimpia paikkoja opiskella ja erityisesti oppia ja kerätä osaamista (joka on siis kansainvälistä huippua) tulevaisuutta varten. Muutamista pienistä mutta edelleen huomionarvoisista ongelmista huolimatta ilmapiiri hyvä ja henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteistyö pelaa. Opintovastaava haluaakin siis korostaa että meidän tulee olla ylpeitä oppiaineestamme ja osaamisestamme. Mutta samalla opiskelijoiden tulee muistakaa seuraava lause: vapauden mukana tulee myös velvollisuuksia.

Tulevaisuus näyttää hyvältä ja syksyn alkuun liittyy myös opintoasioiden kannalta mielenkiintoisia asioita, uusia haasteita ja kokemuksia kohti siis!

Rakkaudella, opintovastaavanne Konsta