Hae kehy-viikon koordinaattoriksi vuodelle 2016

HYYn kehitysyhteistyövaliokunta hakee koordinaattoria vuoden 2016 kehitysyhteistyön teemaviikolle!

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) hakee syksyn 2016 kehitysyhteistyön teemaviikolle koordinaattoria. Kehitysyhteistyön teemaviikolla on HYYssä pitkät perinteet ja vuonna 2016 kehy-viikko toteutetaan yhteistyössä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja muiden ylioppilaskuntien kanssa. Kehy-viikko on osa SYL:n koordinoimaa viestintä- ja kehityskasvatushanketta, joka toteutetaan vuosina 2015–2016 Suomen Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuella.

Eri ylioppilaskuntien koordinaattoreista koostuva ohjausryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattorin johdolla koordinoimaan teemaviikon suunnittelua ja toteutusta valtakunnallisesti. HYYn paikalliskoordinaattori on HYYn kehitysyhteistyövaliokunnan kanssa vastuussa paikallisen teemaviikon järjestelyistä. Koordinaattorin tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat:

*Kehitysyhteistyöviikon tuotantotiimin kokoaminen
*Paikallisen viikon suunnitteleminen ja järjestäminen tiimin kanssa
*SYL:n ohjausryhmään osallistuminen
*Paikallistason materiaalin tuottaminen
*Tapahtumasta raportointi
*Säännöllinen yhteydenpito ja hankkeesta tiedottaminen kehitysyhteistyövaliokunnassa
*Tuotantotiimin kokousten vetäminen

Kehy-viikko järjestetään syksyllä ja tarkan ajankohdan päättää ohjausryhmä ensimmäisessä kokouksessaan helmikuussa. Viikon suunnittelu alkaa vuoden alusta 2016. Työtä on eniten alkusyksystä teemaviikkoon saakka, itse viikon aikana sekä loppuvuodesta raportoinnin yhteydessä.

Vuoden 2015 teema oli ”Suomalaisten vastuu globaalissa maailmassa”.

Hakijalla toivotaan olevan jonkin verran kokemusta tapahtumien järjestämisestä, projektityöskentelystä, ryhmän johtamisesta sekä kiinnostusta kehityskysymyksiin. Koordinaattorin tulisi sitoutua toimimaan tehtävässä koko vuoden ajan. Koordinaattorina toimiminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden oppia projektityöstä ja tapahtumien tuottamisesta käytännössä. Koordinaattori kokoaa itselleen avuksi suunnittelutiimin. Lisäksi apuna toimii kehitysyhteistyövaliokunta, valtakunnallinen ohjausryhmä sekä HYYn hallituksen kehitysyhteistyövastaava.

Sovitusti hoidetusta tehtävästä maksetaan noin 1 500 € palkkio ja tehtävät alkavat heti valinnan jälkeen perehdyttämisjaksolla.

Haku on avoin kaikille HYYn jäsenille ja kiinnostuneita pyydetään lähettämään korkeintaan sivun pituinen hakemus 20.11. mennessä osoitteeseen hanna-liisa.rekola(at)helsinki.fi.

Lisätietoja antavat:

HYYn kehitysyhteistyöviikon koordinaattori 2015 Solja Sulkunen
(solja.sulkunen (at) helsinki.fi)
HYYn kehitysyhteistyövaliokunnan puheenjohtaja Hanna Rekola
(hanna-liisa.rekola(at) helsinki.fi)

Hae kehy-valiokunnan toimintaan vuodelle 2016

Kehy-valiokunnan uudet toimijat vuodelle 2016 valitaan vaalikokouksessa tiistaina 24.11 klo 18 alkaen kokoushuone Sparressa Uudella Ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5A, 2 krs.) Kaikki HYYn jäsenet ovat äänioikeutettuja vaalikokouksessa ja lämpimästi tervetulleita!


Hakuun tulevat pestit:

Puheenjohtaja

Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on koordinoida valiokunnan virallisten kokousten järjestämistä kaksi kertaa kuukaudessa. Pj valmistelee sisällön kokouksiin ja varaa kokoustilat yhteistyössä varapuheenjohtajien kanssa, tekee kokouskutsut ja esityslistat ajallaan sekä tarkistaa pöytäkirjan. Pj:n muihin tehtäviin kuuluvat muun muassa budjetin seuraaminen, toimintasuunnitelman tekeminen ja toiminnan kokonaiskuvan hallinta sekä pöytäkirjojen arkistointi. Pj pyrkii kehittämään valiokunnan toimintaa ja yhdessä ydintiimin (varapuheenjohtajien, tiedottajan sekä sihteerin) kanssa vastaa valiokunnan näkyvyydestä ja toiminnan jatkuvuudesta. Pj:n tulisi siksi pystyä osallistumaan mahdollisimman paljon kaikkeen valiokunnan toimintaan, kuten valiokunnan järjestämiin tapahtumiin ja kehy-viikon suunnitteluun. Puheenjohtaja johtaa muiden pestiläisten toimintaa, hankeryhmiä lukuunottamatta, ja koordinoi HYYn kehitysyhteistyöhön liittyvää toimintaa yhdessä HYYn hallituksen kehy-vastaavan ja HYYn kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa osallistumalla johtoryhmän kokouksiin sekä SYL:in kehysektorin kokouksiin. Hankkeiden toimintaa ohjeistaa ja johtaa HYYn kehitysyhteistyökoordinaattori. Pj:n pesti on aikaa vievä, mutta sitäkin antoisampi ja opettavampi, ja voi avata ovia moniin tehtäviin muuallakin. Olisi toivottavaa, että puheenjohtajalla olisi jo entuudestaan kokemusta kehy-valiokunnasta ja sen toiminnasta.

Varapuheenjohtajat (2)

Varapuheenjohtajana toimiminen on helppo tapa päästä mukaan valiokunnan toimintaan. Varapuheenjohtajia on yleensä kaksi ja he hoitavat kokousten käytännönjärjestelyt kuten tarjoilun ja tilavaraukset. Varapuheenjohtajat myös avustavat puheenjohtajaa hänen osoittamissaan tehtävissä ja tekee aktiivisesti yhteistyötä tapahtumatiimin kanssa. Erityisesti he osallistuvat aktiivisesti valiokunnan toiminnasta tiedottamiseen ja edustustehtäviin. Varapuheenjohtajat käyvät esimerkiksi esittelemässä valiokuntaa yliopiston luennoilla, esimerkiksi kehitysmaatutkimuksen johdantoluennolla, HYYn koulutuksissa ja tapahtumissa, HUGS-verkoston kokouksissa sekä mahdollisuuksien mukaan myös muiden valiokuntien kokouksissa. Jos puheenjohtaja on estynyt, toimii toinen varapuheenjohtajista hänen sijaisenaan. Kokouksia pidetään lukukausien aikana noin kahden viikon välein, ja varapuheenjohtajat voivat sopia keskenään käytännönjärjestelyistä toisen ollessa estynyt.

Tiedottaja

Tiedottajan tehtävä on viestiä valiokunnan toiminnasta ja tapahtumista aktiivisesti ja säännöllisesti valiokunnan nettisivuilla, Facebook-sivulla ja sähköpostilistalla sekä tarvittaessa myös yliopiston muilla sähköpostilistoilla. Tiedottaja on vastuussa nettisivun ja FB-sivun ulkoasusta ja valokuvasisällöstä sekä tiedon ajantasaisuudesta. Myös sähköpostilistojen kehy-vlk ja kehy-aktiivit hallinnointi kuuluu tiedottajan toimenkuvaan. Tiedottaja laittaa kuvat valiokuntalaisista blogiin heti valituksi tultuaan ja perustaa Facebookiin suljetun ryhmän Kehy-vlk 2016. Hän pyrkii tapaamaan edellisen viestintävastaavan mahdollisimman pian valituksi tultuaan ja uudistaa sähköpostilistat. Tiedottaja toimii yhteistyössä varapuheenjohtajien, tapahtumakoordinaattorien ja kehyviikko-tiimin kanssa sujuvan viestinnän kehittämiseksi ja vastuunjaon selkeyttämiseksi ja voi halutessaan kasata ympärilleen tiimin. Tiedottajan odotetaan kirjoittavan valiokunnan toimintaa ja tapahtumia käsitteleviä juttuja mahdollisimman runsaasti vuonna 2016 avattavaan sähköiseen Kimppu-lehteen sekä esimerkiksi Ylioppilaslehteen. Tämä edellyttää paikallaoloa valiokunnan kokouksissa ja tapahtumissa. Tarvittaessa tiedottaja koordinoi viestintämateriaalihankintoja ja välittää harjoittelu- ja työpaikkailmoituksia sähköpostilistoille. Pesti on erittäin kehittämiskelpoinen ja sopii erityisesti kehitysyhteistyö- ja kehitysmaa-asioista kiinnostuneelle viestinnän opiskelijalle.

Sihteeri

Sihteeri pitää kokouksissa pöytäkirjaa, kirjoittaa sen puhtaaksi, lähettää puheenjohtajalle tarkastettavaksi ja tulostaa seuraavaan kokoukseen allekirjoitettavaksi. Pöytäkirjojen kirjottaminen vaatii tarkkuutta ja keskittymiskykyä. Sihteerin olisi suotavaa päästä osallistumaan kaikkiin kokouksiin, mutta esteen sattuessa ilmoittaa sihteeri tästä etukäteen ja hankkii itselleen sijaisen. Sihteerin pesti on helppo tapa päästä mukaan toimintaan. Sihteerin tehtäviin voi kuulua myös postin hakeminen ennen kokousta.

Varainhankinnan koordinaattori

Vuonna 2016 avataan ensimmäisen kerran hakuun varainhankinnan koordinaattorin pesti. Syksyllä 2015 on päätetty tehostaa valiokunnan omaa varainhankintaa ja sitä varten on tehty kattava varainkeruulupahakemus. Koordinaattorin alkuvuoden tehtäviin kuuluu varainkeruun ideointi tulevalle toimikaudelle syksyllä 2015 tehdyn suunnitelman pohjalta. Lisäksi koordinaattorin työnkuvaan kuuluu varainkeruulippaiden hankkiminen valiokunnalle ja vuoden mittaan lippaista sekä kerätyistä varoista vastaaminen ja varojen siirto HYYn pankkitilille. Koordinaattori vastaa lisäksi varainhankinnan markkinoinnista yhdessä valiokunnan tiedottajan kanssa sekä varainhankintatapahtumien ideoimisesta ja järjestämisestä valiokunnan tapahtumakoordinaattorin ja tapahtumatiimin kanssa. Varainhankinnan koordinaattori pyritään kouluttamaan tehtäväänsä esimerkiksi Kepan kautta ja pesti tarjoaa mahdollisuuden opetella taitoja, joilla tulee todennäköisimmin olemaan paljon kysyntää kehy-sektorilla tulevien vuosien aikana.

Tapahtumakoordinaattorit (2) ja tapahtumatiimiläiset

Tapahtumakoordinaattori(t) vastaa(vat) valiokunnan omista tapahtumista, kuten esimerkiksi toimijoiden tutustumisillasta, kevätpiknikistä, kesämökkiseminaarista, uusien illasta ja pikkujouluista. Koordinaattori luotsaa myös osallistumista muihin tapahtumiin kuten esimerkiksi toukokuussa järjestettäville Maailma Kylässä –festivaaleille ja syksyllä yliopiston avajaiskarnevaaleille. Valiokunnan tapahtumat määritellään toimintasuunnitelmassa, mutta myös oma-aloitteisuus on ehdottoman toivottavaa. Kaikki valiokuntatoimijat osallistuvat isojen tapahtumien järjestämiseen, mutta tapahtumatiimi on vastuussa viime kädessä tapahtumien suunnittelusta ja käytännön järjestelyiden aikataulutuksesta. Tapahtumatiimiläisen pesti on helppo ja mukava tapa tutustua valiokunnan toimintaan.

Excu-vastaava

Excu- vastaavan tehtävänä on järjestää excursioita (vierailuita) valiokuntalaisia kiinnostaviin kohteisiin kuten järjestöihin, ministeriöihin ja yrityksiin noin 3-5 lukukaudessa ja niiden lisäksi useampi ekskursio syksyisellä kehy-viikolla. Eksku-vastaavan tehtävänä on järjestää heti pestiin valituksi tultuaan eksku Kepaan. Yhteyttä kannattaa ottaa myös esimerkiksi Reiluun kauppaan ja Ulkoministeriöön. Valiokuntien toiveita excu-kohteista voi kartoittaa esimerkiksi e-lomakkeella tai wikin avulla. Vastaava ottaa yhteyttä yrityksiin, huolehtii käytännön järjestelyistä, sopii ajankohdan, vierailun teeman ja osallistujamäärän. Hän hoitaa tarvittaessa myös vierailuun liittyvän tiedotuksen ja some-viestinnän. Excu-vastaava voi myös seurata ilmoittelua sekä tiedottaa erilaisista ajankohtaisista ja valiokuntaa mahdollisesti kiinnostavista tapahtumista. Pesti on yksi valiokunnan helpoimmista, mutta vaatii yhteistyötaitoja, järjestelmällisyyttä ja ehdottomasti oma-aloitteisuutta.

Globaalikasvatusvastaava

Yksi kehy-valiokunnan tärkeimmistä tehtävistä on nostaa ylioppilaskunnan jäsenten tietoisuuteen ajankohtaisia kehitykseen ja kehitysmaihin liittyviä aiheita ja teemoja ja ylläpitää kriittistä keskustelua. Globaalikasvatusvastaavan tehtävänä on huolehtia, että valiokunnan toiminta täyttää osaltaan nämä kriteerit esimerkiksi tapahtumien ja viestinnän osalta. Vastaavan tehtävänä on kehittää valiokunnan globaalikasvatustehtävää sekä suunnitella toimintaa ja viestintää erityisesti valiokunnan ulkopuolisille opiskelijoille. Vastaava toimii tiiviissä yhteistyössä tiedottajan, varapuheenjohtajien, tapahtumatiimin ja kehy-viikon tiimin kanssa. Vuonna 2015 valiokunnan globaalikasvatusvastaavat aloittivat globaalikasvatusoppaan kirjoittamisen yhdessä muiden HYYn valiokuntien kanssa. Oppaan tarkoituksena on tarjota työkaluja HYYn alaisille järjestöille globaalikasvatustehtävän huomioimiseen heidän toiminnassaan. Tulevan vastaavan olisi toivottavaa jatkaa työtä eteenpäin. Tehtävä sopii erityisen hyvin esimerkiksi kasvatustieteiden opiskelijalle.

Kehy-viikon koordinaattorin assistentti ja kehyviikkotiimi

Valiokunnassa jo perinteeksi muodostunut Kehy-viikko toteutetaan vuonna 2016 ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuella ja SYL:n koordinoimana samaan aikaan muiden ylioppilaskuntien kanssa. Kehy-viikon tarkoitus on tuoda opiskelijoiden tietoisuuteen asioita ja ilmiöitä, jotka liittyvät kehitysyhteistyöhön ja kehitysmaihin. Viikon teema on kansallinen ja se päätetään SYL:n tasolla. Kehyviikon koordinaattori valitaan syksyllä 2015 erillisellä haulla ja hän on viime kädessä vastuussa viikon järjestämisestä ja budjetoinnista.

Kehitysyhteistyöviikon koordinaattorin assistentti on koordinaattorin oikea käsi. Viikon järjestelyihin kuuluu paljon juoksevia asioita itse tapahtumien lisäksi, joissa assistentti auttaa koordinaattoria. Tällaisia asioita on mm. tilitysohjeiden laatiminen, tiedostojen arkistointi ja hallinta, sekä yhteydenpito muihin tiimiläisiin ja eri yhteistyötahoihin. Assari pitää tiiviisti yhtä koordinaattorin kanssa ja osallistuu aktiivisesti viikon markkinointiin ja markkinointimateriaalin tuotantoon. Assestentti ei ole pääsääntöisesti vastuussa yksittäisistä tapahtumista, mutta tämä ei ole täysin poissuljettuakaan. Assistentin tarkemmat tehtävät sovitaan erikseen vastamaan sen hetkellisiä tarpeita.

Kehyviikkotiimiläiset ovat mukana kehyviikon suunnittelussa keväästä alkaen. Tiimiläiset avustavat koordinaattoria tarvittavissa tehtävissä, esimerkiksi markkinoinnissa ja viestinnässä ja voivat ottaa vastuun yksittäisten tapahtumien suunnittelusta ja koordinoimisesta.

Kimppu-lehden toimitus

Vuonna 2016 valiokunnan kehityskysymyksiä käsittelevä Kimppu-lehti viedään verkkoon. Aiemmin kerran vuodessa julkaistu paperinen lehti muuttuu nyt ensisijaisesti sähköiseksi verkkolehdeksi, johon pyritään tuottamaan sisältöä ympäri vuoden. Lehden päätoimittaja on valittu avoimella haulla syksyllä 2015, mutta lehdelle etsitään vielä toimituskuntaa ja satunnaisia kirjoittajia. Nyt syksyllä ja vuoden 2016 alussa toimituksella on mahdollisuus osallistua aivan uudenlaisen Kimpun suunnitteluun. Valiokunnan vaalikokouksessa voit hakea Kimpun toimituskuntaan ja olla tiiviimmin mukana lehden teossa. Myös myöhemmin on mahdollista tulla mukaan ja lehdessä julkaistaan juttuja myös satunnaisilta kirjoittajilta.

Valiokunnan uudet toimijat vuodelle 2015 valittu

Kehitysyhteistyövaliokunnan vaalikokous houkutteli toimistolle runsaasti väkeä. Valiokunnan vuoden 2015 puheenjohtajaksi valittiin Hanna Rekola.

Utvecklingssamarbetsutskottets valmöte lockade många till kansliet. Utskottets ordförande år 2015 är Hanna Rekola.

The organising meeting of the Committee for development cooperation filled meeting room Sparre. Hanna Rekola is the new chairperson.

Hae kehy-valiokunnan pestiä vuodelle 2015 vaalikokouksessa 25.11!

Uudet valiokuntatoimijat vuodelle 2015 valitaan vaalikokouksessa 25.11. klo 18 kokoushuone Sparressa, Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 A, 2krs). Tervetuloa paikalle kaikki ensi vuoden toiminnasta kiinnostuneet!


 Kehyvaliokunnan pestit vuonna 2015

 

Puheenjohtaja

Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on koordinoida valiokunnan virallisten kokousten järjestämistä 2 krt kuukaudessa. Pj valmistelee sisällön kokouksiin ja varaa kokoustilat yhteistyössä varapuheenjohtajien kanssa, tekee kokouskutsut ja esityslistat ajallaan sekä tarkistaa pöytäkirjan. Pj:n muihin tehtäviin kuuluvat muun muassa budjetin seuraaminen, toimintasuunnitelman tekeminen ja toiminnan kokonaiskuvan hallinta sekä pöytäkirjojen arkistointi. Pj pyrkii kehittämään valiokunnan toimintaa ja yhdessä ydintiimin (varapuheenjohtajien, tiedottajan sekä sihteerin) kanssa vastaa valiokunnan näkyvyydestä ja toiminnan jatkuvuudesta. Pj:n tulisi siksi pystyä osallistumaan mahdollisimman paljon kaikkeen valiokunnan toimintaan, kuten valiokunnan järjestämiin tapahtumiin ja kehy-viikon suunnitteluun. Puheenjohtaja johtaa muiden pestiläisten toimintaa, hankeryhmiä lukuunottamatta, ja koordinoi HYYn kehitysyhteistyöhön liittyvää toimintaa yhdessä HYYn hallituksen kehy-vastaavan ja HYYn kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa osallistumalla johtoryhmän kokouksiin sekä SYL:in kehysektorin kokouksiin. Hankkeiden ja projektivarojen toimintaa ohjeistaa ja johtaa Ilona Kalliola, HYYn kehitysyhteistyökoordinaattori. Pesti on aikaa vievä, mutta sitäkin antoisampi ja opettavampi, ja voi avata ovia moniin tehtäviin muuallakin. Olisi toivottavaa, että puheenjohtajalla olisi jo entuudestaan kokemusta kehy-valiokunnasta ja sen toiminnasta.

Varapuheenjohtajat (2)

Varapuheenjohtajana toimiminen on helppo tapa päästä mukaan valiokunnan toimintaan. Varapuheenjohtajia on yleensä 2 ja he hoitavat kokousten käytännönjärjestelyt kuten tarjoilun ja tilavaraukset. Varapuheenjohtajat myös avustavat puheenjohtajaa hänen valitsemissaan tehtävissä ja tekee aktiivisesti yhteistyötä tapahtumatiimin kanssa. Erityisesti he osallistuvat aktiivisesti valiokunnan toiminnasta tiedottamiseen ja edustustehtäviin. Varapuheenjohtaja käyvät esimerkiksi esittelemässä valiokuntaa yliopiston luennoilla, esimerkiksi kehitysmaatutkimuksen johdantoluennolla, HYYn koulutuksissa ja tapahtumissa, HUGS-verkoston kokouksissa sekä mahdollisuuksien mukaan myös muiden valiokuntien kokouksissa. Jos puheenjohtaja on estynyt, toimii toinen varapuheenjohtajista hänen sijaisenaan. Kokouksia pidetään lukukausien aikana noin 2 viikon välein, ja varapuheenjohtajat voivat sopia keskenään käytännönjärjestelyistä toisen ollessa estynyt.

Varapuheenjohtajille mahdollisesti hyödyllinen koulutus (niin sovittaessa valiokunta voi kustantaa):

Lobbauskoulutus: http://www.kepa.fi/tapahtumakalenteri/13772

Tiedottaja

Tiedottajan tehtävä on viestiä valiokunnan toiminnasta ja tapahtumista aktiivisesti ja säännöllisesti valiokunnan blogissa, FB-sivulla ja sähköpostilistalla sekä tarvittaessa myös yliopiston muilla listoilla. Tiedottaja on vastuussa blogin ja FB-sivun ulkoasusta ja valokuvasisällöstä sekä tiedon ajantasaisuudesta. Myös sähköpostilistojen kehy-vlk ja kehy-aktiivit hallinnointi kuuluu tiedottajan toimenkuvaan. Tiedottaja laittaa kuvat valiokuntalaisista blogiin heti valituksi tultuaan ja perustaa Facebookiin suljetun ryhmän Kehy-vlk 2015. Hän pyrkii tapaamaan edellisen viestintävastaavan mahdollisimman pian valituksi tultuaan ja uudistaa sähköpostilistat. Tiedottaja toimii yhteistyössä varapuheenjohtajien, tapahtumakoordinaattorien ja kehyviikko-tiimin kanssa sujuvan viestinnän kehittämiseksi ja vastuunjaon selkeyttämiseksi ja voi halutessaan kasata ympärilleen tiimin. Tiedottajan odotetaan kirjoittavan valiokunnan toimintaa ja tapahtumia käsitteleviä juttuja mahdollisimman runsaasti blogiin sekä esimerkiksi Ylioppilaslehteen. Tämä edellyttää paikallaoloa valiokunnan kokouksissa ja tapahtumissa. Tarvittaessa tiedottaja koordinoi viestintämateriaalihankintoja ja välittää harjoittelu- ja työpaikkailmoituksia sähköpostilistoille. Erittäin kehittämiskelpoinen pesti. Sopii erityisesti kehitysyhteistyö- ja kehitysmaa-asioista kiinnostuneelle viestinnän opiskelijalle.

Valiokunta kustantaa niin sovittaessa tiedottajalle tämän Kepan koulutuksen:

Viestintää nollabudjetilla: http://www.kepa.fi/tapahtumakalenteri/13771

Excu-vastaava

Excu- vastaavan tehtävänä on järjestää excursioita (vierailuita) valiokuntalaisia kiinnostaviin kohteisiin kuten järjestöihin, ministeriöihin ja yrityksiin noin 3-5 lukukaudessa ja niiden lisäksi useampi ekskursio syksyisellä kehy-viikolla. Eksku-vastaavan tehtävänä on järjestää heti pestiin valituksi tultuaan eksku Kepaan. Yhteyttä kannattaa ottaa myös esimerkiksi Reiluun kauppaan ja Ulkoministeriöön. Valiokuntien toiveita excu-kohteista voi kartoittaa esimerkiksi e-lomakkeella tai wikin avulla. Vastaava ottaa yhteyttä yrityksiin, huolehtii käytännön järjestelyistä, sopii ajankohdan, vierailun teeman ja osallistujamäärän. Hän hoitaa tarvittaessa myös vierailuun liittyvän tiedotuksen ja some-viestinnän. Excu-vastaava voi myös seurata ilmoittelua sekä tiedottaa erilaisista ajankohtaisista ja valiokuntaa mahdollisesti kiinnostavista tapahtumista. Pesti on yksi valiokunnan helpoimmista, mutta vaatii yhteistyötaitoja, järjestelmällisyyttä ja ehdottomasti oma-aloitteisuutta.

Kehy-viikon assistentit

Valiokunnassa jo perinteeksi muodostunut Kehy-viikko toteutetaan taas ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuella ja SYL:n koordinoimana samaan aikaan muiden ylioppilaskuntien kanssa. Kehy-viikon tarkoitus on tuoda opiskelijoiden tietoisuuteen asioita ja ilmiöitä, jotka liittyvät kehitysyhteistyöhön ja kehitysmaihin. Viikon teema on kansallinen ja se päätetään SYL:n tasolla. Kehyviikon koordinaattori on viime kädessä vastuussa viikon järjestämisestä ja budjetoinnista, ja assistenttien tehtävänä on avustaa koordinaattoria tarvittavissa tehtävissä. Myös muu valiokunta osallistuu viikon käytännön järjestelyihin. Suunnittelu aloitetaan kevällä ja kiihtyy kohti kesää ja lopulta syksyllä järjestettävää kehy-viikkoa. Assistentit tekevät esimerkiksi tiedotusta ja ottavat vastuulleen yksittäisten tapahtumien järjestämisen ja koordinoinnin.

Sihteeri

Sihteeri pitää kokouksissa pöytäkirjaa, kirjoittaa sen puhtaaksi, lähettää puheenjohtajalle tarkastettavaksi ja tulostaa seuraavaan kokoukseen allekirjoitettavaksi. Pöytäkirjojen kirjottaminen vaatii tarkkuutta ja keskittymiskykyä. Sihteerin olisi suotavaa päästä osallistumaan kaikkiin kokouksiin, mutta esteen sattuessa ilmoittaa sihteeri tästä etukäteen ja hankkii itselleen sijaisen. Sihteerin pesti on helppo tapa päästä mukaan toimintaan. Sihteerin tehtäviin voi kuulua myös postin hakeminen ennen kokousta.

Tapahtumakoordinaattorit (2) ja tapahtumatiimiläiset

Tapahtumakoordinaattori(t) vastaa(vat) valiokunnan omista tapahtumista, kuten esimerkiksi toimijoiden tutustumisillasta, kevätpiknikistä, kesämökkiseminaarista, uusien illasta ja pikkujouluista. Koordinaattori luotsaa myös osallistumista muihin tapahtumiin kuten esimerkiksi toukokuussa järjestettäville Maailma Kylässä –festivaaleille ja syksyllä yliopiston avajaiskarnevaaleille. Valiokunnan tapahtumat määritellään toimintasuunnitelmassa, mutta myös oma-aloitteisuus on ehdottoman toivottavaa. Kaikki valiokuntatoimijat osallistuvat isojen tapahtumien järjestämiseen, mutta tapahtumatiimi koordinoi viime kädessä tapahtumien toteutusta. Tapahtumatiimiläisen pesti on helppo ja mukava tapa tutustua valiokunnan toimintaan.

Koordinaattorille mahdollisesti hyödyllinen koulutus (niin sovittaessa valiokunta voi kustantaa):

http://www.kepa.fi/tapahtumakalenteri/13902

Globaalikasvatusvastaava

Vuonna 2015 avataan ensimmäisen kerran hakuun globaalikasvatusvastaavan pesti. Yksi kehy-valiokunnan tärkeimmistä tehtävistä on nostaa ylioppilaskunnan jäsenten tietoisuuteen ajankohtaisia kehitykseen ja kehitysmaihin liittyviä aiheita ja teemoja ja ylläpitää kriittistä keskustelua. Globaalikasvatusvastaavan tehtävänä on keskittyä valiokunnan globaalikasvatustehtävän kehittämiseen ja organisoida erityisesti tapahtumia, esimerkiksi keskusteluiltoja, valiokunnan ulkopuolisille opiskelijoille. Vastaava voi toimia myös yhteistyössä tiedottajan, varapuheenjohtajien, tapahtumatiimin ja kehy-viikon tiimin kanssa. Toivottavaa oli myös yhteistyö Kepan sekä esimerkiksi muiden HYYn valiokuntien ja ainejärjestöjen kanssa.

Chefredaktör för Kimppu-tidningen sökes

HUS utvecklingssamarbetsutskott ger årligen ut tidningen Kimppu. Kimppu är en publikation för utvecklingsjournalistik som tar upp frågor om och lösningar för den globala världen. Tidningen görs och distribueras med hjälp av Utrikesministeriets understöd för information om utvecklingsfrågor och global fostran och den är till största delen finskspråkig.

Av chefredaktören krävs erfarenhet av att redigera en tidning (helst i egenskap av chefredaktör), intresse för utvecklingssamarbetsfrågor samt ett långsiktigt engagemang, så att uppdraget kan skötas ända till slut. Erfarenhet av projektadministration räknas som merit.

Till chefredaktörens uppgifter hör att:

  • Ansvara för genomförandet av projektet och dess budget
  • Sköta ansökningsprocessen för Utrikesministeriets understöd för information om utvecklingsfrågor och global fostran, d.v.s. att göra ansökan och leverera den till UM. Ansökningen är sannolikt i oktober-november.
  • Vara chefredaktör för tidningen; planera temat för den, skriva, söka skribenter, redigera samt hitta en grafiker och ett tryckeri (tillsammans med redaktionen)
  • Hålla Utvecklingssamarbetsutskottet informerat om hur arbetet med Kimppu framskrider, vilket innebär att man måste närvara vid utskottets möten
  • Ordna en tidningsrelease tillsammans med utvecklingssamarbetsutskottet
  • Informera om hur arbetet med Kimppu framskrider på Kimppus blogg, gärna också på utvecklingssamarbetsutskottets blogg, på Facebook och Twitter
  • Chefredaktören får gärna utveckla verksamheten och reformera Kimppu
  • Skriva en rapport till Utrikesministeriet om hur VGK stödet har använts

Arbetet är ett frivilliguppdrag, men om UM beviljar stöd kan chefredaktören få ett arvode på cirka 300 €. Uppdraget varar åtminstone till juni 2015, då tidningen har utkommit och rapporten om hur understödet använts har lämnats in.

Ansökningar med meritförteckning ska skickas in senast 23.9.2014 till adressen noora.stenholm(at)helsinki.fi, som också ger mera information om uppdraget. Kolla ut Kimppus blogg och läs tidningen i pdf-version.

Become Chief Editor of Kimppu magazine

HYY’s Development Cooperation Committee’s annually published Kimppu magazine is a development journalistic publication, which addresses a variety of global issues and solutions. The editing and distribution of the magazine is funded with the development communications and global education support of the Ministry for Foreign Affairs.

Requirements for the Chief Editor are: experience in magazine editing (preferably chief editing), interest in development cooperation issues, long-term commitment to the position from beginning to end. In addition, experience in project management is an advantage.

The Chief Editor’s responsibilities include:

  • Responsibility for the budget and implementing the project
  • Management of the application process of development communications and global education support (VGK), i.e. writing the application and submitting it to the Ministry for Foreign Affairs. The opening of the call for applications will probably take place in October-November.
  • Chief editing of the magazine; planning the magazine themes, writing, looking for writers, editing, looking for a graphic designer and printing house (together with the editorial staff)
  • Keeping the Development Cooperation Committee up to date with the progress of Kimppu, which requires attending the committee meetings
  • Organising the magazine release together with the Development Cooperation Committee
  • Writing about Kimppu news on Kimppu blog and also preferably on Facebook, Twitter and the blog of the Development Cooperation Committee
  • Chief Editor is encouraged to develop the activities and reform the magazine
  • Writing a report to the Ministry for Foreign Affairs on the use of VGK support

The position is volunteer-based, however, if VGK support is received, a reward of EUR 300 will be paid to the Chief Editor. The Chief Editor should be committed to the position at least until June 2015, when the magazine is published and the use of support has been reported.

Applications with résumés should be submitted by 23 Sept at 12 noon to the address noora.stenholm(at)helsinki.fi. At the same address, you can also ask for more information about the position. Visit Kimppu’s blog and take a look at the PDF-version of Kimppu.

Käy Kimppuun! Haku Kimppu-lehden päätoimittajaksi on auki

Kimppu on HYYn kehitysyhteistyövaliokunnan vuosittain julkaisema kehitysjournalistinen lehti, joka käsittelee globaaleja kehityskysymyksiä ja -ratkaisuja. Lehden toimitus ja jakelu rahoitetaan Suomen Ulkoasiainministeriön myöntämällä kehitysviestintä- ja globaalikasvatustuella.

Päätoimittajan tehtävään kuuluu:

  • Vastuu hankkeen läpiviemisestä ja sen budjetista
  • Kehitysviestintä- ja globaalikasvatustuen (VGK) hakuprosessin hoitaminen, eli hakemuksen kirjoittaminen ja toimittaminen Ulkoasiainministeriöön. Hakukierros on näillä näkymin loka-marraskuussa.
  • Lehden päätoimittaminen; eli teeman suunnittelu, kirjoittaminen, kirjoittajien etsiminen, editointi, graafikon ja painon etsiminen (yhdessä toimituksen kanssa)
  • Tiedotus kehitysyhteistyövaliokunnalle Kimpun edistymisestä, mikä velvoittaa läsnäoloon valiokunnan kokouksissa
  • Julkistustilaisuuden järjestäminen yhdessä kehitysyhteistyövaliokunnan kanssa
  • Viestiminen Kimpun blogissa ja mielellään myös kehitysyhteistyövaliokunnan blogissa, Facebookissa ja Twitterissä
  • Mahdollinen toiminnan kehittäminen ja Kimpun uudistaminen
  • Raportointi Ulkoasiainministeriölle

Päätoimittajalta vaaditaan kokemusta lehden toimittamisesta (mielellään päätoimittamisesta), kiinnostusta kehitysyhteistyökysymyksiä kohtaan ja pitkäjänteistä sitoutumista tehtävän hoitamiseen alusta loppuun saakka. Lisäksi kokemus hankehallinnosta katsotaan eduksi.

Tehtävä on vapaaehtoispohjainen, mutta VGK-tuen toteutuessa päätoimittajalle voidaan maksaa noin 300€ palkkio. Tehtävä sitoo ainakin kesäkuulle 2015 asti, kunnes lehti on ilmestynyt ja tuen käytöstä on raportoitu.

Hakemukset ansioluetteloineen ja mahdolliset kysymykset lähetetään 23.9.2014 klo 12 mennessä osoitteeseen noora.stenholm(at)helsinki.fi. Lisätiedot Kimppu-lehti ja HYY.

Sinustako kehitysyhteistyöviikon evaluoija?

SYL hakee evaluoijaa ylioppilaskuntien yhteiselle vuosien 2013–2014 kehitysyhteistyöviikkohankkeelle

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) toteuttaa yhteistyössä ylioppilaskuntien kanssa ylioppilaskuntien valtakunnallisen kehitysyhteistyöviikon kehittämishankkeen vuosina 2013 ja 2014. Viikkojen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietoutta kehitys- ja kehitysmaakysymyksistä, laajentaa kehitysyhteisyöviikoille osallistuvien ylioppilaskuntien määrää ja sekä saada lisää ihmisiä mukaan yliopistojen kehitysyhteistyötoimintaan esimerkiksi osallistamalla ylioppilaskuntien alaisia järjestöjä kehitysyhteistyöviikon tapahtumien järjestämiseen. Vuonna 2013 viikot järjestettiin teemalla ”Työllisyys & kehitys” ja viikkojen järjestämiseen osallistui yhteensä kahdeksan ylioppilaskuntaa. Vuoden 2014 teema on ”Koulutus ja kehitys” ja mukana on yhteensä kahdeksan ylioppilaskuntaa.

Nyt SYL etsii evaluoijaa hankkeelle. Hakijalla toivotaan olevan kokemusta hankkeiden evaluoinnin suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Ylioppilaskuntatoiminnan, erityisesti ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoiminnan, tunteminen katsotaan hakijan eduksi. Hakijalta odotetaan myös aktiivisuutta, itsenäistä työotetta ja kykyä tuottaa sujuvasti kirjoitettua tekstiä suomeksi.

Evaluaation tekijän työtehtäviin kuuluvat evaluaation suunnittelu yhdessä hankkeen ohjausryhmän kanssa, hankkeen evaluointi vuosina 2013 ja 2014 tuotettujen raporttien ja materiaalien pohjalta, osallistuminen vuonna 2014 järjestettävän kehitysyhteistyöviikon tapahtumiin ja niiden arviointi eri ylioppilaskunnissa viikolla 42 (ja mahdollisesti 41). Evaluaatiosta tuotetaan kirjallinen raportti SYL:lle. Työ alkaa alkuperehdytyksellä syyskuussa. Ti 23.9.2014 on ohjausryhmän kokous, johon evaluaation tekijän toivotaan osallistuvan. Evaluaation tulee olla valmis 31.1.2015.

Evaluaation tekijälle maksetaan 1000 euron suuruinen palkkio veroineen. Myös matkakulut ja majoitus eri kehitysyhteistyöviikon tapahtumiin maksetaan. Matkoilta ei makseta päivärahaa.

Hakemukset lähetetään to 11.9.2014 klo 16.00 mennessä sähköpostitse SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattori Salla Mäkelälle osoitteeseen salla.makela(at)syl.fi. Haastattelut järjestetään viikolla 38.

Lisätiedot SYL