Terveisiä yksikön TET-harjoittelijoilta

Olemme kaksi kemiasta kiinnostunutta 9.-luokkalaista, ja pääsimme suorittamaan Työelämään tutustumisjaksomme (TET) Helsingin yliopiston kemian laitokselle.  Olemme työskennelleet viikon verran Kemian opettajankoulutusyksikössä ja Kemianluokka Gadolinissa. Kemian laitokselta TET-paikan saaminen oli mahtavaa, sillä unelma-ammattimme löytyvät kemian alalta. Olemme kiinnostuneita myös muista luonnontieteistä. 

Viikosta

Olemme viikon ajan tutustuneet Gadolin-ohjaajan työhön ja seuranneet, millaista on opiskella kemian opettajaksi. Olemme seuranneet esim. opetusta – maanantaina katsoimme Kemian mallintaminen ja visualisointi -luentoa, jossa tehdään erilaisia molekyylimalleja tietokoneilla, ja perjantaina saimme oppimisvinkkejä Oppimisen tehostaminen -luennolla.

Mutta parasta viikossa oli, kun saimme vetää 5.-luokkalaisille Muovia maidosta -työn heidän Kemianluokka Gadolin -vierailulla.

Klikkaa kuvaa ja lataa Muovia maidosta -työhje.

Opinnoista

Tavoitteitamme TET-jaksolle olivat alaan tutustuminen ja työkokemuksen kerääminen. Jälkimmäinen toteutui varsinkin keskiviikkoisessa ohjauksessa, ja työkaverimme ovat mielellään kertoneet meille laajemmin kemian alasta. TET-jakso on vahvistanut mielenkiintoamme kemian alaa kohtaan. Haluaisimme lukion jälkeen päästä yliopistoon opiskelemaan kemiaa ja muita luonnontieteitä.

Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista työllistyä esim. elintarvike-, rikos tai lääkekemian aloille. Rikoskemia on mielenkiintoista, sillä siinä pääsee analysoimaan näytteitä ja näin helpottamaan ja täsmentämään poliisin ja oikeuden työtä. Lääkekemia vaikuttaa myös kiinnostavalta ja tärkeältä, sillä tällä hetkellä on tärkeää korjata bakteereille kehittymässä oleva antibioottiresistenssi. Se aiheuttaa lukuisia terveydenhuollon haasteita, pohtii Viivi.

Veronican mielestä elintarvikekemia on tärkeää, koska hän haluaa kehittää enemmän vaihtoehtoja esim. liharuoille ja maitotuotteille, sekä terveellisiä ja helppoja pikaruokia.

Vasemmalla Viivi Maaranen, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu | Oikealla Veronica Winquist, Winellska skolan