Vuosi 2022 oli opetusmielessä jo suhteellisen vakiintunut ”uuden normaalin” vuosi. Lähiopetukseen palattiin osittain, mutta pandemia-ajan etäopetuskokemukset valjastettiin osaksi opetustyön arkea ja esimerkiksi uutta opetussuunnitelmaa.

Verkko-, etä- ja monimuoto-opetuksen vakiintuessa osaksi jokapäiväistä opetustoimintaa myös digipedagogisia ratkaisuja voidaan tarkastella itsenäisinä, ei vain lähiopetuksen vaihtoehtona. Tässä jutussa Kielikeskuksen opettajat esittelevät kolme ilmiötä, joita ei välttämättä ensimmäiseksi nosteta esiin, kun puhutaan verkko-opetuksesta. Ensimmäiseksi englannin yliopisto-opettajat Edie Furniss, Jonathon Martin ja Michele Simeon sekä puheviestinnän yliopisto-opettaja Maiju Ranta kertovat asynkronisen oppimisen eduista. Espanjan yliopisto-opettaja Minna Intke-Hernández ja kirjoitusviestinnän yliopisto-opettaja Hanna Kosonen puolestaan nostavat kehollisen ulottuvuuden verkko-oppimisen keskiöön. Lopuksi saksan kielen yliopistonlehtori Christian Niedling kertoo, missä tilanteissa virtuaalinen luokkahuone toimii joskus fyysistä luokkahuonetta paremmin.

Kielten ja viestinnän opetuksessa tarvitaan niin lähi- kuin verkko-opetustakin, sekä monia välimuotoja. On kuitenkin tärkeää muistaa, että verkko-opetuskaan ei ole vain yhdenlaista, vaan se pitää sisällään monipuolisia ja –muotoisia oppimis- ja vuorovaikutuskokemuksia.

Asynkroninen viestintä- ja kieliopetus kehittää reflektiota ja mahdollistaa yksilöllisen oppimisen

Verkko-opetus voidaan jakaa synkroniseen ja asynkroniseen. Synkroninen opetus sisältää reaaliaikaisia tapaamisia videoyhteyksin, esimerkiksi Zoomissa. Asynkroninen verkko-opetus ei puolestaan sisällä ainakaan opettajan ja opiskelijoiden yhteisiä tapaamiskertoja, vaan opiskelu jaksottuu joko itsenäisesti tai ryhmässä toteutettavien tehtävien, viestien ja vaikkapa opetusvideoiden ja podcastien varaan. Kielikeskuksessa asynkronista opetusta kehittävien viestintä- ja kieltenopettajien vahva viesti on se, että asynkronisuus on välillä oivallinen, tarpeellinen ja joustava tapa oppia. Asynkronisuus ei myöskään tarkoita vuorovaikutuksellisuudesta ja yhteisöllisyydestä tinkimistä.

Englannin yliopisto-opettajat Jonathon Martin, Edie Furniss ja Michele Simeon opettavat säännöllisesti englantia myös asynkronisesti. Heidän asynkroniseen opetusvalikoimaansa kuuluu niin tutkintoon kuuluvia englanti vieraana kielenä –kursseja, erilaisia teema- ja valinnaisia kursseja sekä autonomista kurssisuoritusta tukevia vertaisryhmiä. He kertovat, että asynkronisia oppimisympäristöjä tulee kehittää, ja ne lisäävät oppimisen mahdollisuuksia huomattavasti.

– Usein sanotaan, että asynkroninen opiskelu sopii paremmin itseohjatuville opiskelijoille, ja varmasti itseohjautuvuus onkin siinä tärkeää. Haluaisin kuitenkin itse tarkastella tätä kysymystä siitä näkökulmasta, miten opiskelijoiden elämäntilanteet, olosuhteet, sijainti tai henkilökohtaiset mieltymykset voidaan huomioida. En lähtisi tyypittelemään opiskelijoita sen mukaan, että kuka voi ja kuka ei voi minkäkinlaisessa oppimisympäristössä onnistua, Michele sanoo.

Myös Jonathon ja Edie korostavat joustavuuden merkitystä ja mahdollisuuden tarjoamista opiskelijoille, joiden elämäntilanne on aikataulullisesti rikkonainen. Asynkronisessakin opiskelussa voidaan tehdä asioita monin tavoin: tiukemmalla tai löysemmällä rakenteella, itsenäisesti tai kiinteässä yhteistyössä muiden oppijoiden kanssa. Asynkroninen ei ole automaattisesti sama asia kuin itsekseen tai yksinään tekeminen. Asynkroninen oppiminen ei myöskään ole vain vaillinainen vaihtoehto luokkahuoneessa tapahtuvalle kielenoppimiselle.

– Suurimmaksi osaksi asynkronisesti voidaan opettaa lähes kaikkea samaa kuin luokkahuoneissa. Puhumistakin pitkälti. Spontaani kasvokkaistilanne on ehkä sellainen, jonka luonteva harjoitteleminen ei onnistu. Mutta kaikkea muuta kyllä. Ja on tärkeä harjoitella myös tallenteiden tekemistä. Eivätkä kaikki opiskelijat tarvitse kaikessa harjoitusta. Asynkronisessa opetuksessa voi tarjota yksilöllisempiä mahdollisuuksia ja eriyttää, Edie huomauttaa.

– Samaa mieltä, Jonathon kommentoi. Asynkronisessa opiskelussa on paljon mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja toimintaan. Opiskelijoiden suulliset esitykset ovat usein jopa parempia tallenteella kuin luokkahuoneessa. Toki tallenteen voi tehdä useampaan kertaan, mutta yleensä esiintymistilanne on otollisempi ja vähemmän stressaava. Tilaisuuksia esiintyä, käyttää kieltä ja viestiä tulee olla kurssilla useita, eikä vain se yksi iso kerta luokan edessä. Asynkronisuus ei myöskään tarkoita passiivisuutta: opiskelijat tuottavat monenlaisille kanaville sisältöjä sekä vuorovaikuttavat keskenään ja opettajan kanssa.

Opettajat kertovat, että he itsekin tekevät videoita ja audioita sekä ohjeistavat ja antavat palautetta monimediallisesti. Jos opettajan viestintä on inhimillistä, räätälöityä ja uutta kokeilevaa, se toimii esimerkkinä myös opiskelijoille. Asynkronisestikin tulee panostaa aistilliseen havaitsemiseen: opettaja ja opiskelijat tulevat toisilleen tutuiksi kasvoin ja äänin.

Puheviestinnän yliopisto-opettaja Maiju Ranta on huomannut, että joskus asynkroninen oppiminen voi olla monessa mielessä jopa parempi tapa oppia kuin täysin synkroninen kurssi. Äkkiseltään puheviestintään ja vuorovaikutusosaamiseen keskittyvät opintojaksot mielletään juuri sellaisiksi kursseiksi, joita ei soisi asynkronisesti opiskeltavan. Maiju kuitenkin haastaa tämän näkemyksen nyt usean toteutetun kurssin perusteella.

Puheviestinnän ja vuorovaikutusosaamisen opetusta alettiin kehittää myös asynkroniseen suuntaan alun perin koronan takia. Yliopiston sulkeuduttua keväällä 2020 keskenjääneet kurssit toteutettiin ensimmäisenä koronakeväänä asynkronisesti eräänlaisena nopeana hätäratkaisuna. Pian kuitenkin ilmeni, että asynkronisessa opiskelussa on paljon hyviä puolia. Nyt asynkroninen opetustarjonta on kiinteä osa puheviestinnän opetustarjontaa.

– Opiskelijat alkoivat analysoida omaa oppimistaan pohtivissa ja reflektiivisissä teksteissään eri tavalla, huomio kääntyi selkeästi nimenomaan sen oman osaamisen ja oppimisen tarkasteluun. Ehkä sellaisella ikään kuin perinteisellä taitoharjoittelukurssilla, jossa tehdään luokkahuoneessa yhdessä vuorovaikutusharjoituksia, reflektoinnin kärki on enemmän siinä, mitä tehtiin ja miltä se tuntui. Asynkronisilla toteutuksilla opiskelijat ovat kiinnittäneet enemmän huomiota oppimisen metakognitiiviseen ulottuvuuteen, eli miten juuri itse oppii, ja millaisia merkityksiä omalle kehittymiselle voi asettaa työelämässä, vapaa-ajalla, ei siis pelkästään yksittäisen kurssin kontekstissa.

Asynkronisuus ei Maijunkaan opetuksessa tarkoita yksinäistä tekemistä, vaan opiskelijat esimerkiksi antavat vertaispalautetta toisilleen. Lisäksi eräällä toteutuksella asynkronisen kurssin sisällöt integroituvat opiskelijoiden omaan alaan ja tulevaan työelämään. Maiju myös muistuttaa, että asynkroninen tapa voi olla  sallivampi ja elämäntilanteeseen sopivampi sekä huomioida paremmin yksilölliset tarpeet, kun saa edetään omaan tahtiin ja opettajalta saa tukea tarvittaessa.

Kehollisuus verkko-opetuksessa

Toisin kuin joskus kuulee puhuttavan, keho on hyvinkin keskeinen elementti myös verkko-opetuksessa. Verkko-opiskelun myötä kehon merkityksellisyys saattaa jopa korostua. Yliopisto-opettajat Hanna Kosonen ja Minna Intke-Hernández ovat tarkastelleen paljon kehon merkityksiä kielen, kirjoittamisen ja viestinnän oppimisessa. Minna on lähestynyt ilmiötä tutkimuksellisesti siitä näkökulmasta, miten kehon eri tuntemukset kuten levollisuus, rentous, epämukavuus ja jännitys ilmenevät verkko-opetuksessa ja miten ja millä ehdoin ne vaikuttavat oppimiseen. Hanna puolestaan kehittää aktiivisesti kehoa aktivoivia tapoja oppia. Lisäksi Hannaa on pohtinut kehollisuuden, tiedonmuodostumisen, luovuuden ja kirjoittamisen suhdetta ideoidessaan uutta opintojaksoa “Luovat menetelmät kirjoittamisen tukena”.

– Ensiksi on todettava, että kehon huomioiminen ei aina lähiopetuksessakaan ole mikään itsestäänselvyys. Paljon akateemisessa maailmassa toimiminen on yhä puhuvia päitä, Hanna pohtii.

Minna allekirjoittaa tämän havainnon. Keho unohtuu helposti yliopisto-opiskelussa. Miten verkko-opetus ja kehollisuus sitten liittyvät toisiinsa, ja miten verkko-opetuksessa keholliset ulottuvuudet ja merkitykset voisivat tukea oppimista paremmin?

Minna kertoo, miten keho lähtökohtaisesti kietoutuu opiskelijoiden verkossa toimimisen kokemuksiin. Hän on tutkinut osallisuuden kokemusta verkko- ja etäopetuksessa. Tutkimukseen haastatellut opiskelijat alkoivat tuoda kehollisuuteen liittyviä teemoja esille. Kehon voi yhdistää turvallisuuteen, rohkeuteen ja läsnäoloon. Verkko-opetuksessa koettu turvallinen tunne kantaa myös myöhemmin muissa konteksteissa, ja opiskelijat ovat kertoneet, että ovat rohjenneet käyttää kieltä myös kasvokkain toisten kanssa.

– Opiskelijat puhuvat villasukista paljon. Eli kotona ollaan villasukat jalassa, mukavasti, turvassa. Ja sen kokemuksen kautta sitten voikin löytää itsestään rohkeutta osallistua ja puhua vierasta kieltä, Minna kertoo.

Keho liittyy myös valtaan sekä luokkahuone- että verkko-opetuskontekstissa. Minna perustelee tätä avaamalla sitä, kenellä on valta yhtäältä nähdä ihmisten kehot ja toisaalta määrätä, miten ne tilassa asettuvat. Verkko-opetus muuttaa tätä asetelmaa radikaalistikin.

– Luokkahuoneessa opiskelijan kehollinen valta on eräällä tavalla vaillinainen: pitää lähtökohtaisesti istua tietyllä tavalla, pitää asettua tilaan kuten kalusteet on asetettu tai kuten opettaja käskee. Verkko-opetuksessa tätä tilannetta ei ole. Vaikka toki voi nähdä sen suuntaisia pyrkimyksiä yleisessä keskustelussa. Voisinkin kysyä, onko sen vaatimuksen takana, että opiskelijan tulee pitää videoluennolla kamera päällä, pyrkimys saada tämä opettajan kontrolli takaisin ja pystyä todentamaan, että opiskelija istuu tuolilla, kuten luokkahuoneessa. Mistä se on tullutkin, että opiskelijan on istuttava tuolilla, jotta voisi oppia, Minna avaa.

Tämän havainnon pohjalta Minna ja Hanna haluavatkin opetustaan kehittää ja ovatkin niin tehneet. Kirjoitusviestintää opettavan Hannan mukaan verkko-opetus voi vapauttaa kehot ja lähtökohtainen, kehoton asetelma on rikottavissa. Hänen mukaansa kirjoittamisen harjoitteleminen vaatii usein koneen ääressä istumista. Siksi hän haluaa kirjoittamisen ulkopuolella tapahtuvan toiminnan, kuten opiskelijoiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja opettajajohtoisten hetkien, olevan kehollisesti hyvin vapaata.

– Stereotyyppinen käsitys verkko-opetuksesta saattaa olla jollakin tapaa hyvin staattinen eli sisältää ajatuksen ihmisestä ”vangittuna” ruudun ääreen tai ajatuksen ruumiittomista puhuvista päistä Zoomin ruudulla. Mutta näin ei tarvitse olla. Synkronisessa verkko-opetuksessa olen opettajan hyödyntänyt erityisesti audiota eli mahdollisuutta kävellä ja kuunnella. Käytän podcasteja ja kannustan osallistumaan oppitunnille ilman kameraa ulkona kävellen. Kehollisuutta huomioimalla on mahdollista myös purkaa oppimisen esteitä: esimerkiksi neuroepätyypillisille oppijoille verkko-opiskelu voi tarjota mahdollisuuksia tehdä asioita samalla, kun opiskelee, Hanna kertoo.

Opettajat haluavatkin pysähtyä sen äärelle, minkälaisia kehollisia normeja tällä hetkellä luodaan digitaaliselle oppimiselle ja kohtaamisille. He pitävät hyvänä lähtökohtaisena periaatteena sitä, että jos tapa olla lisää keskittymistä ja oppimista, sitä tulee vaalia. Kehollisen osallistumisen tavoista tulee keskustella ja luoda toimintamalleja.

– Miksi osallistuja joutuu pyytämään anteeksi, jos syö samalla, kun kokoustaa tai selittämään sitä, että on Zoomissa pipo päässä ulkona. Miksi meillä on kamerapakkoja? Itse asiassa verkko- ja monimuoto-opetus mahdollistaa kehon käyttämisen ei-normatiivisesti ja yksityisesti, jos näin halutaan, Hanna tähdentää.

Minna tuo esille, että perinteinen kehollinen lähtökohta kielenoppimiseen on ollut leikkiminen ja muu yhteistoiminta luokkahuoneessa.

– Voisi sanoa, että jos ei istuta, niin sitten leikitään. Ja saa leikkiä! Mutta kehollisessa ymmärryksessä olisi paljon muutakin ammennettavaa, nimenomaan kehollinen suhde opittavaan asiaan voitaisiin valjastaa nykyistä paremmin opetusajattelun tueksi, Minna huomauttaa.

Keho näyttäytyykin oppimisen, vallan ja yksityisyyden yhteenliittymänä, jonka Minna ja Hanna haluaisivat muuttaa kontrollin kohteesta oppimisen mahdollistajaksi. Tämän ulottuvuuden huomioidakseen keho tulee ymmärtää yksityisenä, omana, henkilökohtaisena tapana olla maailmassa ja suhteessa muihin ihmisiin, opittaviin asioihin ja vuorovaikutukseen. He kertovat jatkavansa sekä oman opetuksensa kehittämistä että yhteistyötä toistensa kanssa kehollisuuden ja oppimisen yhteyden vahvistamiseksi.

Oikeaa verkko-opetusta oikeaan tarpeeseen

Yliopistonlehtori Christian Niedling korostaa, että on tärkeää käyttää oppimisympäristöjä tarkoituksenmukaisesti. Synkronisessa etäopetuksessa monet asiat saadaan toimimaan luokkahuonetta paremmin.

– Minun paratiisini on kuitenkin fyysinen, en haluaisi opettaa kaikkia tunteja Zoomissa. Opetan paljon puolet luokassa ja puolet verkossa –periaatteella, Christian tähdentää.

Hänen mukaansa verkko-opetuksessa esimerkiksi pelillistäminen toimii verkossa luokkahuonetilannetta paremmin yleensä. Lisäksi chatissa sellaisetkin opiskelijat, jotka eivät herkästi nosta kättä ja ota puheenvuoroa, voivat osallistua. Christian muistuttaa, että läsnäoloa ja asian ymmärrystä voi ilmaista myös vaikkapa emojein.

– Pienryhmätyöskentelykin onnistuu joskus paremmin etänä. Opiskelijoiden on helpompi seikkailla, etsiä tietoa, viedä yhteistä tilannetta eteenpäin digitaalisessa ympäristössä. Tässä on tietenkin tärkeää, että ryhmätöiden ohjeistus on selkeä, Christian kertoo.

Christian pyrkii rakentamaan verkko-opetuksessa virtuaalisen luokkahuoneen. Opetuksen tukena käytetään Zoomin lisäksi Moodle-oppimisympäristöä. Opiskelijat työskentelevät myös paljon pienryhmissä breakout-huoneissa.

– Zoom antaa enemmän tilaa myös siihen, että opiskelija voi myös vain kuunnella. Kamerat voivat olla pois päältä, jos opiskelija niin haluaa. Verkko-opetuksenkin tulee olla turvallinen tila, Christian kertoo.

Englannin opettaja Michele Simeon ja saksaa opettava Christian muistuttavat lopuksi kaikkia opettajia, että verkko-opetuksessa voi onnistua niin monella tavalla kuin on opettajiakin. Opettajien tuleekin rohkeasti etsiä itselleen miellyttävää tapaa verkko-opettaa ja ajatella ennakkoluulottomasti.

– Opettajan pitäisi tehdä sellaista mitä osaa ja haluaa, ei tarvitse jäljitellä muita, Christian muistuttaa.

– Verkko-opetuksessa opettajan kannattaa viestiä opiskelijoiden kanssa itselleen luontevalla tavalla ja kokeilla, hakea, kuunnella. Niin siten aikanaan luokkahuoneessakin aloitettiin, Michele kiteyttää.

Janne Niinivaara