Merkityksellisiä hetkiä

Kielikeskuksen henkilökuntaa pyydettiin kertomaan merkityksellisistä hetkistä työarjessaan kuluneena vuonna. Hetki voi olla uuden työkaverin tapaaminen, ensimmäinen päivä takaisin kampuksella, kiinnostava tapahtuma, mukava kohtaaminen opiskelijan kanssa, työpöytä sotkuisimmillaan kiireen keskellä tai vaikkapa uusi kokeiltu opetusmenetelmä. Näin kielikeskuslaiset muistelivat kulunutta vuotta: 

Kuolleiden päivän alttari.

”Syksyllä 2022 (31.10.-4.11.2022) Kielikeskuksessa oli ihailtavana meksikolaisten kuolleiden päivän alttari (“el altar del Día de los Muertos”). Alttari toteutettiin yhteistyössä Meksikon suurlähetystön ja meksikolaisen kurssiassistenttimme Güilu Serranon kanssa. Meksikon suurlähettiläs Ernesto Céspedes ja kurssiassistenttimme Güilu Serrano pitivät lisäksi kolme esitystä perinteestä (englanniksi ja suomeksi), ja tarjolla oli tyypillisiä meksikolaisia Kuolleiden päivän leivonnaisia.” Gonzalo Hernandez Reyes 

Kielikeskuslaisia suomenkielisellä lounaalla.

“Korona-ajan jälkeen aloitettiin “lounas suomeksi”, koska minulla ei ollut kovin paljon mahdollisuuksia harjoitella suomen kielen puhumista. Se on ollut tosi hyvä tapa puhua suomea kollegoiden kanssa kerran viikossa, ja ainakin minä puhun suomea vähän rohkeammin kuin ennen.” Edie Furniss 

Äidinkielen ja finskan opettajia Kaisaniemen puistossa.

“Äifin kehittämisiltapäivä Kaisaniemen puistossa toukokuussa 2022.” Hanna Vänskä 

"Vi har det meget hyggeligt" -teksti luokan valkotaululla.

“Minulla on toisinaan tapana panna opiskelijat taululle kirjoittamaan tehtävän vastauksia. Saan heidät hetkeksi ylös tuolista ja ehkä myös verestämään vanhoja koulumuistoja – toivottavasti myönteisessä mielessä. Eräällä tunnilla eräs opiskelija intoutui vastauksen lisäksi kirjoittamaan ihan oman kommenttinsa, joka ilahdutti kaikkia ja lämmitti opettajan sydäntä.” Johanna Toivonen 

Opiskelijan mielenterveyspäivänä Kielikeskuksen aulassa oli kehu-seinä.

“Kielikeskus osallistui Opiskelijoiden mielenterveyspäivään muun muassa aulassa olleella kehu-seinällä. Opiskelijat ja henkilökunta kirjoittivat ihania kehuja toisilleen.” Nina Sulonen 

“Pitkästä aikaa Euroopan kielikeskusten CercleS-konferenssissä. Kuvassa opetuksen kehittäjät Porton kattojen yllä.” Janne Niinivaara

“Saan opiskelijoilta positiivista energiaa ja motivaatiota, kun opetan luokkahuoneessa!” Gráinne Hiney

Vuosi 2022 oli merkityksellinen Kielikeskuksessa monella tapaa. Kesällä juhlittiin Kielikeskuksen ja Kielipalvelujen syntymäpäiviä juhlasalissa suurella joukolla. Juhlassa sai ensi-iltansa Kielikeskuksen näytelmäkerhon LC Draman ensiesitys “Punahilkka monikielisessä metsässä”. Kielikeskuksen uusi johtaja Katja Bergbacka aloitti työssään syksyllä. Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen Minikonferenssi järjestettiin pitkän tauon jälkeen, yhdeksättä kertaa ja Erasmus-opettajavierailijoita alkoi taas virrata Kielikeskukseen.