Opetusjakso koulussa

Kurssin yhtenä tavoitteena on keksintöpedagogiikan mukaisen kiertotalouden teemaan liittyvän opetusjakson suunnittelu ja toteutus yhdessä koulussa toimivien opettajien kanssa. Opetusjaksolla keksintöjen tekemisessä on ajatus oppilaiden voimaannuttamisesta toimiin ilmastonmuutosta vastaan. Pelkkä asioiden käsittely ja niistä puhuminen voi helposti johtaa negatiivisten tunteiden lisääntymiseen, josta ilmastonmuutoksen yhteydessä Panu Pihkala käyttää termiä ilmastoahdistus. Toimeliaisuudella on nimenomaan tarkoitus vastata ongelmaan, kuinka käsitellä vakavia ongelmia tarpeeksi vakavasti ilman lamaantumista ja kyynistymistä. Oppilaiden pitää saada tunne siitä, että he voivat oikeasti vaikuttaa asioihin ja voivat rakentaa kestävää elämäntapaa.

Toimintana keksiminen on laaja-alaista, vaikkakin siihen liitetään helposti vahva tieteellinen ja teknologinen osaaminen. Kun oppilaat ohjataan tekemään kiertotalouden keksintöjä, he oppivat sekä kestävyyteen liittyviä kiertotalouden periaatteita ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen taitoja. Keksintöjen tekeminen ei ole lineaarinen prosessi vaan se on syklinen. Keksintöjen tekemiseen kuuluu ongelman tunnistaminen, ratkaisujen ideointi, uuden tiedon hankinta, prototyypin valmistaminen, testaaminen, palautteen vastaanottaminen, edelleen kehittely ja keksinnön esittely. Koulussa tehtävät keksinnöt voivat olla käytettävästä ajasta ja keksintöprojektiin osallistuvien oppiaineiden määrästä riippuen konkreettisia valmistettavia tuotteita tai ideakonsepteja.

Nopeasti keksintöjen tekemisen prosessiin

Kurssin havaintoina meillä on ollut, että hyvin helposti jäädään pohtimaan nykyisen elämäntavan ongelmia eikä keksintöjen tekemiselle tunnu jäävän aikaa. Kestävyystieteen luonnetta suunnittelutieteenä tarkastellut Thaddeus Miller (2015) varoittaa jäämästä tietoansaan. Tietoansassa on kyse siitä, että jäädään miettimään liian syvällisesti, sitä kuinka asiat ovat nyt sen sijaan, että rohkeasti siirryttäisiin toimintaan.

Käytetään ideointitekniikoita ideoiden määrän lisäämiseen

Keksintöjen tekeminen on luova prosessi. Luovien prosessien tarkastelusta tiedetään, että ihmiset ovat taipuvaisia valitsemaan ensimmäisen idean. Siten keksintöprojekteissa on tärkeää hyödyntää sellaisia tekniikoita, joiden avulla ideoiden määrää voidaan lisätä. Periaate on se, että ryhmän huomatessa ideoiden loppuneen, otetaan käyttöön jokin ideointimenetelmä. Esimerkiksi kaukaisen ajatusmallin tekniikka. Näin saadaan uusia ideoita käyttöön vielä senkin jälkeen, kun ilmeiset ideat on jo esitetty. Ryhmä pääsee kokonaan uusien ideoiden äärelle, kun pitää keksiä vielä lisää ideoita.

Tyypillisesti ideointiryhmään sattuu joku ”kriittinen” joka hyvää tarkoittaessaan tyrmää muiden ideoita. Ideoinnissa on tärkeää tunnistaa ideoiden tuottamisen vaihe ja arvioinnin vaihe. Ideointi tuottaa aina myös hulluja toteutuskelvottomia ideoita. Ideoiden arviointi voidaan tehdä myös uutta luovasti siten, että oppilaiden pitää kehitellä hulluista ideoista hullun mielekkäitä. Ideoiden arvioinnissa ei arvioida sitä, onko idea hyvä vai huono, vaan sitä, että miten idea olisi toteutettavissa.

Tehdään konsepteja joita voi testata

Keksintöprojekti jäävät liian helposti keskustelun ja ideoinnin tasolle. Toimintaa pitää strukturoida siten, että ideoinnin jälkeen siirrytään nopeasti konseptin suunnitteluun. Konsepti on keksinnön idea, jota esitellä muille. Keksintöprosessissa on tärkeää, että mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ideaa esitellään toisille ja tavoitellun käyttäjäryhmän edustajalle. Opetukseen tulee suunnitella tällaisia ideoiden esittelyjä ja oppilaiden kanssa miettiä keinoja konseptien testaamiseen luokan ja koulun ulkopuolella. Kun ideaa esitellään ja siitä keskustellaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, niin keksintöön ennätetään vielä tehdä muutoksia. Liian usein keksintöprojektissa tulee sellainen tilanne, että joku ryhmä huomaa liian myöhään, että oma idea ei olekaan sellainen, mikä johtaisi hedelmälliseen lopputulokseen. Sitten ryhmä saattaa lyödä tehtävän läskiksi tai päättää aivan loppuvaiheessa vaihtaa aihettaan.

Opitaan ottamaan palautetta vastaan

Palautteen antamista ja vastaanottamista pitää opetella. Usein korostuu palautteen antamisen opettelu. Yksinkertainen malli palautteen antamiseen on Kolme plussaa ja miten ?- tekniikka. Jokainen palautteen antaja on velvollinen esittämään ensin kolme ansiota tai onnistumista ja vasta tämän jälkeen mahdollinen kritiikki esitetään kysymyksen muodossa.

Keksintöprojektissa pelkkä palautteen antaminen ei riitä. Palautetilanteista tulee helposti maneerin omaisia tilanteita, missä palautetta vastaanottava ryhmä ei varsinaisesti ole kiinnostunut saamastaan palautteesta. Palaute saatetaan kokea hyökkäyksenä ja siten ryhmä alkaa puolustautua. Silloin palautteen merkitys keksintöprojektin kannalta on ymmärretty väärin.

Palautteen kokeminen hyökkäyksenä tai vaikeus ottaa palautetta huomioon on luonnollista. Ryhmä on perehtynyt aiheeseen, ideoinut ja kehitellyt ideaa. He ovat henkisesti sitoutuneet keksintöön. Siten on luonnollista, että kritiikki koetaan negatiivisesti. Siksi on tärkeää, että palautetta saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja kenties on hyvä kehitellä pariakin keksintöä alkuvaiheessa. Siten muilta saadaan aidosti ideoita, miten näistä ideoita kannattaisi muiden mielestä kehitellä eteenpäin.

Palautteen vastaanottamista voi helpottaa myös se, jos keksintöä esittelevä ryhmä antaa ohjeet muille mistä asioista he haluavat saada palautetta. Ryhmä voi myös esitellä, mitä vaikeuksia heillä on ollut ja mihin he kaipaisivat uusia ideoita. Näin palautetta saava ryhmä onkin ns. valta-asemassa ja siten palautteen vastaanottaminen ja mahdollisten muutosten tekeminen omaan keksintöön voi olla helpompaa.