Pedagoginen tausta

Monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tavoitteena on synnyttää oppilaissa kiertotalouden, ja erityisesti sen siirtymien, mukaista ajattelua ja toimintamalleja. Tavoite ei siis missään vaiheessa ole opettaa kiertotaloutta eksplisiittisesti ja onkin täysin mahdollista toteuttaa oppimiskokonaisuus kokonaan ilman mainintaa kiertotaloudesta.

Opettajan on kuitenkin hyvä ymmärtää kiertotaloutta laajemmin, jotta hän voi suunnitella oman kokonaisuutensa kiertotalouden mukaisesti ja myös tukea oppilaiden keksimistä kiertotalouden hengessä. Näillekin sivuille koottu lyhyesti kiertotalouden keskeisimmät periaatteet ja siirtymät ovatkin juuri opettajaa varten. Jos tavoitteena on opettaa kiertotalotta eksplisiittisemmin, niin siihen soveltuvia materiaaleja on jo olemassa muualla. Esimerkiksi circular clasroom ja circula peli ovat tutustumisen arvoisia.

Oheinen kuva esittää opintojakson pedagogista mallia. Siinä on keskiössä oleellisin tavoite eli kiertotalousajattelu. Tähän pyritään neljän ydintoimen kautta: oppilaan oma ajattelu, yhdessä tekeminen, artefaktin tuottaminen ja tietokäytänteet. Nämä yhdessä siis synnyttävät kiertotalousajattelun, kun toiminta on aiheen mukaista.

Yhdessä tekeminen ja artefaktin tuottaminen tarkoittavat ryhmässä tehtyä keksintöä. Keksinnön tekemiseen vaaditaan eri alojen tietokäytänteitä. Missä laajudessa näitä käytetään, riippuu paljon oppilaista ja luokkatasosta, mutta ne ovat kuitenkin koko ajan toiminnan taustalla. Kaikki toiminta vaatii myös oppilaan omaa ajattelua ja yhdessä toiminnan kanssa ajattelusta muodostuu kiertotalouden mukaista.

Artefaktin tekeminen aktiivisena toimintana pohjautuu keksintöpedagogiikkaan, joka on terminä melko uusi. Käytännössä se tarkoittaa luovan ongelmanratkaisun ja artefaktin tuottamisen yhdistämistä kokonaisuudeksi, jossa ratkaisun ideoinnin lisäksi ratkaisua testataan ja lopulta myös toteutetaan. Tekemisen teoriataustana on Seymour Papertin konstruktionismi (Constructionism), jonka oppimiskäsityksen mukaan tiedonrakentuminen tapahtuu rakentamalla jotakin jaettavaa.

Tässä kokonaisuudessa kuitenkin tavoitteena on aineettomat keksinnöt, mutta niidenkin taustalla on sama perusajatus yhdessä tekemisestä ja artefaktin tuottamisesta. Nyt artefakti on vain digitaalinen tuotos tai palvelu fyysisen prototyypin sijaan. Opetuksessa keksimisen nyansseja ei tarvitse erityisemin painottaa, mutta esimerkiksi innovaatioprosessin kaaviota voi käyttää kuvaamaan toiminnan vaiheita.

Toteutuneissa oppimiskokonaisuuksissa ollaan havaittu, että kiertotalouden käsittely ja mahdollisesti uuden tyyppinen toiminta on kognitiivisesti kuormittavaa oppilaille. Käytännössä on siis suositeltavaa pätkiä oppimiskokonaisuus sopivan kokoisiin paloihin. Yhdellä kerralla ei kannata käyttää yli kahta oppituntia ja erityisesti kannattaa aloittaa kevyesti yhdellä tunnilla. Kaiken kaikkiaan kokonaisuuteen on hyvä käyttää aikaa noin 8-10 oppituntia jakautuneena kahden, kolmen viikon ajalle. Liian lyhyessä ajassa ei ehditä kunnolla tehdä keksintöjä loppuun asti ja toisaalta liian pitkä kokonaisuus voi aiheuttaa turhautumisen tunteita. Oppilaiden tuntemus korostuu kokonaisuutta suunniteltaessa ja sovitettaessa omaan opetukseen.

Kiertotalous ja kestävyys nähdään toiminnassa myös sisäisenä arvona, joten opetustoiminnan tulisi heijastella tätä. Yksinkertaisesti tämä tarkoittaa muun muassa digitaalisten työkalujen käyttöä ja jätteen synnyttämisen vähentämistä. Esimerkiksi ideoinnin tukena voidaan käyttää Flingaa Post-It -lappujen sijaan. Tämä yhdistyy myös johdannossa esitettyyn havaintoon, joka toimi yliopistokurssin toteutuksen innoittajana.

Kestävä tulevaisuus on varmasti tärkeä asia monelle opettajalle myös henkilökohtaisella tasolla ja näistä asioista ollaan hyvinkin tietoisia. On kuitenkin tärkeä muistaa, että myös nuoret ovat usein tietoisia ympäristöä uhkaavista asioista ja he saattavat kokea esimerkiksi ilmastoahdistusta. Tämän takia on oleellista, että opettaja ei vahingossa lisää tämän tyyppistä ahdistusta ja varoa syyllistämistä tai liiallista saarnaamista asian tärkeydestä. Opettajan on myös hyvä valmistautua kohtaamaan ympäristöön ja ilmastoon liittyvät ahdistuksen tunteet. Apua saa esimerkiksi Panu Pihkalan blogin Ympäristöahdistus ja toivo kirjoituksesta 10 suositusta ympäristöahdistuneelle. Hyvänä lähtökohtana on ajatus, että edelliset sukupolvet ovat tehneet, osittain vahingossa, suuren virheen, mutta me voimme vielä toimia asian korjaamiseksi. Oppimiskokonaisuudessa onkin ehkä enemmän kysymys kasvatuksesta kuin varsinaisesta opetuksesta. Toimintaa voi ajatella osana ympäristökasvatuksena ja voimaannuttamisen työkaluna ilmastoahdistusta vastaan.

Tutkimusperustaisuus

Projekti ei ole ollut tutkimusprojekti, vaan puhtaasti opetuksenkehittämistä. Yliopiston toiminnan mukaisesti opetuksenkehittäminen tulee kuitenkin olla tutkimusperusteista, joten toimintaa on tehty tutkimukseen nojautuen ja sillä ajatuksella, että myöhemmin myös varsinaiset tutkimuksen tekeminen on mahdollista.

Yliopiston kurssilla toiminta suunniteltu yhdessä opettajien kanssa ja siten toiminta on muistuttanut design-pohjaisen tutkimuksen toteuttamista. Tämän takia on tehty myös niin sanottu konjektuurikaaavio (Sandoval, 2014), jota voidaan käyttää opetuksen tutkimuksen apuna.

Monialaisen oppimiskokonaisuuden pilotointivaiheessa haastateltiin myös pilottiin osallistuneiden opettajien oppilaita neljästä kiertotalouden siirtymästä. Haastattelun tulokset on raportoitu Ainedidaktiikan symposiumissa 2019. Haastatteluiden tulokset ovat suoraan vaikuttaneet opetusjakson suunnitteluun ja järjestämiseen. Jätteestä raaka-aineeksi ja kertakäyttöisestä korjattavuuteen -siirtymistä on lähes kokonaan luovuttu ja oppimiskokonaisuuden keskiöissä on nyt yhteiskäyttökeksinnöt. Tuotteesta palveluun on myös jätetty alakoulussa opetuksen ulkopuolelle, koska tulosten perusteella palveluiden hahmottaminen on hyvin haasteellista.