Kestävä elämäntapa

Kestävän elämäntavan taustalla on ajatukset kestävästä kehityksestä. Käsite kestävä kehitys määritellään tyypillisesti Yhdistyneiden kansakuntien ns. Brundtlandin komission (Yhteinen tulevaisuutemme, 1988) mukaisesti kehitykseksi, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Käsite on ristiriitainen sekä kehityksen, että tarpeiden tyydyttämisen näkökulmasta (Salmenkivi, 2007). Esimerkiksi on ongelmallista, että kuka määrittää kenenkin tarpeet. Kestävään kehitykseen on liittynyt köyhyyden poistumisen ajatus ja siihen liittyvästä taloudellisen kasvun välttämättömyydestä koska Yhteinen tulevaisuutemme (1988) raportin mukaan useimmissa tilanteissa vain lisätuloja voidaan jakaa uudelleen. Kestävän tulevaisuuden taloudellisen kasvun välillä on siis vahva jännite. Varallisuus keskittyy. Yhä pienempi osa ihmisistä omistaa yhä suuremman osan maailman varallisuudesta. Siten talouskasvusta ei silti ehkä riitä jaettavaksi kaikkein köyhimmille. Kuitenkin esimerkiksi YK:n vuosituhattavoite äärimmäisen köyhyyden puolittamiseksi toteutui 5 vuotta etuajassa. Näyttää siltä, että globaalisti absoluuttinen köyhyys vähenee. Kestävän kehityksen sijaan on alettu käyttää termiä kestävyys tai kestävä tulevaisuus tai kestävä elämäntapa. Näitä käytetään mm. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa.

Kiertotalouden keksintöjen tekemisen tarkoituksena on, että lapset ja nuoret saavat keinoja rakentaa kestäviä toimintamalleja. Kestävää tulevaisuutta ei tehdä vain ns. kestäviä tuotteita valitsemalla, vaan kestävän tulevaisuuden tekeminen edellyttää omien arvojen ja toimien välisen suhteen kriittistä arviointia ja taitoja toimia toisin. Näin kohdataan taas kestävän tulevaisuuden kysymys: Kuinka voimme käyttää vähemmän luonnonvaroja ilman, että meidän tarvitsee luopua siitä mikä on meille tärkeää? Tärkeän määrittyminen ei ole vain yksilön vastuulla vaan tärkeän määrittyminen on osa poliittista päätöksentekoa. Euroopan unionissa on sitouduttu yhteisiin arvoihin. Näitä arvoja ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Esimerkiksi vapaus tarkoittaa Euroopan unionissa ihmisten, omaisuuden, palvelujen ja rahan vapaata liikkuvuutta unionin alueella. Voidaan esimerkiksi kysyä, että tarkoitetaanko tällä ihmisten vapaalla liikkumisella sitä, että on hyvin halpaa lentää viikonloppulomalle eurooppalaiseen pääkaupunkiin. Kiertotalouden keksintöprojekti voisi keskittyä siihen, että miten toteutetaan kaupunkiloma ilman lentomatkustusta. Vielä kiinnostavampi lähtökohta voisi olla pohtia, että kuinka ihmiset saataisiin muuttamaan suhdettaan lentomatkailuun sinänsä. Kuinka ihmiset saataisiin pitämään lentomatkailua välteltävänä ja tunkkaisena. Tupakointi on muuttunut hyvin lyhyessä ajassa nuorison kapinan tai aikuisuuden symbolista tunkkaiseksi ja yhdistyy matalaan koulutus- ja tulotasoon.

Historiallisesti kuninkaalliset on ollut esikuvana sille, mitä pidetään tyylikkäänä ja tavoiteltavana. Tätä on alempi aatelisto, porvaristo ja muu väki sitten matkinut. Valinnoilla ja arvokkaana pidettävällä toiminnalla hovi erottautui alemmasta aatelista. Kun alempi aatelisto oli saavuttanut hovin, tuli hovin keksiä uutta. Pierre Bourdieu analysoi erottautumisen (distinction) käsitteen avulla sitä, kuinka henkilön kiinnostuksen kohteet riippuvat sosiaalisesta luokasta. Hänen mukaansa ihmisten valinnat ja toiminta riippuu sosiaalisessa ympäristössä omaksuttuihin tiedostamattomiin periaatteisiin. Teoksessa La Distinction (Bourdieu, 1984) hän erottaa kulttuurisen ja taloudellisen pääoman, joka erottaa sosiaalisia ryhmiä. Tässä erottelussa maku on keskeinen erottava tekijä. Hänen mukaansa valtaapitävän luokan ”maku” dominoin muiden yhteiskuntaluokkien makua. Jos yksilö ei hyväksy tätä johtavan luokan makua, hän ottaa sosiaalisen riskin kohdata paheksuntaa, tai leimautua karkeaksi, mauttomaksi tai rahvaanomaiseksi. Vaikka Bourdieun teoria nojautuu 1960-luvun ranskassa tehtyyn kulutustottumuksia kartoittavaan lomaketutkimukseen, se voi auttaa analysoimaan, miksi joidenkin ympäristöä kuormittavien kulutusvalintojen toimintamallien muuttaminen on vaikeaa. Lähtökohtaisesti ei voi olettaa, että kestävään elämäntapaan liittyvien valinnat voisi jättää yksilön vastuulle. Merkittävä osa kestävän elämäntavan rakentamisessa on lainsäädännöllä. On hämmästyttävää, kuinka nopeasti tupakointi julkisilla paikoilla kiellettiin ja kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat esimerkiksi ravintolatupakoinnin kieltoon.

Terroristi-iskut lentokoneisiin on ollut merkittävä tekijä lentomatkailun eksklusiivisuuden vähenemiseen. Lentomatkailuun liittyy nesteiden pussittamista, kenkien, vöiden ja takkien riisumista, matkatavaroiden purkamista ja loputonta jonottamista turvatarkastuksissa, koneeseen siirtymisissä. Ahtaita säilytystiloja käsimatkatavaroille koneen sisällä, olemattomia välipaloja – edes maksusta – lennon aikana. Digitalisaatio ja lentoliikenteen sääntelyn purku on pudottanut lentomatkustamisen hinnat käsittämättömän mataliksi. Samalla kaikki lentomatkailun alkuajan ylellisyys on poistunut. Lentomatkustaminen on jokin välivaihe kotoa lähtemisen ja perille saapumisen välillä. Kenties tulevaisuudessa ylellistä onkin se, että voi matkustaa hitaasti: ”siten, että sielukin pysyy mukana”. Ilmaston muutoksesta huolestunut saattaa kertoa vähentävänsä lentomatkailua vapaa-ajalla, mutta jatkavansa lentämistä työmatkoilla. Voisiko tulevaisuudessa johtavan yrityksen työmatkustamista ollakin kokousmatka yöjunalla. Lentomatkustaminen on pieni osa liikkumisen synnyttämää kokonaiskuormitusta esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen suhteen. Kiinnostava kysymys on myös se, kuinka yksityisautoilua voisi vähentää. Yksityisautoiluun liitetään vahvasti vapauden mielikuva. Stereotyyppisessä automainoksessa on yksi auto tyhjällä tiellä auringon laskiessa avarassa maisemassa, vuoren rinteellä tai meren äärellä. Todellisuudessa hyvin usein autolla ajetaan lyhyitä matkoja aamu- tai iltapäiväruuhkassa. Lisäksi autoiluun liittyy auton huoltaminen ja korjaaminen. Auto on erittäin huono sijoitus pääomalle. Silti kuitenkin useat hankkivat auton ja moni hankkii niitä kaksi.

Ruoka on merkittävä kuluttamisen osa-alue. Vaikka matkustamisen voisi lopettaakin, niin syömistä ei voi lopettaa.  Ruoka on myös erottumisen keino. Jatkuvasti syntyy uusia ruoka-trendejä, jotka mahdollistavat erottautumisen. Usein esitetään huolestuneena kysymys, että saako kasvisruokailija tarpeeksi proteiinia. Siitä ei tunnu olevan oikein sopivaa olla huolissaan, että saako sekasyöjä liikaa proteiinia. Ihminen ei voi hyödyntää proteiinia loputtomasti ja proteiinin typpi kuormittaa vesistöjä, koska jätevedestä ei pystytä sitä tehokkaasti poistamaan. Fakta on, että joka toinen suomalainen syö lihaa enemmän, kuin kansallisissa ravitsemussuosituksissa suositellaan. Lihan tuottajien ja lihateollisuuden etujen ajajat ilmaisevat saman asian siten, että suomalaiset syövät keskimäärin ravitsemussuositusten mukaisesti lihaa. Lihan ja eläinkunnan tuotteiden välttäminen on kestävää elämäntapaa edistävää. Kuitenkin ruokailuun liittyen ihmiset ovat kovin haluttomia ottamaan ohjeita vastaan. Ruoka on hyvin henkilökohtaista ja jo toisten ruokailutottumusten ero suhteessa omiin aiheuttaa helposti negatiivisia tunteita., syyllisyyttä, huonommuuden tunnetta, inhoa tai jopa vihaa.

Kolmas elämäntavan kestävyyttä koetteleva tekijä on asuminen. Ei ole lainkaan merkityksetöntä, että millaisia valintoja asumiseen liittyen tekee. Suomessa merkittävä osa asumisen ilmastovaikutuksesta syntyy lämmityksestä. Lämmityksen valinta ei välttämättä liity kovin keskeisesti yksilön arvostuksiin, mutta asunnon tyypin ja sijainnin valinta liittyy. Arvostaako asunnon kokoa enemmän kuin sijaintia ja onko sijainnissa olennaista palvelujen läheisyys ja työmatkaan käytettävän ajan lyhyys vai alueen maine. Ovatko arvostukset kriittisen arvioinnin jälkeen tehtyjä informoituja päätöksiä vai siinä sosiaalisessa ryhmässä mihin kuuluu, tiedostamatta omaksuttuja arvostuksia.

Kulutusvalinnat – erityisesti vaatteet – heijastelevat kestävään tulevaisuuteen liittyviä arvostuksia. Teollinen vallankumous alkoi kankaan valmistamisesta. Kankaiden teollinen tuotanto pudotti vaatteiden hinnan. Teollisen vallankumouksen sanotaan demokratisoineen kuluttamisen. Teollisuustuotannon ansiosta lähes kaikilla oli nyt varaa hankkia kohtuulliset vaatteet. Ennen vaatteet olivat olleet erittäin kalliita ja kunnollisiin vaatteisiin oli varaa vain harvalla. Tekstiiliteollisuus on yksi suurimmista ilmastoa kuormittavista teollisuuden aloista. Vaatteista on tullut käytännössä kertakäyttöisiä. Edes hinta ei ole takuu siitä, että vaate kestäisi useita pesuja. Kalliita merkkivaatteita voidaan tehdä samoista kankaista samoissa tehtaissa kuin halpavaatteita. Vaatteet tehdään alihankintana eikä ostaja voi oikein tietää, että millaisissa työolosuhteissa vaatteet on valmistettu tai kuinka ympäristöä kuluttavalla tavalla vaatteiden puuvilla on tuotettu.

Elektroniikka on halpaa. Halvat laitteet eivät kestä kovin kauan eivätkä ne ole korjattavissa. Aiemmin televisioista ja pyykinpesukoneista puhuttiin kestokulutushyödykkeinä. Jos televisio meni rikki, niin kutsuttiin korjaaja, joka vaihtoi palaneen sulakkeen tai muun kuluvan osan. Myös pyykinpesukone korjattiin. Nykyisin elektroniikkalaitteet eivät varsinaisesti ole korjattavissa tai korjaaminen on kalliimpaa kuin uuden laitteen hankkiminen. Ilmeinen esimerkki tästä matkapuhelin. Matkapuhelimen lasi menee helposti särölle, mutta puhelin on muuten täysin kunnossa. Mutta matkapuhelin on valmistettu siten, että lasi ja näyttöpaneeli ovat kiinni toisissaan siten, että pelkän lasin vaihtaminen ei ole mahdollista. Lasin ja näyttöpaneelin vaihtaminen ei ole kovin usein taloudellisesti järkevää, koska osan vaihtaminen maksaa helposti saman verran kuin. Puhelinta ei ole siis suunniteltukaan korjattavaksi. Valmistajan lienee kannattavampaa suunnitella puhelin siten, että sen käyttöikä ei ole kovin pitkä. Suomessa syntyy elektroniikkajätettä noin 20 kiloa vuodessa jokaista asukasta kohti. Vaikka elektroniikkajätteen vienti maasta on kiellettyä, niin silti Afrikkaan päätyy Suomestakin elektroniikkajätettä. Erilaisilla hyvin alkeellisilla ja terveydelle vaarallisilla tavoilla elektroniikkaromusta erotellaan arvokkaita metalleja. Olisiko mahdollista säädellä Euroopan unionin tasolla elektroniikan valmistamista siten, että tuotteet olisivat purettavissa ja materiaalit uudelleen käytettävissä turvallisesti sen jälkeen, kun laite ei ole enää korjattavissa. Tuotteen materiaalien kierrätettävyyden vaatimus kenties kannustaisi valmistamaan pidempään käytössä olevia laitteita ja sellaisia, että ne ovat korjattavissa. Tämä kenties nostaisi laitteiden hintaa, mutta ehkä samalla myös pidentäisi laitteiden käyttöikää ja siten vähentäisi elektroniikkajätteen kokonaismäärää.

Pitäisi ehkä kokonaan luopua puhumasta kuluttajasta. Kuitenkin puhe kuluttajasta vie ajatukset juuri yksilöön ja siihen, miten yksilö tekee kuluttamiseen liittyviä valintoja. Yksilön näkökulmasta ostopäätös on toki todella kriittinen sille, voiko tuotetta korjata tai kierrättää ja kestääkö se käytössä. On kuitenkin epärealistista vaatia toimia vain yksilöiltä, koska kuluttaja valitsee sellaista mitä on tarjolla. Pitäisikö siirtyä puhumaan kestävään elämäntapaan liittyen kansalaisuudesta. Kansalainen ei ole vain yksilö vaan kuuluu yhteisöön. Jos yhteisössä (Suomen valtio, Euroopan unioni) arvostetaan kestävän elämäntavan mukaista toimintaa, niin arvostus näkyy tuotteita ja palveluja koskevissa säännöissä, millaisia tuotteita ja palveluja on tarjolla, miten tuotteiden elinkaari on huomioitu. Silloin kansalaiset pääsevät tekemään valintojaan kestävien tuotteiden ja palvelujen väliltä. Valintaa ei tulisi tarvita tehdä kestävien ja ei-kestävien tuotteiden ja palveluiden väliltä. Yksi psykologinen perustarve Decin ja Ryanin itsemääräytymisteorian (2017) mukaan on ryhmään kuulumisen tunne.  Jos yksilö kokee kuuluvansa ryhmään, missä kestävää elämäntapaa edistäviä tekoja pidetään tärkeinä, hän on motivoitunut myös tekemään tällaisia tekoja itse. Siten kestävää elämäntapaa symboloivat teot ovat tärkeitä. Ne osoittavat muille, millaisia asioita ryhmässä pidetään tärkeänä. Kestävän elämäntavan arvostuksen voi osoittaa tekemällä symbolitekoja, jollainen on esimerkiksi Earth Hour –tapahtumaan osallistuminen emeritus piispa Irja Askolan mukaan (Huili, 2014).

Jotta kestävien valintojen tekeminen olisi mahdollista, erilaiset järjestöt ovat perustaneet hyvin monenlaisia sertifiointijärjestelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi luomu-liiton Luomumerkki (leppäkerttu), Fair trade international –järjestön rekisteröity tuotemerkki.

Hyve-etiikan mukaisesti ihminen tulee hyväksi tekemällä hyviä tekoja. Hyviä tekoja ovat kestävät kulutusvalinnat. Mutta yksilön omat valinnat eivät riitä. Hyvä ihminen tekee sellaisia tekoja, joka saa myös muut miettimään ja tekemään kestäviä valintoja. Jotta voi vaikuttaa myös toisten valintoihin täytyy olla vaikuttamisen taitoja. Keksintöjen tekeminen voi olla yksi tapa vaikuttaa myös toisten valintoihin.

Lähteet

• Bourdieu, P. (1984). Distinction: A social critique of the judgement of taste. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.
• Ryan, R. M. & Deci, E. L. (2017). Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development, and wellness. New York: Guilford Publishing
• Huili (2014). Ekologisuus on myös nautintoja. Ekoelämänkaari Irja Askola. Huili 3/2014.
• Salmenkivi, E. (2007). Kestävä kehitys ja elämänkatsomustiedon opetus. Teoksessa: Jari Lavonen (toim.). Tutkimusperustainen opettajankoulutus ja kestävä kehitys. Ainedidaktinen symposiumi Helsingissä, 3(2006), 91-103.
• Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio. (1987). Yhteinen tulevaisuutemme. Ympäristön ja kehityksen maailman komission raportti. Englanninkielisen alkuperäisteoksen nimi Our Common Future. World Comission on Environment and Development, 1987. Suomennos Kaija Anttonen. Helsinki: Ympäristöministeriö