Liike-elämää edustavat järjestöt ovat nousseet sotajalalle ay-liikkeen perjantaina 2.2.2018 organisoimaa vuorokauden mittaista lakkoa vastaan. Lakko oli poliittinen eli sillä ei tavoiteltu muutoksia työehtoihin. Protestin kohteena olivat eduskunta ja pääministeri Juha Sipilän hallitus, tarkemmin sanottuna niiden päättämä työttömyysturvan aktiivimalli. Uudistus pitäisi SAK:n mielestä perua.
Työnantajapuolen edustajat ovat tuominneet poliittisen lakon vastuuttomana. Heidän mielestään yritykset joutuvat sijaiskärsijöiksi kiistassa, jossa ne eivät ole osallisia eivätkä sopimusosapuolina. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) julkaiseman analyysin mukaan ”poliittisten lakkojen vaikutukset kohdistuvat suoraan työnantajiin, jotka eivät voi vaikuttaa mielenilmauksen taustalla olevaan syyhyn”.
Nimenomaan työttömyysturvan uudistusta vastustavan lakon yhteydessä väite tuntuu älyllisesti epärehelliseltä käsien pesemiseltä. Työttömyysturvajärjestelmän kehittäminen on perinteisesti kuulunut työmarkkinajärjestöjen yhteiselle tontille. Myös tällä kertaa uudistusta on valmisteltu kolmikantaisesti valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on siis ollut mukana vaikuttamassa perjantaisen ”mielenilmauksen taustalla olevaan syyhyn”. Sitä paitsi aktiivimalli on työnantajapuolen toiveiden suuntainen – tosin EK olisi toivonut työttömyysturvaan ja siten -menoihin rajumpia leikkauksia.
SAK vastaa kritiikkiin ILO:n eli Kansainvälisen työjärjestön periaatteisiin. Niiden mukaan ay-liikkeellä tulee olla mahdollisuus protestilakkoihin ja mielipiteensä ilmaisemiseen yhteiskunnallisissa kysymyksissä silloinkin, kun ne eivät suoraan kuulu työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin.
Työnantajaliitot myöntävät, että eduskuntaa vastaan suunnattu poliittinen lakko on Suomessa laillinen. Samalla ne kuitenkin katsovat, ettei tällaisen järeän painostuksen kohdistaminen ulkopuolisiin yrityksiin kuulu sopimusyhteiskuntaan.
Tämäkin väite on mielenkiintoinen. Työnantajat ovat itse pyrkineet irtautumaan keskusjärjestöjen välisistä neuvotteluista; EK:han ei enää sääntömuutoksensa jälkeen saa osallistua keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen solmimiseen. Työnantajapuolta ei muutoinkaan enää kiinnosta sopia perinteiseen tapaan talous- ja sosiaalipolitiikasta yhdessä ay-liikkeen kanssa. Poliittiset (ja taloudelliset) voimasuhteet ovat työnantajille niin edulliset, että he uskaltavat jättää ratkaisut hallitusten ja eduskunnan käsiin.
Sopimusyhteiskunnan rappiosta voisi siis vähintään yhtä perustellusti syyttää työnantajia kuin ay-liikettä. Kun työnantajat eivät enää halua asettua ay-liikkeen kanssa neuvottelupöytään, sen neuvottelu- tai kiistakumppaniksi jää entistä selkeämmin hallitus. Ehkäpä saamme jatkossa odottaa enenevissä määrin poliittista lakkoilua?