Maiju Wuokko: Samppanjaa ja nakkeja

Keskitetyt työmarkkinaneuvottelut venyivät usein jopa yökausia kestäneiksi rupeamiksi. Pitkään istuessa iskee tietenkin ennen pitkää nälkä. Ruoilla – ja juomilla – on siten ollut tärkeä roolinsa neuvotteluissa.

STK:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Tapani Kahri kertoo muistelmissaan, miten 1970-luvun alussa syntyi tapa kokoontua neuvottelemaan illansuussa ja jatkaa töitä myöhään. ”Välillä aterioitiin ja joskus lopettajaisiksi syötiin vielä yöpalakin.”

Työmarkkinananeuvottelujen menusta ja siihen liittyneestä symboliikasta kertoo toimittaja Juho-Pekka Rantalan haastattelema Lasse Laatunen. Neljä vuosikymmentä kestäneellä uralla työnantajakeskusjärjestöjen palveluksessa Laatuselle kävivät tutuiksi neuvottelutarjoiluihin liittyneet hienovaraiset makuvivahteet.

Pitkät kihlajaiset -hankkeemme tavoitteli oikeaa tunnelmaa projektipalaverissa Vichy-veden ja wienereiden voimin 30.8.2018. Kuva: Maiju Wuokko

Kun neuvottelut käytiin Eteläranta 10:ssa eli Palace-hotellin alakerrassa, ruokahuolto pelasi luonnollisesti erittäin hyvin. Lyhyistä palavereista selvittiin Laatusen mukaan kahvin ja sämpylän voimin. Yöhön asti venyneiden neuvottelujen tueksi kaivattiin tukevampaa ravintoa.

Öisten neuvottelujen alkuvaiheessa, kun ratkaisua ei vielä ollut odotettavissa, tarjolla oli Janssonin kiusausta. Läpimurron ja ratkaisun hetken lähestymisen saattoi puolestaan aistia paitsi neuvotteluväsymyksen yltymisestä, myös siitä, että pöytään kannettiin nakkia ja perunasalaattia.

1980-luvulle saakka neuvotteluita voideltiin myös viinalla. Lasse Laatunen kertoo muistelmissaan, että viinakärryt poistettiin yöneuvotteluista 1980-luvun loppupuolella ja toteaa, ettei kukaan jäänyt niitä kaipaamaan. Raimo Sailaksen elämäkerran mukaan samoihin aikoihin myös hallitusten budjettiriihet siistiytyivät alkoholinkäytöstä. Vielä 1980-luvulla niissä nautittiin runsaasti alkoholia ja budjettiriihen päätteeksi pääministeri tarjosi samppanjaa. 1990-luvun alun lamassa perinteestä luovuttiin.

Myös työmarkkinakeskusjärjestöillä oli tapana kilistää kuohuvalla neuvottelutuloksen saavuttamisen kunniaksi. Aina korkin poksauttaminen ei kuitenkaan sinetöinyt saavutettua sopua. Esimerkiksi keväällä 1986 Nokian varatoimitusjohtaja ja pitkän linjan työnantajavaikuttaja Harry Mildh tuskaili tulopoliittista tilannetta STK:n johtokunnassa. Mildh julisti, ”ettei käy päinsä se, että juodaan shampanjaa ja sitten irtaannutaan” tehdystä ratkaisusta.

Alkoholinkäytön varjopuoliin kuului myös, että kilistely johti toisinaan kiusallisiin ylilyönteihin. Tapio Bergholm kertoo SAK:n historiateossarjansa viimeisimmässä osassa, miten SAK myöntyi 1970-luvun lopun talouskurimuksessa siirtämään jo sovittuja palkankorotuksia vuoden 1978 keväältä syksylle.

Palkankorotusten myöhentämisestä sovittiin muodollisesti joulun alla 1977. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen työnantajajärjestöt tarjosivat perinteiseen tapaan sopimuskumppaneilleen samppanjaa. SAK:n puheenjohtaja Pekka Oivio erehtyi uutiskameroiden edessä kohottamaan lasinsa palkankorotusten siirtämiselle. Kohu oli valmis, ja palkansaajaleirin johtajan maljannosto sai sanamukaisesti monen lehdenlukijan maljan kuohumaan yli.

Helsingin Sanomat 23.12.1977. Kuva SAK:n puheenjohtajasta kilistelemässä palkankorotusten siirrolle herätti tuohtumussa yleisössä.

 

Kirjallisuus:

Bergholm, Tapio (2018) Laatua ja vapaa-aikaa: Tulopolitiikan aika II. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö vuodesta 1977. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kahri, Tapani (2001) Viheltääkö pilli? Työmarkkinamiehen muistelmat. Helsinki: Otava.

Laatunen, Lasse (2017) Kolmikannan kulisseissa: Lasse Laatusen neljä vuosikymmentä työmarkkinapolitiikassa. Helsinki: Art House.

Vesikansa, Jarkko (2016) Laman taittaja: Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä. Helsinki: Otava.