Blogi on valmis

Per aspera ad astra eli vaikeuksien kautta voittoon. Ehkä minäkin vielä joskus opin tekemään asiat ajallaan enkä deadlineja myötäillen. Blogi on nyt kuitenkin siinä pisteessä, etten halua koskea siihen enää kahden päivän intensiivisen sisällöntuottamisen jälkeen.

Kiitoksia kurssista aina niin kestävähermoiselle opettajakaimalleni sekä muille kurssilaisille, joiden kanssa oli hyvä hajoil… siis tutustua MapInfoon. Show’n on aika jatkua muissa merkeissä.

Kiitos & anteeksi.

Kurssikerta 7 – The Final Countdown

Viimeistä kurssikertaa ennakoiden kävin alustavasti tutustumassa kurssin ylläpitoblogissa esiteltyyn Eurostat-palveluun nähdäkseni, mistä kaikesta tilastodataa on kerättykään. Jälkikäteen ajateltuna harmillisen nopean vilkaisun jälkeen totesin kaikkea löytyvän enemmän kuin laki sallii, joten en ajatellut tiedonhankintaa ongelmaksi alkuunkaan, vaikka siihen käskettiinkin varaamaan aikaa. Kuinka väärässä olinkaan.

Kun pääsin työn touhuun varsinaisella kurssikerralla, oli tarkoituksenani tehdä kaikki alusta asti itse ja välttyä toisen kartan tekemiseltä. Alueekseni olin jo valinnut Euroopan, kävi miten kävi. Ensimmäinen tunti kuluikin käyttötarkoitukseen kelpaavan Euroopan kartan etsimisessä ja sen kiinnittämisessä koordinaatistoon MapInfossa. Operaation hidas edistyminen alkoi todella rassata, kun kartalle iskemäni 30 koordinaattikiintopistettä eivät saaneet aikaiseksi muuta kuin kaatuneen MapInfon ja menetetyn työn. Vilkuilin salaa edessäni istuvien valmiisiin tietokantoihin pohjautuvia karttoja, ja kateus nousi sisältäni. Siihen loppui yhden miehen sota MapInfoa vastaan: nöyrryin hakemaan Natural Earth Datasta valmiin Eurooppa-tietokannan.

Vaihto osoittautui mitä järkevimmäksi ratkaisuksi, sillä pian karttapohja olikin valmiina ja pääsin paneutumaan itse asiaan. Alkuperäinen ideani liittyi Euroopan valtioiden kaupungistumisasteisiin ja elinkeinojakaumiin, mutta oli Eurostatin vuoro haudata haaveeni. Tilastotietoa oli roppakaupalla vaikka mistä, mutta ei asioista, joista olisin sitä kaivannut ainakaan sellaisessa muodossa, jossa sitä kaipasin. Sysäsin ideani romukoppaan ja aloin käydä läpi Eurostatin tilastokategorioita järkevän aineiston löytämisen toivossa. Siinä kesti.

Lopulta iskin kuin iskinkin kultasuoneen: energiataulukot. Kiinnostavaa asiaa tilastoituna muotoon, jota pystyy järkevästi hyödyntämään, vaikka tiedon käsittely vaatiikin hieman Excel-akrobatiaa. Aluksi keskitin oman energiani uusiutuvien energianlähteiden käytön ja tuottamisen tarkasteluun. Laskin Excelillä yleisimpien käytössä olevien uusiutuvien energianlähteiden prosenttiosuuksia ympyrädiagrammeja varten. Sain kuin sainkin ensimmäisen kartan (kuva 1) aikaiseksi kurssikerran aikana, vaikka ensimmäiset pari tuntia valuivat jokseenkin hukkaan.

Energiakartta
Kuva 1. Uusiutuvien energiamuotojen käyttö ja tuotanto Euroopassa.

Aluevärjäyksen väriskaalaksi valitsin vihreän, mielletäänhän se ekologiseksi ja kestäväksi väriksi. Värimaailmassakin oli tosin tekemistä, sillä mieltymykseni kirkkaan vihreään ei sopinut yhteen MapInfon väriskaalauksen kanssa, joten olin pakotettu käyttämään tummempia sävyjä. Onneksi sain kirkkaanvihreän käyttöön ympyrädiagrammeissa, joihin pyrin muuten valitsemaan kutakin energianmuotoa vastaavan värin. Vaikka vaaleanpunainen ei välttämättä olekaan se paras väri kiinteille biopolttoaineille.

Ympyrädiagrammien sijoittelun kanssa oli hieman painimista, sillä esimerkiksi Kypros olisi jäänyt kokonaan oman diagramminsa alle, mikäli en olisi siirtänyt diagrammeja suuntaan tai toiseen. Toisaalta Balkanin alueen pienten valtioiden diagrammit risteilivät keskenään sekavasti diagrammien sijaintia muutellessani. Tyydyin tässä kartassa sijoittamaan diagrammin kohdemaansa oikealle sivulle, mikä vaikutti toimivalta ratkaisulta.

Kartasta näkee, kuinka uusiutuvien energianmuotojen suurin käyttöprosentti sijoittuu pohjoisiin hyvinvointivaltioihin: Norjaan, Ruotsiin ja Islantiin. Itä-Euroopan maat ja Balkan taas laahaavat jäljessä muuta Eurooppaa energiaratkaisujen suhteen. Yllättäen myös Benelux-mailla sekä Isolla-Britannialla ja Irlannilla uusiutuvien energiamuotojen käyttö oli verraten heikkoa; ehkä brittien kivihiilivarannot selittävät asiaa ainakin heidän osaltaan.

Uusiutuvan energian muotojen käytön jakautuminen oli minulle täysin uutta tietoa, vaikka osa siitä toki on pääteltävissä maalaisjärjelläkin. Vuoristoisilla alueilla, kuten Skandien ja Alppien maastossa sekä jäätikköjen täplittämässä Islannissa vesivoimalla oli suuri rooli uusiutuvan energian tuotannossa, mutta matalimmilla alueilla vesivoima oli korvattu rannikkoalueiden tuulivoimalla tai yksinkertaisesti lisäämällä kiinteiden biopolttoaineiden kulutusta. Toisaalta eteläisen Euroopan valtioilla aurinkoenergian osuus on Pohjois-Eurooppaa suurempi – esimerkkinä Kypros, joka loistaa kartan alakulmassa kuin Naantalin aurinko. Yhdyskuntajätteellä on kartan perusteella merkitystä vain muutamissa maissa, kuten Tanskassa.

Pidän ensimmäistä karttaa varsin onnistuneena ja sisällöltään mielenkiintoisena, joten päätin lähteä toteuttamaan toista karttaa samankaltaisen aiheen tiimoilta. Luonnollinen valinta oli siirtyä uusiutuvista energianlähteistä uusiutumattomiin. Tilastotietoa kyllä löytyi tästäkin aiheesta, mutta se oli vielä enemmän hajallaan kuin uusiutuvien energiamuotojen data. Excel-niiloilulla paletti oli kuitenkin pian kasassa, kun toimintamallit olivat tulleet tutuksi ensimmäisen kartan yhteydessä.

Energiakartta2
Kuva 2. Ydinvoimalat ja eri energiamuotojen käyttö Euroopassa.

Toinen kartta (kuva 2) kertoo siis ydinvoimaloiden määrästä Euroopan valtioissa sekä energianlähteistä kaikkinensa. En täysin hylännyt uusiutuvia energianlähteitä, koska ne muodostavat monissa valtioissa ison osan energiantuotannosta. Uusiutuvien energiamuotojen osuus on ympyrädiagrammeissa liitetty “muut energiamuodot” -sektoreihin, mutta ne eivät välttämättä muodosta sitä kokonaan. Pääpaino siirtyi kuitenkin uusiutumattomiin energiamuotoihin sekä ydinvoimaan.

Koska pienimuotoinen turhautuminen MapInfon kanssa näpräämiseen nosti jo päätään, en yksinkertaisesti löytänyt itsestäni riittävästi motivaatiota suunnitella värimaailmaa sen kummemmin. MapInfon valmis punaisesta beigeen liukuva skaala toimi tässä vallan hyvin, ja ympyrädiagrammien sektorivärien pitäisi erottua taustastaan selkeästi. Yritin aluksi kuvastaa öljyn osuutta mustilla sektoreilla, mutta ne hyökkäsivät kartalta lukijan silmille voimalla, joten päädyin kivan violettiin sävyyn.

Ydinvoimatilastoja etsiessäni yllätyin siitä, että Euroopassa monet valtiot ovat päättäneet pysyä ydinvoiman ulkopuolella – esimerkkeinä Portugali ja Itävalta. Ydinvoima ei ole Euroopassa läheskään niin yleistä kuin oletin, ja useimmat valtiot ovat täysin ilman ydinvoimalaa. Joissain tapauksissa kyse lie enemmänkin kustannuksista tai heikosta infrastruktuurista kuin poliittisesta sitoumuksesta kieltäytyä ydinvoimasta. Yhtä kaikki, Ranska on ainoa Euroopan maa, jossa on oikeasti paljon ydinvoimaloita (58 kpl); jopa enemmän kuin Venäjällä, joka ei näy kartalla.

Myös uusiutumattomien energiamuotojen käytössä oli mielenkiintoista valtioiden välistä vaihtelua. Jotkin seikat eivät ihmetytä lainkaan: esimerkiksi Puolassa kiinteiden polttoaineiden, joihin muun muassa kivihiili lukeutuu, käyttö on suurta, ja Ranskassa sekä Ruotsissa ydinvoimalla on suuri osuus. Toisaalta odotin maakaasulta suurempaa osuutta joissakin Keski-Euroopan valtioissa, jotka ovat viime vuosinakin kärsineet Venäjän oikkuilevista kaasulähetyksistä milloin mistäkin syystä. Öljyn ja öljytuotteiden osuus on lähes poikkeuksetta suuri valtiosta riippumatta – Suomella sentään melko pieni.

Näistä kahdesta olen tyytyväisempi ensimmäiseen karttaan, jonka laadintaan tosin käytin enemmän aikaa ja vaivaakin. Huonona en silti pidä kumpaakaan. Karttoja tehdessä jouduin toteamaan, että kaikista Euroopan maista ei yksinkertaisesti ole saatavilla haluamiani tietoja. Samaan ongelmaan törmäsi myös Salla Marttila (Marttila 2016) energiaan liittyvien aihepiirien äärellä. Kuulopuheiden mukaan tiedonpuute tuli vastaan monen muunkin ilmiön yhteydessä, ja omien Eurostat-seikkailuiden perusteella energiatilastoinnit olivat kattavia ja laaja-alaisia muihin teemoihin verrattuna. Jälkikäteenkin ajateltuna siis hyvä valinta.

Viimeisen kartan laadinnan jälkeen voi vihdoin huokaista helpotuksesta. MapInfon käyttö on nyt ainakin hetkellisesti hallussa, ja sitä pystyy toivon mukaan hyödyntämään tulevilla kursseilla, miksei työelämässäkin. Toisaalta Tuomas Tavin (Tavi 2016) sanoin: “MapInfon suvereenin taitamisen oppiminen tuntuu kuitenkin koko elämän mittaiselta prosessilta.”

Lähteet:

Eustat (2016) Complete energy balances – annual data http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_110a&lang=en Luettu 15.3.2016

Eustat (2016) Supply, transformation and consumption of gas – annual data http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_103a&lang=en Luettu 15.3.2016

Eustat (2016) Supply, transformation and consumption of oil – annual data http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_102a&lang=en Luettu 15.3.2016

Eustat (2016) Supply, transformation and consumption of solid fuels – annual data http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_101a&lang=en Luettu 15.3.2016

Eustat (2016) Supply, transformation and consumption of renewable energies – annual data http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_107a&lang=en Luettu 1.3.2016

Eustat (2016) Supply and transformation of nuclear energy – annual data http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_104a&lang=en Luettu 15.3.2016 

Marttila, S. (2016) KK7: Ympäristöasioita Euroopasta https://blogs.helsinki.fi/sallamar/2016/03/02/kk7-ymparistoasioita-euroopasta/ Luettu 15.3.2016

Tavi, T. (2016) 7. Kurssikerta – MapInfo-taitojen osoittaminen ja analyyttinen sisällön sekä kurssin perkaaminen https://blogs.helsinki.fi/tugtavi/2016/03/02/mapinfo-taitojen-osoittaminen-ja-analyyttinen-sisallon-seka-kurssin-perkaaminen/ Luettu 15.3.2016

Kurssikerta 6 – Hasardeja ja happihyppelyitä

Kuudes kurssikerta oli poikkeuksellinen: teimme jotain muutakin kuin rasitimme silmiämme näyttöpäätteen ääressä. Mikäs sen parempaa aurinkoisena kevätpäivänä, kuin ottaa GPS-laite kouraan ja lähteä tutkailemaan kampuksen lähiympäristön liikuntakohteita ja kirjaamaan ylös niiltä saatuja koordinaatteja pienryhmissä? Atleettinen ryhmämme sai annetussa aikamääreessä kasaan vain kahdeksan kohdepistettä, mutta niilläkin pärjättiin lopulta vallan mainiosti. Kaikki olivat vieläpä täysin kohdallaan, jos ei häränpyllyä heittäneitä korkeusarvoja oteta huomioon.

Kampuksella iskimme keräämämme koordinaattitiedot Excelin kautta MapInfoon, jotta voisimme määrittää pisteitä kartalle. Jatkoimme pisteidenluontiharjoituksia muiden ryhmien aikaansaannoksilla. Helpoin tapa mokata on käyttää väärää koordinaattijärjestelmää tai sekoittaa koordinaattiakselit keskenään, mutta onneksi tulokset etenkin jälkimmäisessä tapauksessa ovat räikeän virheellisiä.

Jotkut onnekkaat pääsivät harjoittelemaan myös koordinaattien tuomista suoraan GPS-laitteista siihen soveltuvan ohjelman avulla. Suora kaapeliyhteys laitteen ja koneen välillä säästää paperityön ja muutamia manuaalisia välivaiheita, mutta tekniikan toimivuus on aina oma kysymysmerkkinsä. Ilmeisesti päivä oli suotuisa niin tietokoneille kuin GPS-laitteillekin.

Omien aineistojen pisteiden luomisen jälkeen tutustuttiin Raha-automaattiyhdistyksen dataan pelikoneiden sijainnista pääkaupunkiseudulla ja geokoodaattiin niitä näkymään kartalla. MapInfolla ja RAY:n aineistolla oli erimielisyyksiä joidenkin katujen nimistä, mutta terveellä järjellä ja pienillä korjauksilla geokoodaus saatiin suoritettua loppuun ja pelikoneet kansoittivat kadunreunat.

Geokoodauksen jälkeen oli aika itsenäisen työskentelyn. Tarkoituksena oli tehdä opetuskäyttöön kolme erilaista karttaa hasardeista internetistä löytyvien tilastointien pohjalta. Hasardit ovat aina kivoja, kunhan eivät satu omalle kohdalle, joten päätin esittää kaikkia kolmea aihetta, osin yhdistellen.Tulivuorikartta

Kuva 1. Kartta maailman tulivuorista.

 

Ensimmäinen karttani (kuva 1) kuvasi pelkästään tulivuorien sijoittumista maailmankartalle vihrein kolmioin. Kartta on melko pelkistetty, jotta huomio keskittyy helposti kuvattavaan asiaan. Tulivuorien sijainti noudattelee monin paikoin litosfäärilaattojen reunoja, joten kartalla on hyvä havainnollistaa toiminnaltaan aktiivisimpia laattojen reuna-alueita sekä myös Havaijin tapauksessa kuuma piste -mekanismia. Tyynenmeren tulirengas ja Itä-Afrikan hautavajoama erottuvat selkeästi tulivuoriklustereina, ja niiden roolia on kartan avulla helppo painottaa opetuksessa.

Aivan virheetön kartta ei valitettavasti ole, sillä tietokantaan on päässyt lipsahtamaan sijaintivirhe ainakin yhdelle kohteelle: Keski-Ruotsissa ei ole tulivuorta, vaan kyseisen logon kuuluisi sijaita Islannissa. Virheen huomaamisesta papukaijamerkki Tommi Kivikolle (Kivikko 2016). Kartassa olisi toki hyvä olla myös legenda, jotta siitä olisi jotain iloa myös kontekstista irrotettuna.

Maanjäristyskartta
Kuva 2. Yli 6 Richterin maanjäristyksen vuodesta 1980 alkaen.

Toisessa kartassani (kuva 2) ensimmäiseen karttaan oli lisätty tiedot vuoden 1980 jälkeen tapahtuneista yli 6 Richterin maanjäristyksistä punaisin pistein. Lisäyksenä edelliseen karttaan tämä voisi auttaa opiskelijoita ymmärtämään litosfäärilaattojen reunoihin liittyvän toiminnan syy-seuraus -suhteita, sillä merkittävä osa maanjäristyksistä on tapahtunut juuri niillä alueilla. Tulivuorikeskittymien ja aktiivisten maanjäristysalueiden läheisyys tulee hyvin esiin kartalla, ja pidän tätä toimivampana ratkaisuna kuin pelkkiä maanjäristyspisteitä esittävää karttaa.

Kuva 3. Uutistoimisto CBC:n kartta korkean maanjäristysriskin alueista.

Kartan maanjäristyskeskittymät vastaavat melko hyvin uutistoimisto CBC:n korkean maanjäristysriskin alueita kuvaavaa karttaa (kuva 3). Outoahan se olisi, jos ei vastaisi: taustana molemmille kartoille on kuitenkin sama tietokanta. Etäisillä merialueilla tapahtuvat maanjäristykset eivät CBC:n kartalla näy, mutta ne eivät toisaalta juuri uhkaa ihmistoimintaa.

Meteoriittikartta
Kuva 4. Kartta meteoriittiosumista.

Kolmas ja viimeinen itse tuottamani kartta pohjautuu tilastoituihin meteoriitti-iskuihin. Koin kartalla olevan hieman erilainen opetuksellinen arvo kuin kahdella edellisellä: oletan sen kuvastavan maantieteellistä harhaa. Vailla parempaa tietämystä asiasta uskoisin meteoriitin osumapisteen olevan täysin satunnainen. Kartta uskaltaa väittää toisin: osumia on paljon enemmän esimerkiksi Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Intiassa, jotka ovat tiheään asuttuja alueita. Vastaavasti melko suuren Grönlannin alueella on vain kourallinen osumia.

Kartan ulkoasu tuskin johtuu siitä, että meteoriitit putoilisivat useammin tietylle alueelle. Harvemmin asutulla alueella iskujen jälkiä ei vain huomata eikä osuma täten pääse tilastoihinkaan. Tätä mieltä oli myös Anna Hakala (Hakala 2016) blogitekstisttään. Kartta on omalla tavallaan hyvä opetuskäyttöön, mutta sitä ei todellakaan pitäisi käyttää kontekstinsa ulkopuolella.

Kurssikerta oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Internetistä löydetyn datan siirtäminen MapInfon tietokantoihin turhautti satunnaisesti, kiitos Excelin päivämääräfetissin, mutta itse MapInfo-työskentely sujui hyvin itseä kiinnostavien teemojen parissa. GPS-laitteilla soisi “leikittävän” enemmänkin, jos vaan sopivia asiayhteyksiä niiden käyttöön löytyy. Kartoista tuli kohtalaisia; selitteiden ynnä muiden olennaisuuksien puuttuminen laskee arvosanaa, mutta uskoisin silti selviäväni noilla opiskelijoiden edessä ilman tomaatti- ja kananmunatykitystä.

Kohti viimeistä kurssikertaa – ja sen yli!

Lähteet

CBC (2014) Map: Earthquake danger zones around the world http://www.cbc.ca/news2/interactives/world-quakes/ Luettu 15.3.2016

Hakala, A. (2016) 6. kurssikerta https://blogs.helsinki.fi/hakanna/2016/02/26/6-kurssikerta/ Luettu 15.3.2016

Kivikko, T. (2016) Valvontakameroita ja maanjäristyksiä https://blogs.helsinki.fi/tkivikko/2016/02/29/valvontakameroita-ja-maanjaristyksia/ Luettu 15.3.2016

Kurssikerta 5 – Lapsia ja lentokenttämelua

Viidennen kurssikerran työt oli aloitettu jo edellisellä viikolla, kun Pornaisten keskusta oli MapInfon piirtotyökalujen avulla täytetty asuinrakennuksilla ja tieverkon pätkillä. Tarkoituksena oli bufferoida eli luoda puskurivyöhykkeitä, joiden avulla on mahdollista laskea tietyn etäisyyden päästä halutusta kohteesta sijaitsevien kohteiden tiedot. Kurssikerta ei poikinut loppukaneettinaan uutta karttaa vaan taulukon erityyppisten bufferointiviritelmien tuloksista.

Bufferoinnista oli ollut puhetta jo aiemmilla kurssikerroilla, ja suhtauduin siihen pelonsekaisin tuntein: tämäkö nyt on se MapInfon perusteiden vaikein juttu, joka saa hiukset harmaantumaan ja eliniänodotteen putoamaan vuosikymmenellä? Onneksi ennakkoluuloni osoittautuivat aiheettomiksi, sillä bufferointi oli lopulta yksinkertaista puuhaa, joskin tarkkaa. Ennakko-ohjeistuksina kurssikertaa varten olikin suositus parempien aivojen mukaan ottamisesta.

Bufferointiharjoitukset käynnistettiin juuri Pornaisissa, missä selvitimme talojen lukumääriä lähellä keskustan päätietä tai etäisyyttä kouluun ja terveyskeskukseen. Pornainen pienenä paikkakuntana oli nopeasti taputeltu, joten siirtyminen suureen maailmaan ja pääkaupunkiseutujen lentokenttien vilskeeseen tuli pian vastaan. Kurssikerran toiminta oli pitkälti itsenäistä työtä, jossa bufferoitiin kaikkea liikkuvaa lentokoneista ekaluokkalaisiin. Tämä neljän tunnin rypistys toi mukanaan valaistumisen: sain käsityksen siitä, mitä oikeasti fiksua MapInfolla voi tehdä, mitenkään aiempia tuotoksia ja käytettyjä työkaluja väheksymättä. Mitä moninaisemmat bufferoinnin käyttötarkoitukset sukkuloivat pääni sisällä mittaillessani kahden kilometrin suoraa kiitoradalta Tikkurilan suuntaan. Tästä, jos jostain, voisi olla hyötyä työelämässäkin.

Taulukko
Kuva 1. Taulukko tehtävien vastauksista.

Vastaustaulukon (kuva 1) lukuarvot eivät monilta osin ole täysin identtisiä muiden bloggaajien vastausten kanssa, mutta erot ovat pääasiassa melko pieniä ja johtunevat yksilöllisestä varioinnista MapInfo-työskentelyssä. Juna-asematehtävissä vastaukset vaikuttivat heittelevän kaikista eniten nopean, silmämääräisen havainnoinnin perusteella. Monesti kirjatessani vastauksia ylös mietin, “voiko tämä nyt oikeasti olla näin”, mutten löytänyt bufferoinnistani virheitä ja tyydyin alkuperäiseen lopputulokseeni. Syteen tai saveen, kunhan ei molempiin.

Viimeisen tehtävän aihe oli mahdollista valita uima-altaiden, putkiremonttien ja koulupiirien väliltä. Koska periluonteeseeni kuuluu laiskuus ja matalimman aidanseipään etsiminen tilanteessa kuin tilanteessa, valitsin koulupiirit, sillä se ei vaatinut kartan laatimista. Myös rautalankaohjeiden liittyminen juuri koulupiireihin saattoi vaikuttaa valintaani. Koulupiiritarkastelu oli kuitenkin mielenkiintoisempaa, kuin odotin, ja päädyin lopulta lueskelemaan tehtävänannon keskiössä olevan koulun historiikkia internetin syövereistä. Tämä johtui lähinnä saamieni vastausten kokoluokasta, jota pidän aivan liian pienenä tuon kokoiselle koululle. En kuitenkaan pystynyt perustelemaan tuntemuksiani loogisesti käytettävissä olevilla tiedoilla, joten epäilyksistäni huolimatta kirjoitin lukuarvot ylös ja yritin painaa uskoni horjumisen taka-alalle.

Kurssikerran työt eivät vieneet kauheasti aikaa, ja oli mukavaa päästä tekemään välillä jotain muutakin kuin perinteistä karttojen taiteilua eri näkökulmista ja aiheista. Näillä MapInfo-taidoilla pidän bufferointia yhtenä hyödyllisimmistä työkaluista käytännön kannalta, vaikka toki arvostan myös perinteisten teemakarttojen laadintaa – ne ovat kuitenkin lähes päivittäin esillä, milloin missäkin yhteyksissä. MapInfo tarjonnee taitavalle käyttäjälleen vielä paljon enemmän, mutta ei yhden kurssin tiimoilta ole mahdollista syventyä täydellisesti minkään ohjelman saloihin. Samoja pohdintoja oli käynyt myös Veera Karvonen (Karvonen 2016) blogissaan.

MapInfo alkaa kuitenkin jo sujua. Olennaisimmat toiminnot tuntuvat kumpuavan selkäytimestä, ja uusien oppiminenkin tapahtuu omalla painollaan. Pelkään vain pahoin, että minun ja MapInfon välinen harmonia katkeaa kesäkuukausien aikana, ellen satu voittamaan työpaikkalotossa. Toivoa sopii, että MapInfo on kuin polkupyörä: jos opit ajamaan sitä kerran, et unohda taitoa koskaan. Mutta mitä tehdä, kun ketjut putoavat?

Lähteet

Karvonen, V. (2016) 5. Kurssikerta – Buffereita ja laskentaa https://blogs.helsinki.fi/kveera/2016/02/19/5-kurssikerta-buffereita-ja-laskentaa/ Luettu 15.3.2016

Kurssikerta 4 – Ruudukkoruljanssi

Aamupäivä kääntyi iltapäiväksi istuessani jälleen MapInfon ääreen. Kurssikerran syvin olemus tiivistyi ruutuihin, joita loimme kartoille – ja paljon. Sopusuhtaisen ruudukon tekeminen ei MapInfolta itsessään onnistunut, mutta ylimääräisen Grid Maker -työkalun lisäämisen jälkeen vain taivas rajasi ruuduttamisen mahdollisuuksia.

Ruudukoiden tekeminen sujui lopulta melko yksinkertaisin välivaihein; toisaalta aiemmilla kurssikerroilla opitut tiedot ja taidot saattoivat vähentää yleistä ihmettelyn tarvetta, joten uuteen asiaan saattoi keskittyä täysillä. Pääkaupunkiseudun ylle levittyviä ruudukoita tuli kokeiltua eri neliökoolla ja eri laajuuksilla, välillä MapInfon kaatumista peläten laskenta-aikojen venyessä turhan pitkiksi. Tulipa myös huomattua MapInfon tekevän haluttua suurempaa ruutukokoa omista asetuksista riippumatta. Ongelma ei haitannut, kunhan sen tiedosti.

Kun ruudukoiden laatiminen oli otettu haltuun miskamaisella tarkkuudella, oli siirryttävä tositoimiin eli ruudukon hyödyntämiseen kartografisessa ilmaisussa. Se vaati hieman tietokantanikkarointia kurssikerta kolmosen tapaan – esimerkiksi asumattomien ruutujen karsinta ja ulkopuolisen datan lisääminen alkuperäiseen tietokantaan – mutta teemakartta onneksi syntyi ensimmäisiltä MapInfo-kosketuksilta mieleenpainunein opein.

Enää oli vain keksittävä, mistä teemasta kartan tekisi. Kävin kartanlaadinnan pohjana toimivaa tietokantaa läpi ja etsin aiheita, joista kartan tekeminen olisi jollain tapaa järkevää ja mielekästä. Palasin retkeltäni tyhjin käsin, joten päädyin kokeilemaan eri aihepiireistä kertovien teemakarttojen tekemistä. Voisinhan päättää myöhemmin, mikä tuotoksista on parhaan näköinen. Tämäkään toimintatapa ei tuottanut oikein tulosta, sillä en ollut tyytyväinen yhteenkään aikaansaannokseeni. Pakon edessä valitsin kuitenkin muunkielisten jakautumista pääkaupunkiseudulla kuvaavan teemakartan (kuva 1).

Muunkielisten jakautuminen pääkaupunkialueella
Kuva 1. Muunkielisten jakautuminen pääkaupunkiseudulla.

Blogista katsottuna kartan ruudukko näyttää epäterävältä eikä sitä tee mieli katsoa – erittäin huono ominaisuus kartalle. Kuntien rajat jäävät ikävästi ruutujen alle, mikä myös vaikeuttaa omien havaintojen tekemistä. Jotain siitä kuitenkin lie pääteltävissä.

Muunkielisillä tarkoitetaan tässä yhteydessä muun kuin suomen- tai ruotsinkielisiä asukkaita. Alueellista keskittymistä on selkeästi havaittavissa: pienissä määrin esimerkiksi Otaniemessä, teekkariuden luvatussa maassa, ja hieman laajempana Helsingin itäosissa. Otaniemen keskittymä selittynee pitkälti ulkomaalaisten opiskelijoiden määrällä, mutta pääkaupunkiseutua heikosti tuntevana en keksi syitä Malmin lentokentän alueen laajempaan klusteriin. Viikin kampuksella saattaa olla sormensa pelissä, mutta kokonaisuudessaan en usko sen synnyttävän noin suurta keskittymää.

Pääkaupunkiseudun raja-alueilta ei muunkielisiä juuri löydy, ja kartan perusteella heidän asumisensa on melko keskuskeskeistä. Niko Pelkosen (Pelkonen 2016) laatimassa kartassa on kuvattu ulkomaalaisten jakautumista pääkaupunkiseudulla, ja ilmeisesti puuttuvaa Kauniaisten dataa lukuun ottamatta kartoilta nähtävät keskittymät osuvat yksi yhteen. Tokihan ulkomailta Suomeen muuttaneet puhuvat todennäköisemmin jotain suomesta tai ruotsista poikkeavaa.

En ole tyytyväinen karttaani. Kuten sanottu, ruudukko on sumea ja ruudukkoa fyysisiin paikkoihin sitovia merkkejä on kartalla turhan vähän kuntarajojenkin jäädessä monesti ruudukon taakse. En osaa sanoa, johtuuko ruudukon sumeus kuvan tallennusvaiheista vai itse ruudukosta, mutta sekin olisi todennäköisesti ollut korjattavissa huolellisemmalla työskentelyllä. Monilla muilla blogisteilla oli ruudukon takana erilaisia taustakarttoja, jotka paransivat huomattavasti kartan ulkonäköä ja olisivat saattaneet minunkin tapauksessani pelastaa jotain. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Karttaselitteessä olisi myös hyvä täsmentää, mitä muunkielisillä käytännössä tarkoitetaan, jotta karttaa voisi käyttää myös ilman siihen liittyvää tekstiä.

Ruutukartoilla yleisesti on potentiaalia. Niistä on parhaimmillaan helppo tarkastella ilmiön alueellista jakautumista pinta-alaltaan vakiokokoisiksi määritellyillä alueilla, jolloin absoluuttisten arvojen esittämisen ei pitäisi aiheuttaa ohimon tykytystä lukijassa. Absoluuttiset arvot eivät tietenkään ota huomioon ruudun kokonaiskuvaa esimerkiksi asukasluvun suhteen. Haittaavuus on kuitenkin sidoksissa esitettävään asiaan, enkä ainakaan omassa kartassani koe absoluuttisen arvojen olevan esteenä kartan toimivuudelle – syyt ovat ihan muissa asioissa. Toisaalta ruututeemakartat eivät sulje pois suhteellisten arvojen käyttöä, joten valinta on kartanlaatijalle vapaa.

Ruututeemakartan luettavuus riippuu pitkälti ruutukoosta. Jos minikokoisia ruutuja on kartalla kuin planktonia valtameressä, kartta on tuskin kovin informatiivinen, elleivät vierekkäiset ruudut muodosta yhtenäistä, vyöhykemäistä värialuetta. Myös pohjakarttana esitettävien asioiden määrä vaikuttaa luettavuuteen, sillä ruudut peittävät asioita tavallista koropleettikarttaa enemmän. Ruututeemakarttojen kanssa on siis syytä käyttää jopa tavallista enemmän aikaa visualisoinnin harkintaan ja luomiseen.

Kurssikerran lopputeemana oli valmistautuminen seuraavan kurssikerran askareisiin. Tarkoitus oli rekisteröidä karttalehti ja piirtää sen päälle taloja ja tieverkostoa, jotta ensi kerralla olisi enemmän aikaa keskittyä olennaiseen. Ohjeiden avulla työt sujuivat helposti, vaikka asuinrakennusten tikuttaminen kartalle tuntui puolivälin jälkeen puuduttavammalta kuin korkeuskäyrien piirtäminen kartastoa varten. Kaikesta selviää, kun puree hammasta. Tai kieltään.

Lähteet:

Pelkonen, N. (2016) Kurssikerta 4 – Ruudun takaa https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/2016/02/14/kurssikerta-4-ruudun-takaa/ Luettu 15.3.2016

Kurssikerta 3 – Timantteja & tulvia

Kolmannella kurssikerralla oli aika jättää pintapuolinen kikkailu MapInfon kanssa sikseen ja heittäytyä suoraan asian ytimeen: tietokantoihin, joista ohjelma ammentaa kartalla näyttämänsä datan. Jos aiemmilla kurssikerroilla oli tietokantoja vähän vilkaistu vasemmalla silmällä, nyt niitä jo yhdisteltiin ja muokkailtiin epävarmojen klikkausten siivittämänä. Vaikka tietokantojen solurakenne näyttää perin excelmäiseltä, on niiden muokkaaminen täysin oma taiteenlajinsa.

Tietokantataiturointia oli tarkoitus harjoittaa Afrikan luonnonvaroja ja konflikteja koskevan datan avulla – tarpeentullutta vaihtelua Suomen tai Euroopan räpläämiseen. Aivan ensimmäisenä Afrikan aluejako tietokannassa oli siistittävä edustuskelpoiseksi, jotta kullekin valtiolle jäisi vain yksi rivitaulukkoon. Kahdesta vaihtoehtoisesta tavasta hoitaa asia vain toinen oli suotuisa minulle, mutta aikani ihmeteltyäni sain kuin sainkin ylimääräiset territoriot liittymään emämaihinsa.

Tietokannan yksinkertaistamisen jälkeen tutustuimme MapInfon ja Excelin yhteistyöhön, josta sai ensikosketuksella hyvin vetoketjumaisen kuvan: joko homma toimii alusta loppuun, kuten pitääkin, tai jumittuu puoleenväliin operaatiota eikä ota millään jatkuakseen loppuun. Lopulta tästäkin suoriuduttiin kunnialla. Testausten myötä Excel sysättiin taas taka-alalle, mutta sieltä integroidulla datalla tehtiin taikoja siirtämällä niitä tietokannasta toiseen.

Tietokannan päivittäminen toisen tietokannan sisällöllä vaatii ennakkovalmisteluita: kohdetietokantaan on luotava uudet sarakkeet tiedoille, jotka siihen halutaan lisätä. Sarakkeiden lisääminen ja poistaminen oli kuin lasten leikkiä, mutta itse tiedon liittäminen uunituoreisiin sarakkeisiin toisista tietokannoista vaatii hieman actionia aivosoluilta. Lyhyiden pohdintojen jälkeen tietokantojen yhdistäminen sujuu yleensä paremmin kuin summamutikassa.

Kuva 1. Afrikan timantit, öljykentät ja konfliktit.

Lopputuloksena oli kuva 1 eli konfliktien, timanttikaivosten ja öljykenttien sijoittumista Afrikan mantereella kuvaava kartta. Liittäessä karttaa blogiin on hyvä huomata, että Sudanin etelä- ja itärajaa vahventava viiva on siirtynyt koko Afrikan eteläkärkeen jakaen Etelä-Afrikankin kahtia. Pikkuvikoja.

Luonnonvaraesiintymät ja konfliktit osuvat jonkin verran päällekkäin, mutta eivät niin selkeästi, kuin alun perin odotin karttaa laatiessani. Esimerkiksi Pohjois-Afrikan öljykentillä ei juuri ole tapahtunut konflikteja aineiston keruuaikana, vaikka ne ovat Afrikan laajimmat yhtenäiset öljynporausalueet. Joidenkin valtioiden rajojen sisällä on taas konfliktipalloja niin tiheässä, ettei itse valtio näy niiden alta, mutta luonnonvaroissa ei ole kehumista.

Lisätehtävänä Afrikan karttaan liittyen oli ideoida, mitä konflikteista, öljykentistä, timanttikaivoksista ja internetin käytöstä voisi päätellä, kun saisimme tietoa esimerkiksi luonnonvaraesiintymien tuottavuudesta, poraus- tai kaivaustoiminnan aloittamisesta tai konfliktien jatkuvuudesta.

Yhdistämällä tietoja olisi mahdollista löytää syy-seuraus -suhteita konfliktien synnyille. Kuka ei haluaisi hallintaansa esimerkiksi tuottoisaa timanttikaivosta – etenkin, kun se on raihnaisen naapurin omistuksessa? Osa kartalla näkyvistä konflikteista selittyy varmasti kiistoilla luonnonvarojen hallinnasta, mutta eivät toki kaikki; samaan johtopäätökseen on päätynyt myös Mitro Müller (Müller 2016).  Konfliktien laajuudesta voi päätellä jotain valtion yleisestä yhteiskuntarauhasta; jos konflikti leviää kulovalkean tavoin, kyse on tuskin enää vain luonnonvaroista vaan myös jostain muusta, esimerkiksi vähemmistökansan elinoloista. Tähän liittyen olisi mahdollista hyödyntää tietoa internetin käyttäjistä vuosittain – laaja konflikti vaikuttaa enemmän infrastruktuuriin, jota internetin käyttäminen vaatii. Konfliktin kouriin joutuminen todennäköisesti vähentää internetin käyttöä alueella kuin alueella, vaikka aktiivisimmat yrittäisivätkin käyttää verkkoa tiedonvälitykseen ja muuhun yhteydenpitoon.

Luonnonvaraesiintymien löytövuosista voisi päätellä tutkimuksen suuntautuneisuutta Afrikassa, ja tuottavuusluokittelu mahdollistaisi esiintymien keskinäisen vertailun. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on runsaasti timanttikaivoksia, mutta osa niistä lienee tuottavampia kuin toiset. Myös tuottavuushuippuja ja niiden mahdollista klusteroitumista tai hajautumista voisi tarkastella näillä tiedoilla. Käyttötapoja on luultavasti yhtä monia kuin käyttäjiäkin.

Kun Afrikka oli taputeltu, jäljelle jäi toinen, itsenäisempään työskentelyyn nojaava tehtävä tietokantojen parissa. Tarkoitus oli laatia valuma-aluekartta seuraavan periodin harjoitustyökurssia varten. Tehtävän vaatimustaso oli kova:

Voidaksesi suorittaa karttatehtävän, sinun on kyettävä yhdistämään aineistoa ja tekemään vaadittavat laskutoimitukset.

En antanut paineen musertaa taistelutahtoani, vaan syöksyin MapInfon kimppuun valuma-alueiden kiilto silmissäni. Yhdistelin tietokantoja ja syötin expression-laatikkoon matemaattisia kaavoja kuin viimeistä päivää, ja lopussa kiitos seisoi.

KK3_valuma-alue
Kuva 2. Valuma-alueita ja tulvaindeksejä.

Syntyi kuva 2, kartta Suomen vesistöjen valuma-alueista ja tulvaindekseistä. Värimaailmaa etsiessäni päädyin skaalaan sallivan vihreästä hälyttävän punaiseen: kuivajalkaisena sisämaan kasvattina pidän tulvia jokseenkin negatiivisena vaikkakin osin tarpeellisena ilmiönä, joten korkea tulvaindeksi saa hälytyskellot soimaan. Värimaailma ei myöskään häiriinny järvisyysastetta kuvaavista sinisistä pylväistä. Hallinnollista Suomea kuvaava kartta eroaa yllättävän vähän valuma-aluerajoja myötäilevästä kartasta.

Nopealla vilkaisulla kartta antaa ymmärtää, että korkean tulvaindeksin valuma-alueet eivät ole kovin järvisiä ja päinvastoin. Pääpiirteittäin korkea tulvaindeksi näyttää keskittyneen pieniin valuma-alueisiin, joskin Pohjanmaalla valuma-alueen koolla ei vaikuta olevan merkitystä. Pienialaisille valuma-alueille ei yksinkertaisesti mahdu järviä, joihin vettä voisi varastoitua, joten siinäkin taustalla lie useimmiten järvisyys kuin varsinaisesti koko. Samankaltaisia ajatuksia heitti ilmoille myös Eero Perola (Perola 2016).

Lähteet:

Müller, M. (2016) Kolmannen kerran konfliktit
https://blogs.helsinki.fi/mcmitro/2016/02/17/kolmannen-kerran-konfliktit/
Luettu 14.3.2016

Perola, E. (2016) Kurssikerta 3. – Afrikkaa ja valuma-alueita
https://blogs.helsinki.fi/eeropero/2016/02/18/kurssikerta-3-afrikkaa-ja-valuma-alueita/
Luettu 14.3.2016

Artikkeli 1 – Koropleettia koropleetissa

Artikkelissaan päällekkäisistä koropleettikartoista Anna Leonowicz (Leonowicz 2006) kertoo, miten päällekkäiset koropleettikartat eroavat tavallisista koropleettikartoista, miten niitä tulisi käyttää ja mitä ongelmia niiden käyttöön liittyy. Lisäksi artikkelissa esitellään Leonowiczin suorittama kokeellinen tutkimus, jossa opiskelijat perehtyivät erilaisiin koropleettikarttoihin ja arvioivat niiden luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

Päällekkäisten koropleettikarttojen käyttäminen mahdollistaisi yksinkertaisia karttoja paremmin monimuotoisten ilmiöiden ja etenkin niiden välisten suhteiden kuvaamisen. Sarja yksinkertaisia koropleettikarttoja voisi olla korvattavissa yhdellä päällekkäisellä koropleettikartalla. Erilaisista kartogrammeista voi nykyiselläänkin olla hyötyä koropleettikarttojen rinnalla, mutta niilläkään ei välttämättä voi kuvata ilmiöitä yhtä yhdistävästi kuin päällekkäisillä koropleettikartoilla.

En ole törmännyt päällekkäisiin koropleettikarttoihin aiemmin, joten konsepti kokonaisuudessaan vaikutti hieman oudolta. Artikkelin luettuani ymmärsin, mistä on kyse; eniten apua oli artikkelin loppuun liitettyjen päällekkäisten koropleettikarttojen tarkastelusta. Etenkin karttojen legenda herätti ihmetystä, koska se poikkeaa niin paljon tähän asti näkemistäni legendoista ja vaatii enemmän ajatustyötä lukijalta kuin perinteinen selite. Toisaalta minun on hankala keksiä tilanteita, joissa päällekkäisten koropleettikarttojen käyttäminen ilmiöiden kuvaamiseen olisi ainut järkeenkäypä vaihtoehto, mutta se johtunee kartografisesta kokemattomuudestani eikä niinkään kyseisten karttojen hyödyttömyydestä.

Tiedostavalle lukijalle päällekkäiset koropleettikartat tarjoavat kuitenkin hyvän välineen kahden muuttujan välisen korrelaation tarkasteluun. Legenda itsessään tarjoaa lukijalle nopean tavan hahmottaa ilmiöiden keskinäistä riippuvuutta. Kartoissa voidaan esittää kahta toisistaan riippuvaa tai vaihtoehtoisesti riippumatonta tekijää, jotka muodostavat yhtenäisen laajemman kokonaisuuden. Ilmiöiden välisten suhteiden tarkastelu on siis tavallaan vaivattomampaa päällekkäisillä koropleettikartoilla, jos viitsii nähdä vaivan kartan esitystavan ymmärtämiseen.

Päällekkäisten koropleettikarttojen legendat perustuvat kahden muuttujan hajontadiagrammiin. Hajontadiagrammin alueet jaetaan muuttujien luokkajakojen perusteella vielä pienempiin osiin – kuitenkin maksimissaan yhdeksään selkeyden ja luettavuuden säilyttämiseksi – joista jokainen kuvaa yhdenlaista muuttujien välistä suhdetta. Mikäli osia olisi liikaa, legendan ja sitä myötä myös kartan luettavuus kärsisi merkittävästi. Perinteisestä legendasta tämä esitysmuoto eroaa käytännössä kaikin mahdollisin tavoin, sillä legendat itsessään harvemmin vaativat tulkintaa toimiessaan työkaluina varsinaisen kartan tulkitsemiseen. Päällekkäisten koropleettikarttojen tapauksessa legendan tulkitseminen riittää, sillä sen jälkeen kartta on vain ilmiöt alueellistava väline. Legendan onnistunut visualisointi on siis jopa tärkeämpää kuin kartan.

Legendan erilaisuuden myötä lukijat ovat haasteen edessä. Koska tulkinnanvarainen on kartan sijaan legenda, selite, jota on totuttu käyttämään vain kartanluvun apuna, voivat kahden koropleettikartan kombinaation tuomat hyödyt valua hukkaan lukijan kartografisen ymmärryksen loppuessa kesken. Päällekkäisten koropleettikarttojen yleistyminen voisi helpottaa tätä ongelmaa, mutta kylmiltään monelle on vaikeaa hahmottaa legendan ja kartan välistä, normaaliin verrattuna nurinkurista suhdetta.

Kurssilla käytettävä MapInfo on karttaominaisuuksiltaan monipuolinen, mutta en siitä huolimatta näe itseäni tekemässä päällekkäisiä koropleettikarttoja MapInfolla. Vaikka artikkelin kartat itsessään eivät ole sen kummallisempia kuin mitkään muutkaan, legendan laatiminen voisi muodostua ongelmaksi ainakin taitamattomalle MapInfon käyttäjälle. Jonkinlainen koropleetti + rasteri -yhdistelmä saattaisi vielä onnistua, mutta lasketaanko sitä enää päällekäiseksi koropleettikartaksi? Koska kartografiaa tuottavia ohjelmia on olemassa ja käytettävissä rajallisesti, niiden tarjoamat ominaisuudet ja käyttöliittymä yleensä ohjaavat vahvasti karttojen laadintaa, vaikka kartantekijällä olisikin mielessään visio haluamastaan kartasta. Kokenut kartografi saa ohjelmista varmasti keskiverokäyttäjää enemmän irti, joten ohjaussuhde voi taitojen kehittyessä muuttua. Samoilla linjoilla on ollut myös Niko Pelkonen blogitekstissään Kurssikerta 2 – Teemaa teeman päälle (Pelkonen 2016).

Lähteet:

Leonowicz, A. (2006) Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship. GEOGRAFIJA 42: 1, 33 – 37

Pelkonen, N. (2016) Kurssikerta 2 – Teemaa teeman päälle https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/2016/02/02/kurssikerta-2-teemaa-teeman-paalle/ Luettu 5.2.2016

 

Kurssikerta 2 – Teemakarttatematiikkaa

Toisella kurssikerralla jatkettiin pitkälti siitä, mihin edellisellä jäätiin. MapInfon teemakarttatyökaluista oli ensimmäisellä kurssikerralla ehditty tutustua vain perinteisiä koropleettikarttoja tuottavaan työkaluun, mutta ohjelmalla on tarjolla runsaasti muitakin vaihtoehtoja. Erilaisten diagrammien tai jopa kolmiulotteisen kartan laatiminen onnistuvat MapInfolla vallan mainiosti, kunhan käyttää hieman järkeä kuvattavan ilmiön esitystapojen suhteen.

Kurssikerran pääpointtina oli tehdä yksinkertaisesta kaksinkertaista: perinteisen koropleettikartan sijaan laadimme kartogrammeja eli karttojen ja diagrammien yhteenliittymiä sekä hullunkurisesti näytöllä kääntyileviä 3D-karttoja. Käytettävissä oleva aineisto pitkälti määrittää kartta- ja diagrammityypit, joiden laatiminen ja yhdistäminen tuottaa visuaalisesti toimivan ja ylipäänsä järkevän lopputuloksen.

Yhteisesti tehtyjen ominaisuustestausten jälkeen itse kullekin säädylle annettiin vapaat kädet laatia omavalintainen teemakartta opittujen tietojen ja taitojen pohjalta. 3D-karttojen uutuudenviehätyksestä huolimatta päätin pitää jalat maassa ja tyytyä perinteisempään koropleettikartta + diagrammi -kombinaatioon; piti vain keksiä, mistä aiheesta kartan laatisi.

Helsinkiläistymisestä huolimatta veri vetää kotiinpäin, joten rajasin MapInfossa alueeksi Pirkanmaan maakunnan. Tehtävänannossa suositeltiin, että kuvattavien ilmiöiden olisi hyvä tukea toisiaan, joten kokeilin monien tietokannassa olleiden ilmiöiden kuvaamista ja niiden välisen mahdollisen korrelaation etsimistä. Rikollisuus ja väestörakenne, työttömyys ja työpaikkojen lukumäärä kunnassa ja ties mitä. Aikaansaamissani kartoissa ei itsessään ollut mitään vikaa, mutta niiden esittämillä asioilla ei ainakaan Pirkanmaalla vaikuttanut olevan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Lopulta turvauduin perinteisempään aiheeseen: taloudellinen huoltosuhde koropleettikarttana taustalle ja väestörakenne ympyrädiagrammeina päälle. Voilà, konsepti oli valmis ja valituissa aihepiireissä olisi yhteneväisyyttä – ehkä liikaakin.

Mutta mikä oikeastaan on taloudellinen huoltosuhde? Tilastokeskus on hoitanut terminologian puolestani: “Väestörakennetta mitataan ns. taloudellisella huoltosuhteella, jossa lasketaan kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on yhtä työllistä kohti.” (Tilastokeskus 2016) Kyseessä on siis lukuarvo, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kertoo, kuinka suurissa ongelmissa yksittäinen kunta (tai muu mitattava alue) on väestörakenteensa kanssa.

Teemakarttaa laatiessani käytin edellisen kurssikerran tapaan histogrammityökalua määrittämään parhaan luokittelutavan huoltosuhdeaineistolle. Kuten viimeksikin, aineisto vaikutti histogrammin mukaan normaalisti jakautuneelta, joten valitsin Equal Count -luokittelutavan tähänkin karttaan. Taloudellista huoltosuhdetta kuvaavan kartan laatimisen jälkeen lisäsin siihen väestörakennetta kuvaavat ympyrädiagrammit.

Kuva 1. Kartogrammi Pirkanmaan kuntien taloudellisista huoltosuhteista ja väestörakenteista.
Kuva 1. Kartogrammi Pirkanmaan kuntien taloudellisista huoltosuhteista ja väestörakenteista.

 

Lopputulos (kuva 1) voi saada punavihervärisokean kiroamaan kartan laatijaa, mutta omasta näkökulmastani kartta on selkeä. Pirkanmaan ulkopuolella asuville lukijoille – ja toki varmasti myös monille pirkanmaalaisille – kuntien nimien näkyminen kartassa olisi hyödyllistä, mutta pienimpien kuntien kohdalla nimet peittyisivät ympyrädiagrammien alle enkä muutenkaan tiedä, onko niiden näkyväksi asettaminen ylipäänsä mahdollista.

Taloudellista huoltosuhdetta kuvaava luku on sitä parempi, mitä pienempi se on. Täten kartassa vaaleimmat alueet porskuttavat tässä suhteessa paremmin kuin tummimmat. Ympyrädiagrammit kuvaavat eri ikäluokkien suhteellista osuutta kunnan väestöstä. On huomioitava, että keskimmäisen sektorin kuvaaman ikäluokan koko on 15 – 64 -vuotiaat, eli moninkertaisesti ensimmäistä, 0-14 -vuotiaiden luokkaa suurempi. Se kuitenkin kuvaa hyvin potentiaalisten työssäkäyjien osuutta verrattuna eläkeläisiin ja nuorisoon.

Mitä kartasta sitten voi päätellä? Kunnilla, joissa työikäisiä eli 15 – 64 -vuotiaita on paljon verrattuna nuorisoon ja etenkin vanhuksiin, huoltosuhde näyttää olevan parhaimmasta päästä. Samalla logiikalla ikäihmisten asuinkunnat Pohjois-Pirkanmaalla pärjäävät tässä vertailussa huonommin. Pohjoisissa kunnissa yli 65-vuotiaiden osuus on jopa kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi Tampereella, joka on yksi kartan keskellä sijaitsevista vaaleista kunnista.

Ympyrädiagrammit eivät kuitenkaan kerro  kaikkea, mikä näkyy kartassa huoltosuhteiden vaihteluina vaikka diagrammin rakenne pysyy jokseenkin samankaltaisena. Taloudelliseen huoltosuhteeseen vaikuttavat myös kunnan työttömyystilanne, jota kartassa näkyvät ympyrädiagrammit eivät mitenkään kuvaa. Työttömien suuri määrä heikentää huoltosuhdetta, minkä vuoksi jotkut Etelä-Pirkanmaan kunnista eivät saavuta paikkaa tämän kartan parhaassa huoltosuhdeluokassa.

Taloudellisen huoltosuhteen vaihtelussa on havaittavissa myös pohjois-etelä -suuntainen gradientti. Kunnat, joilla on hyvä taloudellinen huoltosuhde, sijaitsevat kartan keskiosassa Tampereen ydinalueiden välittömässä läheisyydessä. Kartasta Tampereen keskustan saati koko Tampereen sijainti ei valitettavasti käy ilmi, mutta se sijaitsee kunnan eteläosissa. Tampereen ympäryskunnilla huoltosuhteet ovat etelässä, lännessä ja idässä hyviä tai melko hyviä, mutta pohjoiseen suunnatessa muutos on dramaattinen.

Karkeasti yleistettynä vaikuttaa siltä, että kunnan taloudellinen huoltosuhde on sitä huonompi, mitä kauempana kunta on Tampereen keskustasta. Tampere kasvavana kaupunkina tarjoaa runsaasti työpaikkoja, ja käytännön syistä työntekijät haluavat asua siedettävän matkan päässä työpaikastaan. Alueelle muuttava työikäinen väestö keskittyy siis Tampereelle ja sen ympäryskuntiin tasapainottaen näiden kuntien huoltosuhdetta. Kauempana Tampereesta sijaitsevat kunnat jäävät paitsi kaupungin vetovoimatekijöistä, eivätkä juuri houkuttele työikäisiä. Päinvastoin, monet saattavat jättää “liian kaukana kaikesta” sijaitsevan kotikuntansa taakseen ja lähteä kohti kaupunkien vilskettä.

Kartta antaa paljonkin tilaa lukijan omille päätelmille, mutta sen sisältö ei välttämättä avaudu kunnolla, jos Pirkanmaa on alueena vieras. Tämän vuoksi kuntien nimien näkyminen kartalla olisi vielä hyödyllisempää, kuin aiemmin tekstissä arvioin. En nähtävästi ole ainoa, joka on paininut kuntien nimettömyyden kanssa: myös Tuomas Tavi (Tavi 2016) ja Tommi Toikkanen (Toikkanen 2016) valittelivat nimien puuttumista omista tuotoksistaan. Tavin mainio idea kuntien numerokoodaamisesta myös helpottaisi kartan tilankäyttöä, sillä kaksinumeroinen koodi mahtuisi omalle kartalle paljon monimerkkistä kunnannimeä paremmin.

Lähteet:

Tavi, T. (2016) Uudenmaan taajama-aste vertailussa elinkeinorakenteen kanssa https://blogs.helsinki.fi/tugtavi/2016/02/03/uudenmaan-taajama-aste-vertailussa-elinkeinorakenteen-kanssa/ Luettu 5.2.2016

Tilastokeskus (2016) Taloudellinen huoltosuhde http://www.stat.fi/meta/kas/tal_huoltosuhde.html Luettu 5.2.2016

Toikkanen, T. (2016) Kurssikerta 2 – Map-Infoa ja kaksitasoinen teemakartta  https://blogs.helsinki.fi/tgtoikka/2016/01/29/kurssikerta-2-map-infoa-ja-kaksitasoinen-teemakartta/ Luettu 5.2.2016

Kurssikerta 1 – MapInfoa aloittelijoille

Ilmeisen ATK-painotteinen kevät lähti liikkeelle paikkatieto-ohjelma MapInfoon tutustumisella. Onnistuneesti takaraivoon iskostetut CorelDraw-opit viimevuotisen TAK-kurssin pohjalta alkoivat jo osoittaa murenemisen merkkejä, kun uusi ja käyttötavaltaan monille uudenlainen MapInfo turhautti epäselvyydellään ja kömpelyydellään. Eteenpäin kuitenkin päästiin, mikä tulee seuraavien viikkojen aikana näkymään tässä blogissa.

Todellinen MapInfon hallitseminen tulee viemään aikansa, eikä yksittäinen kurssi todennäköisesti riitä siihen. Perusteiden oivaltamisella ja soveltamiskyvyllä päässee silti pitkälle; esimerkiksi asioiden työstäminen erillisillä tasoilla on tuttua CorelDraw’n puolelta. Toimintojen loogisuus alkaa hiljalleen paljastua käyttöliittymän saloista ohjelmaa testaillessa.

Kurssikerran aikana toteutettiin yksinkertainen harjoitus ruotsinkielisyyden esiintymisestä Suomen kuntakartalla. Kuten arvata saattaa, korkeimmat prosenttiosuudet sijoittuivat etelä- ja länsirannikoille, muun maan jäädessä neutraaliksi. Harjoituksen avulla sain ensikosketuksen MapInfon kykyyn yhdistää taulukko- ja kartta-aineistoja. Toki harjoitus myös nosti verenpainetta ja loi miltei ylitsepääsemättömän tarpeen hakata päätä seinään; pohjoisnuoli on väärän muotoinen, se ei liiku ja osoittaakin vielä väärään suuntaan, legendan kielenä on englanti ja Layout-ikkuna skaalaa tekemäni kartan muurahaisia varten… Toisaalta, kuuluuko elämän olla helppoa? Layout-ikkunan sielunelämä ei ole edelleenkään selvinnyt, mutta muut ongelmat osaisin nykyisillä taidoilla ratkoa hetkessä.

Kun “bättrefolkin” alueellinen sijoittuminen oli kartoitettu, tuli aika siirtyä tositoimiin. Tehtävänantona oli tehdä itsenäisesti koropleettikartta vapaavalintaisesta aiheesta. Mielikuvituksettomana ihmisenä valitsin aiheeksi yli 65-vuotiaiden suhteelliset osuudet Suomen kunnissa – ovathan suuret ikäluokat edelleen kuuma puheenaihe päivän politiikassa. Tilastotiedot ja kuntakartat olivat annetuissa aineistossa valmiina, joten tehtäväkseni jäi valita järkevä luokkajako ja tehdä se näkyväksi.

Luokkajaon tekemisessä oivalliseksi apuvälineeksi osoittautui verkossa toimiva histogrammityökalu, jonka avulla voi tarkastella aineiston jakautumista, joka pitkälti määrittää tilanteeseen sopivia jaottelumenetelmiä. Syötettyäni arvot työkaluun sain tulokseksi aineiston olevan jokseenkin normaalisti jakautunut (kuva 1). Kuvassa y-akselilla on kuntien lukumäärä ja x-akselilla luokkaväleittäin yli 65-vuotiaiden osuus. Histogrammin Gaussin käyrää muistuttava muoto viittaa normaalisti jakautuneeseen aineistoon, eikä luokkien määrällä tai luokkaväleillä itsessään ole tässä tapauksessa merkitystä.

 

Kuva 1. Histogrammityökalun näkemys aineiston jakautumisesta.
Kuva 1. Histogrammityökalun näkemys aineiston jakautumisesta. (Interactive Histogram 2016)

Aineiston jakautuminen rajasi MapInfossa käytettäviä luokittelutapoja niin, että jäljelle jäivät normaalisti jakautuneille aineistoille sopiva “Equal Count” (tasaväliset luokat) sekä opettajan suosittelema käytä-tätä-jos-et-keksi-muutakaan -vaihtoehto “Natural Break” (luonnolliset luokkavälit). Koska olin keksinyt muuta, päätin käyttää Equal Countia histogrammin tuomien perusteiden turvin.

Kuva 2. Yli 65-vuotiaiden suhteelliset osuudet Suomen kunnissa.

 

Laatimassani kartassa (kuva 2) vaaleimpia ovat ne kunnat, joissa yli 65-vuotiaiden suhteellinen osuus on pienin, ja täten tummanpunaisilla alueilla osuus on suurin. Kartasta erottuvat selvästi Suomen suurten kaupunkien ja niiden ympäryskuntien klusterit: pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Turun, Tampereen, Jyväskylän, Oulun ja Kuopion seudulla ikäihmisten osuus on pieni. Suurimmat osuudet ovat keskittyneet maan itäisiin osiin, vaikka myös Keski-Suomesta löytyy – ennakko-oletukseeni nähden – jopa yllättävän paljon tummanpunaisen värisävyn alueita. Etelä-pohjoinen -suunnassa vaihtelua on toisaalta odottamaani vähemmän, eikä Pohjois-Suomi näytä kartalla niin hälyttävältä, kuin usein tässä yhteydessä ajatellaan.

Kartta antaa eväät myös kuntien taloudellisten huoltosuhteiden pohdintaan. Taloudellinen huoltosuhde on tunnetusti huono kunnissa, joissa työssäkäyviä on vähän verrattuna työttömiin ja työelämän ulkopuolella oleviin ihmisiin, kuten nuoriin ja eläkeläisiin. Jos yli 65-vuotiaita on paljon suhteessa muuhun väestöön, huoltosuhde ei voi olla kummoinen. Heikot huoltosuhteet ovat usein kuntaliitoksiin pakottavia tekijöitä, kun itsenäinen kunta ei enää kykene toimimaan vaaditulla tavalla.

Huoltosuhteiden osalta vertasin karttaani Niko Pelkosen tekemään, kuntien taloudellisia huoltosuhteita esittävään karttaan (Pelkonen 2016). Karttoja vertailemalla voi todeta samojen alueiden korostuvan molemmissa aihepiireissä, mikä vahvistaa edellä tekemääni päätelmää huoltosuhteista. Toki jotkut kunnat ovat tässä kartassa “parhaassa” luokassa ja Pelkosen kartassa “huonoimmassa”, mikä voi puolestaan kieliä esimerkiksi korkeista työttömyysluvuista kunnan alueella.

Kartografisesti pidän karttaa onnistuneena. Värimaailma korostaa riittävästi ääripäitä, mutta myös aineiston keskivaiheille sijoittuvien kuntien väritys eroaa riittävästi muista luokista. Toki etenkin keskimmäisten luokkien verraten pienet luokkavälit voivat hämätä lukijaa kuntien välisten erojen ollessa vain muutamia prosentteja. Kartasta olisi voinut tulla erilainen ja jopa parempi Natural Break -luokkajaon käytöllä ja kokonaan toisella värimaailmalla, mutta tyytyväinen olen siihen silti. Kartta toteuttaa päätarkoituksensa eli ilmentää yli 65-vuotiaiden suhteellisen osuuden alueellista vaihtelua Suomessa. Se antaa myös mahdollisuuden tehdä aiheeseen liittyviä päätelmiä; on täysin eri asia, kuinka paikkansapitäviä kyseisistä päätelmistä lopulta tulee.

Lähteet:

Interactivate Histogram (2016), Shodor, Durham (North Carolina). http://www.shodor.org/interactivate/activities/Histogram/ Luettu 1.2.2016.

Pelkonen, N. (2016) Kurssikerta 1 – tutustuminen paikkatieto-ohjelmaan ja koropleettikartan laatiminen https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/ Luettu 1.2.2016