Mikko T. Virtanen, Auli Kulkki-Nieminen & Tiuhti Harju: Kaikki mukana – miten selkokielinen viestintä on auttanut pärjäämään kriisitilanteessa?

Koronapandemian aikana selkokielinen viestintä joutui uusien haasteiden eteen. Yhteiskunta sulkeutui, arkielämän rutiinit katosivat ja koronaviruksen taltuttamiseksi vaadittiin kaikilta vastuullisuutta ja uusia toimintatapoja. Meitä tutkijoina kiinnostaa, miten selkokielinen viestintä on tarttunut tähän haasteeseen.

Selkokielisen viranomaisviestinnän, journalismin ja tukijärjestöjen verkkoviestinnän avulla on pyritty koronakriisin aikana eri tavoin tukemaan selkokieltä tarvitsevien ihmisten henkistä hyvinvointia, vahvistamaan heidän osallisuuttaan ja yhteisöllisyyden kokemustaan. Helsingin Sanomain säätiön rahoittamassa hankkeessa Ymmärrettävää, yhteisöllistä ja yhdenvertaista? Selkokielisen journalismin ja viestinnän saavutettavuus koronapandemian aikana (2022–2024) tutkimme sekä teksti- että käyttäjälähtöisesti, millaista selkokielinen kriisiviestintä on ollut Suomessa. Selkokieltä tarvitsevien ihmisten osuus väestöstä on Suomessakin merkittävä ‒ viimeisimmän tarvearvion mukaan selkokielen kohderyhmiin kuuluu jopa 750 000 henkilöä (Juusola 2019). Kriisiviestinnässä selkokieli on siis merkittävässä roolissa, jotta tieto ja tuki saavuttaisivat koko väestön. Selkoviestinnän kielellisistä ja diskursiivisista käytänteistä tarvitaan empiiristä tutkimusta, jotta viestintää voitaisiin kehittää mahdollisten tulevien kriisitilanteiden varalle.

Tutkimusaineistossa on sekä journalistisia tekstejä Selkosanomista, Leija-lehdestä ja Ylestä (Ylen Uutiset selkosuomeksi) että viranomaisviestinnän tekstejä esimerkiksi Kelasta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL) ja aluehallintovirastoista. Lisäksi aineistoon kuuluu verkkosisältöjä muun muassa Kehitysvammaliiton ylläpitämältä Verneri.net-sivustolta. Tekstiaineisto kattaa vuodet 2020 ja 2021 ja koostuu hieman yli tuhannesta tekstistä. Lisäksi keräämme paraikaa haastatteluaineistoa kehitysvammaisten ihmisten ja maahan muuttaneiden ihmisten kokemuksista korona-ajan viestinnästä.

Tutkimuksemme lähtökohtana on, että henkilökohtaiset, yhteiskunnalliset ja globaalit tapahtumat merkityksellistyvät ‒ tai voivat merkityksellistyä ‒ kriiseiksi osana kielenkäyttöä ja diskursiivista toimintaa (ks. Patrona & Thornborrow 2017; koronan kannalta ks. Wilson 2021). Koronaviruksen vaikutukset ovat olleet valtaisat, ja jokainen koronaa käsittelevä puhe ja kirjoitus on osaltaan vaikuttanut käsityksiimme koronasta ja sen taltuttamiseksi tarvittavista keinoista ‒ joko ylläpitäen vakiintuneita näkökulmia, haastaen niitä tai kiinnittämällä huomiota aiemmin uudenlaisiin näkökulmiin. Kielellisesti ja viestinnällisesti merkittävää on ollut myös metapuhe koronasta infodemiana, jossa luotettavan tiedon rinnalla on tarjolla huomattava määrä virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa (ks. esim. Singh ym. 2022).

Tässä kirjoituksessa esittelemme alustavia havaintojamme siitä, millaisista näkökulmista koronakriisiä on käsitelty selkojournalismissa ja -viestinnässä.

Selkokielisellä viestinnällä tuettiin sopeutumista poikkeusoloihin

Ensimmäinen havaintomme koskee käytännettä, jossa koronaepidemia esitetään toisaalta harmina ja huolena, toisaalta tilanteena, johon on mahdollista sopeutua. Ensin mainittua näkökulmaa tuovat esiin varsinkin vastakkainasettelut ja vertailut, jotka kuvaavat kriisiajan rajoittavana ja ankeana suhteessa normaaliarjen suomiin mahdollisuuksiin. Samalla pidetään esillä kielteisiä tuntemuksia ja mielialoja ja normalisoidaan niitä. Lukijakommenteissa normalisointi ilmenee myös affiliaationa eli empaattisen samanmielisyyden osoittamisena (ks. Stevanovic & Lindholm 2016: 286). Tunteiden ja kokemusten esillä pitoa kriisiajan selkoviestinnässä voi pitää tärkeänä, sillä se on omiaan vahvistamaan osallisuuden ja yhteisöön kuulumisen kokemuksia erityisesti tapaamisrajoitusten aikana (vrt. Tiililä 2020: 307).

Korona harmina ja huolena -näkökulmaa tasapainotetaan aineistossamme esittämällä kriisiaika vaikeuksista huolimatta hallittavissa olevana tilanteena. Näkökulmaa tuovat esiin erityisesti yksilötason havainnollistukset siitä, kuinka poikkeusoloihin on ollut mahdollista sopeutua ja kuinka iloa on voinut löytää pienistäkin asioista. Nämä kaksi vastakkaista näkökulmaa koronaan tulevat hyvin esiin seuraavassa lukijan runossa (esimerkki 1), jossa edetään kieltomuotoisesta harmien käsittelystä (esim. Ei ollut Joensuu Parafest-keikkaa, / eikä voinut mennä Kuopiossa käymään) arjen pieniin iloihin (Kävely taas piristää, / silmiä kun aurinko siristää).

Runo koronan aiheuttamista tunteista. Sivulla myös neljä arasaac-kuvaa: koronavirus, ihminen, kävelevä ihminen ja aurinko.

Esimerkki 1. Leija-lehdessä 2/2021 julkaistu lukijan runo

Hieman huomaamattomampi mutta yhtä lailla tavanomainen keino hallittavuuden vaikutelman luomiseen on käsitellä kriisiajan toimintatapaa yhteisesti tunnettuna. Esimerkiksi sopii seuraava lukijan kirjoituksesta (Leija 4/2020) poimittu jakso, jossa läheisen tapaaminen pihalla esitetään asyndeettisen eli konjunktiottoman rinnastuksen avulla lukijalle odotuksenmukaisena käytänteenä: Olen käynyt häntä katsomassa, / [ø] silloin tapasimme pihalla (vrt. mutta silloin tapasimme pihalla).

Poikkeustilanteessa luottamus on avaintekijä

Toinen aineistostamme nouseva näkökulma koronakriisiin liittyy tiedon, tietolähteiden ja instituutioiden luotettavuuteen. Näkökulma on vahvasti läsnä esimerkiksi Verneri.net-verkkopalvelun kysymys‒vastaus-palstalla, jossa käyttäjät esittävät toistuvasti huoliaan siitä, voivatko he luottaa esimerkiksi läheisiltään tai asuntolan ohjaajilta saamaansa koronatietoon. Tunnusomaista on, että saatu tieto aiheuttaa kysyjässä pelkoa tai ahdistusta. Esimerkki 2 havainnollistaa sitä, kuinka kriisiaika voi horjuttaa yksilön perusluottamusta yhteiskunnan instituutioita kohtaan (vrt. Markovà, Linell & Gillespie 2008).

Verneri-netin lukijan kysymys liittyen koronapotilaiden hoitoon (potilaiden valintaan, jos resurssit eivät riitä) sekä vastaus siihen.

Esimerkki 2. Verneri.net-palvelussa julkaistu lukijan kysymys.

Esimerkissä 2 kysyjä hakee vahvistusta saamaansa tietoon, joka kyseenalaistaa luottamuksen sairaalahoitoa kohtaan. Epäspesifiksi jätetyn tietolähteen mukaan kehitysvammainen ihminen jätettäisiin kriisiaikana vaille hoitoa, vaikka tilanne olisi henkeä uhkaava. Varsinkin antaa-verbin permissiivinen käyttö (osan potilaista annetaan kuolla; minun ‒ ‒ annettaisiin kuolla) luo vaikutelmaa hoidon kantokyvyn romahtamisesta ja periksi antamisesta (ks. Leino 2003).

Vastausosassa suuntaudutaan institutionaalisen luottamuksen palauttamiseen tai vahvistamiseen yhtäältä vetoamalla Suomen terveydenhuollon korkeaan tasoon ja kantokyvyn riittävyyteen ja toisaalta kumoamalla käsitys epäeettisistä toimintatavoista. Varaukseton ja tiedon alkuperään viittaamaton ilmaisutapa (esim. Suomessa on maailman paras terveydenhuolto) luo vaikutelman, että kyse on yleisesti tunnetuista tosiasioista (ks. White 2003). Lisäksi kysyjää rauhoitetaan selittämisen keinoin (ks. Satokangas 2021), tekemällä ymmärrettäväksi epidemian hillitsemisen perusperiaatetta.

Kolmannessa tekstikappaleessa esitetty kysymys kiinnitetään osaksi laajempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista kehystä viittaamalla koronaviruksesta ”liikkeellä olevaan monenlaiseen tietoon” ja leimaamalla osa tiedosta paikkansapitämättömäksi. Näin osaltaan rakennetaan ja ylläpidetään käsitystä koronakriisistä myös tiedollisena kriisinä eli infodemiana, joka edellyttää yksilöltä kykyä erottaa luotettavat tietolähteet epäluotettavista. Evästyksenä mainitaan THL erityisen luotettavana institutionaalisena tahona. Arkivuorovaikutuksen tasolla kannustetaan keskusteluihin “luotettavien ihmisten” kanssa ‒ täsmentämättä, kuinka heidät voi tunnistaa.

Pandemia yksilön ja yhteisön ongelmana

Kolmas aineistostamme esiin nouseva teema on yhteisöllisyys. Yhteisön näkökulma on kenties vahvimmin läsnä moraalisessa arvioinnissa ja ohjailussa: millainen kriisiajan toiminta ja käyttäytyminen on oikein tai ihailtavaa, millainen väärin tai paheksuttavaa (vrt. Martin & White 2005: luku 2)? Erityisesti journalistisissa teksteissä vedotaan auktoriteetteihin ja maalataan uhkakuvia vääränlaisen toiminnan seurauksista. Vahva yhteisön näkökulma ja yksilön vastuu yhteisöä kohtaan todentuu esimerkiksi rokotteita koskevassa keskustelussa. Yhteiskunnan roolina korostuu pyrkimys suojella ihmisiä; yksilöiltä taas odotetaan kriittisyyttä ja luotettavaan tietoon perustuvaa itsenäistä päätöksentekoa. Esimerkissä 3 tehdään selvä ero rokotemyönteisten ja -kielteisten välille.

[ING] Suomen tavoite on, että mahdollisimman moni ottaa koronarokotteen. Suomi haluaa suojata koko väestön.
– –

Rokotteen ottanut ihminen on vastuullinen. Hän ei ajattele ainoastaan itseään, vaan kokonaisuutta ja yleistä etua. – –

Sosiaalisessa mediassa leviää laajaa rokotevastaisuutta. Näille ihmisille voidaan sanoa, että yhteiskunnan jäsenellä on vastuunsa ja velvoitteensa. – –

Koronarokote on turvallinen. Jos ihmiset olisivat kieltäytyneet aiemmin rokotuksista, olisi maailmassa laajoja ja vakavia kulkutauteja.

Esimerkki 3. Ote Selkosanomien pääkirjoituksesta Rokote auttaa koko yhteiskuntaa (26.1.2021)

Ihmisten toimintaa moraalisesti arvottamalla rakennetaan sisä- ja ulkoryhmiä (ks. Pälli 2003). Esimerkissä rokotemyönteiset esitetään vastuullisiksi ja yhteisön parasta ajatteleviksi, kun taas rokotevastaiset näyttäytyvät uhkana: he eivät tunne vastuitaan ja velvoitteitaan yhteiskunnan jäseninä. Ulkoryhmä muodostuu esimerkissä erityisesti suhteessa sosiaaliseen mediaan, jossa kerrotaan leviävän laajaa rokotevastaisuutta. Kyse on samalla tietynlaisen mediaideologian (media ideology; Gershon 2010) ylläpidosta: viestintävälineelle annetaan kokonaisuutena kielteinen leima.

Sisäryhmä‒ulkoryhmä-erottelulla voi olla huomattava vaikutus tekstin lukijasuhteen rakentumiseen: suljetaanko tietyllä tavalla ajattelevat lukijat tyystin tekstin dialogisen tilan (ks. Martin & White 2005; luku 3; Virtanen 2015: 30‒33) ulkopuolelle, vai koetetaanko heidätkin pitää mukana? Esimerkiksi sopii ote Leijan jutusta Korona kuriin rokotuksilla (5/2021). Siinä tekstin tavoittelema lukija asemoidaan selvästi erilleen niistä, jotka suhtautuvat rokotteisiin epäluuloisesti: Olet ehkä kuullut, että jotkut ihmiset pohtivat, kannattaako rokotetta ottaa. Epäluulo on luonnollista. Rokotteista liikkuu myös valheellista tietoa. Tekstissä luodaan puhuttelulla yhteys lukijaan ja epäluuloisuus esitetään etäännytetysti joidenkin ihmisten kokemuksena, josta lukija voi olla tietoinen mutta jota hän ei jaa.

Selkokielisen viestinnän tarve ja tehtävä kriisiviestinnässä

Olemme luoneet edellä silmäyksiä koronakriisin rakentumiseen ja hallintaan selkojournalismissa ja muussa selkoviestinnässä. Keskeisenä diskursiivisesti rakentuvan kriisin tuntomerkkinä voi pitää sitä, että vallitseva yhteiskunnallinen ja globaali tilanne merkityksellistyy kriisiksi samaan aikaan useissa ellei kaikissa joukkoviestinnän muodossa ‒ läpäisten koko kentän. Samalla eri viestimet ja niille ominaiset tekstilajit merkityksellistävät kriisiä toisiaan täydentävistä lähtökohdista, mikä on omiaan vahvistamaan käsitystä kriisin ulottumisesta kaikille elämänalueille.

Koronaan liittyvä infodemia eli harhaanjohtavan tiedon rinnakkaiselo luotettavan tiedon rinnalla on tuonut selkoviestintään uudenlaisia haasteita ‒ ja tutkimusaukkoja ‒ erityisesti moniäänisyyden hallinnan, lukijapositioiden rakentamisen ja moraalisen argumentoinnin alueilla. Kysymys on oikeastaan selkoviestinnän ideologisesta saavutettavuudesta (vrt. acceptability, Maaβ 2020) eli siitä, millä tavoin ja missä määrin viestintä onnistuu tavoittamaan erilaisia kohderyhmiensä edustajia asenteiden ja ajattelutapojen tasolla. Lisäksi koronan kaltainen kriisi, joka eristi ihmisiä toisistaan, vahvistaa entuudestaan selkoviestinnän tehtävää vertaisuuden ja yhteisöön kuulumisen kokemusten tukijana. Aineistossamme keskeisinä näyttäytyvät erityisesti lukijalähtöiset sisällöt ja kommenttialueilla käytävät keskustelut ‒ molemmat osa-alueita, jotka ovat aiemmassa selkotutkimuksessa jääneet niukalle huomiolle.

Tutkimuksemme on toistaiseksi keskittynyt korona-ajan viestinnän tarkasteluun tekstilähtöisesti. Tutkimuksemme seuraavassa vaiheessa peilaamme tekstitason havaintojamme haastattelun keinoin siihen, millaisia kokemuksia kohderyhmien edustajilla itsellään on kriisiajan viestinnästä.

Mikko T. Virtanen (Helsingin yliopisto), Auli Kulkki-Nieminen (Tampereen yliopisto) & Tiuhti Harju (Helsingin yliopisto)

Tutkimushankkeen verkkosivut ovat osoitteessa https://blogs.helsinki.fi/selkokielikriisiviestinnassa/.

Lähteet

Gershon, Ilana 2010: Media ideologies. An introduction. ‒ Journal of Linguistic Anthropology 20(2) s. 283–293.
Juusola, Markku 2019: Selkokielen tarvearvio 2019. Helsinki: Selkokeskus, Kehitysvammaliitto.
Leino, Jaakko 2003: Antaa sen muuttua-. Suomen kielen permissiivirakenne ja sen kehitys. Helsinki: SKS.
Maaß, Christiane 2020: Easy language – plain language – easy language plus. Balancing comprehensibility and acceptability. Berlin: Frank & Timme.
Marková, Ivana ‒ Linell, Per ‒ Gillespie, Alex 2008: Trust and distrust in society. Ivana Marková & Alex Gillespie (toim.), Trust and distrust. Sociocultural perspectives s. 3‒27. Charlotte, NC: Information Age.
Martin, James ‒ White, Peter 2005: The language of evaluation. Appraisal in English. London: Palgrave Macmillan.
Patrona, Marianna ‒ Thornborrow, Joanna 2017: Mediated construction of crisis. ‒ Mats Ekström & Julie Firmstone (toim.), The mediated politics of Europe. A comparative study of discourse s. 59‒88. London: Palgrave Macmillan.
Pälli, Pekka 2003: Ihmisryhmä diskurssissa ja diskurssina. Suomen kielen väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto.
Satokangas, Henri 2021: Termien selittäminen tietokirjoissa. Suomen kielen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Stevanovic, Melisa – Lindholm, Camilla 2016: Sosiaalisen havaitsemisen haasteet. – Melisa Stevanovic & Camilla Lindholm (toim.), Keskustelunanalyysi. Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta s. 276–294. Tampere: Vastapaino.
Tiililä, Ulla 2020: Asiointikielen rooli vanhuspalvelujen saavutettavuudessa. ‒ Kaarina Hippi, Anne Mäntynen & Camilla Lindholm (toim.), Vanhuus ja kielenkäyttö s. 288‒315. Helsinki: SKS.
Singh, Karandeep – Lima, Gabriel – Cha, Meeyoung – Cha, Chiyoung – Kulshrestha, Juhi – Ahn, Yong-Yeol – Varol, Onur 2022: Misinformation, believability, and vaccine acceptance over 40 countries. Takeaways from the initial phase of the COVID-19 infodemic. – PLoS ONE 17(2), e0263381.
Virtanen, Mikko T. 2015: Akateeminen kirja-arvio moniäänisenä toimintana. Suomen kielen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.
White, Peter 2003: Beyond modality and hedging. A dialogic view of the language of intersubjective stance. – Text 23(2) s. 259–284.
Wilson, Suze 2021: Doing discourse analysis in Covid-19 conditions. A Foucauldian approach. ‒ Aaron Hill, Jane Lê, Aaron McKenny, Paula Kane, Sotirios Paroutis & Anne Smith (toim.), Research in times of crisis. Volume 13. Research methods in the time of Covid-19 s. 37–52. Bingley: Emerald.

Yksi vastaus artikkeliin “Mikko T. Virtanen, Auli Kulkki-Nieminen & Tiuhti Harju: Kaikki mukana – miten selkokielinen viestintä on auttanut pärjäämään kriisitilanteessa?”

Kommentit on suljettu.