Aivojumppaajien ensimmäinen kokoontuminen

6-henkinen ryhmämme, Aivojumppaajat koostuu neljästä kasvatustieteen fuksista, Janinasta, Liisasta, Henrikistä ja Hennistä sekä kahdesta sivuaineopiskelijasta, Mikusta, joka opiskelee pääaineenaan teologiaa sekä Danista, jolla on teologian lisäksi vielä germaaninen filologia toisena pääaineena.

Kryptinen lööppimme “Mielen an-aerobista kynnystä on treenattava, jotta ajattelu kehittyisi”  haastoi meidät pohtimaan miten urheilusta tuttu an-aerobisuus voidaan liittää ajatteluun. Aloitimme kirjaamalla ylös omat mielikuvamme, etteivät muiden ryhmän jäsenien ajattelutavat ehtisi muokkaamaan omia käsityksiämme. Ryhmämme pääsi yhteisymmärrykseen siitä, että mielen an-aerobista kynnystä treenataan tavallista rankemmalla ajattelutyöllä. Esimerkkinä Janita kertoi shakinpeluun tuntuneen aluksi hyvin kuormittavalta. Keskustelimme uusien asioiden opettelun sekä kerralla moneen asiaan keskittymisen haastavuudesta ja siitä, miten raskaalta ne voivat tuntua. Tämä oli mielestämme juuri an-aerobisen kynnyksen treenausta.

Seuraava vaihe oli miettiä millä metodein tutkijat ovat päässeet tulokseen an-aerobisen treenin vaikutuksista. Onko tehty vertailututkimusta, miten kontrollointi on suoritettu, millaisilla harjoitteilla kynnystä treenataan ja miten kehitystä mitatataan? Suurin osa kertoi pitävänsä pari- tai yksilötyöskentelystä, joten päädyimme jakamaan tiedonhaku- ja pohdintatehtävät jokaiselle ja seuraavalla kerralla muodostaisimme Power Point- esityksen lopputuloksien pohjalta.

Ryhmässämme vallitsee hyvä henki ja jokainen tuntuu olevan täysillä mukana. Jokaisella meistä on hieman erilainen tausta, jollakin jo yksi maisterintutkinto takana, muutama on opiskellut pääainettaan jo jonkin aikaa, loput ovat ensikertalaisena korkeakouluopintojen parissa. Näistä seikoista huolimatta keskustelu on tasapuolista ja jokainen pääsee antamaan oman panoksensa ryhmätyöskentelyyn.

 

4 thoughts on “Aivojumppaajien ensimmäinen kokoontuminen

  1. Olikohan tämän päivän P1 kurssilla siivuutettu Mälkin tutkimus juurikin tämän lööpin takana?
    Vilma/Kympin tytöt

  2. Rohkeasti lähditte määrittelmään järjettömältä tuntuvan an-aerobisen termin. Moista ei olettaisi kuulevan ajattelun yhteydessä. Toisaalta ikävää, että tänään paljastui, mistä se on peräisin.

  3. Heippa! Aiheenne on vaikea, mutta kuten Vilma yllä sanoo, taitaa tämän päiväisestä Isopahkala-Bourdetin pitämästä aikuiskasvatus- luennosta ja siinä puhutusta mielen “an-aerobisesta kynnyksestä”, Mälkin reflektioteoriasta ja reunatuntemuksista olla paljonkin apua! (onkohan lööppinne suoraan Mälkin tutkimuksesta? hmm)

  4. Eihän tässä mitään syytä ole harmistua, päin vastoin! Aloimme lähestyä aihettamme oman näkemyksemme suunnasta ja saimme aikaan monia hienoja havaintoja ja näkökulmia, jotka ainakin osittain menevät yksiin Mälkin reflektioteorian kanssa. Tässähän ei minusta suinkaan epäonnistuttu, vaan laajennettiin näkökulmaa! Ensikokoontumisemme alkuun kirjoitimme kukin omia näkemyksiämme muistiin ennen kuin avasimme yhteisen keskustelun, että kaikki voisivat erikseen pohtia mitä aihe kullekin itselleen tarkoittaa ennen kuin yhteiskeskustelu sulattaisi yhteen kaikkien näkökulmat ja häivyttäisi väärinkäsitykset ja ristiävät mielipiteet. Tällä tapaa meidän oli helpompi aivoriihenä avartaa yhteisiä käsityksiä, kuten mielestäni tapahtui myös tässä tapauksessa valittuamme erilaisen lähestymistavan aiheeseen kuin mihin lähdemateriaali viittasi. Mälkin kirjoitukset antavat varmasti ryhmällemme myös uutta tuulta purjeisiin jatkon kannalta! 😉

    Jakakaa toki muutkin mielipiteitänne, varsinkin jos ne risteävät jo esitettyjen kanssa! Miten muka kehitymme, ellemme sitten kyseenalaistamalla itseämme ja toisia?

Leave a Reply to Vilma Pöyry Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *