Eriarvoisuus herätti runsaasti keskustelua

Suuri jännityksen aihe on ohi, esittelimme tänään muulle ryhmälle ensimmäisen oppimistehtävämme tulokset. Aivan kuten ryhmässämme heräsi paljon erilaisia ajatuksia ”Kouluvalinta eriarvoistaa!” -lööpistämme, niin heräsi kuulijoissakin. Kysymyksiä sateli esityksen jälkeen runsain mitoin, oikeastaan niitä olisi ollut enemmän kuin aikaa oli käytettävissä. Aiheemme on ajankohtainen ja arjessa paljon esillä, joten ei ihmekään että keskustelua syntyi.

 

66226272

 

Näin jälkikäteen ajateltuna tutkimuskysymyksen olisi voinut rajata selkeämmin. Myös kouluvalinta -käsitteen määrittely aiheutti kuulijoiden mielipiteissä hajaannusta. Kysymyksiä nousi myös tutkimuksemme näkökulmasta tarkastella koulujen eriarvoisuutta ihmisten sijaan. Ajatuksemme kuitenkin oli, että peruskoulu on pohja, jonka tulee mahdollistaa kaikille yhtäläiset valmiudet jatkoa varten. Voidaanko ajatella, että aihe koetaan tärkeäksi ja herätti siksi paljon keskustelua?

Tänään saimme tietää omien nimikkotutkijoidemme nimet ja paljon pohditun lööpin alkuperän. Tämän ajatusten herättelyn jälkeen pääsemme tutustumaan Janne Varjon ja Mira Kalalahden tutkimuksen tekstiin ”Koulumarkkinoiden valjastajat – kunta ja kouluvalinnan yhteiskunnallinen hinta”. Seuraavien viikkojen aikana pääsemme tapaamaan tutkijoita ja esittämään heille tiukkoja kysymyksiä.

 

8 thoughts on “Eriarvoisuus herätti runsaasti keskustelua

  1. Tutkimuksestanne tosiaan heräsi paljon kysymyksiä. Itsellä heräsi paljon ajatuksia ehkä siksi, että aiheenne kuulosti aluksi helposti avattavalta, mutta huomasin itsekin kuinka laaja se olikaan ja aiheen avaaminen ei ehkä ole ollut helpoin mahdollinen tehtävä. Mielenkiinnosta kysyn, että löysittekö samanlaisuuksia omasta tutkimuksestanne nimikkotutkijanne tutkimukseen verrattuna?

    • Varsinainen tutkimus lähestyy asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta, mutta esimerkiksi käsitys kouluvalinnasta ilmiönä on melko samanlainen.

      Olet oikeassa, että aihe on massiivinen ja siitä voisi varmasti keskustella loputtomiin asti! Se on ehdottomasti yksi meidänkin haasteista saada käsiteltyä sitä tarpeeksi rajatusta näkökulmasta

      Kaisa/Eriarvoiset

  2. Aiheenne kyllä kuulostaa mielenkiintoiselta (kuten melkeinpä kaikki näistä), harmi etteivät kaikki päässeet kuulemaan toistensa tutkimussuunnitelmia. Lööpin otsikosta olisin itsekin ensin lähtenyt ajattelemaan, että aihe käsittelee juuri nimenomaan ihmisten eriarvoisuutta, mutta hieno oivallus teiltä pohtia koulujen erilaisuutta! Mielestäni tämä aihe kuulostaa lähtökohtaisesti yhteiskunnan kannalta yhdeltä ehkä tärkeimmistä tämän hetken tutkimuskentän kysymyksistä kasvatustieteiden ja sosiologian saralta. Esimerkiksi suurissa kaupungeissa tuntuu olevan yhä enenevissä määrin erilaisia kouluvaihtoehtoja, kun taas pienemmillä paikkakunnilla ei ehkä ole tarjota muuta kuin “lähikoulu” kymmenen kilometrin tai vielä kauempanakin nuoren kotoa.

    • Se oli kyllä harmi, että kaikkien esityksiä ei päässyt kuulemaan.
      Ryhmässämme kyllä kävimme kovaa pohdintaa asian tiimoilta, miltä kantilta lähdemme asiaa rajaamaan, ensimmäiseksi tietysti esille tulikin juuri se, että miten eriarvoisuus vaikuttaa ihmisiin. Mutta tarkemman pohdiskelun perusteella halusimme kuitenkin rajata tutkimuksen koskemaan koulujen eriarvoisuutta – meidän tutkimuksessamme kouluvalinnalla tarkoitetaan menemistä johonkin muuhun kouluun kuin omaan lähikouluun. Eli miten kouluvalinta vaikuttaa/tekeekö se eriarvoisuutta koulujen välille.
      Omassa tutkimuksessamme keskityimme vain pääkaupunkiseudun kouluihin, sillä siellä kouluvalintaa tapahtuu enemmän. Hyvänä jatkotutkimusideana voisikin olla, minkälaisia eroja koulujen välillä on paikkasidonnaisesti, ja minkälaisia eroja esimerkiksi pienen paikkanunnan kouluilla on pääkaupunkiseudun kouluihin.
      Aiheemme tosiaankin on erittäin laaja, ja tunnillakin siitä riittä keskusteltavaa!
      – Monica/Eriarvoiset

  3. Olisi tosiaan ollut kiinnostavaa nähdä myös teidän tutkimussuunnitelmanne ja kuulla, miten olisitte toteuttaneet tutkimuksen käytännössä! Kouluvalinnoista tuli itselleni mieleen pienten lukioiden yritykset houkutella nuoria opiskelijoikseen esimerkiksi lupaamalla jokaiselle aloittavalle lukiolaiselle oman tietokoneen. Tämä saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, millaista oppilasainesta kouluun hakeutuu. Peruskoulussa tätä ei varmaan ole tapahtunut?

    Hanna/R8Heikkoudet

    • Olen itsekin kuullut näistä pienten lukioiden “markkinointitempauksista”. Omassa tutkimussuunnitelmassamme keskityimme kuitenkin peruskoulun ja pääasiassa alakoulun tasolle. Emme ajatelleet toisen asteen koulutuksen liittyvän varsinaisesti tähän, koska se on hakijalle vapaaehtoinen muutenkin (vrt. peruskoulu ja oppivelvollisuus) ja siinä tapahtuu hajontaa ammattikoulujen ja lukioiden välillä. Peruskoulun taas olisi tarkoitus antaa kaikille tasa-arvoisesti samanlaiset eväät elämään. Kouluvalinnalla tarkoitetaan tässä tilannetta, jossa yleensä vanhemmat haluavat lapsensa opiskelemaan johonkin muuhun ala-kouluun kuin kunnan hänelle osoittamaan lähikouluun. Tätä valintaa tehdään erityisesti isoissa kaupungeissa, joissa olosuhteet ovat tälle suotuisat (julkinen liikenne, paljon kouluja lähekkäin). Toiseen kouluun menon taustalla voivat olla esim. painotettu opetus (esim. musiikkiluokka), paremmat kielivalintamahdollisuudet, luokkakoko, kuulopuheet vaikkapa koulukiusaamiseen puuttumisesta jne. Tällainen voi johtaa oppilaspohjan eriytymiseen tietyissä kouluissa. Lisäksi pienten kuntien asukkailla ei tällaisia mahdollisuuksia välttämättä ole, jos kunnassa on vaikka vain yksi koulu tai muut koulut ovat sijainniltaan kaukana.
      Erika/Eriarvoiset

      • Aivan, kiitos tarkennuksesta! Järkevästi rajattu ja mieleinkiintoinen aihe:)
        Hanna/Heikkoudet

  4. Hei kurssilaiset! Eriarvoisemme kävivät tänään meitä haastamassa ja saimme keskustella eriarvoisuuden määritelmistä ja kouluvalinnoista. Niille jotka ovat kouluvalinnoista kiinnostuneita, suosittelen tutustumaan viime vuonna julkaistuun teokseen Lohkoutuva peruskoulu. Tässä tehtävässä tarjolle antamamme käsikirjoitus käsittelee kouluvalintoja kunnallisesta viranomaisnäkökulmasta. Olemme keskustelleet asiasta myös täällä:
    http://politiikasta.fi/kunnat-kouluvalintapolitiikan-ristivedossa/.

    Hienoa että olette saaneet keskustelun viritettyä myös tälle aaltopituudelle!
    Mira

Leave a Reply to Kaisa-Maria/Kympin tytöt Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *