Ryhmämme toisella tapaamiskerralla keskityimme annettuun tehtävään eli yritimme selvittää mysteerin annetun lööpin “Tutkija paljaana: Tunnusta heikkoutesi julkisesti! Vasta sitten olet olemassa!” takana. Olimme viime tapaamisessa päätyneet jo alustavaan suunnitelmaan, mutta asian hauduttua viikon verran jokaisen mielessä kyseenalaistimme viimeksi tehdyn suunnitelman ja rupesimme miettimään uusia mahdollisuuksia.
No näitä ideoita löytyi vähintään yhtä monta kuin oli ryhmäläisiäkin. Tutkimusideoita heiteltiin pöydän joka puolelta ja mietimme mitkä ideat olisivat todellisuudessa toteutettavissa. Välillä keskustelut kävivät niin vilkkaina, ettei enää kenelläkään ollut tietoa mitä tutkimusideaa olimme nyt tarkastelemassa. Monien ruksattujen ideoiden jälkeen ja huomatessamme tapaamisaikamme lähenevän loppua otimme parhaana pitämämme ja parhaiten toteutettavissa olevan tutkimussuunitelman ja kokosimme siitä esityksen muille ryhmille.
Loppujen lopuksi päädyimme tutkimusasetelmaan, jossa yläkouluikäisistä lapsista kuvataan videon pätkä. Videolla he kertovat joko vahvuuksistaan tai heikkouksistaan omaan vapaaseen tyyliinsä. Videot näytetään toisessa koulussa opiskeleville nuorille, jotka seuraavana päivänä yrittävät tunnistaa kuvasarjoista videolla esiintyneitä nuoria. Tutkimuksessa halusimme selvittää, muistavatko yläkouluikäiset nuoret paremmin henkilöitä, jotka kertovat videolla heikkouksistaan kuin nuoret jotka kertovat vahvuuksistaan. Tutkimuksen tuloksia voisi käyttää esimerkiksi oppimateriaalin suunnittelussa. Usein varsinkin kielten oppikirjoissa seurataan jotain tiettyä perhettä tai hahmoa. Tutkimuksen pohjalta voitaisiin miettiä minkälaisia asioita hahmoista kerrotaan.
Kuuntelimme huikeita esityksiä tutkimussuunnitelmista: fysiikan opettajista, jotka eivät osaa fysiikkaa, siitä kuinka pedagogiset opinnot eivät tee yliopisto-opettajista hyviä opettajia sekä miten aivojen anaerobista kynnystä voi treenata. Viime hetkellä ryhmässä syntyi pientä epäuskoa omaa tehtyä työtä kohtaan, kun kuuntelimme muiden asiantuntevaa esiintymistä.
Esitys sujui kuitenkin hyvin ja saimme mukavaa palautetta yleisöltä, jolla oli myös hyviä ideoita tutkimuksen kehittämiseksi. Jopa kahden euron panostusta rahoitukseen tarjottiin yhden kuulijan toimesta.
Tutkimussuunnitelman tekeminen ja muiden suunnitelmien kuunteleminen sai huomaamaan kuinka paljon haasteita tutkimuksen suunnitteluun ja tekoon liittyy. Kaikki ryhmät esittelivät lopuksi esiin nousseita kysymyksiä ja ongelmia tutkimussuunitelmissaan eikä näiltä vältytty myöskään meidän ryhmässä. Asioiden määrittely ja tutkimuksen rajaaminen vaikuttivat tuottavan suurimmat vaikeudet.
Luennon lopuksi seurasi jännittävä nimikkotutkijoiden paljastus. Lööppimme taustalta paljastui Kristiina Brunilan tutkimus, johon lähdemme nyt tutustumaan. Ryhmämme oli innostunut, kun saimme Kristiina Brunilan tutkijaksi ja melkein kaikki tunsivatkin jo Kristiinan etukäteen. Joku muisti lukeneensa hänen kirjojaan ja artikkeleita sekä muisti nähneensä Kristiinan henkilökunnan esittelytilaisuudessa skumppalasillisten ääressä.
Tutkijat paljaana -ryhmä
Hei! Kiitos innostavasta esityksestä! Mielestäni tutkimussuunnitelmanne oli kiinnostava ja nykypäivään pureutuva! Kuten jo blogikirjoituksessamme (yliopisto- opettajien viimeisin postaus) todetaan, erityisen kiinnostava oli ajankohtaisesti ja nuorten maailmaan pureutuva pohdinta olemassaolon määritelmästä. Tutkimuksenne välineet olivat myös onnistuneella tavalla nuorille läheisiä (esim. youtubettaminen on kova juttu, joten videolla esiintyminen tuskin olisi mitenkään luonnotonta ja uutta). Jään innolla seuraamaan, mitä seuraavat tehtävät tuovat, otsikkonne muotoilu oli hyvin mystinen, on hauska kuulla (toivottavasti kuulemmekin) minkälainen on Kristiina Brunilan tutkimus lööpinne taustalla!
Kiitos paljon ajatuksista ja tsemppaavista kommenteista. Olimme ryhmän kanssa hieman peloissamme siitä, saisimmeko innostettua nuoret esiintymään videolla, mutta toit esiin hyvän pointin, että nuorison keskuudessa YouTube ja vloggaaminen on suosittua. Ehkä yläkouluikäiset jopa innostuisivat jos saisivat osallistua tällaiseen projektiin. Tapaamme maanantaina nimikkotutkijamme ja saamme tietää tarkemmin hänen tutkimuksestaan. Innolla odotamme miten kurssi tästä jatkuu!
Voisikohan suorituskeskeisen oppimisen ja oppimista korostavan toiminnan vertaileminen liittyä julkiseen heikkouksien tunnustamisen tematiikkaan? Heta Tuominen-Soini on opiskelumotivaatiota tutkiessaan havainnut eroja eri motivationaalisten ryhmien hyvinvoinnissa ja koulumenestyksessä. Opiskelumotivaatioita tarkastellaan tavoiteorientaatioiden näkökulmasta. Erityisesti menestysorientoituneiden nuorten mahdollinen väsymys ja ahdistus saattavat jäädä huomaamatta hyvän koulumenestyksen ja näennäisen myönteisen motivaation pinnan alta. Siihen ongelmaan tämä tutkimus tuo lisävalaistusta ja ratkaisuja.
Heta Tuominen-Soini jaottelee laajan kyselytutkimusaineiston pohjalta nuoret välttelemistä, sitoutumattomuutta, oppimista ja suoriutumista korostaviin ryhmiin.
Välttämisorientoituneiden koulumenestys oli tutkimuksen mukaan suhteellisen heikko; heidän opiskeluintonsa oli verrattain alhainen, heillä oli kyynisyyden ja riittämättömyyden tunteita, suhteellisen matala itsetunto sekä paljon masentuneisuuden oireita. Myös opintojen keskeyttämisen riski oli olemassa. Irrottautuneet erosivat välttämisorientoituneiden ryhmästä korkeamman itsetuntonsa perusteella. Heillä oli myös vähemmän masentuneisuuden, riittämättömyyden ja kyynisyyden oireita suhteessa välttämisorientoituneiden ryhmään. Sitoutumattomat oli suurin, tyypillistä opiskelijaa kuvaava ryhmä; he pärjäsivät koulussa heikohkosti eivätkä halunneet panostaa hyviin arvosanoihin vaikka ymmärsivätkin niiden merkityksellisyyden. Lisäksi he pelkäsivät epäonnistumista ja olivat luovutusherkkiä, mutta heidän hyvinvointinsa oli suhteellisen ongelmaton. Oppimisorientoituneet nuoret korostivat uusien asioiden oppimista, ymmärtämistä ja hyviä arvosanoja; he kokivat mm. koulunkäynnin mielekkäänä, eivät pelänneet epäonnistumista eivätkä luovuttaneet herkästi vaativienkaan tehtävien edessä. Menestysorientoituneet korostivat suhteellista menestymistä ja kilpailua; heidän koulumenestyksensä oli erinomainen, mutta samalla näennäisen myönteinen motivaatio kätki sisäänsä epäonnistumisen pelon sekä alttiuden väsymykselle ja riittämättömyyden tunteille.
Tutkimustulosten perusteella oppimiskeskeisen kouluympäristön todetaan olevan hyödyllinen kaikille, mutta etenkin menestysorientoituneet nuoret hyötyvät siitä. Tuominen-Soinin mukaan on tärkeä tiedostaa se, että virheet kuuluvat oppimisprosessiin ja että kouluarvosanat ovat vain yksi oppimista kuvaavista indikaattoreista.
Mielestämme tutkimussuunnitelmanne oli erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Olimme erityisen kiinnostuneita menetelmästänne tutkia koehenkilöitä. Eipä luultavasti olisi tullut meille mieleen. Hienoa, miten laajasti olitte pystyneet ajattelemaan vaikeasti tutkittavaa aihetta. Kuten esityksenne myötä ilmeni, tätä voisi tosiaan tutkia hyvin monella tapaa ja eri näkökulmista katsottuna.
Meillä oli samanlaisia fiiliksiä ennen esitystä, sillä olimme varmoja, että muilla ryhmillä on paljon hienompi ja laajempi tutkimussuunnitelma. Hauska huomata, että meillä kaikilla meni kuitenkin hyvin.
Mahtavaa, että saitte nimikkotutkijaksenne ennalta tutun henkilön! Tsemppiä jatkoon!
Vaikka kirjoitatte postauksessa, että tutkimuksenne muotoutuminen vei aikaa, niin mielestäni olette keksineet kuitenkin erittäin hyvän ja kiinnostavan tutkimusmenetelmän! Nykypäivänä videoiden tekeminen ja postaaminen on erittäin yleistä, joten uskon että tälläiseen tutkimukseen nuoretkin tahtovat osallistua. Varsinkin, kun asioista saa puhua omaan tyyliinsä.
Itse jäin pohtimaan, että mitä mieltä ryhmänne on siitä, että onko nuorten helpompi puhua vahvuuksistaan vai heikkouksistaan? Tehtäessä tälläistä tutkimusta, on varmasti huomioitava, että videoita tulee tasaisesti kummastakin aiheesta, niin heikkouksista kuin vahvuuksistakin.
– Eriarvoiset
Kiitos kommentistanne Eriarvoiset!
Mukava kuulla, että tutkimusmenetelmämme oli teistä kiinnostava. Hassua, ettemme tulleet ajatelleeksi sitä, että videoiden tekeminen ja vloggaaminen on muodissa, ja nuorille jo tuttua puuhaa. Laitoimme jopa yhdeksi tutkimuksemme ongelmaksi “miten motivoida nuoret kertomaan heikkouksistaan videolle, joka esitetään monille muille?”
Mekin pohdimme ryhmässämme samaa: onko nuorten helpompi puhua vahvuuksistaan kuin heikkouksistaan? Mietimme, että videoiden kuvaamisen voisi toteuttaa esimerkiksi osana ilmaisutaidon kurssia, ja videolla kerrottavat heikkoudet ja vahvuudet eivät olisi nuoren omia, vaan jokaiselle arvottaisiin jokin vahvuus tai heikkous. Tällöin vältyttäisiin siltä, että nuorten olisi vaikeaa puhua omista henkilökohtaisista asioistaan. Esitystä pitäessämme tuli myös hyvä ehdotus, että nuoret esittäisivät videolla aitoja, mutta ei omia tarinoitaan. Näin tarinat olisivat nuorile helposti samaistuttavia, eivätkä esimerkiksi aikuisen valmiiksi keksimiä. Heikkouksia ja vahvuuksia kerrottaisiin videoilla satunnaisessa järjestyksessä ja molemmista olisi toki yhtä paljon materiaalia.
Niin, tietysti tutkimuksen tekemisessä tulee aina ongelmia, ja hienoa että olette myöskin ottaneet huomioon sen, miten oppilaita saadaan motivoiduksi. Sillä vaikka vloggaaminen ja muu on nykyisin yleistä, niin eihän se suoranaisesti tarkoita että kaikki nuoret olisivat valmiita siihen.
Mielestäni se että heikkoudet tai vahvuudet arvottaisiin, olisi kyllä parempi vaihtoehto. Sillä tarkemmin kun ajattelen, niin kyllähän se yläaste ikäisiltä nuorilta paljon vaatisi, jos pitäisi omia henkilökohtaisia heikkouksia tai vahvuuksia videoida..
Teidän tutkimusideanne on kyllä mielenkiintoinen, ja ainakin itse sain paljon pohdittavaa tästä! Nyt mielenkiinnolla tahdon tietää enemmän nimikkotutkijanne Kristiina Brunilan tutkimuksesta! Joten kiitos vastauksesta!
-Eriarvoiset
Teillä on todella kiinnostava ja tärkeä aihe samoin kuin on tutkimussuunnitelmannekin! On mielenkiintoista kuulla niistä lisää. Jos oppii hieman hymyilemään ja joskus nauramaankin omille heikkouksilleen ja mokilleen, niiden ylivalta liudentuu ja ajatuskin luistaa – eikä se tarkoita sitä, että vähät välittäisi vaan että suhteuttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja kykenee korjaamaan sitä, mikä korjattavissa on.