Hyvän pedagogin jäljillä

Muistatko sen opettajan, jonka tunnilla viimein ymmärsit vaikean asian? Entä sen hetken, kun kerta kaikkiaan putosit kelkasta? Oppiminen on monen tekijän summa, mutta kukaan tuskin kiistää opettajan vaikutusta asiaan. Kiitos haastavan tutkimusaiheemme, saimme jo varhaisessa vaiheessa pohtia, mitä hyvällä pedagogilla oikeastaan tarkoitetaan.

Tutkimussuunnitelmaa muodostaessamme kehittelimme useita mahdollisia tapoja opettajan pedagogisten taitojen määrittämiseksi. Ainakin opettajan kyky motivoida oppilasta sekä opetusmetodit ja niiden monipuolisuus mitannevat pedagogista pätevyyttä. Opettajan tulisi mielestämme olla perillä kasvatustieteellisestä tutkimustiedosta ja kyetä soveltamaan sitä omassa opetuksessaan. Toisaalta lähestyimme ongelmaa opiskelijoiden näkökulmasta: kenties oppimistulokset ja opiskelijoiden tyytyväisyys opetukseen olisivat käypiä mittareita myös opettajaa arvioitaessa. Oleellisena pidimme lisäksi opettajan taitoa suhteuttaa opettamansa aihe kulloisenkin yleisön mukaan.

Pedagogeihin kohdistetut vaatimukset ovat ajan kuluessa kasvaneet yhtä matkaa tutkimustiedon kanssa. Voinemme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että muutoksen suunta on oikea. Enää ei tule kuuloonkaan napauttaa tuittuilevaa oppilasta sormille tai passittaa pelleilijää häpeänurkkaukseen. Opetuksen täytyy noudattaa tarkkaa opetussuunnitelmaa ja säilyttää mahdollisimman arvoneutraali linja. Opettajilta vaaditaan yhä enemmän vastuuta ja sovittelukykyä, minkä lisäksi suvaitsevaisuuden merkitys korostuu monikulttuurisessa yhteiskunnassa aivan uudella tavalla. Kunnioitusta vaaditaan puolin ja toisin, jotta oppi menisi toivotulla tavalla perille.

Pedagogien arvioimiseen liittyy kuitenkin haasteita. Aina ei ole aivan yksiselitteistä määrittää pedagogin osaamisen ja opiskelijan oman vastuun välistä rajaa – tasan ei opi, jos ei edes yritä ymmärtää. Lisäksi on pohdittava, mitkä ominaisuudet liittyvät oikeasti hyvän pedagogin määritelmään ja mitkä ovat siitä irrallisia mielipide-eroja. Asiallisen kritiikin ohella julkiseen keskusteluun on päätynyt ikäviä kertomuksia etenkin peruskoulun opettajien kokemista ulkonäköpaineista sekä kotiväen kohtuuttomasta pyrkimyksestä kontrolloida opetusta. Ovatko suomalaiset pedagogit keskimäärin liiankin hyviä, jos ihmisille kerran jää aikaa epäolennaisesta valittamiseen? Yleensä käsitys hyvästä pedagogista kytkeytyy onneksi asialliseen keskusteluun opetuksen laadusta ja koulujärjestelmän arvostuksesta.

Millainen on teidän mielestänne hyvä pedagogi? Ovatko säännöt samat kaikille, vai onko esimerkiksi hyvän yliopistopedagogin määritelmä erilainen? Mihin asti opettajaa on lupa arvioida?

R1/Yliopisto-opettajat

P5

8 thoughts on “Hyvän pedagogin jäljillä

  1. Kiva lukea teidän pohdintaa ja hyviä kysymyksiä!
    On totta, että monin tavoin voimme kaikki varmasti olla sitä mieltä, että olemme pedagogisessa kehityksessä menneet oikeaan suuntaan. Opettamiseen on tullut enemmän yksilöä palvelevaa ja vapauttavaa otetta ja siksi paineet ovat ehkä siirtymässä enemmän opettajien kuin oppilaiden päähän. Opettaja on jatkuvan arvioinnin kohteena sillä hänen tehtävänään on saada oppilaat ymmärtämään ja hallitsemaan oppiaineita jokaisen yksilöllisten lähtökohtien kautta ja vahvuuksia tukien. Tämähän on hyvä asia, mutta kriittisesti tarkasteltuna mieleeni juolahti muutama ajatus.
    Esimerkiksi, kun kasvatuksen ja kouluttamisen tavoitteet nostetaan kunnianhimoisesti ja aivan oikeutetusti korkeammalle luulen, että isoja haasteita seuraa yksinkertaisesti siitä, että pedagogit eivät saa riittävästi täydennyskoulutusta tai tarpeeksi tukea luokkahuoneessa. Pedagogisten tavoitteiden ja standardien uusiminen on tärkeää mutta niihin pääseminen pitäisi olla myös riittävän tuettua ja seurattua. Toisaalta, on mahtavaa että tavallaan luotamme omiin pedagogisiin osaajiimme ja ammattilaisiin, onhan meillä kuitenkin maailman parhaat sellaiset täällä koulutettu. On kuitenkin ehkä kohtuutonta kuvitella, että kaikki pysyisivät kärryillä saatika sitten pitäisivät oppilaat kärryillä opetuksessa, varsinkin viime vuosien luokkakokojen kasvun ja resurssien vähentämisen paineessa. Tähän esimerkkinä uusi opetussuunnitelma, mikä on monin tavoin loistava ja siinä painotetaan esimerkiksi pienryhmätyöskentelyä, joka on loistava tapa oppia monella eri ulottuvuudella mutta VAIN jos näitä pienryhmiä ohjaa oikeasti taitava ihminen, joka ymmärtää esim. paljon tietyntasoisesta psykologiasta jne. Onkohan tällaisia koulutuksia paljon pyöritetty Suomen opettajille tänä syksynä? Veikkaan näinä koulutusleikkauksien aikana, ettei ole. Ihan samalla tavalla ne hieman sisäänpäin kääntyneemmät tai muista syistä “heikoiksi” pedagogeiksi leimattuja yliopisto-opettajia ei varmaankaan ole koulutettu opiskelijalähtöiseen opettamiseen hirveän suurella sitoumuksella.
    Lisäksi, jos lisää paineita ja vastuuta oppimisesta siirtyy vaivihkaa opettajalle, voiko käydä niin, että lapsilla alkaa olla vaikeuksia itse ottaa vastuuta omasta oppimisestaan? Kaikki nämä asiat taas heijastuvat yhteiskuntamme arvoista jotka tehdään todeksi tekojen myötä (mitä esim. koulutusleikkaukset kertovat yhteiskunnallisista arvoistamme) joten vaikka koulun pitäisi pyrkiä arvoneutraaliin linjaan niin sitä määrittelevät kuitenkin vahvasti aikamme yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvot. Näiden arvojen valossa kuvittelisin, että hyvä pedagogi syntyy aivan samalla tavalla kuin ajattelemme hyvien oppilaidenkin syntyvän: riittävällä ja oikeanlaisella tuella, ohjaamisella ja kannustamisella.
    Oli mielenkiintoista pohtia tätä aihetta, kiitos hyvästä tekstistä ja näistä ajatuksista! 🙂

    • Hei,
      Kiitos kaikille kommenteista! Hienoa, että teksti herätti niin paljon ajatuksia. 🙂

      On kieltämättä tärkeää huomata, ettei kaikki ole opettajasta tai oppilaasta kiinni, vaan myös ulkoiset asiat, kuten nuo kasvavat ryhmäkoot voivat vaikuttaa opetukseen. Yhtälailla myös oppilaiden/opiskelijoiden erilaisilla opiskelutyyleillä ja lähtökohdilla on varmasti merkitystä. Valitettavasti nämä seikat ovat ainakin alemmilla koulutustasoilla jokseenkin ristiriidassa keskenään, sillä onhan opettajan lisääntynyt työmäärä pois yksittäiseen oppilaaseen käytettävissä olevasta ajasta. Ryhmässämme heräsi tänään mielenkiintoista keskustelua myös oppilaista, joilla on erityishaasteita esim. tavalliseen koululuokkaan sopeutumisessa, ja tällaisen tilanteen mahdollisesti aiheuttamista haasteista niin opettajalle kuin koko luokkayhteisölle. Ammattitaito auttaa varmasti tässäkin, muttei sillä ehkä kaikkea voi pelastaa.

      Väitteemme pohjana toimineessa Anne Nevgin tutkimuksessa tarkastelunäkökulmana on nimenomaan yliopisto-opettajien pedagoginen koulutusohjelma ja sen vaikutukset mm. opettajien identiteettikehitykseen. Yhtenä keskeisenä havaintona on opiskelijalähtöisyyden lisääntyminen opetuksessa koulutuksen myötä. Myös mm. vertaisilta ja opiskelijoilta saatua (rakentavaa) palautetta pidetään hyödyllisenä opettajana kehittymisen kannalta.

      • Nimikkotutkijamme Heta Tuominen-Soini on tutkinut opiskelumotivaatiota tavoiteorientaatioiden näkökulmasta noin 15-vuotiailla peruskoululaisilla ja 17-vuotiailla lukiolaisilla. Laajaan aineistoon perustuvan ryhmittelyanalyysin avulla nuoret jaettiin oppimista, suoriutumista ja välttelemistä korostaviin sekä sitoutumattomien ryhmiin.

        Tutkimustulosten perusteella suositeltiin, että eri tavalla orientoituneet nuoret olisi hyvä tunnistaa, sillä he tarvitsevat erilaista tukea pystyäkseen vastaamaan opiskelun haasteisiin. Oppimista korostava luokkaympäristö on hyödyllinen kaikille. Sen sijaan liian suorituskeskeinen ja opiskelijoiden keskinäistä vertailua korostava ilmapiiri saattaa aiheuttaa väsymystä ja ahdistusta myös opiskelun mielekkääksi kokeville ja hyvin menestyville opiskelijoille. Tärkeää on Tuominen-Soinin mukaan korostaa, että virheiden tekeminen kuuluu oppimisprosessiin ja että kouluarvosanat eivät ole keskeisin oppimista kuvaava indkaattori.

        Tavoiteorientaatioryhmien todettiin olevan ajallisesti melko pysyviä. Siksi itselläni heräsi kiinnostus tietää, miten varhaisessa vaiheessa ja millä tavoin motivaatioerot ylipäätään alkavat vahvistua. Ovatko motivaatioerot havaittavissa aikuisuudessa myöhemminkin ja miten haitallisten suuntautumistapojen muodostumista voitaisiin ehkäistä tai muuttaa motivaation suuntaa? Voisiko tavoiteorientaatiotutkimuksen tuloksiin nojautuen saada lisätietoa ja ymmärrystä myös yliopisto-opettajien identiteettikehityksen muodostumisesta ja sen vaikutuksesta opiskelijoihin?

  2. Pedagogisten taitojen arvioiminen on tosiaan vaikeaa. Lisäksi on melkoinen ero opettaa ala-asteella kuin yliopistossa. Hyvä pedagogi alalla kuin alalla on kuitenkin mielestäni joustava ja innostava. Miten tätä sitten voisi tutkia on jo ihan oma juttunsa. Lisää haasteita hyvän pedagogin määrittelyyn tuo ainakin ajatuksen tasolla se, että myös oppijoita on erilaisia. Itse nautin selvistä tehtävistä ja aikatauluista, kokeissa pidän suorista kysymyksistä joihin on selkeä vastaus. Toiset taas rakastavat arvoituksia, tutkimista ja pitkiä entä-jos-pohdintoja esseissään.

    Opettajia arvioidaan rankastikin. Sitä tekevät sekä oppilaat että mainitsemanne kotiväki. Kysymys, mihin asti opettajaa on lupa arvioida, on tärkeä. Voisi karkeasti ajatella, että mitä pidemmälle kouluttaudutaan sitä enemmän kaikki on kiinni itse oppijasta ja hänen motivaatiostaan. Alakoulussa oppilaan oppimattomuus tai kurittomuus koulussa pistetään herkästi opettajan syyksi ja olen kuullut paljon tarinoita siitä kuinka opettajan kimppuun lähes hyökätään, kun vanhempien kultamuru ei pärjää koulussa. Kirjoituksessanne nostatte esiin ajatuksen, että ovatko suomalaiset pedagogit keskimäärin liiankin hyviä, jos ihmisille kerran jää aikaa epäolennaisesta valittamiseen. Mielenkiintoinen ajatus jota jään nyt pohtimaan.

  3. Kiitos hyvästä blogi-tekstistä!

    Arviointi ja mittaaminen on mielestäni välttämätöntä, jotta nähdään onko haluttuihin tuloksiin päästy. Näin on myös opettajien kohdalla, mutta arviointi pitäisi kuitenkin toteuttaa muualta kuin kotoa käsin. Arvioinnissa pitäisi huomioida oikeassa suhteessa oppilaiden saavuttamat tulokset, sekä vertaisarvioinnin ja esimiehen antama palaute.

    Opettajan pedagogisten taitojen määrittäminen on haastavaa, mutta mielestäni jokainen opettaja voisi ottaa mallia opettaja/valmentaja legendalta John Woodenilta. Mielestäni Wooden kiteyttää kirjansa nimeen kaiken oleellisen: “You haven`t taught until they`ve learned”.

    • Oppimista tukevan ilmapiirin luominen voi tapahtua mielestäni monin eri tavoin ja monien erilaisten persoonallisten ominaisuuksien välityksellä. Vaikka pedagoginen ja didaktinen osaaminen on tärkeää, painottuisikohan yliopistopedagogilla asiaosaaminen kuitenkin enemmän?

      Yksi tärkeä näkökulma aiheeseen ovat ajalliset resurssit. Esimerkiksi Stanfordin yliopisto sekä Aalto-yliopisto ovat oppilasmäärältään keskenään suurin piirtein samaa kokoluokkaa. Kuitenkin Stanfordissa on viisi kertaa enemmän professoreita, kolme kertaa enemmän henkilökuntaa ja kymmenkertainen budjetti verrattuna Aalto-yliopistoon. Sillä on varmasti suuri vaikutus oppimistuloksiin, jos opettajilla on enemmän aikaa ohjata opiskelijoitaan ja keskustella heidän kanssaan mm. pienryhmissä ym. Kiinnostaisi myös tietää, millainen on yliopisto-opettajien opetusvelvollisuuksien suhde ja onko muilla suomalaisilla yliopistoilla – Helsingin yliopistolla – samansuuntainen suhde ajallisissa resursseissa kuin mitä ne ovat Aalto-yliopistossa verrattuna ulkomaisiin huippuyliopistoihin?

  4. Onpa mielenkiintoista pohdintaa ja ajatuksia herätteleviä kommentteja! Vaikka tutkimusaiheenne näkökulma on jo tarkentunut yliopiston puolelle, niin jäin pohtimaan kuinka paljon opetuksessa ja oppimisessa on ylipäätänsä kyse vuorovaikutuksesta. Tekstistännekin tulee esille, että pedagogin on oltava vuorovaikutuksessa sekä oppilaiden kanssa ryhmä- ja yksilötasolla, että työkavereiden ja perheiden kanssa. Mieleeni tuli kerran lehdestä lukemani lyhyt artikkeli, jossa tarkasteltiin aihetta millainen on hyvä opettaja. Artikkeli oli kirjoitettu Alkuportaat-seurantatutkimuksen pohjalta, joka on tehty esikoulusta alakoulun loppuun saakka. Vaikka tutkimus ei suoraan yliopistomaailmaan liittyvään aiheeseenne istu, niin kyseisessä artikkelissa mainittiin hyvän opettajan erääksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi lämminhenkisyys. Kuitenkin opettajan pedagogisten taitojen määritteleminen on varmasti melkoinen haaste, aivan kuten se miten ja kuinka paljon opettajaa voi arvioida.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *